IHMISSUHTEET KUNTOON:

LAITA IHMISSUHTEESI HUIPPUKUNTOON ”10 TOIMINTATAPAA PAREMPIIN IHMISSUHTEISIIN” -KIRJASEN AVULLA:

Voimakas kysymys tutustumiseen, luottamukseen ja läheisyyteen: ”Miltä tuntuu olla sinä?”

Voimakas kysymys tutustumiseen luottamukseen ja läheisyyteen Miltä tuntuu olla sinä

”Miltä tuntuu olla sinä?”

Kuten olen aiemminkin kirjoitellut, vietän paljon aikaa tällaisissa ”hippi-” ja ”henkisyys”-tyyppisissä piireissä. Niissä piireissä ollaan usein kovasti innoissaan ihmissuhteista ja niiden kehittämisestä. Sanoisin, että hyvin monet ovat kiinnostuneita pääsemään ”syvälle” toisiin ihmisiin, ymmärtämään heitä syvällisellä tasolla. Ihmisiin tutustuminen, yhteyden löytäminen, luottamus, läheisyys ja vastaavat teemat ovat täällä vahvasti edustettuina.

Epäilen tämän johtuvan monesti ainakin osittain siitä, että hyvin monella näissä piireissä aikaansa viettävällä ihmisellä on aiempia huonoja kokemuksia ihmissuhteista ja nyt he ikään kuin ”opettelevat uudestaan” läheisyyttä, luottamusta ja muuta siihen liittyvää. Ja se on ihan huippua, olen itsekin oppinut paljon hyvin tärkeitä asioita ja nauttinut kovasti niiden oppimisesta.

Yksi todella tehokas oppimani tekniikka tutustumiseen sekä luottamuksen ja läheisyyden luomiseen on tämä kysymys:

”Miltä tuntuu olla sinä?”

Kysymys ei sovellu ihan jokaiseen tilanteeseen, mutta vähän syvällisempään tutustumiseen se on mitä loistavin. Itse olen käyttänyt sitä läheisten ystävien kanssa ja erityisen hyvä se on ollut parisuhteissa tapahtuvan tutustumisen ja intimiteetin luomiseen.

Harva meistä OIKEASTI tietää, miltä toisista ihmisistä tuntuu. Voimme tehdä toki oletuksia ja yleistyksiä sen perusteella mitä itse koemme ja mitä olemme kuulleet muiden kokevan, mutta emme me oikeasti tiedä.

Muiden ihmisten kokemus elämästä voi poiketa hyvinkin paljon siitä, mitä itse koen. Muiden kokemuksen ymmärtäminen taas on tärkeää siksi, että se lisää kykyä empatiaan. Mitä paremmin ymmärrämme, sitä enemmän osaamme hyväksyä ja samaistua. Mitä enemmän hyväksymme ja samaistumme, sitä helpompaa toisista välittäminen ja esimerkiksi toisten rakastaminen on.

Jos siis kaipaa lisää ymmärrystä, läheisyyttä, luottamusta tai kykyä välittää ja rakastaa, tässä jälleen yksi työkalu, jota voi halutessaan kokeilla. Miltä tuntuu olla sinä? :)

Rakkaudella,

Jevgeni

PS. Tämä löytyy myös videona:

Kiitos on elämän tärkein sana

Kiitos on elämän tärkein sana

Kiitos on maailman tärkein sana.

Tämä on toki tavallaan itsestäänselvää. Melkein jokaiselle on jo lapsena korostettu, kuinka tärkeää on sanoa kiitos. Useimmat meistä tietävät sen aivan hyvin.

Itse olen kuitenkin vasta viime aikoina alkanut ymmärtämään sitä, KUINKA TÄRKEÄ SANA SE IHAN OIKEASTI ONKAAN!

Olen aina tykännyt sano kiitos, mutta olen ollut sen käytön suhteen tavanomaisen konservatiivinen. Olen kiittänyt paljon, mutta monesti lähinnä niissä tilanteissa, joihin kiittäminen ”kuuluu”.

Ylimääräistä kiitosteltua olen kuitenkin pitänyt vähän sellaisen hölmönä, nolona, juustoisena ja vähän sellaisena ”outona”, ihan miten sen vain tahtoo sanoa. Olen ajatellut, että kiitoksille on ollut paikkansa, mutta myös, että sitä ei pidä ylikäyttää.

Viimeisen vuoden aikana olen kuitenkin (hieman vahingossakin, syytän näitä yltiöpositiivisia jeejee-tsemppauspiirejä, joissa pääasiassa elän elämääni) lisännyt tämän K-sanan käyttöä. Olen alkanut käyttämään sitä myös niissä tilanteissa, joissa se olisi ennen tuntunut oudolta.

Ja huhhuh! Vaikutus on ollut valtava. Ihmiset ilmeisesti tykkäävät ja monet ovat sanoneet jälkeenpäin, kuinka kivalta tuntuu, että joku jakelee vuolaasti kiitoksia.

Paitsi että kiittämisestä tulee muille ihmisille yleensä aika kiva fiilis, se vaikuttaa myös minuun itseeni. Kun kiitän, tulee olo, että toimin oikein. Ja harva asia elämässä tuntuu niin hyvältä kuin oikein toimiminen. Kiitos ilahduttaa muita, kiitos ilahduttaa minua itseäni, mutta ennen kaikkea kiitos luo myönteistä kulttuuria sinne, missä se ikinä ilmoille helähtääkään. Kiitos sitoo ihmisiä yhteen, kiitos voimauttaa ja antaa lisäarvoa sille toiminnalle, josta kulloinkin kiitetään.

Kun olen hehkuttanut tätä oivallusta ihmisille, on pari henkilöä väläyttänyt, että on aika arvelluttavaa viljellä kiitosta siksi, että kiittelijästä pidettäisiin enemmän. Ymmärrän tämän niin, että se heijastelee ”liian yleisen” kiittämisen ympärillä väijyvää kulttuuria. Kiitos on epäilyttävää, koska sillä muka kerättäisiin jonkinlaista henkilökohtaista sosiaalista pääomaa ja hyötyä itselleen.

En täysin allekirjoita tuota. Jos ei muuta, niin siitä syystä, että kiittely on nähdäkseni varmaan hellyyttävin ja epämulkuin tapa sen sosiaalisen pääoman kerryttämiseen. Jos joku haluaa olla hyvä tyyppi ja käyttää tuota goodwillin lisäämiskeinona, käyttäkööt minun puolestani. Kiitos tuntuu silloinkin hyvältä. Lähtökohtaisesti kuitenkin koen, että kiitos on ennen kaikkea lahja paitsi toiselle ihmiselle, myös koko kulttuurille ja ihmisyhteisölle. Kiitos tekee hyvää meille kaikille.

ITSEREFLEKTIOTEHTÄVÄ

  • Mikä on suhteesi kiittämiseen?
  • Kuinka usein kiität, entä kuinka usein sinua kiitetään?
  • Millaisissa tilanteissa kiität? Entä millaisissa tulet kiitetyksi?
  • Mitä kiittäminen tai kiitetyksi tuleminen merkitsee sinulle? (Mitä kiitos siis käytännössä tarkoittaa, onko se vain kiitollisuuden osoitus, merkki arvostuksesta tai välittämisestä, jotain muuta?)

Ketä voisit kiittää vielä tänään? :)

Rakkaudella,

Jevgeni

PS. Kiitos, että luit tämän. Se ilahduttaa minua kovasti :)!

Häpeän käsittely: Häpeä vähenee, kun puhut siitä avoimesti

Häpeän käsittely Häpeä vähenee, kun puhut siitä avoimesti

Ovatko häpeälliset tunteet yleisiä vieraita elämässäsi? Koetko, että häpeäminen rajoittaa ja estää sinua elämästä sitä elämää, jonka itsellesi haluaisit? Todennäköisesti, sillä niin kokee lähes jokainen muukin.

Häpeä on varmasti yksi ihmisiä eniten yhdistävistä tunteista. En ole tavannut yhtäkään ihmistä, joka ei tuntuisi häpeilevän valtavaa määrää eri asioita. Itsellenikin tulee mieleen oikopäätä lukuisia aiheita, joiden tiimoilta tunnen ainakin jonkinlaista häpeää.

Häpeän alkuperäinen tarkoitus lienee ollut hyvä. Häpeä on voimakas, ohjaava tunne, joka osoittaa meille, mikä on hyvää ja kannattavaa toimintaa. Ihminen on laumaeläin ja laumassa kannattaa usein toimia tietyllä tavalla, jotta suhteemme muuhun laumaan säilyvät hyvinä. Käytännössä häpeä siis suojaa meitä tekemästä erilaisia virheitä, joiden vuoksi laumamme saattaisi kääntyä meitä vastaan.

Valitettavasti häpeä ei tyydy täyttämään vain tätä hyödyllisesti suojaavaa roolia. Aivan liian helposti se yleistyy suojaamaan meitä myös asioissa, joissa emme kaipaa suojelua. Käytännössä siis tunnemme häpeää usein myös silloin, kun siihen ei ole aihetta.

Usein aivan eri elämänalueelta peräisin oleva häpeä yleistyy ja leviää myös muille elämänalueille, aiheuttaen niillä laajaa tuhoa. Mieleen tulee esimerkiksi erään asiakkaani tapaus. Nuorena rullalautailusta innostunutta ihmistä häpäistiin hänen ”turhasta ja typerästä” harrastuksestaan omien vanhempiensa toimesta. Vanhempien tarkoitus oli todennäköisesti ihan hyvä: saada poika pois turhaksi miellettyjen juttujen ääreltä ja keskittymään mieluummin koulunkäyntiin. Toteutustapa oli valitettavasti huono ja päätyi luomaan häpeää, joka myöhemmin yleistyi ja oli yhtenä päävaikuttimista, kun poika myöhemmin luiskahti alkoholismiin ja huumepiireihin.

Häpeää voisi toisinaan verrata hallitsemattomasti leviävään syöpään. Yhdessä solussa tapahtunut mutaatio saa solun jakautumaan hallitsemattomasti ja kasvamaan ja kasvamaan, painaen esimerkiksi kehon muita elimiä yhä ahtaammalle ja ahtaammalle. Vastaavasti häpeä yleistyessään alkaa rajoittamaan yhä useampaa elämän osa-aluetta.

Onneksi häpeän vähentämiseen on olemassa tehokkaita keinoja. Tänään nostan niistä esille yksinkertaisimman ja monessa mielessä tehokkaimman: häpeästä avoimesti puhumisen.

Häpeän pahin vihollinen on päivänvalo. Häpeä viihtyy piilossa, turvassa oman mielemme sisällä. Häpeän luonne on sellainen, ettei siitä tee mieli puhua, sitä ei tee mieli pohdiskella, sitä ei halua tuoda muiden ihmisten tietoisuuteen. Häpeä tuntuu nololta, väärältä, typerältä, heikolta. Häpeä tuntuu häpeälliseltä. Ei tee mieli myöntää, että tuntee häpeää. Mitä enemmän häpeäänsä piilottelee, sitä enemmän voimaa se saa, sitä suuremmaksi sen valta meihin voi kasvaa. Häpeä varmistaa oman elinvoimaisuutensa sillä, että estää meitä käsittelemästä sitä tehokkaasti.

Häpeää saa kuitenkin vähennettyä puhumalla siitä. Häpeänsä aiheiden tuominen päivänvaloon auttaa. Kun puhumme asioista, joita häpeämme, annamme niiden asettua todellisiin mittasuhteisiinsa. Tämä on tärkeää, sillä yksi häpeän mekanismeista on se, että se tekee kohteistaan (esim. menneistä tapahtumista, joihin liittyy häpeää) paljon kielteisempiä, kuin mitä ne todellisuudessa ovat. Häpeä saa meidät ylitulkitsemaan ja ylireagoimaan. Häpeä dramatisoi asioita.

Kun tuomme häpeämiämme asioita avoimesti esiin, pääsemme näkemään ne sellaisinaan, kuin ne todellisuudessa ovat. Hyvin yleisesti kyse on toki jostain kielteisestä asiasta, joka on kuitenkin objektiivisesti katsottuna huomattavati siedettävämpi ja hyväksyttävämpi, kuin miltä se on vaikuttanut omassa mielessämme. Häpeä tekee asioista pahempia, kuin mitä ne todellisuudessa ovat.

Häpeä viihtyy myös yksin. Kun häpeäänsä ei jaa kenenkään kanssa, on helppoa kokea, että on yksin ongelmiensa ja häpeällisten ajatustensa kanssa. Minä yksin olen tällainen vääränlainen, minä yksin olen näin kyvytön, turha, typerä, epäonnistuja. Tämä ajatusten ja minäkuvan tasolla tapahtuva eristäytyminen ajaa ihmistä entistä syvemmälle häpeään. Sietääkin hävetä, kun kerta olen tällainen turha epäonnistuja.

Siksikin häpeänsä aiheista puhuminen on tärkeää. Kun puhumme, saamme vastakaikua. Kuulemme, mitä muilla ihmisillä on sanottavanaan tähän kaikkeen. Kuulemme, ettemme ole todellakaan niin yksin, kuin mitä pahimpina hetkinämme kuvittelemme. Kuulemme, että muutkin kamppailevat hyvin samankaltaisten häpeäkokemusten kanssa. Huomaamme, että hyväksymme yllättävänkin hyvin sen, mitä muut edustavat. Samalla oivallamme, että muut hyväksyvät todennäköisesti samalla tavalla meidät. Tämä kaikki heikentää häpeää.

Harjoitus

Lopuksi pieni harjoitus, jolla pääset helposti aloittamaan häpeäsi käsittelyn. Harjoitus ei vaadi kenellekkään puhumista, joskin sitäkin todellakin kannattaa harkita. Sen sijaan tulet kirjoittamaan, puhumaan paperille. Varustaudu kynällä tai tekstinkäsittelyohjelmalla ja lähde käsittelemään seuraavia kysymyksiä vapaalla tyylillä ja vapaassa järjestyksessä:

  1. Mitä minä häpeän?
  2. Millaisia toistuvia ajatuksia, joihin liittyy häpeää, minulla on?
  3. Mitkä ovat sellaisia tapahtumia tai muistoja, joita ajatellessani tunnen häpeää?
  4. Mistä luulen häpeäni johtuvan?
  5. Mitä se kertoisi minusta, jos tuntisin vähemmän häpeää?
  6. Onko häpeän tuntemiselle vaihtoehtoja?
  7. Kuinka voisin tuntea vähemmän häpeää?
  8. Millainen suhde minulla on häpeään?
  9. Yritänkö kieltää itseäni häpeämästä?
  10. Millaisia tunteita ajatus siitä, että kertoisin muille häpeäni aiheista, herättää minussa?

Näihin kysymyksiin ei ole tarkoitus löytää ”oikeita” vastauksia. Pikemminkin ne ovat sitä varten, että pääset tutustumaan aiheeseen eri kulmista. Tarkoitus on oppia ymmärtämään häpeäänsä hieman paremmin, jotta sen kanssa eläminen ja sen käsittely olisi jatkossa helpompaa.

Rakkaudella,

Jevgeni

PS. Pidän myös Itsevarmuus-kursseja ja olen kirjoittanut kirjan ujoudesta vapautumisesta. Vilkaise, jos haluat. Lämmin kiitos jo etukäteen :)