IHMISSUHTEET KUNTOON:

LAITA IHMISSUHTEESI HUIPPUKUNTOON ”10 TOIMINTATAPAA PAREMPIIN IHMISSUHTEISIIN” -KIRJASEN AVULLA:

Laiskuus on okei!

laiskuus on okei

Käsi ylös ne, jotka ovat oppineet pitämään laiskuutta huonona ominaisuutena.

Nousiko? Ei se mitään. Laiskuuden pitäminen huonona juttuna on äärimmäisen yleistä. Siihen oppii oikein hyvin kun kuuntelee parinkymmenen vuoden ajan kaikkia näitä “ahkeruus palkitaan”, “laiskaa ei ruoki luojakaan” ja “ahkeruus kovankin onnen voittaa”-juttuja.

En sano että he olisivat väärässä, päinvastoin. Ahkeruus on upea ominaisuus ja ahkerat ihmiset pääsevät aika todennäköisesti laiskoja pidemmälle ihan missä vain. Mutta ei laiskuus ole pelkästään huono asia, eikä siitä todellakaan pitäisi tuntea huonoa omaatuntoa!

Koska sananlaskut ovat kivoja niin otetaan vielä yksi sellainen.

Tuli on hyvä renki mutta huono isäntä.

Korvataan vain tuli laiskuudella niin päästään totuuden ääreen. Kyllä, laiskuus on huono ominaisuus, mikäli se hallitsee elämää ja mikäli sen takia jättää tekemättä asioita, jotka aidosti haluaisi tehdä.

Sen sijaan renkinä laiskuus on mitä loistavin asia. Laiskat ihmiset osaavat ottaa rennosti. He myös osaavat todennäköisemmin asettaa rajoja työn ja muun sykkimisen suhteen ja näin ollen huolehtia jaksamisestaan. Viime vuosinahan on alettu kivasti heräilemään siihen, että omasta jaksamisestaan olisi ihan hyvä huolehtiakin.

Miksi laiskuudesta tulee huono omatunto?

Emme tee, tai edes ajattele mitään turhaan, kaikella on tarkoituksensa. Mutta mikä olisi järkevä selitys laiskuudesta johtuvalle huonolle omatunnolle, mitä yritämme saavuttaa sillä?

Syy on hiukan yllättäen sama kuin stressaamisellakin. Stressaamme (eli käytännössä peloittelemme itseämme), jotta saisimme motivoitua itsemme toimimaan. “Apua, jos mä en nyt saa tota raporttia tehtyä niin saan varmaan potkut!”. Koska potkuja ei haluta, raportti tehdään.

Laiskuusperäisen huonon omatunnon kohdalla on kyse samasta ilmiöstä. Koska joko tietoisesti tai alitajuisesti uskomme, että laiskuus johtaa toimettomuuteen ja sitä kautta muihin huonoihin asioihin, koitamme motivoida itseämme pois laiskuudesta huonon omatunnon avulla.

Eli ajatuskaava tässä on yksinkertaisesti

laiskottelen –> olen toimeton –> apua, toimettomuus johtaa ikäviin asioihin! –> huono omatunto –> haluan eroon huonosta omatunnosta, teenpä jotain!

Mutta kuten stressinkin kohdalla, tässäkin voi miettiä, että eikö toimettomuutta voi lopettaa ilman sitä huonoa omaatuntoakin? Onko huono omatunto oikeasti välttämätön, jotta jotain saisi tehtyä? Emmekö koskaan tee mitään, ennen kuin alamme tuntea huonoa omatuntoa siitä, ettemme ole vielä tehneet sitä?

Tai mitä jos lähestytään tätä asiaa toisesta näkökulmasta. Mitä jos et edes halua olla joku supermenestyvä liikemies tai vastaava, jonka pitäisi jatkuvasti paiskia jotain hommia. Mitä jos vain tykkäät ottaa rennosti. Siinähän ei ole mitään väärää. Miksi sinun silloin pitäisi edes pitää laiskuutta huonona ominaisuutena, kun se ei sitä ole? Jos sinun ei tarvitse kokoaikaa sykkiä (ja kenenkään ei oikeasti tarvitse), niin laiskottelu on ihan järkeenkäypä vaihtoehto.

Eikä vain järkeenkäypä, vaan suorastaan järkevä. Pitäähän niitä akkuja ladata.

Onnellisuus on helppo juttu. Olemme onnellisia, kun saamme tehdä niitä asioita joista pidämme. Mikäli se on sinun kohdallasi laiskottelu, niin luojan tähden, laiskottele! Viimeinen asia mitä sinun tulisi tehdä, on antaa erinäisten tehokkuussaarnaajien aiheuttaa sinulle ikäviä fiiliksiä uskottelemalla, että laiskuus olisi väärin!

Hyvää laiskottelua ; )

 

10 kysymystä, jotka parantavat elämääsi

10 kysymystä jotka parantavat elämääsi

Yksittäinen todella radikaalisti elämänlaatuani parantanut tapa on  kysely ja oman toimintani kyseenalaistaminen. Kyseleminen synnyttää ajatuksia, jotka vuorostaan saattavat synnyttää tekoja. Ja jotta tekomme edistäisivät tavoitteitamme mahdollisimman paljon, on opittava esittämään osuvia kysymyksiä. Ne kun myös tuottavat osuvia tuloksia.

Saa kysellä!

1. Mitä elämästäsi puuttuu?
Mitä teet saadaksesi sen? Teetkö vähemmän kuin pystyisit?

2. Oletko jättänyt tekemättä jotain sellaista, jonka olisit halunnut tehdä?
Miksi? Onko se oikeasti pätevä syy? Voitko korjata asian? Milloin teet sen?

3. Mitä olet saanut nykyisestä työstäsi(rahan lisäksi)?
Oletko saanut ystäviä? Oppinut oikeasti hyödyllisiä taitoja? Jotain muuta? Jos et mitään, oletko oikeassa työssä?

4. Jos voisit elää jonkin päivän uudelleen, mikä päivä se olisi?
Onko jokin päiväsi tai hetkesi  ollut selkeästi määrittelevä tai ratkaiseva? Menikö se niin kuin halusit? Miksi ei? Mitä tekisit eri tavalla?

5. Kuinka monta hyvää ystävää sinulla on?
Onko se tarpeeksi? Kuinka monen ystäväsi käsiin voisit luottaa elämäsi? Mitä voisit tehdä saadaksesi lisää hyviä ystäviä?

6. Mikä inspiroi ja innostaa sinua?
Mikä saa sinut toimimaan?

7. Mitä sellaista osaat tehdä nyt, mitä et osannut vuosi sitten?
Jos et mitään, miksi et? Haluaisitko osata? Mitä voisit tehdä, jotta osaisit?

8. Millä kolmella sanalla kuvailisit elämääsi viimeisen vuoden aikana?
Entä viiden? Entä kymmenen? Ovatko ne sellaisia sanoja kuin haluaisit?

9. Mistä taidostasi olet ylpeä?
Mitä taitoja sinulla on? Merkitsevätkö jotkin taitosi sinulle enemmän kuin toiset? Pääsetkö käyttämään niitä niin usein kuin haluat? Mitä voisit tehdä, jotta pääsisit?

10. Kuinka paljon olet itse vaikuttanut elämäsi kulkuun?
Oletko ajelehtinut virran mukana, vai tietoisesti ohjannut elämääsi tiettyyn  suuntaan? Onko se ollut paras mahdollinen tapa? Mitä voisit tehdä paremmin?

 

Elätkö voittaaksesi vai pärjätäksesi?

elätkö voittaaksesi vai pärjätäksesi

Jokainen jotakin kamppailu-urheilua seurannut on päässyt todistamaan tilanteita, joissa toinen taistelijoista – usein ennakkosuosikki – vie ottelua eteenpäin, luo tilanteita, pyörittää vastustajaansa mihin suuntaan haluaa. Hän uskoo voittoonsa, tietää pystyvänsä voittamaan ja aikoo voittaa. Hänen vastustajansa taas yrittää parhaansa mukaan vain… pärjätä. Pärjätä erän loppuun, kestää vastustajansa iskut, kestää otteluun loppuun, uskomatta enää aidosti voiton mahdollisuuteen.

Samanlainen tilanne toistuu jatkuvasti meidänkin elämässämme. Kuvitellaan, että ottelemme maailmaa vastaan ja palkintona on mielekäs elämä. Maailma järjestää eteemme erilaisia hankaluuksia, työntää kapuloita rattaisiimme, näyttää ikävät puolensa ja jopa iskee meidät välillä maahan.

Jokainen meistä reagoi tähän eri tavoin. Toiset omaksuvat altavastaajan aseman, ottavat maailman iskut kunnialla vastaan ja yrittävät jotenkin pärjätä siinä pyörityksessä, ketkä paremmin ja ketkä huonommin. He eivät käytä koko potentiaaliansa, eivät iske takaisin, eivät luo tilanteinta eivätkä usko lopulliseen voittoonsa. He kokevat maailman olevan heitä vahvempi ja olosuhteiden olevan heitä vastaan. He elävät uhriasenteessa, vailla päättäväisyyttä kääntää tilannetta edukseen.

Toiset taas ymmärtävät, ettei altavastaajana aloittaneen tarvitse olla altavastaajana koko ottelun ajan. He uskaltavat ottaa tilanteen omiin käsiinsä, luoda omia tilanteitaan, tarttua tilaisuuksiin ja iskeä aina kun se on mahdollista. He ymmärtävät olevansa oman elämänsä luojia, eivät mitään maailman uhreja. He toki ymmärtävät, että voivat kaikesta aloitteellisuudestaan ja itseuskostaan huolimatta hävitä, mutta he häviävät mielummin taistellen.

Niin, ottelu maailman ja ihmisen välillä voisi olla kutakuinkin tuon näköinen. Mutta todellisuudessa maailma ei ole meitä vastaan (joskaan ei todennäköisesti meidän puolellakaan). Emme todellisuudessa joudu vääntämämään kättä maailman kanssa siitä, mitä haluamme. Maailmaa ei voisi vähempää kiinnostaa tekemisemme. Voimme itse päättää, millaisen elämän luomme.

Voimme jälkimmäisen ottelijan tavoin päättää itse mitä haluamme, luoda sopivat puitteet sen toteuttamiselle ja toteuttaa haluamamme. Voimme uskoa itseemme ja siihen, että voimme voittaa huolimatta siitä, että se on vaikeaa tai joskus lähes mahdotonta.

Tai voimme toimia kuten ensimmäinen ottelija. Voimme olla täysin maailman ja elämän pyöritettävinä, vailla uskoa omiin mahdollisuuksiimme, yrittämättäkään toteuttaa sitä mitä tahdomme, koska elämä ”ei vain suo meille sellaisia tilanteita”. Voimme uskoa, ettei unelmien toteutuminen ole meistä kiinni. Voimme uskoa, että he, jotka ovat tavoitteissaan onnistuneet, ovat vain onnekkaita.

Kumpi ottelijoista sinä haluaisit olla? Mukaudutko siihen, mitä elämä sinulle tarjoaa, yrittäen vain pärjätä vai luotko omilla teoillasi ja aloitteellisuudellasi elämästäsi sellaisen kuin itse haluat?