5 hyödyllistä vinkkiä nettiriippuvuuden vähentämiseen

nettiriippuvuus

Koetko roikkuvasi netissä hieman liikaa? Onko jatkuva netin vilkuilu päässyt vaikuttamaan häiritsevästi esimerkiksi työntekoosi, opiskeluusi tai jopa ihmissuhteisiisi? Tämä on nykyelämässämme yhä yleisempää ja yhä useampi näyttää kokevan liiallisen netinkäyttönsä ongelmana. Siksi haluan jakaa tänään muutamia vinkkejä siihen, kuinka omaa netinkäyttöään voi halutessaan hillitä.

Tuon heti alkuun esiin sen, ettei tämän ole tarkoitus olla mikään sormea heristelevä, netinkäyttöä kauhisteleva teksti. Olen aidosti sitä mieltä, että Internet on parhaimpia ihmiskunnalle tapahtuneita asioita, joka on tehnyt useimpien elämästä entistä parempaa. Aika vähäisiä ovat omassakin elämässäni ne asiat, jotka viihdyttävyydessään ja palkitsevuudessaan voittavat netissä roikkumisen.

Joka tapauksessa moni käyttää netissä kuitenkin niin paljon aikaa, että se on muodostunut ongelmaksi esimerkiksi työnteon, opiskelun, riittävän nukkumisen tai vaikkapa ystävä- tai parisuhteiden kannalta. Moni on tästä omalla kohdallaan tietoinen ja haluaisi siksi saada omaa netinkäyttöään hieman paremmin hallintaan. Heille tämäkin teksti on ensisijaisesti suunnattu.

Tarkoitus ei ole myöskään syyllistää ketään netinkäytöstään sillä, että käytän niinkin vahvaa termiä kuin ”nettiriippuvuus”. Se vain tuntuu paljon kuvaavammalta ja napakammalta kuin jokin epämääräinen ”netin ylikäyttö” tai ehkä vieläkin syyllistävämpi ”netin ongelmakäyttö”. Nettiriippuvuudella tarkoitankin tässä tapauksessa lähinnä sitä, että nettiä käyttää niin usein tai niin paljon, että se alkaa haitata elämän muita osa-alueita.

(Tämän linkin taakse on muuten listattu kiinnostavia tutkimustuloksia nettiriippuvuuteen liittyen. Myös Suomesta on tutkimuksia. Näyttää siltä, että Euroopassa ja Pohjois-Amerikassa nettiriippuvuus koskee 1,5 – 8 prosenttia tutkimusten koehenkilöistä (Aasiassa hieman useampaa). Kun tähän lisätään kaikki ne henkilöt, jotka eivät kärsi ongelmallisesta riippuvuudesta, vaan lähinnä käyttävät nettiä omasta mielestään hieman turhan paljon, saadaan aikaiseksi melkoinen luku. Esimerkiksi eräässä tutkimuksessa suomalaisten 15-19 vuotiaiden joukossa 61 % koehenkilöistä olivat netin lieviä ylikäyttäjiä ja 24 prosentilla oli kohtalaista tai vakavaa ylikäyttöä.)

Tässä siis muutama vinkki oman netinkäytön vähentämiseen, mikäli siihen kokee omassa elämässään tarvetta :)

1. Kivasta käytöstä ei tarvitse luopua kokonaan

Riippuvuuksista ja haitallisista tavoista luopuminen kaatuu usein siihen, että sitä lähestytään ”kerrasta poikki”-mentaliteetilla. Haitallinen tapa yritetään lopettaa kuin seinään. Joiltain harvoilta se onnistuukin, useimmilta taas ei. Siksi olenkin itse tällaisen vähän pehmeämmän lähestymisen ystävä. Olen kokenut hyvin toimivana sen, että luopuu itselleen haitallisista tavoista pikkuhiljaa, mutta silti tavoitteellisen systemaattisesti.

Koska netinkäyttö on todella viihdyttävää ja kivaa, ei siitäkään tarvitse luopua vapaa-ajallaan kokonaan (eikä se nyky-yhteiskunnassa tunnu edes kovin mahdolliselta). Sen sijaan itselleen voi asettaa selkeitä rajoja ja tavoitteita. Voisiko nettiä käyttää vaikka vain tietyn tuntimäärän päivässä? Tai olla käyttämättä sitä enää sängyssä ennen nukkumaanmenoa?

Olen asettanut itselleni esimerkiksi sellaisen rajan, etten selaa nettiä puhelimeltani silloin, kun paikalla on muita ihmisiä. En myöskään selaa nettiä työpäiväni aikana. Jo parin tällaisen rajan asettaminen ja niissä pysyminen on auttanut vähentämään haitallista netinkäyttöä yllättävän paljon.

2. Vähennä ensin vähiten tärkeitä asioita

Addiktioista ja haitallisista tavoista luopumisesta vaikeaa tekee usein myös se, että yritetään luopua itselleen tärkeimmistä ja rakkaimmista asioista. Vaikkapa pitkäaikaiselle, intohimoiselle tupakoitsijalle tupakka ei merkitse yleensä vain tupakkaa, vaan se alkaa merkitä vaikkapa lohtua, tukea, viihdykettä, asetta tylsyyttä vastaan ja monia muita asioita, joista meidän ihmisten on yleensäkin vaikea luopua.

Siksi suosin tässäkin pehmeää lähestymistapaa. Ei esimerkiksi tarvitse luopua heti vaikkapa itselleen tärkeimpien nettisivustojen tai ryhmien seuraamisesta. Ensin voi pyrkiä pudottamaan pois jonkin yksittäisen, itselleen vähemmän tärkeän sivuston tai ryhmän. Kun niitä ei käytä aikaansa, lakkaa niitä nopeasti kaipaamasta. Kun tämän on tehnyt, voi miettiä, minkä seuraavan yksittäisen ryhmän tai sivuston seuraamisen pudottaa pois seuraavaksi.

3. Hanki vastuukaveri

Kun yritetään luopua asioita, joista luopuminen on vaikeaa, ovat vastuukaverit ja kavereiden tuki hyvin arvokkaita. Koen ne itse niin arvokkaiksi, etten nykyään edes yritä minkään vaikean tekemistä, ellei minulla ole vastuukavereita tukenani. Vastuukavereiden mukanaolo on yksinkertaisesti niin ratkaisevaa.

Vastuukaveri tarkoittaa tässä tapauksessa jotakuta ihmistä, kuten läheistä tai hyvää ystävää, joka on tukenasi luopumishaasteessasi. Kun itse pyrin eroon jostain haitallisesta tavasta, sovin yleensä muutaman ystäväni kanssa siitä, että soittelen heille vaikkapa kolmisen kertaa viikossa ja raportoin onnistumisistani ja epäonnistumisistani. Kun käymme näitä yhdessä läpi, löydämme usein parempia tapoja onnistua ja välttää epäonnistumiset. Tämä muiden mukanaolo lisää myös vastuuntuntoa. Itselleen on paljon helpompi valehdella, kuin muille. Vastuukavereille on myös mukava avautua silloin, kun jokin haaste tuntuu vaikealta ja ahdistavalta.

4. Pohdi muun elämäsi sisällön kiinnostavuutta

Liiallinen netinkäyttö, aivan samoin kuin vaikkapa päihteiden liikakäyttö, nojaa paljolti siihen, että se on niin hemmetin mukavaa ja kiinnostavaa. Usein kiinnostavampaa, kuin muut elämämme asiat. Siksi on hyvä pohtia sitä, ovatko muut elämämme osa-alueet tarpeeksi kiinnostavia, jotta aikansa käyttää mieluummin niihin, kuin netin liikaselailuun.

Itse esimerkiksi huomaan käyttäväni nettiä paljon enemmän silloin, kun asun yksin, kuin sillon, kun asun vaikkapa kommuuniasunnossa tai tyttöystäväni kanssa. Esimerkiksi tällä hetkellä vietän aina pari viikkoa kuukaudesta pääkaupunkiseudulla ja pari viikkoa Pohjois-Suomessa tyttöystäväni luonna. Tyttöystävän luonna vietetty aika sisältää huomattavasti vähemmän liiallista netissä roikkumista, sillä täällä minulla on enemmän mielekästä ja kiinnostavaa tekemistä, kuin asuessani yksin pääkaupunkiseudulla.

Jos netti tuntuu ylivoimaisesti kiinnostavammalta kuin muu elämä, voi halutessaan pohtia, voisiko muusta elämästä tehdä nykyistä kiinnostavampaa. Auttaisiko vaikkapa jokin uusi työprojekti, harrastus, ihmissuhde, urheilulaji tai muu kiinnostuksenkohde? Mikä tekisi yhä useammasta elämän osa-alueesta kiinnostavamman, kuin liiallisesta netissä roikkumisesta?

5. Pohdi, mitä tarpeita netin käyttö täyttää

Lähtökohtaisesti me ihmiset tykkäämme tehdä usein liiallisestikin niitä asioita, jotka täyttävät erilaisia tarpeitamme. Vaikkapa päihteet ovat niin suosittuja, sillä niistä usein tulee ainakin hetkellisesti hyvä olo, ne voivat paikata yksinäisyyttä, antaa rauhaa tai toimia tukena vaikeassa tilanteessa. Päihdeongelmaiset eivät usein niinkään välitä itse päihteestä, vaan pikemminkin siitä, kuinka hyvin se täyttää heille tärkeitä tarpeita

Sama pätee nettiin. Netti täyttää monia inhimillisiä tarpeitamme, kuten esimerkiksi seurantarvetta, oppimisen tarvetta, viihtymisen tarvetta, löytämisen tarvetta, nähdyksi ja kuulluksi tulemisen sekä joukkoon kuulumisen tarpeita. Nämä ovat kaikki tärkeitä tarpeita ja on ymmärettävää ja luonnollista, että pyrimme täyttämään niitä parhaamme mukaan. Lisäksi netti on usein todella helppo ja tehokas tapa näiden tarpeiden täyttämiseen: nettiin pääsee helposti, nopeasti ja kännykän kautta meilkein mistä tahansa.

Jos haluat kuitenkin vähentää netissä käytettyä aikaa, voit pohtia, saisitko täytettyä nykyään netinkäytön kautta täyttämiäsi tarpeita joillain muilla keinoin. Jos paikkailet netinkäytöllä liiallista yksinäisyyttä, voisiko tilalle hankkia uusia ihmissuhteita? Jos paikkailet tylsyyden tunnetta, voisiko tilalle kehittää jonkin uuden kiinnostuksenkohteen?

 

Lopuksi

Haitallisten tapojen hillitsemiseen ja vähentämiseen on tietysti lukemattomia muitakin keinoja. Näistä viidestä voi kuitenkin halutessaan aloittaa. Muita tapoja olen listannut tässä tässä tekstissä. Mikäli netinkäytön vähentäminen on omalla kohdallasi ajankohtaista, niin paljon tsemppiä siihen! Se on usein hieman hankalaa, mutta oman kokemukseni mukaan myös ehdottomasti sen arvoista. Hyvää ja kiinnostavaa elämää näyttää löytyvän paljon myös ruudun ulkopuolelta :)

Rakkaudella,

Jevgeni

(Visited 1 times, 5 visits today)

Leave A Response

* Denotes Required Field