IHMISSUHTEET KUNTOON:

LAITA IHMISSUHTEESI HUIPPUKUNTOON ”10 TOIMINTATAPAA PAREMPIIN IHMISSUHTEISIIN” -KIRJASEN AVULLA:

Onnellisimmat tuntemani ihmiset

Onnellisimmat tuntemani ihmiset

Me voimme liian hyvin. Meillä on liian paljon kaikkea. Meillä menee liian hyvin.

Älyttömiä sanoja, ottaen huomioon ympärillämme olevien ongelmien valtavan määrän. Ympärillämme on sairautta ja järkkyneitä mieliä, ympärillämme on köyhyyttä ja inhimillistä hätää, ympärillämme on hitaasti, mutta varmasti rappeutuva maailma ja sen hiljaa näivettyvät ekosysteemit. Ympärillämme on pahoja hallintoja, sotia ja hämmästyttävä määrä inhimillistä kylmyyttä.

Jokaisen meidän arjessakin on valtavasti ongelmia. Parisuhteemme ovat haastavia, terveytemme reistailee ja töissä on stressaavaa. Toisilla ei edes ole parisuhteita, terveyttä ja töitä.

Ja silti, tavallaan, me voimme liian hyvin.

Töissäni tapaamiani ihmisiä voisi yhdistää yksi sana. Taistelu. Jokainen taistelee elämässään jonkin asian kanssa. Yksi haluaa edetä urallaan vaikka väkisin, toinen haluaa uudelleenlöytää parisuhteestaan kadonnen luottamuksen, kolmas haluaa eroon vyötärölleen kertyneistä kiloista. Yksi haluaa oppia hyväksymään kuoleman lähipiirissään, toinen taas oman loukkaantumisensa ja lopullisesti menetetyn unelman ammattiurheilijan urasta. Ihmisillä on loputtomasti erilaisia syitä milloin kevyempään, milloin raskaampaan taisteluun.

Riippumatta siitä, mitä teemme, aina on tavalla tai toisella vaikeaa. Olemme aina tavalla tai toisella onnettomia. Tai niin sitä luulisi. Kerta toisensa jälkeen huomaan ihmetteleväni sitä, kuinka onnellisimpia tuntemiani ihmisiä ovat he, joilla on usein vaikeinta. Onnellisimpia ovat usein yllättäen he, joiden käymä taistelu on pitkä ja raskas. Useimpia heistä yhdistää se, että itsestään huolehtimisen lisäksi he joutuvat – tavalla tai toisella – huolehtimaan myös muista.

Sanon, että meille menee liian hyvin, sillä monella meistä on yhä varaa ja mahdollisuuksia keskittyä omiin ongelmiimme ja välttyä ajattelemasta muita. Ymmärrän hyvin tämän tarpeen keskittyä itseensä ja omaan elämäänsä. Kaikkein epämiellyttävin oivallus, joka jossain muodossa odottaa jokaista idealistista maailmanparantajaa on se, että usein haluamme auttaa ihmisiä, jotka vastaavat hyvin puhtaan naiivia ja usein harhaista mielikuvaamme siitä, mitä ihmiset todellisuudessa ovat. Todellisuus taas on jotain muuta.

Todellisuus ei usein ole ihmisiä, jotka kiitollisina ottavat apua vastaan. Todellisen maailman ihmiset ovat usein rumia, likaisia ja epämiellyttäviä olentoja, joiden kohtaaminen tuottaa meissä helposti pettymyksentunteita. Terveyskeskuksen lähihoitaja saa kestää humalaisen asiakkaansa rähinöintiä, psykoterapeutti kohdata oman asiakkaansa pelottavan epämiellyttävän maailmankuvan ja sosiaalityöntekijä huomaa auttavansa pikkumaisen ilkeää, varastelevaa ja epäluotettavaa ihmistä. Ihmisten auttamisesta vaikeinta tekevät ihmiset itse.

Ja silti se on kaikki sen arvoista. Ilman tämän lähihoitajan, terapeutin ja sosiaalityöntekijän työpanosta ympärillämme olisi vielä enemmän rumuutta. Me käsitämme tämän ja jatkamme työtä, vaikka auttamisen arki on usein täynnä kuluneita mieliä, kehon nesteisiin tahraantuneita vaatteita ja rumia sanoja.

Eikä kyse ole vain heistä, jotka auttavat suoraan muita. Kyse on yhtälailla postin työntekijästä, joka toimittaa perille toistemme viestejä, koodarista, joka luo paremman tietokonejärjestelmän ihmisten käyttöön ja tarjoilijasta, joka sujuvasti hoitaa ravintolasalin tilauksia. Kyse on jokaisesta, joka hahmottaansa paikkansa tämä maailman lukemattomien pyörivien rattaiden joukossa.

Juuri tämä tunne omasta paikasta, tehtävästään, merkityksestään, näyttää tekevän ihmisistä onnellisia. Vaikka arjen kokemukset ovatkin paikoitellen raskaita ja epämiellyttäviä, antaa oman merkityksensä tunteminen meille outoa voimaa ja iloa. Tuntuu vapauttavalta sulkea päivän päätteeksi silmänsä kun tietää, että on tänäänkin tehnyt parhaansa sen eteen, että muilla olisi tavalla tai toisella parempi olla.

Onnellisimmat tuntemani ihmiset eivät usein edes hae ulkoista tunnustusta työlleen ja elämälleen. Monilla olisi valtavasti ansaittuja perusteita tämän tunnustuksen saamiselle, mutta suurin tunnustus, jonka lopulta voimme saada, on peräisin meiltä itseltämme. Olemmeko itse ylpeitä siitä, mitä tässä elämässä olemme ja teemme?

Usein sitä erehtyy ajattelemaan, että tekee hyviä asioita siksi, että muilla olisi parempi olla. En usko, että kyse on vain tai edes ensisijaisesti siitä. Pikemminkin tekemällä hyvää muille ja ympäröivälle maailmalle, me aktivoimme jokaiseen meistä sisäänrakennetun onnellisuusmekanismin. Käymällä taistelua ja parantamalla maailmaa ympärillämme, me parannamme huomaamattamme myös omaa, sisäistä maailmaamme. Kohtaamme itseämme yhä uudestaan ja uudestaan ja ilolla ja ihmetyksellä huomaamme, että vastassamme on yhä parempi ja kunnioitettavampi ihminen.

Se on jotain, minkä johdosta saakin tuntea onnellisuutta ja ylpeyttä.

Rakkaudella,

Jevgeni

10 tosielämän pelonhallintakeinoa

10 tosielämän pelonhallintastrategiaa

Millaisia pelonhallintakeinoja ja strategioita sinulla on? Kysyin tämän saman kysymyksen Facebook-seinälläni ja sain paljon vastauksia. Tässä tekstissä haluan nostaa esiin niistä 10. Selostukset ovat suoraan vastaajien kynästä, enkä ole muokannut niitä muutoin, kuin kirjoitusvirheiden osalta. Ehkä sinäkin koet jonkin näistä hyödylliseksi!

Kuulen myös hyvin mielelläni tämän blogin lukijoiden vastauksia samaan kysymykseen, eli kommentteja tai sähköpostia (elaparemmin@elaparemmin.fi) saa laittaa :)!

10 tosielämän pelonhallintastrategiaa:

1.

”Nopea boost meditation, pikainen mielen tyhjennys auttaa, max. 5 sekunnin spurtti. Se auttaa kadottamaan vähän pelkoa ja unohduttaa huolet, jotka vaikuttavat itsevarmuuteen.”

2.

”Mulla on muutama vakio ”turvapaikka” joihin kuvittelen itteni ja se rentouttaa, muutenkin paljon mielikuvituksen avulla, että näen itseni läpi eri skenaarioiden joissa onnistun tai jostain syystä epäonnistun ja epäonnistumisiin mietin valmiiks pari keinoa päästä eteenpäin ja kääntää tilanne voitoksi

Turvapaikat ovat fyysisiä paikkoja, tilanteita, ihmisiä, jotain sellasta, jonka ajatteleminen jotenkin auttaa just siihen tilanteeseen. Et haen itselleni tavallaan mielikuvitustukijoukkoja tai ”kotikenttäetua” tilanteeseen, jos niitä ei muuten ole. Nämä paikat/ihmiset auttaa siis ehkä useammin fyysisiin pelkoihin (luokkaa hammaslääkäri) ja sellaseen epämukavuudesta selviämiseen ja sit skenaariot jos pelko on jossain henkisemmässä painetilanteessa (tyyliin esiintyminen) tms.

3.

”Tutustuminen itseensä paremmin enneagrammin avulla. Auttaa monessa. Kun oppii tunnistamaan omat vahvat ja ”pimeät” puolet niin osaa paremmin toimia omista lähtökohdista ja myös ymmärtää vastapuolen reaktioita.”

4.

Mielikuvat!! Mun lemppari on semmonen valopallo, jonka kehittelin joskus. Valopallo edustaa kaikkee sitä mitä haluisin tuntee tai olla (esim. itsevarma tai rento). Ihan kirjotin et mitä se edustaa ja visualisoin ne asiat/tunteet läpi. Sit heikkoina hetkinä pyrin ottamaan yhteyttä tähän valopalloon mun sisällä.

Tykkään valopallosta ajatuksena, kun tuntuu että sen kautta on helppoa samaistua niihin haluamiinsa fiiliksiin. Kirkas valkea valo jo itsessään symbolisoi mulle niitä asioita, kuten iloa, energiaa, hyvyyttä ja ”puhtautta” :)”

5.

Olla tässä hetkessä läsnä omassa kehossa/energiassa ja olemassaolossa, ei mielen tasolla. Niin ns. ongelmia kuten pelkoa tai itsevarmuuden puutetta ei enää vaan ole. Toimia sitten tarvittavalla tavalla tästä läsnäolosta käsin juuri tässä hetkessä. (Ei kannata velloa esim. tulevassa kuvittelemassa jotain mörköjä, jotka eivät ole todellisuutta/olemassa vaan mielen kuvitelmaa.) Ihan vaan hengittää sisään ja ulos ja keskittyä siihen mitä on nyt.”

6.

Sanoisin että armo on yksi mulle tärkeimmistä ajatuksista kun tulee itsetuntoon ja pelon- tai jännityksenhallintaan. Pitää olla armollinen itselleen, ”kääntyä hyödyllisesti sisäänpäin” nähdäkseen etteivät tosiasiat varsinaisesti muutu riippumatta siitä tunnenko itseni epäonnistujaksi jollain tavalla vai en. Tunteiden salliminen ja niiden toteaminen ja sisällyttäminen osaksi tunnemaailmaansa tasa-arvoisina, yhteen sulautuvina merkityskenttinä rauhoittaa kummasti kun siinä onnistuu. Egonhäivytys ja nöyryys ovat tässä myös hyviä; alistuminen totuuksiin jotka voivat olla rakentavia ja iloisia, vaikka ne olisivat vaikeita nähdä.

Esiintymistilanteiden jännitystä lievittää tai lietsoo eri asiat eri ihmisillä, mutta mulla se alkoi mennä pois heti kun tajusin että se mitä ilmaisen ihmisille saattaa henkilöityä minuun siinä tilanteessa (etenkin kun kyseessä on oma esitystaide vaikka), mutta sen viestin välittäminen ja siihen täysillä uskominen on tärkeämpää kuin se miten ihmiset mun omassa päässäni saattavat suhtautua muhun itseeni ja mun (sosiaalisiin) kasvoihin. Ja jos osaa nauraa kun mokaa niin on jo aika hyvin varustautunut pieniin pettymyksiin.

7.

”Rukous.”

8.

”Menen suihkuun ja kehun itseeni vuolaasti peilin edessä ja hoen ”ei siihen kuole, elämä jatkuu yms. :D”

9.

”Kun jännittää/hermostuttaa, niin irvistelen hetken ajan (tilanteen salliessa tietysti). Auttaa lähes aina, koska itsekseen irvistely saa mut nauramaan :D”

10.

”Evääksi maailmalle aikoinaan annettiin ohjeeksi heilutella varpaita, kun oikein jännittää. Myöhemmin kuitenkin huomasin pelkojen kohtaamisen olevan paras keino :D…”

Entä millaisia pelonhallintastrategioita sinulla on? Jätä kommentti :)!

Rakkaudella,

Jevgeni

Muuta aiheeseen liittyvää:

Lämmin kiitos lukemisesta!