Onko ”suomalainen ujous” vain myytti?

suomalainen ujous

Autan ammatikseni ihmisiä pääsemään eroon sosiaalisista peloistaan: siitä, mitä kansankielessä kutsutaan ujoudeksi. Ehkä toistuvin ujouteen liittyvä väite, johon törmään useita kertoja viikossa, on väite ”suomalaisesta ujoudesta”.

”Me suomalaiset vaan ollaan luonnostaan niin ujoja”, lausuu joku. Kaikkialla ympärillä päät nyökkäilevät ymmärtävän hyväksyvästi. Tällaisiahan me nyt vaan ollaan, ”kaikkihan sen tietää”.

Vaan ollaanko kuitenkaan?

Itse suhtaudun väitteeseen suomalaisten ujoudesta äärimmäisellä kritiikillä ja varauksella. Uskallan jopa väittää, että kyseessä on jonkinasteinen myytti. Ja vieläpä aika vaarallinen myytti.

Väitteeseen ”me suomalaiset ollaan ujoja” sisältyy sekin viesti, että jotkut muut jossain (ketkä muut, missä?) olisivat jotenkin vähemmän ujoja kuin me suomalaiset. Itse olen tulkinnut tämän aina niin, että esimerkiksi kaikessa erinomaiset ruotsalaiset osaavat puhua meitä suomalaisia paremmin, aina hymyilevät jenkit ovat meitä suomalaisia positiivisempia ja kuumaveriset latinot ovat meitä rohkeampia rikkomaan jäätä ja tulemaan iholle.

Voisin väittää olevani aika kansainvälinen kaveri. Olen alunperin neuvostoliitosta peräisin oleva inkerinsuomalainen, olen kasvanut itäisessä Helsingissä, joka myös kulttuurien sulatusuunina tunnetaan, olen matkustellut paljon ja olen asunut ulkomailla. Tunnen hyvin paljon eri kulttuuri- ja kielitaustan omaavia ihmisiä.

Ja arvaa mitä? En ole kertaakaan huomannut, että yksikään näistä ryhmistä olisi jotenkin sosiaalisesti rohkeampi tai ”vähemmän ujo” kuin suomalaiset keskimäärin. Erityisen paljon tunnen latinoja ja venäläisiä, joita molempia pidetään yleensä suomalaisia rohkeampina ja itsevarmempina. Henkilökohtaisesti en yrityksestäni huolimatta ole onnistunut näkemään, kuinka tämä muka pitäisi paikkaansa.

Väitän jopa päinvastaista: Kokemukseni mukaan suomalaisilla on keskimäärin ENEMMÄN munaa kuin näillä muilla ryhmillä. Avaan tätä hieman:

Esimerkiksi Espanjassa asuessani näytti olevan totta, että ihmiset ottavat kyllä enemmän oma-aloitteista kontaktia toisiinsa kuin mihin ollaan Suomessa totuttu. Espanjassa ihmissuhteiden syventäminen tuntui kuitenkin olevan todella paljon vaikeampaa kuin täällä. Jäätä kyllä rikottiin, läppää heitettiin, flirttiä oli ilmassa ja niin edelleen. Pinnallinen kommunikaato todellakin toimi, toisin kuin aina Suomessa.

Sen sijaan syvemmälle menemisessä suomalaiset keräävät kokemukseni mukaan ylivoimaisesti eniten pisteitä. Kun Espanjassa pyrki puhumaan ihmisten kanssa yhtään sen ”syvällisemmistä”, vaikeammista ja henkilökohtaisemmista aiheista, meininki oli kuin suossa tarpomista. Ihmiset tuntuivat olevan varautuneita ja haluttomia päästämään ketään turhan lähelle. Johtuuko tuo sitten katolisesta kulttuuritaustasta vai mistä, en tiedä.

Suomalaisten kanssa tätä ongelmaa en ole ikinä kohdannut. Kun jään on kerran rikkonut, kehittyvät suhteet yleensä nopeasti ja syvälle (kunhan on itse valmis niitä sinne viemään). Suomalaisilla tuntuu olevan rohkeutta tarttua rankkoihin, syvällisiin ja henkilökohtaisiin aiheisiin melko nopeastikin. Sitä ihailen kovasti. Mielestäni tämä on sitä todellista rohkeutta ja arvotan sen reilusti ”pinnallisen” rohkeuden yläpuolelle.

Eristäytyneiden yhteisöjen vaikutus ujouteen

Yksi syy ”suomalaiseen ujouteen” voi olla se, että me elämme niin hemmetin metsässä. Hyvin moni meistä elää suurten kaupunkien ulkopuolella, muutamien tuhansien tai satojen ihmisten yhteisöissä. On ymmärrettävää, että tällaisessa ympäristössä ”ujous” korostuu. Se ei kuitenkaan johdu siitä, että maaseutu jollain maagisella tavalla tekisi kenestäkään hiljaista ja ujoa. Kyse on yksinkertaisesti harjoituksen vähäisyydestä:

Sosiaaliset taidot ja rohkeustaidot ovat taitoja. Taidot kehittyvät, kun niitä harjoittaa. Mitä enemmän altistumme ihmiskontakteille ja haastaville sosiaalisille tilanteille, sitä enemmän nämä taitomme kehittyvät. Suurissa asutuskeskuksissa tällaisia kohtaamisia tapahtuu pakostakin enemmän kuin pienissä. Tästä syystä suurten kaupunkien asukkaat näyttävät olevan usein sosiaalisesti rohkeampia. Mutta kyse on vain harjoittelun suomasta etumatkasta, joka on hyvin nopeasti kurottavissa umpeen.

Samasta syystä monet ulkomaalaiset saattavat vaikuttaa sosiaalisesti rohkeammilta. He ovat usein kotoisin maailman suurkaupungeista. Ja ovatpa monet ulkomaiden pienemmätkin kaupungit reilusti isompia kuin Suomen suuret kaupungit. Kyse ei näin ollen ole välttämättä mistään ulkomaalaisten taianomaisesta rohkeasta luonteenpiirteestä, vaan enemmän sosiaalisia kohtaamisia sisältävän ympäristön vaikutuksesta.

Sosiaalisten piirien vaikutus rohkeuteen

Vastaavasti sosiaaliset piirimme vaikuttavat siihen, kuinka ”ujoja” tai rohkeita olemme. Rohkeuteen kannustavissa piireissä ihmiset kehittyvät nopeammin kuin piireissä, joiden jäseniltä vaaditaan vähemmän heittäytymistä. Esimerkki omasta elämästäni:

Vietän itse aikaa pääasiassa kahdenlaisissa piireissä: hengaan ”hippipiireissä” ja ”yrittäjäpiireissä”. Nämä molemmat ovat todella vahvasti rohkeuteen kannustavia piirejä:

Yrittäjien joukossa ajautuu toistuvasti mukaan erilaiseen ihmiskontaktiin: milloin verkostoitumaan, milloin jonkinlaiseen ryhmätyöpajaan, milloin aivoriiheen, milloin illalliskutsuille ym. Ihmiskontaktia on paljon ja se on toisinaan haastavaakin. Lisäksi yrittäjänä menestyäkseen joudut haastamaan itseäsi lähes päivittäin: olemaan kontaktissa ihmisten kanssa, etsiä ratkaisuja vaikeisiin tilanteisiin, pitää puoliaan… Kaikki tämä kehittää ihmistaitoja ja rohkeutta.

Hippipiirit ovat oman kokemukseni mukaan vielä tätäkin tehokkaampia. Ne vetävät puoleensa jos jonkinlaisia taitelijatyyppejä ja sisältävät rutkasti luovaa toimintaa. Tavallinen illanvietto voi minä tahansa hetkenä äityä esimerkiksi improvisaatioteatterin tekemiseen, laulu- ja ääniharjoituksiin, freestyle-räppäämiseen, erilaisiin taide-esityksiin (joihin jokainen on luonnollisesti vapaa ottamaan osaa), syvällisiin keskustelupiireihin ja milloin mihinkin. Kaikki nämä kehittävät nopeasti ihmistaitoja ja rohkeutta. Olen lukemattomia kertoja päässyt todistamaan, kuinka ujosta ihmisestä kuoriutuu sosiaalisesti avoin ja rohkea tyyppi jo muutamassa viikossa tai kuukaudessa, kunhan hän vain pääsee viettämään aikaa sopivan haastavassa, mutta samalla aidosti hyväksyvässä porukassa.

Tämän huomioonottaen voi myös nähdä, mistä tämä ”suomalainen ujous” saattaa olla peräisin. Valtaosa sosiaalisista piireistä, joissa useimmat viettävät valtaosan ajastaan (oma perhe, työporukka), eivät aktiivisesti haasta ihmistä. Useimmissa työpaikoissa voit viettää kokonaisia työpäiviä ilman, että joudut tekemään mitään, mitä et olisi ennen tehnyt. Sellainen ei tietystikään kehitä.

”Suomalainen ujous” on vaarallinen väite

Mainitsin ylempänä, että väite suomalaisesta ujoudesta on vaarallinen? Mikä oikein tekee siitä niin kovin vaarallisen?

Kaksi asiaa.

Ensimmäinen on sen ns. itsesabotaasivaikutus. Kun väität itsellesi tarpeeksi pitkään ja toistuvasti olevasi jonkinlainen, alat kyllä uskomaan siihen ennemmin tai myöhemmin. Myönteiset väitteet johtavat myönteisiin uskomuksiin, kielteiset väitteet kielteisiin. Myönteiset uskomukset johtavat elämän kannalta myönteiseen toimintaan, kielteiset taas kielteiseen. ”Olen ujo, koska olen suomalainen” lienee laskettavissa sinne kielteisen puolelle. Kielteinen se on siksi, että uskomus omasta ujoudesta voi helposti rajoittaa elämäämme. ”Kyllähän minä muuten, mutta kun olen niin ujo…”

Toinen syy, miksi väite suomalaisten ujoudesta on vaarallinen, on varsin yleinen halumme käyttää sitä tekosyynä toimettomuuteen ja aidan matalasta päästä ylittämiseen. ”Eihän minun kannata edes haastaa itseäni sosiaalisiin tilanteisiin, ei siitä tule mitään, olenhan ujo suomalainen.”

Mitä vähemmän haastamme itseämme, sitä vähemmän kehitymme. Mitä vähemmän kehitymme, sitä hankalampaa elämämme usein on. Korkeammalla tasolla olevat sosiaaliset taidot ja rohkeustaidot tekevät elämästä paljon helpomman kuin matalatasoiset taidot. En väitä puhuvani kenenkään muun kuin itseni puolesta, mutta itse kyllä arvostan sitä, että elämä on verrattain helppoa. Kun aikoinaan olin ujo, tuntui elämä todella paljon vaikeammalta kuin miltä se tuntuu nyt.

Koska elämä harvemmin on itsessään kovin helppoa, valtaosa meistä tuskin kaipaa vielä lisävaikeuksia kaiken muun päälle. ”Ujous” eli riittämättömät sosiaaliset taidot ja rohkeustaidot taas synnyttävät juuri näitä lisävaikeuksia. Kun olin ujo, jopa aivan arkiset, tavalliset tilanteet tuntuivat hemmetin raskailta ja ikäviltä. Sellainen taas ei ollut mukavaa elämää.

Tästä syystä näkisin, ettei kannata ihan liian kritiikittömästi hyväksyä väitettä siitä, että me nyt vain olemme ujoja, koska olemme suomalaisia. Kyseessä on väite, joka helposti vahingoittaa ja hidastaa.

Onneks rohkeus ja ihmistaidot ovat toisaalta taitoja, joita oppii hyvin nopeasti heti, kun niitä vaan alkaa opettelemaan. Olen vuoden 2015 syyskuusta eteenpäin myynyt muutaman sata kipaletta Eroon ujoudesta -kirjaani ja saamissani palautteissa on korostunut erityisesti lukijoiden ihmetys siitä, kuinka nopeasti taidot kehittyvät, kunhan niitä vain harjoittaa. Tämä on toisaalta innostavaa, toisaalta harmillistakin kuultavaa silloin, kun on kärvistellyt koko elämänsä ujouden kourissa, vaikka ”parempi helpompi elämä” on oikeasti ollut koko ajan kädenojennuksen päässä.

Mikäli ujoudesta vapautuminen yhtään kiinnostaa, niin Eroon ujoudesta -kirja on hyvä paikka aloittaa. Nopeasti se rohkeus- ja ihmistaitojen kehittyminen alkaa kuitenkin kulkea ihan omallakin painollaan, kunhan vain pääset alkuun. Aloittaminen on vaikeinta myös tässä asiassa :)

Rakkaudella,

Jevgeni

PS. Jos kaipaat henkilökohtaisempaa opastusta itsevarmuuden lisäämiseen ja tykkäisit opiskella sitä yhdessä muiden kanssa, tutustu seuraavaan Itsevarma Minä -kurssin toteutukseen ja tule mukaan!

(Visited 341 times, 1 visits today)

0 comments… add one

Leave a Comment