Oletko jämähtänyt mukavuusalueellesi?

oletko jämähtänyt mukavuusalueellesiKuinka usein kuuleekaan ihmisten harmittelevan toistuvia ja tylsiksi käyneitä rutiinejansa! Samat rutiinit, samat harrastukset, samat ihmiset, sama työ ja sama ympäristö. Näiden ihmisten elämä soljuu pitkin jatkuvasti samoja tutuiksi käyneitä uomia. Kun heille ilmaantuu tilaisuus tehdä tai kokea jotakin uutta ja erilaista, he eivät siihen kuitenkaan tartu.

Miksi?

Jokainen on varmasti kuullut termit Tuttu ja Turvallinen. Vaikka koko elämä olisi kuinka tylsää ja yllätyksetöntä tahansa, vaikka jokainen päivä ja viikko toistaisi itseänsä, ne ovat kuitenkin tuttuja ja turvallisia. Ne eivät sisällä mitään outoa ja yllättävää, eivätkä varsinkaan yllättäviä riskejä.

Tylsä elämä ja rutiinit ovatkin monien ensisijainen turvallisuuden lähde. He ovat tottuneita kaikkeen, mitä heidän elämässään tapahtuu ja tietävät, että selviävät siitä ja ettei minkään epätoivotun pitäisi tapahtua. Minkä tahansa uuden ja erilaisen valitseminen taas saattaa sisältää meille tuntemattomia riskejä ja seurauksia. Monet pelkäävätkin näitä niin paljon, että valitsevat suosiolla tylsät, mutta varmasti turvalliset rutiininsa.

On itsestäänselvää, että valitsemalla vanhan ja totutun ei yksinkertaisesti voi tapahtua mitään uutta. Toimimalla, kuten olemme aina ennenkin toimineet tulevat kaikkien tekojemmekin seuraukset olemaan samoja kuin ennen. Se on tylsää, mutta turvallista. Se on mukavuusaluettamme ja sille monet meistä ovat jämähtäneet.

Mikäli tähän osaa olla tyytyväinen, upeaa, saatan ehkä myöntää olevani jopa hiukan kateellinen siitä. Mikäli elämän ja rutiinien tylsyys ja yllätyksettömyys kuitenkin tuntuu ikävältä, on korkea aika miettiä toimintaansa. On totta, että mukavuusalueelta poistuminen on pelottavaa ja monesti epämiellyttävää. On myös totta, ettei tämä muutu aina edes tottumuksen myötä. Uudet asiat ovat ja pysyvät pelottavina tai vähintään epävarmuutta synnyttävinä. Tämän ei kuitenkaan tule antaa estää.

Mikäli haluaa muutosta, on uskallettava toimia. Siitä ei ikävä kyllä pääse yli eikä ympäri. Muistan, kuinka itse aikoinaan sorruin kuuluisaan “ehtiihän sitä myöhemminkin”-mokaan. Se “myöhemmin” kun ei välttämättä tule koskaan. Mitä aiemmin toimit, sitä pikemmin pääset nauttimaan muutoksen mukanaan tuomista hyödyistä.

On äärettömän helppoa sortua ajattelemaan, että toimii sitten kun on siihen paremmin valmis, paremmin varustautunut tai kun se vain tuntuu paremmalta. Täydellistä hetkeä ei kuitenkaan tule todennäköisesti koskaan. Aina löytyy jotain, jonka takia toimintaa tekisi mieli siirtää vielä hiukan myöhemmäksi. Mikäli elämäänsä haluaa muutosta, on aivan ensimmäiseksi ja aivan oikeasti hyväksyttävä, että sen eteen on tehtävä jotain. Se ei tapahdu itsestään, ei, vaikka kuinka toivoisi.

On hyväksyttävä, että vastuu muutoksesta on vain ja ainoastaan itselläsi. Ei pomollasi, perheelläsi, suvullasi, kavereillasi tai edes jumalallasi. Vain itselläsi. Mukavuusalueelta poistumiseen ja uusien asioiden ja kokemusten tuomiseksi osaksi elämääsi ei ole Helppoja & Nopeita keinoja. On vain hoidettava asenteensa kuntoon sekä uskallettava toimia. Mitä aiemmin tämän hyväksyy, sen parempi.

Kysy itseltäsi, haluatko elää loppuelämäsi mielummin melko turvallisesti, mutta myös hiukan tylsästi ja itseääntoistavasti, vai opitko jättämään mukavuusalueesi, luopumaan ylimääräisestä mukavuudenhalusta ja varmuudesta mielenkiintoisemman ja tyydyttävän (mikäli nykytilanne ei sitä ole) elämä vuoksi? Kumman valitset?

(Visited 1 342 times, 1 visits today)

2 comments… add one

  • Juho Salmi Elo 21, 2011, 11:23 am

    Väittäisin, että olen kokenut elämäni hienoimmat ja opettavaisimmat kokemukset silloin, kun olen ylittänyt mukavuusalueeni. Jotenkin hahmotan mukavuusalueen laatikkona, jonka seiniin on vain välillä lyötävä itsensä. Joka kerta kun lyö itsensä laatikon seinään, laatikko venyy ja siihen tulee repeämiä. Elintila laatikon sisällä kasvaa ja repeämistä näkee laatikon ulkopuolista maailmaa yhä kokonaisvaltaisemmin.

    • jevgeni Elo 22, 2011, 7:21 am

      Nimenomaan! Vaikeinta seinää päin heittäytymisessä on ollut se, ettei koskaan tiennyt, tuleeko repeämästä mitään hyvää tai sellaista, mitä haluaisin sieltä tulevan. Tai sitä jopa oletti, että sieltä tulisi juuri sitä, mitä ei halua, ja jätti siksi heittäytymättä – toisinsanoen jätti tilasuuden käyttämättä, koska pelkästi sen seurauksia. Nyt jälkeenpäin ajatellen tälläinen tilaisuuksien väliinjättäminen on ollut hiukan tyhmää siksi, että jokainen heittäytymisen seurana tullut kokemus – olkoot se sitten negatiivinenkin – on ollut niin kasvattava, että sitä loppupeleissä voidaan pitää äärimmäisen hyödyllisenä.

Leave a Comment