Yksi lause, jonka vuoksi elämäsi pysyy nihkeänä

nihkeä lause

Kuinka lakata huijaamasta itseään ja lopettaa nihkeä elämä: Esittelyssä Roolileikki-tekniikka

Kuvittele, että elämässäsi on haaste tai ongelma, jonka haluaisit ratkaista. Kuvittele, että joku tulisi ja tarjoaisi ongelmaan mielestään pätevää selitystä. Kuvittele, että kuuntelet selityksen, nyökkäät, toteat että ”joo, toi on kyllä varmaan ihan pätevä selitys monien kohdalla, mutta ei kyllä päde minuun”. Torjut selityksen ja jatkat elämistä ilman, että olet yhtään sen lähempänä ongelmasi ratkaisemista.

Toi on kyllä hyvä ajatus, mutta ei päde minuun”. Väitän, että tämä yksi lause on yksi suurimmista syistä, miksi et saa elämäsi ongelmia ratkaistua. Ratkaisuja löytyisi vaikka kuinka paljon, mutta kun ”ei päde juuri minuun”.

Ja kyllä, puhun valitettavasti aivan liian moninkertaisesta omasta kokemuksesta. Yhä edelleen törmään jatkuvasti tilanteisiin, joissa itsellä on jokin ongelma, joku tulee tarjoamaan siihen mielestään toimivaa ratkaisua ja minä torjun ratkaisun, koska koen, ettei se päde juuri tähän minun uniikkiin tilanteeseen. Ja toki tämä on ymmärrettävää: Onhan se nyt ihan hemmetin ärsyttävää, että joku vain tulee ja kertoo sinulle, miten helposti ratkaiset jonkin ongelman, jonka kanssa olet kamppailut jo vaikka kuinka pitkään! Tottakai siitä tulee helposti fiilis, että ei se nyt noin helppoa ole, muutenhan tämä olisi jo ratkennut.

Toi on kyllä hyvä ajatus, mutta ei päde minuun.” Miksi tämä lause on niin hemmetin vaarallinen?

Siksi, että me ihmisolennot näytämme olevamme ihan järkyttävän huonoja sen hahmottamisessa, mistä ongelmamme oikeasti johtuvat. Syytämme niitä milloin mistäkin, mutta pääasiassa arvaamme väärin. Milläkö perusteella? Ainakin sillä, että oikein arvatessamme ongelma yleensä alkaa hitaasti, mutta varmasti ratkeamaan. Sen sijaan väärän puun haukkuminen harvemmin johtaa kovin hyviin tuloksiin. Kun ratkaisua ei löydy, onkin hyvä hetki miettiä, olisiko senhetkisessä ratkaisukaavassa jotain vikaa.

Tekee vähän kipeää myöntää tämä, mutta monesti sivulliset näkevät ongelmamme aika paljon neutraalimmassa ja selkeämmässä valossa kuin me itse. Kun ongelma on liian lähellä, sitä on vaikea hahmottaa. Siksi olen itse pyrkinyt opettelemaan enemmän muiden ehdotusten ja arvausten kuuntelua ja testaamaan tosissaan niiden paikkaansapitävyyttä sen sijaan, että suoraan torjuisin heidän ratkaisunsa.

Roolileikki-tekniikka:

Tässä sovellan tällaista roolileikkitekniikkaa. Kun joku heittää minulle ajatuksen, joka tuntuu ehkä älyttömältä, mutta jossa silti epäilen olevan mahdollisesti edes vähän totuutta, aloitan eräänlaisen roolileikin. Leikin esimerkiksi päivän tai viikon ajan, että tuo ajatus pitäisi paikkaansa. Esimerkki eräästä omasta kokemuksestani:

Kuvitellaan, että jonkun tyypin olemus ärsyttää minua ihan hemmetisti. En oikein tiedä mitä vikaa tyypissä on, mutta silti hänen läsnäolonsa ärsyttää. Sitten ystäväni vihjaa, että ärsyyntymiseni ehkä johtuu siitä, että kyseinen ärsyttävä tyyppi on monessa asiassa aivan samanlainen kuin minä itse. Ehkäpä minua ärsyttää nähdä toisessa niitä piirteitä, joita en hyväksy itsessäni? (Tämä ilmiö tunnetaan Jungilaisessa psykologiassa ”varjona”, torjuttuna persoonallisuuden osana.)

Ensialkuun tekee mieli torjua tämä väite. Miten niin en muka hyväksy jotain itsessäni? Olen OK itseni kanssa! Nykyään kuitenkin tiedän, että epätodennäköiseltäkin tuntuvia ratkaisumalleja kannattaa tutkia. Siksi aloitan roolileikin:

Kuvittelen ja leikin viikon ajan, että ne ominaisuudet, jotka minua ärsyttävät kyseisessä tyypissä (esimerkiksi se, että hän on kovaääninen, dominoiva, saa paljon huomiota…) ovatkin varjoteorian mukaan totta tosiaan niitä puolia, joita en hyväksy itsessäni. Leikin, että tämä on totta. Kirjoitan siitä reflektoivia tekstejä päiväkirjaani, juttelen asiasta ystävieni kanssa ja muutenkin vähän ”maistelen” sitä, miltä tuntuisi, jos tämä olisi totta.

Tämä johtaa yleensä erilaisiin oivalluksiin. Joskus osoittautuu, että minulle tarjottu selitys ei ollut toimiva, ja olisin ollut oikeassa torjuessani sen. Joskus osoittautuu, että hieman yllättäen se olikin paikkaansapitävä, ja oli järkevää, että uskalsin testata sitä. Oikeastaan lopputuloksesta riippumatta saan kuitenkin uusia ajatuksia ja oivalluksia itseeni liittyen, eli kasvatan itsetuntemustani. Itsetuntemuksen kasvu taas on aina edes yksi pieni askel kohti parempaa ihmisyyttä ja rennompaa elämää.

Leikkiminen toimii. Se tuntuu oudolta, se tuntuu usein jopa aika pahalta, mutta uusia ajatuksia se synnyttää. Ja uusia ajatuksia synnyttävät tekniikat ovat mielestäni varsin jees. Jos yhtään resonoi, niin kokeile: mitä jos se toimiikin? :–)

Rakkaudella,

Jevgeni

Aiheeseen liittyviä kirjotuksia