Näin onnistut oppimaan rohkeammaksi: Vertaistuen voima!

Näin onnistut oppimaan rohkeammaksi Vertaistuen voima

Kuinka onnistua oppimaan rohkeammaksi? Entä kuinka välttää eräs hyvin yleinen virhe, jonka lähes jokainen rohkeammaksi opetteleva tekee?

Moni epäonnistuu, mutta jotkut onnistuvat. Miksi?

Kukapa meistä ei olisi jossain vaiheessa elämäänsä yrittänyt kehittää itseään ja oppia rohkeammaksi! Yksi haluaisi lähestyä rohkeammin tuntemattomia ihmisiä ja kehittää sosiaalista rohkeuttaan. Toinen haluaisi uskaltaa ilmaista itseään rohkeammin ja kehittää itsetuntoaan. Kolmas toivoisi parempaa kykyä sietää painetta ja uskaltaa esiintyä itsevarmemmin.

Valitettavasti nämä pyrkimykset kehittää itseään eivät aina pääty onnistumiseen. Valtaosa kovalla ryminällä ja motivaatiohuumalla alkaneista elämänmuutoksista tyssää jo parin viikon päästä motivaation loppumiseen ja siihen ikävään oivallukseen, että harjoittelu on usein kaikkea muuta kuin kivaa.

Osa kuitenkin onnistuu. Se ei johdu siitä, että he olisivat jotenkin kestävämpiä, osaavampia tai voimakastahtoisempia kuin muutkaan. Ehkä joskus sitäkin, mutta päällimmäinen syy se ei ole.

Ei. Onnistujat näyttävät lähes poikkeuksetta soveltavan harjoittelussaan tietoisesti tai tiedostamattaan muutamaa periaatetta, jotka ovat onnistumisen kannalta hyvin tärkeitä. Nämä periaatteet ovat ihan kenen tahansa käytettävissä. Seuraavaksi esittelen niistä yhden, jotta sinäkin voit halutessasi soveltaa sitä itsesi kehittämisessä.

Vertaistuki on uskomattoman voimakas työkalu

Vertaistuki ja vastuutus jätetään sekä rohkeammaksi oppimisessa että muissakin elämänmuutoksissa usein täysin huomiotta. Sanoisin sen jopa olevan pikemminkin sääntö kuin poikkeus. Itsensä kehittäminen ja elämänmuutokset halutaan hoitaa yksin ja kaikessa hiljaisuudessa, sillä monesti niihin liittyy epäonnistumisen pelkoa, häpeää ja muita ikäviä fiiliksiä.

Valitettavasti tämä yksin eteneminen ja vain itseensä luottaminen on suuri, SUURI virhe. Virhe se on erityisesti siksi, että nämä elämänmuutosket eivät useinkaan ole kovin helppoja. Päinvastoin, usein kyseessä on elämämme suurin haaste. On aika rohkeaa olettaa, että jostain niin vaikeasta selviäisi yksin. Tässä vertaistuen voima on valtava.

Vertaistuki mahdollistaa esimerkiksi

  • omien ja muiden kokemusten vertailun ja niistä keskustelun,
  • hyviksi ja toimiviksi todettujen toimintatapojen ja vinkkien jakamisen, sekä
  • muunlaisen tuen (esim. vastuukaverit ja tiimityön).

Yhdessä nämä tekevät vaikeiden tilanteiden kestämisestä ja niiden ratkaisemisesta huomattavasti helpompaa ja todennäköisempää. Haasteen jakaminen vastuukavereiden kanssa taas on suorastaan kuin salainen ihmease. Se toimii niin rohkeuden, kuin minkä tahansa muun hankalan elämäntaidon harjoittelussa. Valtaosa kaikesta haastavasta, missä olen elämässäni onnistunut, on tavalla tai toisella tukijoideni ja vastuukavereideni ansiota.

Me ihmiset emme ole itseämme kohtaan aina kovinkaan järkeviä. Päästämme itsemme usein liian helpolla juuri niissä tilanteissa, joissa itselleen kannattaisi olla tiukka. Kun kohtaamme vaikeita hetkiä, onnistumme hyvin usein vakuuttamaan itsellemme, että voimme ”ottaa hetken ihan rennosti”, “päästää itsensä tällä kertaa helpolla” ja “jatkaa harjoittelua taas parin viikon päästä”. Kuten monet ovat itsekin kokeneet, kehittyminen tyssää lopulta kokonaan.

Vastuukaverit ovat olemassa juuri siksi, että tältä vältyttäisiin. Koska tiedän olevani heikko ja epäluotettava, haen aina tuokseni vastuukavereita. Lupaan tekeväni jotain ja pyydän heitä pitämään tekemisiäni silmällä. Jos he huomaavat, että yritän luistaa lupauksestani, nostavat he asian puheeksi, eivätkä hyväksy ihan mitä tahansa tekosyitä selitykseksi. Usein asiaan liittyy myös uhkasakko. Jos luistan lupauksestani, joudun esimerkiksi maksamaan jokaiselle vastuukaverille kivuliaan summan rahaa. Tällaisesta saa yllättävän paljon motivaatiota tekemiselle!

Mitä tapahtuisi omalle harjoittelumenestyksellesi, jos harjoittelusta luistamiselle olisi asetettu todellinen, kivulias hinta? ; )

Suosittelen mitä lämpimämmin hankkimaan itselleen vastuukaverin tai rakentamaan ympärilleen esimerkiksi Mastermind-ryhmän. Paitsi että porukassa tekeminen on hemmetisti kivempaa ja viihdyttävämpää, tuloksesi tulevat olemaan aivan eri tasolla kuin ennen.

Lisää rohkeusharjoittelusta, rohkeaksi oppimisesta ja muusta rohkeuteen liittyvästä voit tulla kuulemaan seuraavalle Rohkeuskoulun kurssille. Tervetuloa!

 

(Visited 430 times, 1 visits today)

0 comments… add one

Leave a Comment