Oletko elossa positiivisesti vai negatiivisesti?

oletko elossa positiivisesti vai negatiivisesti1

Tänään haluan kirjoittaa elossa olemisesta. Tämä ei ole yksi niistä nykyään niin suosituista jutuista, joissa syyllistetään ihmistä siitä, että elämästään nauttimisen (“täysillä elämisen”) sijaan hän on viettänyt elämänsä omakotitaloonsa sulkeutuneena ja telkkarinsa eteen liimaantuneena. Minun nähdäkseni sellainenkin on ehkä ihan elämisen arvoista elämää. Sen sijaan kysyn, oletko sinä elossa positiivisesti, vai negatiivisesti?

Ihminen näyttää pääsääntöisesti tuntevan olevansa elossa silloin, kun hänen elämässään sattuu ja tapahtuu. Ei välttämättä mitään isoa ja huimaa, kuten extreme-urheilulomaa Alpeilla tai koskenlaskuseikkailua Amazonilla. Tarkoitan ihan arkipäiväisiä asioita: Kivat pikkujoulubileet, pelottavanjännittävän yleisöluennon pitäminen töissä, haukkujen saaminen pomolta tai riita puolison kanssa. Siis asioita, jotka saavat meidät tuntemaan.

Kun ihmisiltä on kysytty, haluaisivatko he, että heille sattuisi mieluummin mielenkiintoisia asioita vai kivoja asioita, suuri enemmistö äänesti mielenkiintoisten puolesta. Ihmiset siis olivat jopa halukkaita kokemaan vastoinkäymisiä, kunhan heidän elämänsä pysyisi mielenkiintoisena. Tästä voidaan johtaa, että haluamme tuntea, haluamme kokea olevamme elossa, haluamme, että sattuu ja tapahtuu.

Se, kuinka paljon haluamme tuntea, on toki yksilöllistä. Yksi saattaa nauttia elämästä, jossa hän päivittäin nousee taivaisiin ja putoaa sieltä murheen laaksoon, kohotakseen pian uudelleen ylös. Toinen taas saattaa suosia paljon tasaisempaa elämää. Kumpikaan näistä ei ole toista huonompi.

Oleellista on vain se, kuinka sitä elossa olemisen tunnetta luodaan.

Ihminen joka on elossa positiivisesti, ammentaa elossa olemisen tunteensa luomalla asioita, hakeutumalla mielenkiintoisiin ja haastaviin tilanteisiin, haastamalla ja kehittämällä itseään sekä synnyttämällä ympärilleen iloa ja meininkiä.

Esimerkkejä perheenisä, joka jatkuvasti miettii, millaisen upean yllätyksen voisi kehittää perheelleen on esimerkki tällaisesta. Uratykki, joka saa nostetta urallaan etenemisestä tai urheilija, joka piiskaa itseään kilpailun voittoon ovat loistavia esimerkkejä positiivisesta elossa olemisesta.

Myös negatiivisesti elossa olevan elämässä sattuu ja tapahtuu. Hän saa tunneannoksensa esimerkiksi riidoista ja draamasta. Hän saattaa päivän aikana murehtia sitä, puhuvatko hänen työkaverinsa hänestä selän takana paskaa sekä sitä, pettääkö hänen puolisonsa häntä. Hän ajattelee, kuinka “sanoo kyllä suorat sanat” kun joku ensi kerralla heittäytyy hankalaksi. Hän aloittaa kotona turhia riitoja ja itkee niiden päätteeksi, koska häntä on kohdeltu huonosti.

Ihmissuhdedraamojen keskellä on tukalaa olla, mutta hän ei välttämättä osaa olla aloittamatta niitä. Usein puhutaan ns. draamariippuvuudesta, mutta on epäselvää, onko kyse oikeasti psykologisesta addiktiosta, vai vain tiukkaan istuvissa toimintatavoissa sekä vaihtoehtoisten toimintatapojen puutteesta. Tällaista ihmistä voisi verrata kissanpentuun, joka sähisee ja raapii ihmisiä, koska ei ole oppinut muutakaan.

Jos tällainen ihminen asetetaan vastuuseen toiminnastaan, ei mikään ole muka hänen syytään. Muut ne punovat juonia ja aiheuttavat draamaa, hän on vain viaton, sivullinen uhri. Tämä ei ole yritys välttää vastuusta eikä esitystä. Tällaisen ihmisen on usein vain aidosti todella vaikeaa nähdä, miten hän itse omalla asenteellaan ja toiminnallaan aiheuttaa hänen ympärillään riehuvat myrskyt.

Mistä sinä hankit elossa olemisen tunteesi? Luotko  ja laitatko asioita tapahtumaan, haastatko ja kehitätkö itseäsi? Vai luotko ympärillesi draamaa ja hankkiudut riitoihin vailla muuta tarkoitusta kuin saada elämään vähän säpinää?

Aiheeseen liittyviä kirjotuksia