On hyvä, ettei sinulla ole kaikki hyvin

on hyvä ettei sinulla ole kaikki hyvin

Olen asiakkaideni tunteiden parissa työskennellessä ollut huomaavinani erään hämmentävän, mutta turhan usein toistuvan ilmiön, jotta uskaltaisin enää suhtautua siihen yksittäistapauksena.

On eräs asiakasryhmä, jonka edustajille monet olisivat kateellisia. Heidän elämänsä on nimittäin täydellistä. On täydellisiä perheitä, täydellisiä parisuhteita, täydellistä uraa, rahaa, menestystä, huikeita harrastuksia, hyviä ystäviä ja mitä kaikkea hyvään elämään nyt kuuluukaan.

Ja silti he ovat tulleet hakemaan selkoa tunne-elämäänsä, jonka maalaisjärjen mukaan pitäisi olla loistavaa.

Mistä on kyse? Kitisevätkö he turhasta?

Siitä ei ole kyse. Ne ongelmat, mitä näissä tapauksissa nousee esiin ovat tilanteen huomioonottaen ihan todellisia ja ymmärrettäviä. Mutta jos ne irrotettaisiin kontekstistaan ja esiteltäisiin jotakin vähän hankalampaa elämänvaihetta läpikäyvälle ihmiselle, tämä ihminen todennäköisesti lähinnä tuhahtaisi, että “jo on joillakin ongelmat”.

Tieteiskirjailija Isaac Asimov ennusti neljäkymmentä vuotta sitten, että vuonna 2014 masennukseen sairastuneiden määrä yhteiskunnassa on räjähtänyt käsiin. Syyksi hän ennusti tylsistymistä.

Vaikka masennuksen perustelu tylsistymisestä johtuvana on tietysti monin osin virheellistä ja jollain tasolla jopa vulgaaria, omiin kokemuksiini perusteella väitän, että Asimovin ennustuksessa oli mukana myös hitunen järkeä. Näyttää nimittäin siltä, että kun elämä on täydellistä ja ongelmia ei ole, niitä luodaan.

Tällä en tarkoita sitä, että ihminen olisi niin typerä ja hankala tapaus, että keksimällä keksisi elämäänsä ongelmia, vaikka monesti siltä ehkä vaikuttaakin. Kyse on siitä, että isompien ja ajankohtaisempien ongelmien painaessa päälle ja vaatiessaan ratkaisua on helppoa ylenkatsoa pienempiä, ei niin ajankohtaisia ongelmia. Kun suuret ongelmat taas ratkeavat, löytyy yhtäkkiä kapasiteettia huomata pienempiä ongelmia.

Usein isojen ongelmien ratkeaminen taas suorastaan synnyttää uusia ongelmia. Esimerkki:

Elämään on yhtäkkiä ilmestynyt niin valtavasti rahaa, että on voitu jäädä pois epämielekkäästä työstä ja nauttia vapaa-ajasta juuri niin paljon kun sielu sietää. Hetken tämä on siisteintä ikinä, kunnes vähä vähältä elämään hiipii tylsistyminen, ehkäpä ajatuksia omasta merkityksettömyydestään, ehkäpä epäilyksiä elämän tarkoituksettomuudestaan, sitten epäonnistuminen tilanteen korjaamisessa, sitten vaikkapa pelko siitä että on tulossa hulluksi ja sitten haetaankin jo ihan aiheellisesti ammattiapua.

Toisin kuin monet näyttävät uskovan, täydelliset olosuhteet elämässä eivät ole mikään ratkaisu yhtään mihinkään. Ja mitä yritämme edes ratkaista? Sitä, että meillä on toisinaan vähän paha mieli kun pitää käydä tylsässä työssä, riidellä mulkun puolison kanssa, viedä lapset vähän turhan kaukana olevaan päiväkotiin ja joskus tuntea vähän yksinäisyyttä.

Hesarissa oli juuri loistava Maaret Kallion kirjoitus otsikolla On aivan ok, ettei kaikki ole aina ok. Maaret kirjoittaa näin:

Suuret odotukset kumppanin, kodin, lasten, häiden, sisustuksen, virikkeellisen päivähoidon, inspiroivan työn ja hätkähdyttävien harrastusten suhteen tuntuvat olevan peruskauraa tänä päivänä.

On kummallistakin kummallisempaa, jos kesälomalle ei ole suuria suunnitelmia tai vapaa-aikaa ahdettu täyteen harrastusta ja kehittämistä. Ja vaikka aika monella elämä huipputäyteen ahdettua onkin, jotain tuntuu edelleen syvästi puuttuvan.

Milloin huipusta alkoi tulla ihan tavallinen odotus? Milloin menestymisestä tuli yhtä kuin arki niin töissä, kotona, parisuhteissa kuin lastenkasvatuksessa? Milloin onnellisuudesta alkoi tulla tavallisuuden synonyymi?

Aamen. Miksi sinun – tai kenenkään – tarvitsisi olla jatkuvasti onnellinen? Onni ei nähdäkseni ole mikään edellytys hyvälle elämälle.

Toisinaan minua ahdistaa, surettaa, vituttaa, ärsyttää, kuumottaa ja pelottaa. Entä sitten? Lopulta, järkevästi ja rationaalisesti tarkasteltuna ne ovat vain tunteita jotka korjaantuvat ihan itsestään. Se on ihan okei, että välillä ei ole ihan niin kivaa. Ei elämä siihen kaadu, ellei näitä tunteitaan sitten osaa olla ottamatta liian tosissaan. Tunteet eivät ole lopulta muuta kuin biokemiallinen reaktio kehossamme, ei suinkaan merkki siitä, että elämässämme olisi jokin vakavasti vialla.

Täydellistä elämämme tuskin tulee olemaan koskaan. Todisteena siitä ovat ainakin minulle toimineet henkilöt, joiden elämä lähtee menemään alamäkeä sitten, kun siitä on kertaalleen tullut täydellistä. Vastoinkäymiset ja ikävät fiilikset kuuluvat elämään. 

Täydellisen hyvän olon ja elämän tavoittelun sijaan näkisin huomattavasti järkevämpänä opetella suhtautumaan kielteisiin fiiliksiinsä vähän rennommin. Niitä tulee olemaan joka tapauksessa ja sille sinä et voi mitään, riippumatta siitä kuinka monta lifecouchingikirjaa luet ja kuinka monella meditaatioretriitillä käyt.

Ja kaikessa ankeudessaankin tämä on hyvin vapauttava ajatus.

(Visited 693 times, 1 visits today)

0 comments… add one

Leave a Comment