IHMISSUHTEET KUNTOON:

LAITA IHMISSUHTEESI HUIPPUKUNTOON ”10 TOIMINTATAPAA PAREMPIIN IHMISSUHTEISIIN” -KIRJASEN AVULLA:

5 syytä lopettaa tuomitseminen

5 syytä lopettaa tuomitseminen

Tuomitseminen on jälleen yksi niistä äärimmäisen haitallisista mutta samalla täysin hyväksytyistä tavoista. Koska sitä tekevät lähes kaikki, emme pääsääntöisesti tule edes kyseenalaistaneeksi sitä. Mutta jälleen kerran, se, että tuomitseminen on hyväksyttyä, ei tee siitä missään muodossa järkevää.

Mutta miksi me tuomitsemme muita? Mitä voitamme sillä? Tästä voidaan olla montaa mieltä, mutta lopulta päädymme aina yhteen ja samaan vastaukseen: Tuomitsemme, koska haluamme näyttää itsellemme tai muille olevamme parempia kuin tuomiomme kohde.

Otetaan muutama esimerkki:

“Kaikki pettäjät ovat perseestä” (Viesti: En petä, en ole perseestä, olen parempi kuin he”

“Koulujen keskeyttäjät ovat häviäjiä” (Viesti: Minä en keskeyttänyt kouluani, en ole häviäjä, olen heitä parempi”

“Liiallinen dokaaminen on noloa” (Viesti: Minä osaan juoda järkevästi, olen parempi kuin nämä örveltäjät”

Toki on muistettava, että jotkut vahvaluontoiset ihmiset saattavat sanoa noin ja laskea itsensäkin mukaan tuomittaviin, mutta oikeasti, kuinka usein tälläistä näkee? Joka tapauksessa olisi parasta jättää tuomitseminen kokonaan pois. Ja miksikö?

1. Emme ole oikeasti parempia

Se, että joku uskoo olevansa jotenkin parempi ihminen, ei sellaista hänestä vielä tee. Tässä tapauksessa pikemminkin päinvastoin, ainakaan minä en saa kovinkaan hyvää kuvaa tyypeistä, jotka tuntevat tarvetta tuoda esiin paremmuuttaan muihin nähden.

2. Kukaan ei pidä tuomituksi tulemisesta

Toimimme elämässä pääsääntöisesti kuten osaamme ja kuten pidämme hyvänä. Joo, emme aina osaa toimia hyvin, järkevästi tai kuten ehkä kannattaisi. Ja koska näemme toimintamme osana meitä, sen johdosta tuomituksi tuleminen tuntuu yleensä pahalta. Ei toki kaikista, mutta valtaosasta. Mikäli sinulla on tapana tuomita, kysyppä itseltäsi, onko sinulla oikeasti varaa aiheuttaa pahaa mieltä toisille?

3. On helppoa tuomita väärin perustein

Tuomitsemme aina sen tiedon pohjalta, joka meillä on. Harvoin kuitenkaan näemme koko totuutta. Voimme enintään olettaa, miksi joku toimii kuten toimii. Emme välttämättä näe, mikä saa hänet toimimaan niin. Voimme tuomita ylinopeutta ajavan vastuuttomaksi hurjastelijaksi, mutta tekisimmekö niin, jos tietäisimme että hänellä on kyydissä vaikkapa kuolemaa tekevä lapsi, joka täytyy saada nopeasti sairaalaan?

4. Saatamme sortua itse samaan

Joo, tuomitsemme muita hyvänä hetkenämme, mutta entäpäs kun jokin menee pieleen ja sorrumme itse samaan? Kuinka noloa SE on?

5. Emme osaa aina lukea tilannetta oikein

Ajattelet ehkä että okei, en mä mitään tommosta tee, tuomitsen muita enintään silloin, kun tiedän etten loukkaa ketään, sehän on aivan okei. Ja todennäköisestihän se on, mutta välillä käy kuitenkin toisin kuin odotamme. Todistin vähän aikaa sitten tilannetta, jossa eräs henkilö lateli ilmoille painavaa mielipidettään huumeidenkäyttäjistä (ja siitä, kuinka heidät kaikki pitäisi laittaa pakkohoitoon ja pois ”kunnon kansalaisten” silmistä) tietämättä, että hänen keskustelukaverinsa kumppani oli parhaillaan melkoisen huumeongelman keskiössä.

Joku saattaa tässä kohti ihan oikeutetusti miettiä että “joo, muuten ihan järkevää, mutta en haluis olla epäaito, oon tottunut tuomitsemaan ja olisi väärin esittää jotain, mitä ei ole”.

Joo, totta. Mutta entäpä jos tämä uusi käytösmalli ei tuntuisikaan mitenkään epäaidolta, sen enempää kuin vaikkapa se, ettei tahallisesti loukkaa muita, tunnu epäaidolta. Sillä taito olla tuomitsematta kuuluu ihan yhtä lailla miellyttävään ja muut huomioonottavaan käytökseen kuin taito olla loukkaamatta. Se ei tunnu epäaidolta, koska olemme lapsesta asti tottuneet siihen.

Myös siihen, ettei tuomitse, voi tottua. Minulta meni muutama kuukausi siihen, että siitä tuli ikäänkuin “osa minua”. Uskon kuitenkin vakaasti, että kyseinen muutos on tehtävissä myös paljon nopeammin, mikäli siihen aidosti kiinnittää huomiota ja pitää sen kokoajan mielessä.

Mikäli haluaa olla taas astetta kivempi tyyppi, koittakaa ihmeessä tätä, ei siinä mitään häviäkkään.

Pelkäätkö innostumista?

pelkäätkö innostumista

Otsikon kysymys saattaa vaikuttaa ensinäkemältä enemmän tai vähemmän typerältä. Innostuminenhan on upea asia, jossa ei pitäisi olla mitään pelättävää, vai kuinka? Eikö juuri innostuminen saa meidät yrittämään haluamiamme asioita, toteuttamaan hienoimmat visiomme ja nauttimaan elämästämme enemmän?

Kyllä. Ja juuri se siinä pelottaakin.

Innostuessamme kokeilemaan jotain, altistamme itsemme paitsi epäonnistumisen, myös onnistumisen mahdollisuudelle. Ja onnistumisesta seuraa tyypillisesti jonkinlaista muutosta. Epäonnistumista on käsitelty ennenkin mm. täällä, mutta entäpäs muutos? Miksi pelkäisimme sille altistumista? Emmekö juuri halua asioiden muuttuvan parempaan suuntaan?

Haluamme. Mutta muutos tuo mukanaan aina epävarmuutta. Olemme tyypillisesti sinut nykyisen tilanteemme kanssa. Tiedämme miten asiat toimivat nykyhetkessä ja osaamme välttää sen vaaroja ja riskejä. Vaikka nykyhetki ei olisi sitä, mitä elämältä haluamme, on se kuitenkin tuttu ja turvallinen. Ja tämän tutun ja turvallisen tilanteen muutosta me saatamme pelätä, ehkä tietoisesti, ehkä alitajuisesti.

Ihmisen aivot muuten reagoivat uusiin asioihin erittämällä stressihormoni kortisolia, mikä osaltaan lisää alitajuista muutoshaluttomuutta.

Emme voi olla varmoja siitä, mitä muutos tuo mukanaan. Ehkä hyviä, ehkä huonojakin asioita.  Emmehän välttämättä osaa ennustaa tekojemme kaikkia seurauksia. Voimme kuitenkin olla varmoja siitä, että ilman innostuksen edesauttamaa yrittämistä emme ainakaan saavuta yhtäkään niistä haluamistamme hyvistä asioista.

Jälleen kerran ollaan tilanteessa, jossa on punnittava arvojamme. Kumpi on itselleen tärkeämpää, turvallisuus ja varmuus vai se, mitä ikinä tavoittelemmekaan? Jäädäkö entiseen vai tavoitellako sitä, mitä oikeasti haluaa?

Ja päätös muuten on jälleen kerran vain ja ainoastaan sinun.

Saavutetusta luopuminen – Vaivannäkösi ei mene hukkaan!

saavutetusta luopuminen

Oletko koskaan saanut itseäsi kiinni tekemästä jotakin, josta et ihan aidosti pidä, mutta jota et halua jättää keskenkään, koska “olet jo panostanut asiaan niin paljon” ?

No, minä olen. Aika älyttömän useasti. Ajattelin, että arvostan omaa aikaani ja vaivannäköäni sen verran, etten halua sen menevän hukkaan. Niinpä yleensä väänsin maailman tylsimmätkin hommat hampaat irvessä loppuun ja taputtelin itseäni selkään että hei, hyvä, et luovuttanut vaikka tekikin mieli!

Ja siinä tein typerästi.

Olisi nimittäin pitänyt luovuttaa kun siltä tuntui.

Mitä saavutin sillä, että hoidin loppuun jonkun homman, joka ei todellisuudessa edes kiinnostanut minua, vain siksi, että olin joskus jonkin harhaisen ajatuksen seurauksena sen aloittanut? Joo, hoidin homman “kunnialla” loppuun ja saatoin tuntea ylpeyttä siitä, sekä tietysti pääsin nauttimaan työni hedelmistä.

Mutta eikös tämä ole hyvä asia?

Ei ole. Ja miksikö?

Koska ajoissa luovuttaessani olisin voinut käyttää aikani paljon järkevämmin tekemällä jotain, mitä olisin oikeasti halunnut ja minkä tekemisestä olisin aidosti nauttinut! Elämä ei ole ihan niin pitkä, että mitenkään mielelläni käyttäisin aikaani asioihin, jotka eivät kiinnosta tippaakaan.

Esimerkkihavainto: Opiskelijapiireissä törmää todella usein ihmisiin, jotka ovat jämähtäneet opiskelemaan nykyistä alaansa vain, koska ovat sen pari vuotta sitten aloittaneet. Sittemmin heidän kaikki kiinnostuksensa ko. alaa kohtaan on hälvennyt, mutta he eivät vain viitsi jättää hommaa keskenään. Kun heiltä kysyy tälläisen toiminnan syytä, ovat selitykset kutakuinkin seuraavia:

“No ne pari vuotta mitkä oon jo ollut täällä menis hukkaan jos lopettaisin nyt”

“Noo jos nyt kuitenkin hankin nyt kuitenkin tän ammatin varalle ja sitten keskityn siihen mitä oikeasti haluan…”

“Emmä kehtaa luovuttaa kesken”

Okei, kuulostaa ihan päteviltä syiltä. Mutta ovatko ne?

1. Jos et lopeta nyt, hukkaan menevät myös seuraavat kaksi vuotta. Hukkatko mielummin kaksi, vai neljä vuotta? Ja hukkaamistahan se on, jos kyseinen ala ei kuitenkaan kiinnosta.

2. Entäpä jos keskittyisit heti siihen, mitä oikeasti haluat, etkä tuhlaisi vielä paria vuotta asiaan, joka ei kiinnosta? Vara-ammatti on tietysti hyvä asia, olen itsekin aikoinaan hankkinut tutkinnon ihan vain “kaiken varalta”. Minä vain en silloin käsittänyt, etten koskaan haluaisi oikeasti työskennellä sen parissa. Jos kyseisen asian taas käsittää jo koulussa, niin luojan tähden, jätä kesken.

Parissa vuodessa ehtii saamaan aikaan vaikka mitä, mikäli tekee sitä, mikä tuntuu oikeasti mielekkäältä. Olen kolmen vuoden sisällä suorittanut kaksi alanvaihdosta (ensin it-rotasta valokuvaajaksi ja myöhemmin muutosvalmentajaksi). Olisiko tämä ollut mahdollista, jos olisin viettänyt nämä vuodet tehden jotain, mikä ei kiinnosta?

3. Luovuttamisessa ei ole mitään hävettävää, mikäli se tapahtuu sellaisen asian yhteydessä, jossa onnistuminen ei edes kiinnosta. Tätä on käsitelty enemmän täällä.

Ja mietitäänpä vielä tuota väitettä, että asiaan pantu raha, aika ja vaiva menisi jotenkin hukkaan, kun asian jättää kesken.

Ensinnäkin, ne eivät mene hukkaan jo siksi, että niiden panostaminen asiaan on auttanut sinua näkemään, ettet halua kyseistä asiaa. Juuri tämän tajuaminen mahdollistaa kannaltasi turhista jutuista luopumisen ja voimavarojesi keskittämisen siihen, mitä haluat. Jos tämä ei ole sen kaiken rahan ja vaivannäön arvoinen löytö, niin ei sitten mikään.

Toiseksi. Kaikki kyseisen asian yhteydessä haalimasi tiedot ja taidot eivät katoa mihinkään. Päinvastoin aloittamalla jonkin uuden projektin, kykenet myöhemmin soveltamaan näitä tietoja ja taitoja avuksi tässä uudessa proggiksessa. Jos en olisi koskaan hankkinut it-alan koulutusta, en nyt esimerkiksi osaisi itse koodata tätä blogiani, vaan joutuisin joko hankkimaan ulkopuolista apua tai rajoittumaan käyttämään vain niitä ominaisuuksia, jotka ymmärrän.

Joten hei, uskalla luopua siitä mitä et halua!