Ota hyöty irti odottelusta

OTA HYÖTY IRTI ODOTTELUSTA

Odottelu on mitä erinomaisinta aikaa tehdä jotain hyödyllistä. Hyvin monet eivät kuitenkaan toimi näin, usein aivan käsittämättömistä syistä. Samat ihmiset sitten valittelevat, kuinka heillä ei riitä aikaa tehdä niitä asioita, jotka he ehtisivät hyvin hoitamaan odottelun lomassa. Mitä kaikkea odotellessa voi tehdä ja kuinka odottelusta otetaan suurin mahdollinen hyöty irti?

Odottelu jos mikä on meille tuttua, monet odottelevat jopa päivittäin. Odottelut ennen tapaamisia, liikennevälineiden odottelu, ruuhkassa odottelu, matkan aikana odottelu, jonkin – minkä tahansa – odottelu. Odottamista meidän elämästämme löytyy. Mikäli edes osa odotteluajasta käytettäisiin hyödyksi, ehtisimme niin paljon enemmän kuin odottamalla toimetta!

Useat jättävät tämän mahdollisuuden kuitenkin säännöllisesti käyttämättä. Kuten missä tahansa muussakin asiassa, valinta on tietysti oma. Syyt tälle passivisuudelle vaihtelevat, mutta erityisen yleinen syy tuntuu olevan “en vain tiedä mitä voisin tehdä odotellessani”. Mietitäänpä tätä vähän.

Minulla on tapana jakaa odottelut kahteen luokkaan, lyhyeen odotteluun (alle 5 min) sekä hiukan pidempään odotteluun (yli 5 min). Tämän perusteella sitten valitsen asian, jota odotellessani teen.

Mitä teen lyhyen odottelun aikana:

– Lehden lukeminen

– Kirjan lukeminen

– Tekstiviestien kirjoittaminen ja vanhojen viestien siivoaminen kännykästä

– Lyhyiden puhelujen (kuten jonkin päivittäisen asian selvittäminen) soittaminen

– Mieleen aiemmin tulleiden asioiden ylöskirjaus muistilapulle

– Jollekulle lähellä oleskelevalle puhuminen

– Veden juominen (nostaa energiatasoja ja pitää virkeänä!)

– Rauhoittumistekniikat (mikäli odottelen pääsyä esimerkiksi haastatteluun tai muuhun stressaavaan tilanteeseen)

– Ympäristön tutkiminen (mikäli olen uudessa paikassa ja uteliaalla tuulella)

– Seuraavan tilanteen vaatimien asioiden kertaaminen (ennen jotain koetta, ennen haastattelua tai vastaavaa)

Pitkän odottelun aikana taas:

– Kaikki yllämainitut paitsi lehden lukeminen (en lue lehtiä jos vain suinkin on mahdollisuus lukea kirjaa)

– Kirjoittaminen tietokoneelle tai paperille

– Pidempi rauhoittuminen ja lepääminen, mikäli olo on syystä tai toisesta väsynyt (itseni tapauksessa tämä on selvästi talviajan ongelma)

– Audiokirjojen tai materiaalin kuuntelu

Ei siis mitään mullistavia juttuja, mutta juttuja, joista osa on joka tapauksessa tehtävä. Mielummin hoidan niitä tyhjänä odotteluhetkenä kuin myöhemmin kotona, missä minulla on muutakin tekemistä.

Yritä muistaa nämä kun ensi kerran joudut odottamaan hetken tai pari!

Lisäksi haluaisin tuoda esiin audiomateriaalin kuuntelun jonkin muun tekemisen ohella. Olkoot se muu tekeminen kokkailua, autolla ajamista tai neulomista, taustalla pyörivästä nauhasta on hyötyä. Opiskelet sitten elämäntaitoja, kieliä tai mitä tahansa muuta, mistä on äänikirjoja ja kursseja saatavilla, kannattaa ne laittaa taustalle aina kuin vain voit.

Koska kuuntelu ei näissä tapauksissa ole se, mihin keskitymme täysillä, on aiheellista kuunnella samat materiaalit useamaan kertaan. Näin kuultu asettuu paremmin alitajuntaan ja jää mieleen. Kaikkea tietoa ei edes tule yrittää sisäistää heti. Vähän oppimista kerralla pitkällä aikavälillä on tässä kokemukseni mukaan paras lähestymistapa.

Eräs äärettömän kilpailuhenkinen tuttuni kertoi, että häntä motivoi tälläisessä “lisäoppimisessa” tieto siitä, että valtaosa muista lusmuaa taukonsa ja odotusaikansa eikä suinkaan saa niistä sen kummempaa hyötyä. Käyttämällä ne itse hyödyksi hän koki pääsevänsä “muiden edelle”. Mikäli olet kovinkin kilpailuhenkinen, ehkäpä tälläinen motivoisi sinuakin.

Osa elämästämme on odottelua, halusimme sitä tai emme. Käytä se hyödyksi. Vaivaa siitä ei koidu lähes yhtään etkä todellakaan tule katumaan!

(Visited 212 times, 1 visits today)

4 Comments

  • Jossain tehokkuusoppaassa tms. suositeltiin tekemään listat tehtävistä jotka voi tehdä 2 minuutissa, 10 minuutissa, 30 minuutissa, tunnissa, kahdessa tunnissa jne. jolloin yllättävän aikataulumuutoksen iskiessä ei tarvitse jäädä ihmettelemään mitä sitten tekisi.

    Itse kyllä nautin yllättävän ”tyhjän ajan” iskiessä siitä, ettei tarvitse tehdä mitään. Silloin kun vain on, mielen sopukoista alkaa nousta usein uusia ideoita.

    • jevgeni

      Reply Reply 09.10.2011

      Haha, mä oon varmaan jossain epäterveessä koukussa tekemiseen, kun tulee tyhjässä kohtaan vaan hirveä ”AAAAA MITÄ MÄ NYT TEKISIN”-olo x). Ei sentään semmonen paniikinomainen ”pakko tehdä jotain” vaan pikemminkin ”mä HALUAN tehdä jotain!!”

  • Hmm… Ootko nyt ihan varma ettet pakene jotain? ;-) Ei vaan, on mullakin ollut kausia että on tehnyt mieli koko ajan vaan ahmia lisää tietoa jne.

    • jevgeni

      Reply Reply 10.10.2011

      Voihan se toki olla, muttei ainakaan suoranaisesti tunnu siltä. Toki kestän tyhjiä hetkiä ja osaan nauttiakin niistä, mutta silti mielen perukoilla on se ”mitähän mä nyt voisin tehdä…?” Mikäli oikeasti pitäisi keksiä mitä mä tolla pakenen, niin todennäköisesti tunnetta, etten tee tarpeeksi hyödyllisiä juttuja. Tämä on sikäli mahdollista, että okei, tiedostan tekeväni päivittäin ehkä ”keskimääräistä” enemmän (verraten entiseen itseeni ja esimerkiksi kavereihini ja tuttaviini), mutta tiedostan myös että voisin tehdä halutessani vieläkin enemmän.

Leave A Response

* Denotes Required Field