IHMISSUHTEET KUNTOON:

LAITA IHMISSUHTEESI HUIPPUKUNTOON ”10 TOIMINTATAPAA PAREMPIIN IHMISSUHTEISIIN” -KIRJASEN AVULLA:

Onko sillä väliä vuoden kuluttua?

onko sillä väliä vuoden kuluttua

Kun hommat tuntuvat menevän päin mäntyä tai kun olet sekaantunut johonkin oikein mehevään riitaan, pysähdy hetkeksi ja mieti. Onko kyseinen asia oikeasti stressaamisen tai suuttumisen arvoinen? Onko kyseisellä asialla mitään väliä enää vuoden kuluttua? Muistatko sitä edes vuoden kuluttua?

En sano että kaikkien vähänkin pienempien asioiden yhteydessä pitäisi alkaa passiiviseksi ja antaa niiden mennä miten menevät koska niillä ei ole oikeasti väliä. Toki ne kannattaa hoitaa kunnialla loppuun saakka. Sen sijaan stressata tai suuttua niiden takia ei usein yksinkertaisesti kannata. Useimmat asiat eivät ole sen arvoisia.

Toki meillä useimmilla on taipumusta draamaan ja asioiden suurenteluun. Kuitenkaan se, että asiat vaikuttavat suurilta ja vakavilta, ei tarkoita sitä, että ne oikeasti olisivat.

Eipä ainakaan heti tule mieleen yhtäkään viime aikoina minua stressannutta juttua, jota edes todennäköisesti muistaisin vuoden päästä.

Tarina ulvovasta koirasta

TARINA ULVOVASTA KOIRASTA

En muista missä yhteydessä ja keneltä olen tämän pikku tarinan alunperin kuullut, mutta tänään haluan jakaa sen kanssanne.

———————————————————————————————————————————

Herra Oinonen oli juuri muuttanut uuteen rivitaloonsa. Hän piti uudesta kodistaan, naapureistaan, ympäristöstään ja oikeastaan kaikesta muustakin. Oli kuitenkin yksi asia, jota hän ei aivan käsittänyt.

Hänen naapurillaan, Pekkasella, oli koira. Siinä ei toki olisi ollut itsessään mitään outoa, mutta Pekkasen koira käyttäytyi vähintäänkin oudosti. Se istui pihalla, aina samassa paikassa ja ulvoi ja uikutti. Se uikutti päivällä ja se uikutti yöllä. Se ulvoi aamulla ja se ulvoi illalla. Tätä jatkui päivästä toiseen.

Uuuu uuuuuu…. Uuuuu ouuuuuuuuuu.

Ouuuuuu uuuuuuuuuuu.

Aluksi Oinonen ei kiinnittänyt koiraan sen kummempaa huomiota. Hän päätteli, että koira todennäköisesti vain läpikäy jotain outoa koiranelämänsä vaihetta ja että se menisi ajan myötä ohi.

Mutta se ei mennyt. Yötä päivää koira vain ulvoi ja ulvoi.

Uuuuuuuuu. Ouuuuuuuuu…

Ulvonta jatkui päiviä, sitten viikkoja, sitten kuukausia.

Lopulta Oinosta alkoi ottaa mokoma päähän ja varustauduttuaan tylyimmällä kuulustelijan ilmeellään hän marssi puhumaan Pekkaselle.

Muutamaa napakkaa koputusta myöhemmin ovelle ilmestyi unenpöpperöinen Pekkanen.

“Onko tuo teidän koiranne!?” vaati Oinonen saada tietää.

“Jjooohhh… Onhan tuo minun juu…” tuumasi Pekkanen.

“Miksi se vain ulvoo ja ulvoo!? En saa siltä hetkeäkään rauhaa!” jatkoi Oinonen hyökkäystään.

“Noh katsos kun se istuu naulan päällä ja sitä sattuu.” vastasi Pekkanen.

“No miksei se sitten siirry?” ihmetteli Oinonen.

“Nniin. Se johtuu katsos siitä, ettei sitä vielä satu tarpeeksi.” totesi tähän Pekkanen.

———————————————————————————————————————————

Kaikilla kivoilla tarinoillahan on opetus. Tämän tapauksessa kyse on selvästi nauloista.

Useimmat meistä istuvat jonkinlaisen naulan (tai useamman) päällä. Ehkä kyse on työnauloista. Ehkä ihmissuhdenauloista. Ehkä naulamme on rahatilanteemme. Ehkä unelmamme. Ehkä jokin muu. Se sattuu, muttei niin paljon että viitsisimme nähdä vaivaa ja nousta sen päältä. Ei, ulvominen on helpompaa. Mieluummin valitamme kumppaneillemme, ystävillemme, tutuillemme ja työkavereillemme kuinka kipeää naulat tekevät ja kuinka epämukavaksi tilanteemme koemme.

Mitkä ovat sinun naulojasi?

Miksi et nouse niiden päältä? Miksi siirtyminen on vaikeampaa kuin paikoilleen jääminen?

Mitä sinun olisi tehtävä, jotta saisit noustua niiden päältä?

Miksi et tekisi sitä nyt heti, ennen kuin on liian myöhäistä? Voi olla, että tulee hetki jolloin naulat alkavat tehdä aidosti kipeää. Haluatko oikeasti odottaa sitä?

 

Uskomusten muuttamista: tapaus Töistä myöhästyminen

tapaus töistä myöhästyminen

Tänään lisää uskomusten muuttamista. Edelliset vastaava kirjoitus muuten löytyvät täältä ja täältä, lue ihmeessä nekin.

Käytiin tässä erään henkilön kanssa tunteidenhallinnan perusteita ja käytin esimerkkinä tuota töistä myöhästymistä. Koska hän koki töistä myöhästymisen nimenomaan pelkoa synnyttävänä tapahtumana, päätimme hiukan kaivella hänen uskomuksiaan ja samalla hän suostui siihen, että saisin käyttää sitä esimerkkinä blogissani.

Seuraavasta keskustelusta on lyhennetty ne kohdat joissa keskustelu menee ympyrää, mutta muuten se on esikuvalleen uskollinen.

Kuvittele että myöhästyt töistä. Mikä on se tunnetila jota tunnet?

Pelko.

Mikä siinä on pelottavaa?

Se, että pomoni ja kollegani loukkaantuvat jotenkin myöhästymisestäni.

Mikä siinä on pelottavaa?

Se että he tekevät silloin työnsä hyvin ja minä en. Se että en hoida osaani kunnialla. Kunnolliset ihmiset eivät myöhästy.

Mikä siinä on pelottavaa?

Se että tunnen häpeää ja itseni kiittämättömäksi. Se että teen ikävästi muita kohtaan kun myöhästyn.

Mikä siinä on pelottavaa?

Se että maineeni kärsii. Se että minusta ei pidetä jos toistuvasti vaikeutan muiden töitä myöhästymiselläni. Myöhästyminen tarkoittaisi etten arvosta muita.

Mikä siinä on pelottavaa?

Se että kukaan ei halua enää viettää aikaa kanssani, se että jään yksin.

Miksi tunnet juuri pelkoa? Mitä hyötyä pelosta on? Mitä se auttaa tässä tilanteessa?

Se osoittaa että kadun myöhästymistäni. Ja jos kadun niin seuraukset todennäköisesti eivät ole yhtä pahat kuin jos en osoittaisi katumusta.

Etkö tällöin tuntisi katumusta etkä pelkoa? Mihin yrität motivoida itseäsi pelolla? Tai miltä suojella itseäsi?

Suojelen itseäni kaikilta niiltä ikäviltä seuraamuksilta mitä myöhästymisestä voi tulla. Motivoin itseäni olla myöhästymättä enempää.

Tarvitsetko oikeasti pelkoa siihen? Onko nuo mahdollista toteuttaa ilman pelkoa?

En tiedä. En varmaan tarvitse. Mutta pelkoon on tottunut. Sitä on helpompaa tuntea kuin lähteä muuttamaan mitään. Ja kyllähän toi onnistuisi ilman pelkoakin, se tuntuu vaan vaikealta.

Onko jokin tunne, jota tuntisit mieluummin kuin pelkoa?

Rauhallisuutta. Mutta pelko tuntuu jotenkin… varmemmalta.

Tuntuuko se varmemmalta koska siitä on jotenkin selkeämpää hyötyä?

Joo. Pelkäämällä osoitan että tiedän tehneeni väärin ja muiden on helpompi pitää minusta.

Voisitko osoittaa saman ilman että pelkäisit?

Voisin. Voisin olla myöhästymättä ja jos silti myöhästyisin, niin pyytää kaikilta anteeksi ilman, että olisin samalla pelokas.

Jos nyt kuitenkin satut myöhästymään, tarkoittaako se kuitenkin sitä, ettet arvosta muita ja että olet itsekäs?

Ei. Kivatkin ihmiset myöhästyvät välillä.

Ahaa, jos myöhästyn ja muut ymmärtävät etten tehnyt sitä heidän kiusakseen, he tuskin pitävät minusta sen vähempää. Lisäksi voin korvata myöhästymiseni heille jotenkin.

Auttaako pelko ihan oikeasti enää siinä vaiheessa kun olet jo myöhästynyt? Eikö olisi mitään sopivampaa tunnetta?

… ei se taida muuten enää silloin auttaa. Olen silloin kuitenkin jo myöhästynyt eikä sitä voi enää korjata. Katumus voisi olla sopivampi! Hei! Ihan totta! Ei mulla olekaan oikeastaan syytä pelkoon.  Ja vaikka myöhästymisestä tulisikin mulle jotain seuraamuksia, en voisi välttyä niiltä vain siksi, että minua pelottaa. Voin kantaa vastuuni myös ilman pelkoa! Ja jos nyt oikeasti kävisikin niin onnettomasti että saisin potkut – joita tuskin saisin vain myöhästymisen takia – niin ei niidenkään pelkääminen mitään auttaisi!

(Jevgeni itse myhäilee tässä vaiheessa tyytyväisenä taustalla kun keskustelukumppani alkaa näkemään totuutta ilman että hänelle esitetään edes johdattelevia kysymyksiä).

Eli mä voin halutessani olla täysin pelkäämättä tommosessa tilanteessa. Onks tää oikeasti näin helppoa?

Ja noin helppoahan se valtaosassa tapauksista on. Tietysti tässä tapauksessa pelon tunteminen on se juttu mihin alitajunta on tottunut ja alkua kohden se tulee toimimaan kuten on aina toiminut. Tällöin kuitenkin tarvitsee palauttaa vain mieleen se, että pelkoon ei ole mitään syytä (ja tarvittaessa perustelemaan sen itselleen). Lopulta alitajuntakin oppii siihen ja omaksuu pelottoman lähestymistavan oletukseksi. Tämä tapahtuu sitä nopeammin, mitä useammin sitä ajattelee.

 

Lisää luettavaa:

  1. Uskomusten muuttamista: tapaus Joulukuu
  2. Uskomusten muuttamista: tapaus Uutislakko