IHMISSUHTEET KUNTOON:

LAITA IHMISSUHTEESI HUIPPUKUNTOON ”10 TOIMINTATAPAA PAREMPIIN IHMISSUHTEISIIN” -KIRJASEN AVULLA:

Epäonnistumisesta on hyötyä

epäonnistumisesta on hyötyä

Moi!

Tämä meidän länsimainen maailmamme on ainakin siinä mielessä ikävä, että se näyttää suhtautuvan epäonnistumiseen kuin suureenkin vitsaukseen. Viimeistään siinä koulun ensimmäisellä luokalla (punakynä, anyone?) alamme ehdollistua siihen, että epäonnistumisen on perseestä ja että sitä kannattaa vältellä. Pian jo kehitämmekin itsellemme pahemman luokan epäonnistumisen pelon – oikeastaan turhaan. Epäonnistumisesta on nimittäin myös hyötyä.

Mitä hyötyä?

Jokainen meistä epäonnistuu toistuvasti ja usein. Mikäli asia ei ole näin, on todennäköistä ettei kyseinen henkilö myöskään yritä kovin usein mitään uutta tai hankalaa. Koska epäonnistuminen on aika hiton yleistä ja todennäköistä, epäterve suhtautuminen siihen tekee elämästä epämiellyttävämpää ja vaikeampaa.

Ensinnäkin on muistettava, että epäonnistuminen on kriittistä oppimisen kannalta. Mikäli epäonnistuttuamme kerran luovuttaisimme heti, emme todennäköisesti oppisi koskaan lähes mitään uutta. Jos olisit lapsena luovuttanut ensimmäisten epäonnistumisiesi jälkeen, et olisi koskaan oppinut esimerkiksi kävelemään tai ajamaan polkupyörällä! Koska suurin osa kriittisten asioiden oppimisesta kuitenkin tapahtuu lapsena tai varhaisessa nuoruudessa, emme enää aikuisina muista, kuinka oppimisen kannalta tärkeää epäonnistuminen on.

Mutta mitä hyviä puolia epäonnistumisella sitten on?

Epäonnistuminen näyttää missä todella mennään. Saamme harvoin nähdä itseämme huonoimmassa mahdollisessa tilanteessa. Epäonnistuminen taas usein johtaa juuri tälläiseen tilanteeseen. Ja sen huonoimman mahdollisen tilanteen kokeminen ei suinkaan ole vain pahasta (ja joskus pahasta ollenkaan), vaan kehittymisen ja kasvamisen kannalta jopa suotavaa.

Epäonnistumisen mahdollisuus pitää meitä varpaillaan. Pahimmin epäonnistuvat juuri ne, jotka ovat itsestään aivan liian varmoja, eivätkä ota epäonnistumisen mahdollisuutta edes huomioon. Tämä ei tunnetusti ole se paras mahdollinen tapa toimia. Lueskellessani erinomaista säästöblogi Saituria, törmäsin mielenkiintoiseen ja hyvin paikkaansapitävään huomioon: Edes teoreettinen epäonnistumisen mahdollisuus tekee mistä tahansa asiasta paljon kiinnostavamman. Jos et voisi epäonnistua, olisiko asia vähemmän mielenkiintoinen?

Epäonnistuessasi voit kartoittaa tehdyt virheet sekä sen, mikä johti epäonnistumiseen. Tästä viisastuneena et yhtä todennäköisesti toista samoja virheitä myös tulevaisuudessa. Epäonnistuminen siis tuo lähemmäksi onnistumista, koska tiedät miten kannattaa toimia ensi kerralla ja mitä taas välttää. On kuitenkin osattava välttää ns. analyysi-paralyysiä. Ei saa jäädä analysoimaan epäonnistumiseen johtavia syitä loputtomiin ja antaa niiden halvaannuttaa toimintaa, vaan on myös yritettävä uudestaan.

Epäonnistuminen nostaa itsetuntoamme ja varmuuttamme. Tiedämme mitä virheitä olemme tehneet, olemme oppineet niistä ja tiedämme osaavamme välttää niitä tulevaisuudessa. Tiedämme, että olemme taas askeleen verran kokeneempia.

Epäonnistumisesta siis seuraa aina myös jotakin hyvää, vaikkei se epäonnistumisen hetkeltä siltä tuntuisikaan. Joko onnistumme, joko opimme jotain, joko saamme kokemuksia tai varmuutta. Win/win.

Usein ajatellaan, että epäonnistuessaan emme pääse haluttuun tulokseen. On totta, että epäonnistuminen ei yleensä ole se haluttu tulos, mutta tulos se on sekin, eikä se ole aina tuloksena edes täysin huono. Usein ajoissa epäonnistuminen ja homman uudelleen miettiminen ehkäisee myöhemmin pahemman epäonnistumisen.

Kun epäonnistuminen on kerran näin siisti juttu, mitä oikein pelkäämme siinä? Eihän kyse voi olla pelkästään siitä, että pelkäämme epäonnistuvamme vain tavoitteessaamme?

Yksi iso pelko voi olla tuomituksi tuleminen muiden taholta epäonnistujaksi, häviäjäksi ja muutenkin kyvyttömäksi henkilöksi. Huvittavan tästä asiasta tekee se, että ne, jotka muita tuomitsevat ovat itse juuri sitä ihmiskunnan – anteeksi – kuonaa, joilla ei todennäköisesti olisi munaa yrittää mitään vastaavaa itse. Kentän laidalta on tietysti mukava ja helppoa huudella.

Turvallisintahan on antaa muiden yrittää, niin ei joudu itse näkemään vaivaa ja epäonnistumaan. Samalla tietysti pelätään yrittävän henkilön onnistumista ja onnistumisen tapauksessa surkutellaan itsekseen ja tokaistaan että ”no kyllä minäkin olisin tuohon pystynyt.”

Kannattaa miettiä, antaako tämänlaisten ihmisten sanomisien ja mielipiteiden vaikuttaa tekemisiisi.

On myös muistettava, ettei epäonnistuminen ole ikuista. Epäonnistumisesi unohdetaan viimeistään silloin, kun onnistut. Se, mikä vaikuttaa todelliselta tragedialta epäonnistumisen hetkellä, ei todennäköisesti edes muistu mieleesi kolmen vuoden kuluttua. Useimmat eivät esimerkiksi tiedä toverimme Bill Gatesin surkeasta epäonnistumisesta ensimmäisen yrityksensä parissa, jokainen muistaa vain hänen Microsoftinsa.

Toinen monia pelottava asia on se, että he kokevat olevansa yksin vastuussa epäonnistumisestaan. Harvahan vastuusta suorastaan pitää. Tästä syystä jonkun kanssa yhdessä epäonnistuminen ei tunnu läheskään yhtä pahalta kuin yksin mokaaminen.

Oikeastaan voidaan sanoa, että epäonnistuminen on pahasta vain, jos se johtaa tavoitteestaan luopumiseen (mikäli kyseessä siis on tavoite, jossa oikeasti haluaisi onnistua). Eihän se toivottava tilanne ole missään tapauksessa, mutta ei myöskään koskaan niin paha, kuin miltä saamme sen kuulostamaan. Se on osa elämäämme, joten hyvähän se olisi oppia se hyväksymään.

Epäonnistuminen on ihan okei, ottakaa iisisti sen kanssa ;)

Joskus kannattaa luovuttaa

joskus kannattaa luovuttaa

Luovuttamista pidetään häpeällisenä toimintana, joka kertoo luovuttajan heikkoudesta ja itsekurin puutteesta.  Sitä se usein (vaan ei aina) onkin, mutta voiko luovuttamisesta olla myös jotain hyötyä?

Nykyisessä kulttuurissa luovuttamisella on vahva negatiivinen leima.  Luovuttajasta sanotaan esimerkiksi seuraavaa:

–          Luovuttaja häviää vapaaehtoisesti, mikä on häpeällistä

–          Luovuttaja valitsee helpoimman tien

–          Luovuttaja ei tule menestymään

–          Luovuttajalla ei ole itsekuria

–          Luovuttaja ei kykene sitoutumaan tavoitteeseensa

–          Luovuttaja ei tiedä mitä haluaa

–          Kaikki luovuttajan asiaan upottama aika, vaiva ja raha on käytetty turhaan

Luovuttaminen ei ole hyväksytty tapa toimia. Koko ympäristömme henkii tätä asennetta. Media ja kirjallisuus nostavat esiin ihmisiä, jotka saivat haluamansa vain, koska eivät luovuttaneet. Ihmiset, jotka ovat oppineet, että luovuttaminen on pahasta, välittävät asiaa eteenpäin. Työpaikan motivaatiopalaverissa eteesi lätkäistään aanelonen, joka on täynnä lainauksia kuten ”älä koskaan harkitse epäonnistumisen mahdollisuutta; mikäli et luovuta, onnistut aina” ja ”epäonnistuminen on ohimenevä tila, luovuttaminen on pysyvää.”

Onko siis ihmekkään, että luovuttamista pidetään häpeällisenä?

Tämän tiedostaen teemme usein kaikkemme ettemme luovuttaisi, asiassa kuin asiassa. Jo pelkkä sana ”luovuttaa” saa joissakin henkilöissä (oman kokemukseni mukaan erityisesti kovemman tason urheilijoissa ja tosissaan olevissa menestyksentavoittelijoissa) aikaan vahvan negatiivisen reaktion.

En suinkaan väitä, etteikö luovuttamatta oleminen olisi ihailtava ominaisuus. Sitä se ehdottomasti on. Metsään tässä mennään kuitenkin siinä vaiheessa, kun yritämme olla luovuttamatta vain siksi, ettemme luovuttaisi. Välttelemme siis luovuttamista vain sen itsensä takia. Tämä on tietysti luonnollista, rinnastammehan luovuttamisen häviämiseen. Ja häviämisestähän emme pidä.

Luovuttamalla voi kuitenkin myös voittaa (jatka vain lukemista, pian päästään asiaan!).

Mitä luovuttaminen oikeasti on?

Luovuttaminen on jonkin tekemäsi asian kesken jättämistä. Ei muuta. Tämä ja vain tämä on sen keskeinen sisältö. Kaikki muut tulkinnat kuten hävitä, antautua ja vastaavat ovat vain seurausta tulkitsijan omasta asenteesta.

Tulkinta voi olla tietysti myös tilanteesta riippuvainen. Mikäli joukkue luovuttaa jalkapallopelissä, voidaan tottakai rehellisesti sanoa heidän myös hävinneen. Jokainen tilanne tulisi joka tapauksessa tulkita erikseen, eikä suinkaan automaattisesti yhdistää siinä luovuttamista häviämiseen ja muihin siihen liittyviin negatiivisinä pitämiimme asioihin, kuten epäonnistumiseen, heikkoluonteisuuteen ja yrityksen puutteeseen.

Tietoinen luovuttaminen

Missä tilanteissa luovuttamisesta sitten voi olla hyötyä?

–          Kun teet jotain, josta ei ole sinulle mitään hyötyä ja joka ei vie sinua haluamaasi suuntaan.

–          Kun voisit tehdä jotain hyödyllisempää.

–          Kun olet jo saanut tekemästäsi asiasta irti haluamasi hyödyn.

Kun tilanne on mikä tahansa noista, ei suinkaan luovuttaminen, vaan luovuttamatta jättäminen olisi häviämistä.

Tietoista luovuttamistakin on toki harjoiteltava. Vaikka kuinka olisi päättänyt olla alkamatta mihinkään mikä ei hyödytä itseään ja on kaikenlisäksi perkeleen hankalaa, sitä jotenkin aina löytää itsensä (hiukan oman egonsa edesauttamana) jostakin tilanteesta, johon ei olisi halunnut alunperinkään päätyä (kuten minä tässä taannoin löysin itseni juoksemasta 15 kilometrin lenkkiä vain siksi, kun en kehdannut luovuttaa ajoissa, ja minun juoksukunnolla tuo on aivan äärettömän tuskainen matka).

Tässä vaiheessa onkin hyvä ajatella, että onko tämä kyseinen asia oikeasti tärkeä, vai oletko päätynyt siihen vain, koska egosi ei kestänyt siitä kieltäytymistä. Mikäli vastaus on ei, asia ei ole oikeasti tärkeä, niin luojan tähden, luovu siitä. Jatkaminen ei hyödytä mitään eikä ketään.

Hyvä tuttumme Bill Gateskin luopui pelistä ensimmäisen yrityksensä kanssa. Mikäli hän olisi jatkanut merkityksetöntä taisteluaan kyseisen lafkan parissa, olisiko hän koskaan perustanut Microsoftia ja saavuttanut sitä, mitä saavutti…?

Mikäli tulkitaan asiaa niin, että jossakin asiassa onnistuminen on voittamista ja epäonnistuminen häviämistä, on luovuttaminen tietysti pohjimmiltaan häviämistä. Se voi kuitenkin olla häviämistä asiassa, joka ei ole sinulle missään määrin tärkeä tai merkityksellinen. Onko tästä asiasta luopuminen tällöin voittamista vai häviämistä? Mielestäni häviät oikeasti vain, jos jatkat aikasi ja vaivasi tuhlaamista tähän sinulle merkityksettömään asiaan.

Tarkastallaanpa taas sitä alkupään listaa:

  1. Luovuttaja häviää vapaaehtoisesti, mikä on häpeällistä
  2. Luovuttaja valitsee helpoimman tien
  3. Luovuttaja ei tule menestymään
  4. Luovuttajalla ei ole itsekuria
  5. Luovuttaja ei kykene sitoutumaan tavoitteeseensa
  6. Luovuttaja ei tiedä mitä haluaa
  7. Kaikki luovuttajan asiaan upottama aika, vaiva ja raha on käytetty turhaan

Kuinka hyvin nämä pitävät paikkaansa?

  1. Häviät vapaaehtoisesti asiassa, jossa et haluakkaan voittaa. Onko tämä häpeällistä?
  2. Valitset helpoimman tien: Miksi kulkea tietä, joka ei vie sinua sinne minne haluat? Vainko siksi, että se on vaikeampi? Mikset mielummin kulkisi tietä, joka vie sinut sinne minne oikeasti tahdot?
  3. Et tule menestymään: Et tule menestymään asiassa, joka on sinulle täysin merkityksetön ja toissijainen. Menestyt paljon todennäköisemmin siirtämällä huomiosi asioihin, jotka ovat sinulle oikeasti tärkeitä.
  4. Sinulla ei ole itsekuria: Tärkeissä asioissa pitäytyminen se vasta itsekuria vaatiikin. Oman egonsa uhmaaminen ei ole millään tavalla helppoa. Ei ole helppoa olla sortumatta todistelemaan  jotain täysin tyhjänpäiväistä.
  5. Et kykene sitoutumaan: Jälleen, miksi edes haluaisit sitoutua johonkin merkityksettömään?
  6. Et tiedä mitä haluat: Tietoinen luovuttaminen perustuu nimenomaan siihen, että tiedät mitä haluat ja mitä et.
  7. Asiaan satsaamasi aika, vaiva ja raha menee hukkaan: Aika, vaiva ja raha, jotka olet asiaan panostanut, on auttanut sinua ymmärtämään että kyseessä on asia, jota et halua jatkaa. Homman jatkaminen tämän tajuttuasi vasta olisikin näiden järjetöntä tuhlaamista.

Tietoinen luovuttaminen siis käytännössä luo menestystä. Luopumalla tarkoituksettomista asioista voit suunnata säästyneen aikasi ja huomiosi johonkin, jolla on oikeaa merkitystä juuri sinulle. Teetkö mielummin jotain omalta kannaltasi turhaa vai jotakin tärkeää?

On ymmärrettävä, että menestys asiassa X ei tarkoita menestymistä elämässään yleensä. Voit esimerkiksi olla korttelin kovin mölkynpelaaja, mutta kokea ettet ole saavuttanut elämässäsi mitään, mitä olisit oikeasti halunnut. Luovuttamatta jättäminen voi tuoda sinulle menestystä tässä asiassa X, mutta vaikuttaa negatiivisesti menestykseesi elämässä. Haluat todennäköisesti menestyä elämäsi suurissa tavoitteissa, etkä suinkaan toissijaisissa pikkujutuissa. Keskittymällä näihin pikkujuttuihin sinulle jäisi vähemmän aikaa tehdä mitään merkityksellistä.

Joskus jossain tälläisessä pikkuasiassa menestyminen toki tuntuu tärkeääkin tärkeämmältä. Tällöin kannattaa koittaa selvittää itselleen miksi se tuntuu tärkeältä, mitä sillä saavutetaan ja mitä hyötyä kyseisen asian saavuttamisesta on. On varottava tekemästä ratkaisuja, jotka ovat seurausta vain egostasi sekä voiton- ja pätemisenhalustasi.

Epämiellyttävien asioiden tekeminen toki kehittää luonnetta ja itsekuria, jotka ovat kiistatta ihailtavia ominaisuuksia. Niitä voi kuitenkin kehittää myös muilla, miellyttävimmillä ja hyödyllisemmillä tavoilla. Kehityt muutenkin todennäköisesti eniten tekemällä sitä, mistä oikeasti pidät.

On myös ymmärrettävä, että ihmiset ja tilanteet muuttuvat. Ne asiat, jotka tuntuivat aidosti tärkeiltä vielä jokin aika sitten, eivät ehkä enää tunnukkaan oleellisilta. Tämä on vain kyettävä hyväksymään ja siirryttävä eteenpäin, eikä suinkaan jäädä roikkumaan menneeseen.

Mistä voit luopua tällä hetkellä?

Keksitkö jotain, mistä voisit tai haluaisit luopua nykyisessä tilanteessasi? Onko sinulla esimerkiksi

–          turhia tehtäviä ja askareita?

–          työ, joka ei vie sinua haluamaasi suuntaan?

–          ihmissuhteita, joista aiheutuu enemmän negatiivisiä kuin positiivisiä fiiliksiä?

Lopuksi vielä

Usein syy sille, ettemme tahdo luovuttaa on se, ettemme halua kohdata muiden väheksyvää ja tuomitsevaa suhtautumista. Älä välitä siitä mitä muut ajattelevat tai sanovat luovuttamisesta. Heidän egoon, kuviteltuun kunniaan ja ylpeyteen perustuva lähestymistapa ei todennäköisesti tule viemään heitä elämässään tarpeeksi pitkälle tai sinne, minne he oikeasti haluaisivat päätyä. Ajattele sinä selkeämmin ja uskalla luovuttaa. Vain siten voit voittaa!

Ja sitten vain luovuttamaan ; )

Tauoista on hyötyä

tauoista on hyötyä

Kuinka moni pitää itseään aivan uskomattoman kovana (työn)tekijänä joka jaksaa painaa duuniansa väsymättä ja hidastamatta tahtia pitkiäkin aikoja? Tekijänä joka tekee hommansa erinomaisesti vaikka kuinka väsyttäisi, ei huvittaisi tai työnteosta tyystiin puuttuisi inspiraatio.

Itse olen pitänyt ja välillä jopa katsonut alaspäin niitä, jotka tekivät töitä hitaampaan tahtiin tai pitivät mielestäni liiaksi taukoja kun itse vain painoin menemään. Rauhallisesti ottavilta ihmisiltä puuttui mielestäni tahdonvoimaa pyrkiä parempiin tuloksiin.

Välillä kuitenkin sattui niin, että joku tälläinen ”rauhallinen” työntekijä ylitti kirkkaasti omat kovalla työllä saavutetut tulokseni. Miten?

Tämä tietysti tuntui minusta häiritsevältä. Kun en keksinyt kuinka se on ollenkaan mahdollista, päädyin toistuvasti arvioon, että kyseessä on vain jonkinlainen yli-ihminen, jonka kanssa ”normaalin” ihmisen on turha yrittääkään kilpailla.

Jos ja kun väsyin työssä, en suinkaan lopettanut tai hidastanut tahtia, vaan jollain keinolla motivoin itseni jatkamaan. Ajattelutapani oli kutakuinkin mallia ”ja perkele  tässä mitää aleta löysäilee, kovaa työtä vaa, haudassa levätään!”. Tulosta syntyi ja kehuja tuli. Tälläisinä hetkinä olin todella tyytyväinen itseeni.

Pitkien ja kovien työrupeamien jälkeen tuli kuitenkin hitaampia hetkiä, jolloin työ ei tuntunut maistuvan eikä sujuvan, vaikka kuinka kovasti koitinkin. Tiedostin näiden hetkien olemassaolon, mutten viitsinyt pohtia niitä sen kummemmin, tiesin, että myöhemmin työtehoni olisi taas ennallaan. Koska näitä notkahduksia oli useimmilla, pidin niitä aivan asiaan kuuluvina. Uskoin myös, että ne ovat jollain tapaa sidoksissa sen hetkiseen olooni. Huono päivä, nälkä tai muutenvaan löysä olo riitti selitykseksi. Ajan myötä pääsisin niistä eroon, ajattelin.

Vaan kuinkas kävikään?

Sen sijaan että ne olisivat poistuneet minnekkään, niitä tuli yhä useammin ja useammin. Ja sekös oli ärsyttävää. Ilman niitähän työtahtini olisi voinut olla paljon korkeampi. Lopulta sain aikaiseksi ruveta tutkimaan asiaa. Se kannatti. Tein muutamia löytöjä jotka muuttivat ajattelutapani täysin ja jotka nyt haluaisin jakaa kanssanne.

 Tauot pitävät työtehon korkealla

Omasta mielestäni löydöistäni tärkein on ns. negatiivisen tuottavuuden sääntö. Sen sisältö on kutakuinkin se, että väsyneenä sama tai jopa kovempi työpanos johtaa heikompiin tuloksiin kuin virkeänä. Otetaan esimerkki:

Maija on töissä hr-osastolla työhakemusten käsittelijänä. Normaalilla työtahdillaan hän käsittelee 10 hakemusta tunnissa. Maija tuntee tänään olonsa motivoituneeksi ja päättää olla tehokas tekemällä töitä putkeen kolmen tunnin ajan. Normaalisti hän pitäisi puolen tunnin tauon jo kahden tunnin jälkeen. Maija käy hommiin. Ensimmäisen tunnin saldo on tutut 10 hakemusta. Myös toinen tunti etenee suunnitellusti, 10 hakemusta. Tämän jälkeen Maija alkaa kuitenkin väsyä ja hänen keskittymisensä herpaantuu.

Hän alkaa tahtomattaan hidastelemaan ja unohtuu välillä ajattelemaan omiaan, käsilläolevaan työhön liittymättömiä ajatuksia. Kolmannen tunnin saldo onkin vain 5 käsiteltyä hakemusta. Käytännössä jättämällä tauon väliin Maija on menettänyt puoli tuntia tehokasta työ/taukoaikaa. Mikäli hän olisi pitänyt kahden tunnin jälkeen puolen tunnin tauon ja palannut sen jälkeen töihin, olisi hän saanut käsiteltyä samat 5 hakemusta (tunnin normaalitahdin ollessa 10 hakemusta). Pidetty tauko olisi myös mahdollistanut tehokkaan työnteon seuraavalle parille tunnille.

Negatiivisen tuottavuuden sääntöä voidaan havainnollistaa seuraavilla kuvaajilla:

Perinteisessä mallissa ajan myötä väsymys lisääntyy ja keskittymiskyky laskee. Mitä enemmän aikaa kuluu, sitä tehottomampaa(tai oikeastaan tuloksettomampaa) työ on.

 

Mikäli työn teho halutaan pitää korkealla, on viisasta pitää taukoja sopivissa väleissä:

 

Näemme kuinka oikeassa kohdassa pidetty tauko palauttaa pudonneen työtehon entiselle, virkeälle tasolle.

((Lisäys 20.8.2011): Törmäsin Dale Carnegien kirjassa How to Stop Worrying and Start Living mielenkiintoiseen esimerkkiin tästä. Erään terästehtaan työntekijät kuormasivat päivässä keskimäärin 12,5 tonnia terästä per ukko, yleensä jaksamatta tuota määrää enempää. Tehtaalle palkattiin henkilö, jonka tarkoitus oli testata levon vaikutusta työn tulokseen. Koehenkilöksi valittiin eräs herra nimeltään Schmidt.

Tämän Schmidtin piti työskentelyn lomassa muistaa levätä jo ennen kuin hän tuntisi väsymystä. Keskimäärin hän päätyi tekemään työtä 26 minuuttia ja lepäämään 34 minuuttia tunnista. Tämän vaikutus työn tulokseen oli DRAMAATTINEN. 12,5 tonnin sijaan Schmidt kuormasikin päivässä (tarkkailua jatkettiin kolmen vuoden ajan) keskimäärin 47 tonnia terästä! Noin neljä kertaa normaalia enemmän!)

Sama pätee ihmiseen myös yleisellä tasolla. Otetaan toinen esimerkki:

Metsuri on kaatamassa kirveellään puita. Työ etenee erinomaisesti, puut kaatuilevat hyvää tahtia. Työn edetessä kirves kuitenkin tylsyy, eikä pysty puuhun enää yhtä hyvin kuin alussa. Mitä tylsemmäksi kirves käy, sitä enemmän aikaa ja vaivaa hänellä menee yhtä puuta kohden. Metsurillamme on hyvä kunto, joten hän itse ei tunne väsyvänsä, mutta tylsän kirveen takia työ etenee yhä huonommin ja huonommin. Lopulta kirves on joko teroitettava tai luovuttava puiden kaadosta kokonaan.

Tässä tapauksessa kirves symboloi ihmistä. Enemmän tai vähemmän kuluttavaa työtä tekevä ihminen väsyy ja tylsyy ajan myötä, ja tarvitsee tauon tai lomaa. Mikäli näitä ei pidä ollenkaan, voi seurata työn tuloksen putoaminen pohjatasolle tai jopa burn-outti.

Teroittamisella ei tarkoiteta tässä pelkästään taukoja töissä tai lomia. Työasioista olisi välillä hyvä luopua hetkeksi kokonaan. Töiden jälkeen kotiin meneminen yhä töitä ajatellen – tai mikä pahinta, töiden tekeminen vapaa-ajalla –  ei ole lepäämistä. Työ on mahdollisuuksien mukaan jätettävä työpaikan ovelle. Mielekäs harrastus, ajanvietto ystävien ja perheen kanssa tai ihan vain laiskottelu töiden ulkopuolella ovat tehokkaimpia keinoja itsensä teroittamiseen.

Huokoistamalla vaihtelua työpäivään

Entä jos töiden tauottaminen ei syystä tai toisesta ole mahdollista? Onko vain hyväksyttävä työnsä kuluttavuus ja yritettävä kestää niin kauan kuin vain kykenee ja toivottava jonkin ulkopuolisen tekijän muuttavan asiantilaa parempaan päin?

Yksi vaihtoehto on yrittää toteuttaa työssään ns. huokoistamista. Huokoistamisen konsepti on vielä melko uusi, eikä sitä ole vielä kehitetty huippuunsa. Tiivistettynä se kuitenkin tarkoittaa työpäivänsä (tai miksei jonkin muunkin pidempikestoisen toiminnan) muokkaamista mahdollisimman siedettäväksi ja rennoksi, pudottamatta kuitenkaan työn tehoa.

Työpäiväänsä voi helpottaa mm. seuraavilla:

–          Luovat tauot

–          Raskaiden ja kevyiden tehtävien rytmittäminen

–          Mikrotauot

Mitä nämä ovat?

Luova taukokin on työtä, tavallaan. Tarkoitus on pitää lepohetki töistä, mutta ajatella mieluusti jotain työn kannalta oleellista. Lyhyen luovan tauon pitäminen on paitsi lepoa töistä, myös työn kannalta äärimmäisen hyödyllistä. Suosittelen miettimään esimerkiksi oman työnsä optimointia.

Mikrotauot taas ovat omien mieltymyksien mukaan säännöllisesti tai epäsäännöllisesti pidettyjä 2 – 5 minuutin taukoja, joiden aikana keskitytään muuhun kuin työasioihin. Yksi suosituimmista mikrotaukoilun muodoista on pienen kävelylenkin (esimerkiksi talon ympäri) tekeminen. Viisi minuuttia raikkaassa ja viileässä ilmassa on monesti parempi (ja varmasti terveellisempi!) työtehon edistäjä kuin viidentoista minuutin kahvi- tai röökitauko.

Raskaiden ja kevyiden tehtävien rytmittäminen on ensiarvoisen tärkeää paristakin syystä. Useiden raskaiden töiden suorittaminen peräkkäin väsyttää, kun taas liian monen helpon ja kevyen homman ketjuttaminen saa nekin tuntumaan työltä, ja pahimmillaan tylsistyttää. Kevyet hommat raskaiden välissä taas ovat monotonisen puurtamisen välissä mitä ilahduttavin kokemus.

Huokoistamisen hyödyt ovat vaikeasti nähtävissä, johtuen niiden ylläpitävästä luonteesta. Huomattavasti helpommin näkee oman työstä johtuvan rasittuneisuutensa , kun työtänsä ei ole muistanut tai viitsinyt helpottaa. Yksi selkeästi esiin nouseva, ei-ylläpitävä hyöty kuitenkin löytyy. Huokoistaminen luo tehokkaasti tunteen työnsä ja työaikansa hallinnasta. Ainakin itselleni on ratkaisevan tärkeää tuntea voivansa vaikuttaa työpäivänsä sisältöön edes vähän. Tahdoton virran (muiden määräysten) mukana ajelehtiminen taas on omiaan luomaan voimattomuuden ja toivottomuuden tunnetta. Kenenkään mielestä ei liene kivaa ajatella, ettei voi vaikuttaa työpäiväänsä yhtään mitenkään.

Onko työsi terveytesi pilaamisen arvoista?

Tauoton työskentely on kuin ryöstöviljelyä. Nopean tuloksen vuoksi tehdään itselleen hallaa pidemmällä aikavälillä. Ajatellaan, että kun kaikki on tällä hetkellä okei, se on myös myöhemmin okei. Näin ei kuitenkaan ole, eikä itselleen aiheutettuja vahinkoja välttämättä korjatakkaan ihan helposti.

Välillä kuulee sanottavan että nyt tehdään töitä täysillä kun vielä jaksetaan ja levätään sitten myöhemmin. Jo tuohon lauseeseen on tahalleen tai tahtomatta sisällytetty se, että jossain kohti työtä ei enää jaksa, kestä tai kykene tekemään. Selkeästi raskaat ja fyysiset työt ovat oma juttunsa, mutta se, että kevyistä sisätöistä jäädään työperäisille sairaslomille ja jopa työkyvyttömyyseläkkeille on todella, todella huolestuttavaa. On tietysti jokaisen oma asia valitseeko terveyttä kuluttavan työn vai mahdollisesti pienemmän palkan ja alhaisemman aseman välillä. Luulen kuitenkin että harva suorastaan nauttii kroonisesta työperäisestä rasituksesta ja stressistä sekä varsinkaan niiden seuraamuksista.

Tee itsellesi palvelus ja raivaa hetki päivästäsi miettiäksesi jaksamistasi pitkällä aikavälillä. Muista, että suurempi vaivannäkö ei aina tarkoita suurempaa tulosta!

1 2 173 174 175