IHMISSUHTEET KUNTOON:

LAITA IHMISSUHTEESI HUIPPUKUNTOON ”10 TOIMINTATAPAA PAREMPIIN IHMISSUHTEISIIN” -KIRJASEN AVULLA:

Kuinka käsitellä syyllisyyden tunnetta ja kehittää itsevarmuuttaan

Kuinka käsitellä syyllisyyden tunnetta ja kehittää itsevarmuutta

Harva meistä näyttää selviävän elämästään niin, ettei kokisi jonkinlaista syyllisyyttä menneisyyteensä liittyen. Harva meistä on elänyt niin, ettei olisi tehnyt yhtään mitään tuhmaa ja ikävää. Syyllisyydelle on hetkensä, mutta pitkään jatkuessaan syyllisyys paitsi vahingoittaa, myös tekee epävarmaksi.

Siksi haluan käsitellä tämänkertaisessa tekstissä sitä, kuinka syyllisyyden tunteeseen voi suhtautua niin, että siitä koituisi meille ennemmin hyötyä kuin haittaa. Käyn tekstissä läpi myös sitä, kuinka haitallinen vaikutus pitkittyneellä syyllisyydellä voi olla meidän itsevarmuuteemme.

Syyllisyys, hyvä renki ja huono isäntä

En pidä syyllisyyttä huonona tunteena, päinvastoin. Syyllisyys – kuten sen sisartunne häpeäkin – on tunne, jonka vuoksi suoriutumisemme sosiaalisissa tilanteissa voi kehittyä jatkuvasti paremmaksi. Aivan kuten kaikki muutkin, mekin teemme virheitä, tunnemme niistä syyllisyyttä, otamme opiksemme ja kasvamme paremmiksi ihmisiksi. Tämä on välillä rankkaa, mutta ehdottomasti hyvä asia.

Ongelmaksi syyllisyys voi muuttua silloin, kun se lakkaa olemasta tällainen kehittävä työkalu ja ”kasvaa kiinni käteemme”. Hyödyllisestä työkalusta tuleekin jotain, jota emme see laskettua kädestämme ja joka alkaa rajoittaa elämäämme. Alamme kantaa syyllisyyttä mukanamme myös silloin, kun siitä ei ole mitään hyötyä, vaan pelkkää haittaa. Tämä on yleinen ongelma ja se vaivaa valtavan monia. Jos siis tunnistit edellisestä kuvauksesta itsesi, ei hätää, et ole yksin.

Syyllisyyden kielteinen vaikutus itsevarmuuteen

Sillä, että kannamme syyllisyyttä mukanamme, on usein hyvin kielteinen vaikutus sosiaaliseen itsevarmuuteemme. Tälle voi nimetä muutamia syitä.

Ensinnäkin syyllisyyteen liittyy herkästi se, että alamme epäilemään itseämme. Ajatuskulku voi olla esimerkiksi jotain tämän suuntaista:

Tunnen syyllisyyttä jostain, mitä tein. Tein jotain tuhmaa. Olenko huono ihminen? Olenko jotenkin vääränlainen? Enkö ole tarpeeksi hyvä, kunnollinen, osaava, älykäs, enkö ole riittävä? Miksi epäonnistuin? Olenko epäonnistuja, ikuinen luuseri?

Mitä jos teen vastaavia virheitä myöhemminkin? Pitäisikö minun rajoittaa itseäni, jotta en mokaisi uudelleen? Pitäisikö minun olla vähäisempi, pienempi, hillitympi, varovaisempi, näkymättömämpi?

Tällainen itsensä rajoittaminen on tiettyyn pisteeseen asti ihan tervettä, mutta tietyn pisteen jälkeen lannistavaa ja latistavaa. Vaikka omaa toimintaansa onkin ihan hyvä tarkkaila ja pitää silmällä, sitä ei pidä tehdä liikaa. Kun itseään pyrkii hallitsemaan liian voimakkaasti ja vaatii itseltään liikoja, tulee sosiaalisesta olemisestamme hankalampaa ja raskaampaa. Väsymme ja muutumme tyytymättömämmiksi itseemme. Valomme himmenee ja sammuu.

Myös toinen itsevarmuuteen ja sosiaaliseen kyvykkyyteen vaikuttava, syyllisyyden taustalta löytyvä mekaniikka on hyvin kiinnostava. Se on lapsuudessa opittu, itseemme suuntautuva rankaisemisen tarve.

Useimmat ovat saaneet lapsena jonkinlaista rankaisua silloin, kun ovat toimineet jotenkin väärin tai tuhmasti. Joku on saanut kotiarestia, toinen joutunut nurkkaan seisomaan, jollekin on annettu pelikieltoa, joku on saattanut jopa saada ajan hengen mukaan vyöstä tai tukkapöllyä. Koska nämä ovat helposti syvälle mieleen painuvia kokemuksia, olemme oppineet, että tuhmista teoista ”kuuluu saada rangaistus”.

Nyt aikuisina tämä uskomus alkaa vaikuttamaan toisessa muodossa. Koska vanhempamme eivät ole enää rankaisemassa meitä suoraan, täytyy jonkun muun hoitaa rankaiseminen. Alamme rankaisemaan itse itseämme, hyvin usein sitä itse tiedostamattamme. Alitajuinen tarkoitus on ehkä opettaa itse itseämme, saada itsensä käyttäytymään oikealla tavalla. Valitsemamme keinot eivät vain välttämättä mitenkään edistä kasvuamme hyviksi ihmisiksi, vaan usein aivan päinvastoin. Vääränlainen itsensä rankaiseminen lannistaa ja väsyttää.

Itsensä rankaiseminen, varsinkin ollessaan tiedostamatonta, ei ole selkeää ”minä tein tuhmasti, nyt rankaisen itseäni” -tyyppistä toimintaa. Usein se ottaa huomattavasti epäsuorempia ja salakavalampia muotoja. Sellaisia ovat esimerkiksi itsesabotaasi, jossa alamme sabotoida omaa elämäämme, sillä jollain tasolla ehkä koemme, ettemme ansaitse onnistua ja voida hyvin. Toinen yleinen itserankaisun muoto voi olla myös kielteinen itsepuhe. Alamme puhua itsellemme mielessämme rumasti ja lannistavasti, osoittaen näin itsellemme ansaitun paikkamme henkisessä häpenurkassamme.

Tällä kaikella voi olla pieni tai suuri kielteinen vaikutus paitsi itsevarmuuteemme, myös yleiseen kykyymme olla muiden ihmisten kanssa. Kun meillä itsellämme on paha olla, annamme myös vähemmän hyvää muille. Kun oma valomme on himmeä, emme valaise myöskään muiden elämää. Näin tilanteessa häviävät kaikki; sekä me itse, että ympärillämme olevat.

Ajatuksia hedelmälliseen syyllisyyssuhteeseen

Kuten mainitsin, en pidä syyllisyyttä sellaisena tunteena, jota tulisi vältellä vain siksi, että se tuntuu pahalta. Syyllisyys ja häpeä ovat äärimmäisen hyödyllisiä ja tärkeitä tunteita, kunhan niille ei anna enempää tilaa, kuin mitä ne ansaitsevat.

Uskon, että on olemassa ”oikea määrä” syyllisyyttä ja häpeää, jota ihmisen on hyvä toisinaan tuntea, jotta itseään osaisi johtaa paremmin tässä elämässä ja olla taitavampi muiden ihmisten huomioonottamisessa. Mikä se ”oikea määrä” tarkalleen ottaen on, lienee yksilöllistä.

Lopuksi haluan jakaa muutamia ajatuksia, joiden avulla koen itse löytäneeni toimivan suhteen minun ja ajoittaisen syyllisyyden- ja häpeäntunteen välille.

1. Syyllisyyden tunne on ystäväni

Kuten muidenkin ikävältä tuntuvien tunteiden kohdalla, suhtautuu syyllisyyteenkin helposti niin, että haluaisi siitä vain mahdollisimman pian eroon. Sen alkaa helposti kokea kielteisenä tunteena, jolla ei ole mitään oikeutta olla olemassa.

Näin asia ei onneksi ole. Mikään tunne ei ole itsessään kielteinen, vaikka ikävältä tuntuukin. Jokainen tunne, jonka läpikäymme, tähtää tavalla tai toisella siihen, että meillä olisi parempi olla ja että me tulisimme paremmin toimeen. Kaikkien tunteiden takana vaikuttava logiikka ei vain ehkä aina avaudu meille, minkä vuoksi jotkin tunteet saattavat tuntua turhilta tai vääräaikaisilta.

Myös syyllisyys ja häpeä ovat tunteita, jotka tuntuvat pahalta, mutta ovat kuitenkin ”meidän puolellamme”. Ne ovat olemassa siksi, että niistä on meille hyötyä. Jos ja kun niihin oppii suhtautumaan oikein, oppii tämän hyödyn valjastamaan tehokkaammin käyttöönsä. Syyllisyys ja häpeä ovat hyviä ja hyödyllisiä tunteita.

2. Syyllisyyden tunnetta kannattaa uskoa, muttei sokeasti

Syyllisyys ja häpeä ovat tunteita, jotka ainakin osittain pyrkivät ylläpitämään ns. pro-sosiaalista käytöstä. Pro-sosiaalisuus tarkoittaa kaikkea sitä, mikä mahdollistaa ja helpottaa ihmisten olemista toistensa seurassa. Tämän vuoksi tunnemme helposti juuri häpeää ja syyllisyyttä silloin, kun tulemme tehneeksi jotain, mikä jollain tavalla vahingoittaa suhdettamme muihin ihmisiin.

Vaikka nämä tunteet tuntuisivatkin todella pahalta, piilee niissä usein paljon viisautta. Jos ja kun tunnet syyllisyyttä, kannattaa todella uppoutua siihen ja pyrkiä havainnoimaan, mitä se yrittää meille opettaa. Mitä teimme väärin? Mitä voisimme tehdä ensi kerralla toisin? Miten voisimme olla parempia muita ihmisiä kohtaan?

Syyllisyyden ja häpeän tunteeseen liittyy kuitenkin usein myös eräänlainen mustavalkoisen kiukun ja epätoivon tuntemus. Koska syyllisyys sattuu niin paljon, alamme helposti ajattelemaan ja käyttäytymään mustavalkoisesti. Esimerkiksi henkilö, joka on sattunut sanomaan jotain todella typerää jossain sosiaalisessa tilanteessa, saattaa syyllisyyden ja häpeän vallassa ajatella mustavalkoisesti ettei ”enää IKINÄ, varmastikaan avaa suutansa tässä porukassa ja sano sitten yhtään mitään!

Koska mustavalkoisuus ja äärimmäinen ajattelu ovat harvemmin hyviä johtotähtiä tässä monimutkaisessa maailmassamme, kannattaa syyllisyyden ja häpeän aikana koettuja ajatuksia varoa. Se, mikä vaikuttaa hyvältä silloin, kun sinulla on paha olo, ei välttämättä vaikuta hyvältä enää myöhemmin. Siksi syyllisyyttä ei tule ”kuunnella” ja seurata sokeasti.

3. Syyllisyys on tunne, jonka muut ottavat hyvin vastaan

Eräs todella mielenkiintoinen syy, miksi syyllisyys tuntuu välillä niin ikävältä tunteelta, on siihen kätkeytyvä paljastumisen tunne. Avaan hieman, mitä tarkoitan:

Kun olemme menneet tekemään jotain tuhmaa ja tunnemme siitä syyllisyyttä, emme vielä välttämättä ole valmiita myöntämään katumustamme muille. Emme ole välttämättä valmiita myöntämään, että tunnemme siitä syyllisyyttä ja että olimme väärässä. Tällöin se, että tunnemme näkyvästi syyllisyyttä voi tuntua kiusalliselta, sillä ulospäin näkyvä syyllisyys tavallaan paljastaa meidät. Se todistaa, että tiedostamme tekomme ja näin ikään kuin nostaa meidät katumuksen jalustalle aiemmin, kuin itse haluaisimme.

Tällainen kieltämättä tuntuu kiusalliselta, mutta on usein lopulta ihan hyvä juttu. Kokemukseni mukaan useimmat ihmiset ovat itsekin sen verran hyviä tuttuja syyllisyyden tunteen kanssa, että osaavat kohdata sen myös muissa. Vaikka itsestämme tuntuisikin siltä, ettei syyllisyyttään haluaisi tuoda avoimesti esiin, otetaan se lopulta kuitenkin lähes aina hyvin vastaan. Näin pääsemme nopeammin esimerkiksi kohti anteeksiantoa, vaikka tekojensa kohtaaminen onkin usein hyvin ikävää.

Millainen suhde sinulla on syyllisyyteen?

Millainen suhde sinulla on syyllisyyteen? Koetko sen ystävänäsi ja oppaanasi, vai onko se tunne, josta on tullut ongelma ja josta haluaisit eroon? Vai etsitkö ehkä yhä sopivaa tasapainoa hyödyllisen ja liiallisen syyllisyyden välille?

Rakkaudella,

Jevgeni

PS. Seuraava ”Itsevarma Minä” -kurssi alkaa ihan pian, vielä mahdut mukaan! Siellä käsittelemme paljon myös häpeän ja syyllisyyden kaltaisia aiheita.

Muuta aiheeseen liittyvää:

5 ajatusta pimeän puolensa hyväksymiseen

5 ajatusta pimeiden puoliensa hyväksymiseen

Onko sinulla oma, todennäköisesti melko salainen ”pimeä puolesi”? Löydätkö itsestäsi piirteitä ja ominaisuuksia, jotka eivät vastaa tyypillistä kuvaa hyvästä ihmisestä? Tuntuuko, että sinussa on puolia, jotka ovat niin vääriä ja ahdistavia, ettei niitä halua kohdata edes itse?

Oma ”pimeä puoli” merkitsee jokaiselle meistä todennäköisesti hieman eri asioita. Joillekin se merkitsee kielletyilta tuntuvia ajatuksia ja taipumuksia.

  • Monet esimerkiksi suunnittelevat täydellisiä murhia, fiilistelevät väkivaltafantasioita tai viihdyttävät itseään ajatuksilla siitä, kuinka tekevät jonkun vihaamansa ihmisen elämästä helvettiä.
  • Joillekin pimeä puoli on itseensä suunnattujen, epähyväksyttyinä näyttäytyvien halujen ja unelmien ilmenemiskenttä. Joku haluaa absoluuttista valtaa, joku haluaa satuttaa itseään, joku taas toteuttaa oudoimmista oudoimmat seksuaalifantasiansa.
  • Jollekin pimeä puoli taas edustaa yleisesti kielteisinä pidettyjä tapoja ja luonteenpiirteitä, kuten taipumusta vihaan, kateuteen tai vastaavaan.

Vain sinä itse tarkalleen ottaen tiedät, mitä ”pimeä puoli” tarkoittaa juuri sinulle. Tässä tekstissä haluan käsitellä jokaisessa meissä asuvan pimeän puolen hyväksymistä, sillä sen hyväksymisellä on selkeitä hyötyjä. Se sekä vahvistaa omaa mielenterveyttämme, että tekee sekä itsemme, että ympärillämme olevien elämästä parempaa ja helpompaa. Alla 5 ajatusta, joiden avulla oman pimeän puolen hyväksyminen voi helpottua.

1. Jokaisella on omat ”pimeä puolensa” eikä siinä ole mitään outoa

Kyllä. Jokaisella on omat pimeät puolensa, eikä siinä ole mitään outoa. En toistaiseksi ole tavannut yhtäkään ihmistä, joka ei kysyttäessä olisi myöntänyt, että myös hän elää oman pimeän puolensa kanssa.

Nostan tämän heti esiin siksi, että omaan pimeään puoleensa liittyy valtavan monilla ihmisillä tunne, joka on sekoitus syyllisyyttä ja tunnetta omasta vääränlaisuudestaan. Itsensä kokee helposti jotenkin vääränlaiseksi ja ”likaiseksi” siksi, että omaa myös sellaisia ominaisuuksia, jotka eivät ole yleisesti hyväksyttyjä. Tämä taas lisää syyllisyyttä, joka voi olla erityisen vahingollista siksi, että se kohdistuu meidän syvimpään minään. Voi olla raskasta tuntea syyllisyyttä siitä, että on tehnyt väärin, mutta vielä raskaampaa on syyllisyys siitä, että ON vääränlainen.

Tunne omasta vääränlaisuudesta, huonoudesta, riittämättömyydestä ja äärimmillään jopa omasta pahuudestaan on pidemmän päälle myrkkyä mielenterveydelle. Tässä maailmassa pärjääminen ei ole helppoa edes silloin, kun kaikki on hyvin. Kun lisäksi joutuu jatkuvasti kamppailemaan oman vääränlaisuuden tunteensa kanssa, tulee oman henkisen jaksamisen kanssa pärjäämisestä vieläkin vaikeampaa.

Tästä syystä onkin tärkeä ymmärtää, ettei ole omista pimeistä puolistaan huolimatta millään kielteisellä tavalla erityinen. Et ole sen oudompi, vääränlaisempi ja huonompi kuin muutkaan. Todennäköisesti kaikilla ympärilläsi on jotain vastaavaa meneillään, mikä tekee sinut vain yhdeksi meistä kaikista. Olet tässä asiassa aivan tavallinen ja OK.

2. Pimeät puolemme ovat parhaimpia opettajiamme

Uskon syvästi siihen, että tutustumalla itseemme voimme olla parempia ihmisiä sekä itseämme, että muita kohtaan. Mitä paremmin tunnemme itsemme, sitä helpompaa meidän on luovia läpi elämän ja tehdä oikein sekä itseämme, että muita kohtaan.

Itseensä tutustumista toki tapahtuu ihan jatkuvasti, mutta kuten olet itsekin ehkä huomannut, suurimmat pyrähdykset omassa ”henkisessä kasvussa” tapahtuvat yleensä erilaisten vaikeiden aikojen ja kriisien yhteydessä. Kriisit pakottavat meidät kohtaamaan itsestämme niitäkin puolia, joita yleensä tekisi mieli vältellä ja väistää.

Tällaista voimakasta kasvua ja kehittymistä omalla ihmisyyden polullaan voi kuitenkin luoda myös itse. Tieten tahtoen tehty oman pimeän puolen kohtaaminen, sen pohdiskelu, siitä kirjoittaminen, siitä juttelu ja sen kaikenlainen tutkiskelu johtaa meidät usein runsaiden oivallusten äärelle. Oman pimeän puolen pyörittely mielessään ei usein ole maailman nautinnollisinta puuhaa, mutta se tarjoaa usein monia vastauksia ja pidemmän päälle auttaa meitä elämässämme.

3. Oman pimeän puolensa hyväksyminen opettaa hyväksymään sen myös muissa

Kuten aiemmin mainitsin, asuu jonkinlainen ”pimeä puoli” meissä kaikissa. Koska meitä pyörii tällä maapallolla jo yli 7,4 miljardia, on ilmeistä, että valtavan moni meistä on outo ja pimeä mitä samankaltaisemmin tavoin.

En valinnut alun esimerkkeihin sattumalta esimerkiksi mainintaa väkivaltafantasioista. Eri kyselytutkimuksissa ollaan todettu, että ainakin puolellä ihmisistä on erilaisia väkivaltaan liittyviä ajatuksia. Puolella! Vastaavasti esimerkiksi kivun tuottamiseen ja vastaanottamiseen, alistamiseen ja alistetuksi tulemiseen ja muihin vastaaviin ”asiattomiin” haluihin liittyviä seksuaalifantasioita on valtavalla määrällä ihmisiä. Ja nämä ovat vain kaksi yleistä esimerkkiä meissä ihmisissä esiintyvistä, ”pimeän puolen” ilmentymistä.

Kun ymmärtää, että useimmat meistä jakavat keskenämme edes jonkin yhteisen ”pimeään puoleen” liittyvän ominaisuuden, ymmärtää myös, että tuntemalla paremmin itsemme voimme tuntea paremmin myös toiset ihmiset. Tuttuus ja ymmärrys taas lisää kykyämme empatiaan. Mitä paremmin ymmärrämme ihmisiä, sitä helpompaa heihin on samaistua ja sitä helpompaa heitä kohtaan on kokea lämpimiä ja myönteisiä tunteita. Näin oman pimeän puolen kohtaaminen ja tutkiskelu saa sosiaalisesti hyväksytymmän ja taatusti yhteishyödyllisen tarkoituksen.

4. Elämä helpottuu, kun et asetu toistuvasti itseäsi vastaan

Uskon, että useimmat meistä tavoittelevat elämäänsä lisää helppouden tuntua. Kouluttaudumme ja opettelemme kykyjä ja taitoja, jotta voisimme tehdä asioita helpommin. Teemme enemmän töitä, jotta saisimme enemmän rahaa, jolla voisimme rakentaa helpomman elämän. Hankimme kaikenlaisia tavaroita ja hyödykkeitä, jotta olemassaolomme olisi helpompaa. Ne tavat, joilla tavoittelemme tätä lisähelppoutta eivät ole aina loogisimmasta päästä, mutta itse helppouden tavoittelu näyttää olevan todella yleistä.

Oma suosikkitapani tavoitella elämääni helppoutta on tehdä se itsensä kehittämisen kautta. Olen kokenut elämäni helpottuvan selvästi sen myötä, kun omat kykyni ja taitoni ovat kehittyneet aina vain paremmille tasoille. Helpottuminen on jossain määrin toki myös illuusiota, sillä korkeammat kyvyt ja valmiudet tuovat usein muuassaan myös entistä suurempia haasteita, joten täysin helpoksi tämä tuskin ikinä muuttuu.

Yksi elämää rajoittava asia, jota itsensä kehittämisen ja itseensä tutustumisen kautta pyritään vähentämään, on ilmiö, jota kutsun ”sisäiseksi kitkaksi”. Sisäinen kitka muodostuu kaikista niistä häiritsevistä ajatusmalleista, uskomuksista, menneistä kokemuksista ja arvoista, joiden vuoksi tässä maailmassa toimiminen vaikeutuu. Mitä enemmän näitä toimimattomia ajatusmalleja saa purettua, sitä helpommaksi elämä käy.

Entä kuinka tämä liittyy pimeisiin puoliimme ja niiden hyväksymiseen? Siten, että pimeät puolet ovat epämiellyttävyydestään huolimatta vankka osa meitä, erottamaton sitä, mitä me olemme. Jos me vastustamme tätä osaamme, jos tuomitsemme ja kiellämme sen, tulemme samalla vastustaneeksi ja tuominneeksi omaa itseämme.

Sen lisäksi, että joudumme pärjäämään tässä elämässä ulkoista maailmaa vastaan, joudumme nyt lisäksi pärjäämään myös itseämme vastaan. Ei riitä, että olemme taistelussa maailman kanssa, astumme myös taisteluun itsemme kanssa. Sen sijaan, että keskittäisimme voimamme ympäröivässä maailmassa pärjäämiseen, tuhlaamme osan siitä itsemme kanssa pärjäämiseen. Tämä tekee elämästä raskaamman ja vaikeamman.

5. Pimeät fantasiat antavat meille vapauden ja ovat terapeuttisia

Yksi asia, joka luonnehtii maailmaamme päivä päivältä enemmän, on hallinta ja kontrolli. Mitä laajemmalle sivistynyt yhteiskuntamme leviää ja mitä tehokkaammin se järjestäytyy, sitä suuremmasta osasta ”psykologista vapauttamme” joudumme luopumaan. Opimme pelaamaan tarkoin yhteiskunnan säännöillä ja kantamaan rooleja, jotka ovat sosiaalisesti hyväksyttyjä. Meistä tulee keskimäärin asiallisen hillittyjä, salonkikelpoisia tyyppejä. Näin on oltava, jotta valtava määrä erilaisia ihmisiä tulisi toistensa kanssa toimeen edes riittävän hyvällä tasolla.

Tämä on uskoakseni ihan hyvä juttu ihmisyhteisön toiminnan kannalta, mutta sillä on psykologinen hintansa. Salonkikelpoisuus edellyttää kykyä pukeutua yhteiskunnan hyväksymiin rooleihin. Onnekkaimmat meistä ovat jo valmiiksi ”oikeanlaisia” ja jotkut taas solahtavat heiltä vaadittuun rooliin niin hyvin, että roolista tulee nopeasti heidän todellisuutensa.  Kuitenkin monille meistä ”roolista” ei tule koskaan täysin luontevaa. Moni tuntee jatkuvasti kantavansa roolia ja rajoittavansa vapauttaan.

Juuri tästä syystä vastustamme esimerkiksi kansalaistensa oikeuksiin puuttuvia diktaattorivaltioita. Vastustamme sitä, että näissä valtioissa ihmiset pakotetaan aina vain ahtaampiin ja ahtaampiin rooleihin, jotta he voisivat olla yhteisön silmissä tarpeeksi hyvksyttäviä ja oikeanlaisia. Samaa kuitenkin tapahtuu jossain määrin myös meidän verrattain vapaissa yhteiskunnissa ja sillä kaikella on psykologinen hintansa. On raskasta tuntea kantavansa jatkuvasti roolia.

Lopulta ainoa, joka on aivan kaikissa tilanteissa omaamme, on vain se, mitä tapahtuu päämme sisällä. Vain päämme sisällä voimme elää todeksi sen äärimmäisen vapauden, jota ehkä jollain tasolla kaipaamme. Kaikki ajatuksissamme tapahtuva on OK, sallittua ja hyväksyttyä, myös ne kaikkein oudoimmat ja pimeimmät asiat, ainakin niin kauan, kun ne pidetään vain ajatusten tasolla. Vapaus – olkoonkin sitten vain mielessämme tapahtuva – on monelle terapeuttista. Siksi juuri omaan pimeään puoleen liittyvät ajatukset ja fantasiat ovat usein hyvin hedelmällisiä, sillä viihdyttävyytensä lisäksi niillä voi olla tämä vahva, terapeuttinen vaikutus. Ajatuksissamme saamme olla kerrankin täydellisesti ”oma itsensä”.

Kuinka suhdaudut omaan ”pimeään puoleesi”?

Minkä kaiken lasket kuuluvan omaan pimeään puoleesi? Millainen suhde sinulla on siihen? Osaatko hyväksyä nämä asiat itsessäsi, vai aiheuttavatko ne tunnetta huonoudesta, vääränlaisuudesta tai syyllisyydestä? Onko suhteestasi pimeään puoleesi elämässäsi enemmän iloa vai haittaa? Mitä asialle voisi tehdä, vai tarvitseeko sille tehdä mitään?

Rakkaudella,

Jevgeni

Muuta aiheeseen liittyvää: