IHMISSUHTEET KUNTOON:

LAITA IHMISSUHTEESI HUIPPUKUNTOON ”10 TOIMINTATAPAA PAREMPIIN IHMISSUHTEISIIN” -KIRJASEN AVULLA:

Pelkäätkö innostumista?

pelkäätkö innostumista

Otsikon kysymys saattaa vaikuttaa ensinäkemältä enemmän tai vähemmän typerältä. Innostuminenhan on upea asia, jossa ei pitäisi olla mitään pelättävää, vai kuinka? Eikö juuri innostuminen saa meidät yrittämään haluamiamme asioita, toteuttamaan hienoimmat visiomme ja nauttimaan elämästämme enemmän?

Kyllä. Ja juuri se siinä pelottaakin.

Innostuessamme kokeilemaan jotain, altistamme itsemme paitsi epäonnistumisen, myös onnistumisen mahdollisuudelle. Ja onnistumisesta seuraa tyypillisesti jonkinlaista muutosta. Epäonnistumista on käsitelty ennenkin mm. täällä, mutta entäpäs muutos? Miksi pelkäisimme sille altistumista? Emmekö juuri halua asioiden muuttuvan parempaan suuntaan?

Haluamme. Mutta muutos tuo mukanaan aina epävarmuutta. Olemme tyypillisesti sinut nykyisen tilanteemme kanssa. Tiedämme miten asiat toimivat nykyhetkessä ja osaamme välttää sen vaaroja ja riskejä. Vaikka nykyhetki ei olisi sitä, mitä elämältä haluamme, on se kuitenkin tuttu ja turvallinen. Ja tämän tutun ja turvallisen tilanteen muutosta me saatamme pelätä, ehkä tietoisesti, ehkä alitajuisesti.

Ihmisen aivot muuten reagoivat uusiin asioihin erittämällä stressihormoni kortisolia, mikä osaltaan lisää alitajuista muutoshaluttomuutta.

Emme voi olla varmoja siitä, mitä muutos tuo mukanaan. Ehkä hyviä, ehkä huonojakin asioita.  Emmehän välttämättä osaa ennustaa tekojemme kaikkia seurauksia. Voimme kuitenkin olla varmoja siitä, että ilman innostuksen edesauttamaa yrittämistä emme ainakaan saavuta yhtäkään niistä haluamistamme hyvistä asioista.

Jälleen kerran ollaan tilanteessa, jossa on punnittava arvojamme. Kumpi on itselleen tärkeämpää, turvallisuus ja varmuus vai se, mitä ikinä tavoittelemmekaan? Jäädäkö entiseen vai tavoitellako sitä, mitä oikeasti haluaa?

Ja päätös muuten on jälleen kerran vain ja ainoastaan sinun.

Saavutetusta luopuminen – Vaivannäkösi ei mene hukkaan!

saavutetusta luopuminen

Oletko koskaan saanut itseäsi kiinni tekemästä jotakin, josta et ihan aidosti pidä, mutta jota et halua jättää keskenkään, koska “olet jo panostanut asiaan niin paljon” ?

No, minä olen. Aika älyttömän useasti. Ajattelin, että arvostan omaa aikaani ja vaivannäköäni sen verran, etten halua sen menevän hukkaan. Niinpä yleensä väänsin maailman tylsimmätkin hommat hampaat irvessä loppuun ja taputtelin itseäni selkään että hei, hyvä, et luovuttanut vaikka tekikin mieli!

Ja siinä tein typerästi.

Olisi nimittäin pitänyt luovuttaa kun siltä tuntui.

Mitä saavutin sillä, että hoidin loppuun jonkun homman, joka ei todellisuudessa edes kiinnostanut minua, vain siksi, että olin joskus jonkin harhaisen ajatuksen seurauksena sen aloittanut? Joo, hoidin homman “kunnialla” loppuun ja saatoin tuntea ylpeyttä siitä, sekä tietysti pääsin nauttimaan työni hedelmistä.

Mutta eikös tämä ole hyvä asia?

Ei ole. Ja miksikö?

Koska ajoissa luovuttaessani olisin voinut käyttää aikani paljon järkevämmin tekemällä jotain, mitä olisin oikeasti halunnut ja minkä tekemisestä olisin aidosti nauttinut! Elämä ei ole ihan niin pitkä, että mitenkään mielelläni käyttäisin aikaani asioihin, jotka eivät kiinnosta tippaakaan.

Esimerkkihavainto: Opiskelijapiireissä törmää todella usein ihmisiin, jotka ovat jämähtäneet opiskelemaan nykyistä alaansa vain, koska ovat sen pari vuotta sitten aloittaneet. Sittemmin heidän kaikki kiinnostuksensa ko. alaa kohtaan on hälvennyt, mutta he eivät vain viitsi jättää hommaa keskenään. Kun heiltä kysyy tälläisen toiminnan syytä, ovat selitykset kutakuinkin seuraavia:

“No ne pari vuotta mitkä oon jo ollut täällä menis hukkaan jos lopettaisin nyt”

“Noo jos nyt kuitenkin hankin nyt kuitenkin tän ammatin varalle ja sitten keskityn siihen mitä oikeasti haluan…”

“Emmä kehtaa luovuttaa kesken”

Okei, kuulostaa ihan päteviltä syiltä. Mutta ovatko ne?

1. Jos et lopeta nyt, hukkaan menevät myös seuraavat kaksi vuotta. Hukkatko mielummin kaksi, vai neljä vuotta? Ja hukkaamistahan se on, jos kyseinen ala ei kuitenkaan kiinnosta.

2. Entäpä jos keskittyisit heti siihen, mitä oikeasti haluat, etkä tuhlaisi vielä paria vuotta asiaan, joka ei kiinnosta? Vara-ammatti on tietysti hyvä asia, olen itsekin aikoinaan hankkinut tutkinnon ihan vain “kaiken varalta”. Minä vain en silloin käsittänyt, etten koskaan haluaisi oikeasti työskennellä sen parissa. Jos kyseisen asian taas käsittää jo koulussa, niin luojan tähden, jätä kesken.

Parissa vuodessa ehtii saamaan aikaan vaikka mitä, mikäli tekee sitä, mikä tuntuu oikeasti mielekkäältä. Olen kolmen vuoden sisällä suorittanut kaksi alanvaihdosta (ensin it-rotasta valokuvaajaksi ja myöhemmin muutosvalmentajaksi). Olisiko tämä ollut mahdollista, jos olisin viettänyt nämä vuodet tehden jotain, mikä ei kiinnosta?

3. Luovuttamisessa ei ole mitään hävettävää, mikäli se tapahtuu sellaisen asian yhteydessä, jossa onnistuminen ei edes kiinnosta. Tätä on käsitelty enemmän täällä.

Ja mietitäänpä vielä tuota väitettä, että asiaan pantu raha, aika ja vaiva menisi jotenkin hukkaan, kun asian jättää kesken.

Ensinnäkin, ne eivät mene hukkaan jo siksi, että niiden panostaminen asiaan on auttanut sinua näkemään, ettet halua kyseistä asiaa. Juuri tämän tajuaminen mahdollistaa kannaltasi turhista jutuista luopumisen ja voimavarojesi keskittämisen siihen, mitä haluat. Jos tämä ei ole sen kaiken rahan ja vaivannäön arvoinen löytö, niin ei sitten mikään.

Toiseksi. Kaikki kyseisen asian yhteydessä haalimasi tiedot ja taidot eivät katoa mihinkään. Päinvastoin aloittamalla jonkin uuden projektin, kykenet myöhemmin soveltamaan näitä tietoja ja taitoja avuksi tässä uudessa proggiksessa. Jos en olisi koskaan hankkinut it-alan koulutusta, en nyt esimerkiksi osaisi itse koodata tätä blogiani, vaan joutuisin joko hankkimaan ulkopuolista apua tai rajoittumaan käyttämään vain niitä ominaisuuksia, jotka ymmärrän.

Joten hei, uskalla luopua siitä mitä et halua!

Luotko omaa tulevaisuuttasi?

luotko omaa tulevaisuuttasi

Kuinka tarkasti olet tottunut ajattelemaan tulevaisuutta? Yksityiskohtaisesti, pääpiirteittäin vai et ollenkaan? On täysin totta, ettei tulevaisuutta voi ennustaa, mutta siihen voi vaikuttaa varsin pienellä vaivalla. Voimme yrittää muokata siitä hiukan paremmin toiveitamme vastaavan tai antautua virran vietäväksi ja katsoa kuinka käy.

Jälkimmäinen vaihtoehto on ilman muuta helppo ja rento, muttei sovi kovinkaan hyvin heille, joilla on elämälleen selkeitä tavoitteita ja odotuksia. Virran vietäväksi antautumisessa on aina se todellinen vaara, ettei virta kuljeta meitä sinne, minne haluasimme.

Kuinka tulevaisuuteen sitten vaikutetaan?

Ensiksi on ilman muuta tiedettävä mitä tahdomme, millaista lopputulosta kohti pyrimme. Mitkä ovat toiveitamme, unelmiamme ja tavoitteitamme. Lisäksi olisi toki hyvä tietää miksi me niitä haluamme. Tämän selvittäminen auttaa edes hiukan olemaan tavoittelematta asioita, joita emme oikeasti halua, vaan joita vain luulemme haluavamme.

On itsestäänselvää, että kaikilla teoillamme on seurauksensa. Joskus odottamattomia, mutta yleensä täysin ennustettavissa olevia. Tekemällä tietyt asiat saamme tiettyjä tuloksia. Jättämällä asiat tekemättä, tuloksia ei tule. Useimmat oletettavasti ymmärtävät tämän, mutta silti syystä tai toisesta odottavat tavoitteidensa ja unelmiensa täyttymistä pistämättä tikkuakaan ristiin niiden eteen. Tuloksia saavutetaan vain tekemällä jotain niiden eteen, niin ikävää kuin se minustakin on.

Kun meillä on olemassa selkeät unelmat ja tavoitteet (ja niiden oikeasti kannattaa olla selkeitä), voimme päätellä, mitkä toimemme toisivat mukanaan halutunlaisia tuloksia. Jos haluamme lisää fyrkkaa, on pääteltävissä, että niiden eteen on tehtävä enemmän töitä (näin äärimmäisen pelkistetysti). Jos haluamme paremman fyysisen kunnon on urheiltava enemmän tai järkevämmin. Jos haluamme enemmän sosiaalisia suhteita, on oltava aktiivisemmin mukana sosiaalisissa kuvioissa, tavattava enemmän ihmisiä jne. Äärimmäisen pelkistettyä, mutta jokainen ymmärtänee pointin.

Ja sitten on vain toimittava. Niin yksinkertaistahan se lopulta on. Ellei toimi, tuloksia ei synny, ei varsinkaan halutunlaisia. Toki yrittäessämme aktiivisestikin vaikuttaa tulevaisuuteemme voimme epäonnistua. Joskus pahastikin. On jokaisen itsensä päätettävissä, haluaako riskejä ottaa. Mielestäni tämä asia – juuri halutunlainen tulevaisuus – jos jokin on riskinoton arvoinen asia. Jos epäonnistun, tiedän ainakin yrittäneeni ja olen astetta viisaampi taas seuraavalla yrityksellä.

Mieti, millainen elämäsi on vuoden, kahden tai viiden kuluttua. Oletko saavuttanut jotkin tai jopa kaikki tavoitteesi ja unelmasi? Kuinka olet tehnyt sen? Vai oletko yhä samassa pisteessä, yhä unelmoimassa? Kumpi näistä kuulostaa mukavammalta? Kumpaan nykyiset toimesi (tai toimettomuutesi) johtavat? Mikäli jälkimmäiseen, on nyt korkea aika muuttaa suuntaa ja tehdä jotain konkreettista haluamasi tulevaisuuden eteen!