IHMISSUHTEET KUNTOON:

LAITA IHMISSUHTEESI HUIPPUKUNTOON ”10 TOIMINTATAPAA PAREMPIIN IHMISSUHTEISIIN” -KIRJASEN AVULLA:

Turhaa toivoa ei ole!

turhaa toivoa ei ole

Törmäsin tuossa taannoin kuulemma yleiseen, mutta omalla kohdallani ensimmäiseen tilanteeseen, jossa minua syyllistettiin “turhan toivon” antamisesta. Tilanne meni suurin piirtein näin:

Keskustelin henkilön A kanssa hänen suuresta ja kieltämättä hankalasti toteutettavasta unelmasta ja tapani mukaan innostin häntä (olen itsekin näissä tilanteissa aina aivan innoissani, ihmisten unelmissa vain on sitä jotain!) ottamaan muutamia askelia unelmaansa kohti. Tässä vaiheessa keskusteluun liittyi samassa huoneessa oleskellut henkilö B, joka varsin varman oloisena syytti minua turhan toivon antamisesta, kun ei se A “kuitenkaan onnistu siinä unelmassaan” ja päätyy vain käyttämään aikaansa ja vaivaansa turhaan juttuun.

Toki siinä tilanteessa sivuutin tämän arvion henkilön A kyvyistä, mutta illalla päädyin pohdiskelemaan tätä “turhan toivon” käsitettä.

(käytän tässä sekaisin sanoja toivo ja usko – englanniksi hope, mutta tarkoitan niillä samaa asiaa)

Valmentaja Michael Neill kirjoittaa aiheesta kirjassaan Supercoach näin:

“Jos pyydän sinua uskomaan itseesi ja unelmiisi, koska minulla on “salaista” tietoa tulevaisuudesta, jossa onnistut (unelmassasi) kunhan teet asiat X, Y ja Z, kyseessä on tosiaankin turha toivo – minulla ei ole tätä tietoa. Jos sen sijaan pyydän sinua uskomaan itseesi ja unelmiisi, koska on olemassa satoja, ellei tuhansia tarinoita ihmisistä, jotka ovat onnistuneet kaikkien odotusten vastaisesti, ei antamani toivo ole turhaa, riippumatta siitä, miten asia lopulta päättyy.

Toivo on kuin taikaeliksiiri, joka antaa virtaa unelmille, saa uskomaan mahdollisuuksiin ja antaa sinun elää historiallisten rajoitusten tuolla puolen. Se ei ole lupaus siitä, että jokin haluamasi asia tulee tapahtumaan – se on kutsu nauttia sen tapahtumisen mahdollisuudesta sillä aikaa, kun sinä ja elämä neuvottelette lopullisesta ratkaisusta.

Koskaan ei ole hyvää syytä olla uskomatta.

Historiallisilla rajoituksilla Michael tarkoittaa tuossa “varmaa tietoa” mm. siitä, että aurinko kiertää maapalloa (joka on muuten litteä) ja ettei ihminen koskaan pääse kuuhun. Aivan kuten olemme erehtyneet aikoinaan noissa asioissa, samoin hyvin todennäköisesti erehdymme aina kun arvioimme jonkin olevan “mahdotonta”.

Eli toivo ja usko eivät yksistään tietenkään riitä. Onnistuakseen tarvitsee tehdäkin oikeasti jotain konkreettista. Sen tekeminen taas on monin verroin miellyttävämpää, kun antaa itsensä uskoa itseensä ja omiin mahdollisuuksiinsa. Ja onnistuminen on luonnollisesti monin verroin helpompaa silloin, kun siihen uskoo. Lukemattomia ovat ne tapaukset, jossa joku ei usko onnistumiseensa ja sabotoi alitajuisesti omaa suoritustaan, koska haluaa todistaa olevansa oikeassa tuossa uskomuksessaan.

Mitä jos jokainen olisi kaltaisesi?

mitä jos jokainen olisi kaltaisesi

Puhutaan taas vaihteeksi itsensä kehittämisestä. Lueskelin tuossa pari viikkoa takaperin Brian Tracya ja törmäsin ihan mielenkiintoiseen kysymykseen.

Jos jokainen ihminen maailmassa olisi juuri kuten sinä, millainen maailma silloin olisi? Olisiko se kiva paikka? Haluaisitko itse elää sellaisessa maailmassa? Olisiko maailman ihmisillä jotain sinusta aivan sietämättömiä ominaisuuksia? Mikä tekisi maailman ihmisistä kivoja ja miellyttäviä?

Tai mitä jos otetaan tämä vähän pienemmässä mittakaavassa. Jos kaikki Suomessa olisivat kaltaisiasi, millainen Suomi olisi?

Jos kaikki yhteisössäsi ja sosiaalisissa piireissäsi olisivat kaltaisiasi, millaisia nämä yhteisöt olisivat?

Jos kaikki suvussasi tai perheessäsi olisivat kaltaisiasi, millaista se olisi?

Mitä voisit tehdä, jotta nämä olisivat parempia? Jos tietäisit varmasti, että maailman/Suomen/yhteisösi/perheesi tila heijastaa sinun tämän hetkistä tilaasi ja olemustasi, mitä parantaisit itsessäsi? Vai parantaisitko mitään?

Mitään ei ole PAKKO tehdä!

MITÄÄN EI OLE PAKKO TEHDÄ

Tänään haluan kirjoittaa asiasta, joka koskettaa meistä aivan liian monia. Törmään tähän melkeinpä jokaisen valmennuskerran yhteydessä, eli kyseessä on niin yleinen juttu, että tuskinpa tämä kirjoitus ihan hukkaan menee.

Yleensä tämä tulee esiin jossain muodossa joko silloin, kun keskustellaan esimerkiksi epämielekkäiden asioiden tekemisestä tai silloin, kun selittelemme miksi teemme/emme tee jotakin.

Olemme tottuneet siihen, että teemme asioita, koska joko

a) haluamme tehdä niitä

b) meidän kannattaa tehdä ne, jotta jotakin tapahtuisi/ei tapahtuisi

c) meidän on pakko tehdä ne, jotta jotakin ikävää ei tapahtuisi

No, ollaan tällä kertaa alusta asti suoria. Edellämainituista vain ensimmäinen vaihtoehto, halu, on totta. Muut kaksi ovat tyhjää puhetta. Tiedän, tämä on kova väite, joten perustellaampa se.

Teemme asioita siksi, että haluamme. Kyllä, tämä koskee aivan jokaista tilannetta. Kaikki, mitä me teemme, johtuu halustamme tehdä sitä. Meidän ei ole pakko tehdä mitään, mitä emme halua.

No, tässä vaiheessa saatat ajatella että hei, kyllä mun on vaan pakko käydä töissä! Tai vielä parempi, kyllä mun on pakko syödä!

No ei ole. Meidän ei ole missään määrin pakko käydä töissä. Käymme siellä siksi, että haluamme tulla toimeen, koska haluamme ylläpitää elintasoamme, koska haluamme pystyä ostamaan asioita. Tai toisinpäin, käymme töissä, koska emme halua olla varattomia ja maksukyvyttömiä tai koska emme halua menettää asuntoamme jätettyämme vuokranmaksun väliin.

Meidän ei ole edes pakko syödä. Syömme, koska haluamme pysyä kylläisinä. Syömme, koska emme halua nähdä nälkää tai koska emme halua kuolla nälkään. Kuoleminen on uskoakseni ainoa asia, joka on oikeasti pakko tehdä. Mitään muuta ei ole.

No onko tämä taas vain sellainen typerä “näin teidän pitäisi puhua ja ajatella”-juttu, vai onko tällä jokin syvempikin tarkoitus?

Tottakai on. Tässä on jälleen kyse vanhasta ystävästämme uhriasenteesta. Siitä, ettei elämämme ole täydellistä siksi, että olosuhteet nyt vain sattuvat olemaan meitä vastaan. Kun puhun ihmisten kanssa siitä, miksi he eivät ole onnellisia ja esitän kysymyksen kuten “no miksi sä et elä just niinkuin haluat”, saan yleensä vastauksena vaikuttavan luettelon asioista, joka on tiivistettävissä muotoon “no koska mun nyt vaan on pakko tehdä asioita joista en pidä ollenkaan!”

Kuten edellä jo huomattiin, ei ole pakko. Ja kun nämä ihmiset sitten tajuavat tämän, heille selkenee se, että he itse ovat vastuussa kaikista teoistaan.  Että he itse tekevät omat tekonsa (kuinka yllättävää)! Saattaa kuulostaa tosi absurdilta, mutta tämä ei todellakaan ole mikään päivänselvä asia.

Tässä on jälleen kyse kontrollin palauttamisesta, josta puhuttiin aiemmin täällä. Siitä, että tajuaisimme itse päättävämme omista teoistamme, että mikään ei pakota meitä niihin.

Kun nyt kerran vauhtiin päästiin, otetaan loppuun pari käytännön esimerkkiä.

Minä tässä esimerkiksi luen eräisiin pääsykokeisiin, eikä tämä kyllä ihan oikeasti voisi vähempää kiinnostaa. En pidä kokeisiin pänttäämisestä missään määrin. Minun ei kuitenkaan millään tavoin olisi pakko tehdä tätä, ellen haluaisi. Pänttään siksi, että haluan päästä opiskelemaan.

Aamulla minun “piti” viedä eräs paketti postiin, enkä oikein yhtään halunnut lähteä tarpomaan tuonne sateeseen. Tein sen kuitenkin siksi, että halusin vastaanottajan saavan pakettinsa ja haluan että hän pitää minua luotettavana kauppakumppanina.

Ja taas palataan siihen, että me emme ole mitään olosuhteiden uhreja. Meidän ei ole pakko tehdä yhtään mitään (paitsi kuolla sitten joskus, mutta kuka tietää, ehkäpä siihenkin pakkoon keksitään joskus ratkaisu). Teemme, koska haluamme.