Oletko roolihäkissä?

OLETKO ROOLIHÄKISSÄOsallistuin tuossa pari päivää takaperin eräisiin illanistujaisiin, joista en oikeastaan tuntenut etukäteen ketään (eivätkä muutkaan tunteneet toisiaan). Yleensä olen tuollaisissa tilanteissa äärimmäisen sosiaalinen, kovaääninen, energinen ja muutenkin kuin kala vedessä, koska jotenkin koen tilanteet, joissa ihmiset eivät tunne toisiaan entuudestaan, todella helppoina.

No, jostain syystä olin tällä kertaa kaikkea muuta kuin tuota. En energinen, en kovaääninen, en edes kauhean sosiaalinen. Ja se tuntui yllättävän oudolta ja ankealta, vaikka olisin voinut kuvitella että osaan olla vapautuneesti myös hiljainen, epäsosiaalinen ja matalaenerginen. Kun sitten yöllä kävelin sieltä kotiin ja mietin että minkähän takia tuntuu niin ankealta, keksin sen: olen roolihäkissä!

Koen, että minulla on tuon kaltaisissa tapahtumissa selkeä rooli. Olen se tyyppi joka on energinen, kovaääninen, sosiaalinen ja menevä. Ja nyt kun en sitä jostain syystä ollut, koin olevani jotenkin todella outo ja epäaito, en ollenkaan oma itseni. En ikään kuin pystynyt edes näkemään itseäni hiljaisena ja epäsosiaalisena, vaan tuntui että se on joku ihan muu tyyppi siinä, en minä itse.

Roolihäkki on siis tila, jossa koemme, ettemme voi, tai edes osaa toimia vakiintuneiden rooliemme vastaisesti. Ujo henkilö voi esimerkiksi kokea ettei voi yhtäkkiä alkaa äärimmäisen sosiaaliseksi, ehkä koska muut kokisivat yhtäkkisen muutoksen outona tai koska hän ei vain itse kykene näkemään itseään sosiaalisena. Himokuntoilija taas saattaa kokea ettei voi alkaa sohvaperunaksi, koska “se nyt vaan ei oo mun tapasta”.

Ja näitä roolejahan meillä kaikilla on vaikka millä mitalla. Ihan vain muutamia omia mainitakseni:

  • Se tyyppi joka tykkää olla rehellinen niissäkin tilanteissa, joissa rehellisyydellä joutuu pulaan
  • Se tyyppi jota ei aina kiinnosta mitä mieltä muut jostain asiasta ovat
  • Tehokas suorittaja
  • Aikaisin herääjä
  • Se tyyppi joka syö liikaa makeaa
  • Se tyyppi joka tykkää siivota
  • Se tyyppi joka on sosiaalinen ja äänekäs

Tässä on vaan se hassu juttu, että nämä roolit eivät todellisuudessa sido meitä mitenkään!

Tämäkään näyttelijä ei ole aina roolissaan.

Rehellisyydestäni huolimatta mä totta vie kykenen valehtelemaan. Tehokkuudestani huolimatta voin viettää välillä pari päivää tehden ei yhtään mitään. Vaikka yleensä herään aikaisin, voin silloin tällöin pötkötellä vaikka kymmeneenkin. Voin olla siivousinnostani huolimatta välillä siivoamatta parikin viikkoa ja näköjään voin olla kaikkea muuta kuin sosiaalinen ja äänekäs.

Joo, tuntuuhan se oudolta toimia vastoin sitä omaa tuttua rooliansa. Mutta se rooli ei ole muuta kuin ajatus mun päässä. Ajatus että “tälläinen mä olen”. Ja mitään tekemistä todellisuuden kanssahan tolla ei ole. Oikeampi ajatus olisi “tälläinen mä yleensä olen, näin mulla on tapana käyttäytyä”. Ja se, että olen yleensä tietynlainen, ei tarkoita että olen sitä aina. Minun ei todellakaan tarvitsisi ajatella että toimin jotenkin “oudosti” tai “väärin” tai “en ole oma itseni”, jos satun toimimaan tavalla joka on jotenkin roolini vastainen.

Koska rooli on vain kokoelma enemmän tai vähemmän todellisuudesta irrallaan olevia ajatuksia ja uskomuksia, en mitenkään onnistu näkemään, miksi sen pitäisi antaa mitenkään rajoittaa elämää. Ellei tietysti tietoisesti halua jostain syystä olla aina vain tietynlainen. Onhan se varmaan ihan ymmärrettävää jos haluaa vaikkapa ajatella olevansa rehellinen tilanteessa kuin tilanteessa, mutta tuokin taitaa perustua johonkin pelkoon siitä, että on jotenkin “huono ihminen” jos välillä sattuukin toimimaan epärehellisesti.

Että silleesti. Pitänee pitää mielessä että mä en ole roolini ja etteivät ne mitenkään määritä minua (paitsi ehkä muiden silmissä), vaan elää sen mukaan, miltä minäkin hetkenä sattuu tuntumaan. Roolittomuus vaikuttaa olevan miellyttävin rooli. Katsotaan kuinka käy.

(Visited 209 times, 1 visits today)

4 comments… add one

  • Karla Nieminen Tou 11, 2012, 2:09 am

    Hassua tosiaan, kuinka itse pidämme itsemme rooleissa vielä sen lisäksi, että joskus muut ajavat meitä säilyttämään jonkin roolin. Itseä on auttanut se, että yritän muistaa, kuinka vähän ihmiset loppujen lopuksi tuntevat ja näkevät minua. Vaikka toimisin eri tavalla, niin se ei monelle ole mitenkään shokki, koska eivät he ole nähneet minua monessa tilanteessa toimimassa tutussa roolissani.

    Mun pitää myös välillä kokeilla tuota hiljaista roolia. Olen joskus onnistunut, mutta harvoin. :D

    • Jevgeni Tou 11, 2012, 5:41 am

      Ajattelin kirjoittaa tästä jossain vaiheessa erikseen vielä kokonaan oman juttunsa, mutta oon nyt viime aikoina miettinyt noihin rooleihin liittyen vielä tälläistä:
      Kun mä nyt tällä hetkellä vietän kahdeksan tuntia jokaisesta arkipäivästäni töissä ja koitan parhaani mukaan siellä viihtyä, mutta oon nyt alkanut huomaamaan etten yhtään pidä siitä roolista mihin oon itse siellä jotenkin asettunut. ”Normaalissa” elämässänihän mä olen just semmoinen menevä ja itsevarma ja kuulemma jopa karismaattinen, mutta tuolla töissä mä olen kyllä ihan kaikkea muuta. Eihän siinä muuten mitään, en oikeastaan haluaisikaan olla tuollaisessa työympäristössä mitenkään kauheasti esillä (varsinkaan kun en siinä itse työssä millään tapaa loista), mutta hämmentävää tässä on se, että tässä tapauksessa mä en edes yrittäessäni ole kyennyt tavallaan murtamaan sitä roolia (kun muissa tilanteissa kykenen aikalailla vaihtamaan niitä rooleja).
      En edes koe että tää mun roolini siellä olisi kenenkään muun muodostama, vaan että olen itse alunperin siihen asettunut (”hetkeksi, ennen kuin opin olemaan täällä”). Ja siis tää roolihan on kaikinpuolin toimiva tuollaisessa työpaikassa; teen työni, en pidä turhaa ääntä itsestäni, en tuo itseäni missään tilanteessa esille tai mitään muuta vastaavaa. Jotenkin vain häiritsee se ajatus että ”nyt noi kaikki varmaan ajattelee että oon ”oikeassa elämässänikin” tuollainen. Nyt tätä kirjoittaessani tosin tajuan että eipähän sillä mitään väliä taida olla :–)

  • Karla Nieminen Tou 13, 2012, 9:24 pm

    Tossahan on sulle mainio mahdollisuus treenata roolin muuttamista, mikä on tollasessa vakiintuneessa tilanteessa tosi hankalaa. ;) Esim. vanhassa kaveriporukassa oman käytöksen muuttaminen on paljon hankalampaa kuin vaikka uusien opiskelukaverien kanssa.

    • Jevgeni Tou 14, 2012, 5:18 am

      Näinhä se on. Tässä työpaikan tapauksessa vaan tulee mieleen että HALUANKO mä oikeasti sitten muuttaakaan sitä rooliani. Mitään hyötyähän (oman mielenrauhani) lisäksi mä siitä tuskin saisin, kyseessä kun ei kuitenkaan oo sellainen paikka jossa suorastaan haluaisin olla esillä. Päinvastoin sellaisen matalan profiilin pitäminen on ehkä hyvinkin järkevä valinta, toivoisin vain ettei se tuntuisi näin ankealta x) Pitääpä pyöritellä tätä ja miettiä miksi se edes tuntuu ankealta.

Leave a Comment