IHMISSUHTEET KUNTOON:

LAITA IHMISSUHTEESI HUIPPUKUNTOON ”10 TOIMINTATAPAA PAREMPIIN IHMISSUHTEISIIN” -KIRJASEN AVULLA:

Seuraava Itsevarma Minä -kurssi 6.5. & 13.5. – Ilmoittautuminen auki!

Myyntisivu 6.5 ja 13.5

Haluatko lisää itsevarmuutta? Haluatko elämäsi olevan helpompaa, rennompaa ja nautinnollisempaa? Koetko epävarmuuden vaikuttavan elämääsi kielteisesti?

Jos vastasit yhteenkään kysymykseen KYLLÄ, ”Itsevarma Minä” –kurssi on juuri sinua varten. Tulemalla mukaan nostat itsevarmuutesi uudelle tasolle.

Itsevarma Minä -kurssi on suunnattu:

  • Sinulle, joka haluat nauttia helppoudesta, vapaudesta ja itsevarmuudesta sosiaalisissa tilanteissa.
  • Sinulle, joka haluat eroon stressistä ja peloista sosiaalisissa tilanteissa.
  • Sinulle, joka olet kyllästynyt varomaan itseäsi ja haluat vihdoin elää ilon, innostuksen ja vapauden kautta.
  • Sinulle, joka haluat eroon ujoudesta ja epävarmuudesta.

Mitä hyödyt ”Itsevarma Minä” -kurssista?

  • Opit tehokkaita rohkeus- & pelonhallintatekniikoita sekä niiden soveltamista niin arjessa kuin elämäsi tärkeissä tilanteissa.
  • Opit ymmärtämään epävarmuuttasi ja pelkojasi sekä suhtautumaan niihin kehittävästi ja myönteisesti.
  • Opit rohkeuden kehittämisessä välttämättömän asenteen.
  • Opit luomaan itsellesi tuloksia takaavan rohkeusharjoitussuunnitelman, jonka avulla kykenet harjoittelemaan ja saamaan tuloksia myös itsenäisesti.
  • Saat lisää luottamusta itseesi ja kasvatat pysyvästi itsevarmuuttasi.
  • Pääset oppimaan, kasvamaan ja viihtymään muiden samanmielisten ja motivoituneiden ihmisten seurassa.

Kurssilaiset ovat kertoneet kokemuksistaan esimerkiksi näin:

”Tykkäsin luontevasta esiintyjästä, jolla oli hyvä ulosanti ja joka oli avoin ja huomioonottava! Kurssilla oli paljon hyviä ja hyödyllisiä ajatuksia.”

”Tykkäsin toiminnallisista harjoituksista, meditaatiosta, sopivan kokoisesta ryhmästä ja hyvästä kouluttajasta. Erityisesti tykkäsin siitä, että kouluttaja tarttui hyvin siihen, millaisia puheenvuoroja osallistujilta tuli ja osasi aina kertoa jotain syventävää!”

”Koin kaiken kurssilta hyödylliseksi ja tärkeäksi! Nyt on itsestään kiinni, kuinka opittua lähtee soveltamaan :)! Kurssista jäi uber-positiivinen fiilis ja nyt on kova motivaatio itsensä kehittämiseen. Kiitos!”

Kaikkien kurssiemme keskiarvoksi osallistujat ovat antaneet kauniit 4,8 pistettä (5,00 ollessa täydellinen), eli kurssin sisällöt ja henki ovat todellakin maistuneet. Oletko sinä seuraavien osallistujien joukossa?

  • AIKA: Kurssi on kaksipäiväinen ja päivät ovat LA 6.5. ja LA 13.5. klo 11-15
  • HINTA: 99,00 €
  • PAIKKA: Pasila, Helsinki (tarkemmat osoitetiedot ovat kuitissa)

>> ILMOITTAUDU KURSSILLE TÄSTÄ <<

Kuten kaikilla palveluillamme, on kurssilla 100 % tyytyväisyystakuu.

Nähdään kurssilla!

Rakkaudella,

Jevgeni Särki, rohkeuskouluttaja

rohkeuskouluttaja jevgeni särki

Paras tekniikka suunnan löytämiseksi elämässä

Paras tekniikka suunnan löytämiseksi elämässä

Olin pitämässä viime tiistaina luentoa eräässä vantaalaisessa lukiossa. Luennon välitauolla minua lähestyi eräs opettaja, joka halusi kertoa ongelmastaan. Hänen parikymppinen poikansa oli lopettanut yliopistossa opiskelun, sillä valittu ala ei oikein kiinnostanut. Pojalle ei myöskään ollut vielä selvinnyt, että mikä muu voisi kiinnostaa. Tällä hetkellä hän oli toimettomana, opiskelematta mitään, mistä äiti oli huolissaan.

Jäin miettimään kohtaamista. ”Oman suunnan” löytäminen elämässä on iso juttu kelle tahansa, mutta juuri parikymppisenä, aikuisuuden kynnyksellä, se on niitä määrittävimpiä kysymyksiä. Mikä ja mitä olen, mikä on paikkani maailmassa, minkä jäljen haluan jättää maailmaan?

Eikä se ole helppo kysymys kellekään. He, joille oma suunta on selvä, eivät mielestäni usein oikein edes tajua, kuinka onnellisia he tietonsa kanssa ovat. Kun tietoa suunnasta ei ole, on se oikeasti aika uuvuttavaa ja itsetuntoa nakertavaa. Kuinka helpottaa oman suunnan löytymistä?

Itse koen erityisen hyödylliseksi yhden tietyn kysymystekniikan. Siitä on ollut valtavasti iloa ainakin itselleni. En muista, mistä olen alunperin tämän tekniikan oppinut, mutta se on upea. Se ratkaisee ehkä suurimman ongelman, joka oman suunnan löytymisen tiellä on.

Tämä ongelma on jumiutumisemme ammattryhmä- ja alakeskeiseen ajatteluun. Sivutyökseni olen puhujana koulutusalalla: kerron nuorille jatko-opinnoista ja niistä selviämisestä. Törmään lähes päivittäin siihen, että nuoret yrittävät valita suuntaansa selaamalla erilaisia kouluoppaita ja koulujen nettisivuja. Heidän lähestymisensä on näin ollen ”mihin kouluun voisin mennä jotta minusta voisi tulla isona jotain itseäni kiinnostavaa?”

Ja tässä mennään mielestäni harhaan. On nimittäin hyvin vaikeaa valita koulunsa tietämättä, mihin kaikkiin oikean elämän ammatteihin se oikeastaan valmistaa. Toki esimerkkiammatteja on koulutusoppissa aina listattuna, mutta me maailmaa edes vähän nähneet aikuiset unohdamme helposti, ettei näihin esimerkkiammatteihin saa välttämättä otettua oikein kosketuspintaa, jos elämänkokemus ei ole vielä näyttänyt, mitä niihin oikeasti sisältyy. On vaikeaa tietää, mitä joku metsätalouden insinööri oikeastaan tekee, jos sellaista ei vaikkapa löydy kaveripiiristä. Ammattinimikkeet jäävät helposti ontoiksi ja siten epäviehättäviksi.

Oppimani tekniikka tarjoaa tähän mielestäni hyvän ratkaisun.

Kysymyksen ei tule olla ”mihin kouluun/ammattiin minun tulisi mennä?”

Sen tulisi olla tämä:

Mitä haluan tehdä tämän maailman tai sen ihmisten eteen? Millä tavoin haluan parantaa maailmaa tai auttaa sen ihmisiä?

Miksi tämä on niin paljon parempi kysymys?

Siksi, että se jättää paljon enemmän auki, eikä pakota tekemään heti päätöstä. Sen lisäksi se vetoaa meille ihmisille erityisen oleelliseen tarpeellisuuden tunteen kaipaukseen. Me haluamme palvella ja olla hyödyksi. Ihmistä ei ole luonnon puolesta ohjelmoitu itsekkääksi ja muita ajattelemattomaksi. Mikä ikinä onkaan se, mikä sinua kiinnostaa tai mitä ikinä haluatkaan saada aikaan, on sen tekemiseen tuhansia ja tuhansia erilaisia keinoja. Esimerkiksi:

Minä haluan parantaa maailmaa ja auttaa sen ihmisiä voimaan paremmin ja saavuttamaan hienoja asioita vähentämällä heidän mielenterveysongelmiaan. Mielenterveyden ongelmia taas voi vähentää tuhansilla ja tuhansilla eri tavoilla. Ilmeisin tapa olisi mennä opiskelemaan psykologiksi ja alkaa psykoterapeutiksi. Tai mennä lääkikseen ja erikoistua psykiatriaan. Tai sitten voisin alkaa puoskariksi. Tai sitten voisin olla motivaatiopuhuja, joka voimauttaa ihmisiä. Tai voisin perustaa tukiryhmän, jossa ihmiset opettelisivat hyväksymään itseänsä ja toisiansa ja siten kasvattaisivat mielensä hyvinvointia. Tai voisin alkaa joogaopettajaksi tai personal traineriksi, ja nostaa ihmisten henkistä hyvinvointia fyysisen hyvinvoinnin kautta. Tai voisin opiskella vaikkapa sosionomiksi ja aloittaa taideterapiaa tarjoavan yrityksen. Tai voisin alkaa maalaamaan voimauttavia kuvia. Tai voisin kouluttaa terapiaeläimen ja käydä vierailuilla sairaaloissa ja vanhustentaloissa. Tai tuhansia, tuhansia muita asioita.

Avoin kysymys, millä tavoin minä haluan auttaa maailmaa ja sen ihmisiä, auttaa löytämään elämän pääaiheita, mutta ei samalla pakota rajoittavaan ”mihin kouluun menisin”-ajatteluun liian aikasin. Mikä elämäsi pääaihe onkaan, sen toteuttamista tukevat useat tai jopa useat kymmenet erilaiset koulut ja ammattiryhmät, tavalla tai toisella.

Mitä haluat tehdä tämän maailman tai sen ihmisten eteen? Millä tavoin haluat parantaa maailmaa tai auttaa sen ihmisiä?

Rakkaudella,

Jevgeni

Itsensä vähättelemisen vaarat

Itsensä vähättelemisen vaarat

Tänään luvassa vähän erilaista juttua! Ystäväni, kasvatustieteen opiskelija, taiteilija ja ohjaaja Anna Emilia Laurila kirjoitti hyvän ja oivaltavan kokemustekstin itsensä väheksymisestä ja hyväksynnän löytämisestä, mukavia lukuhetkiä :)!


 

”Havahdun jälleen…

Voin pahoin…

Viikkokaudet ihmettelen miksi…

 

Sitten tajuan…

aivan yhtäkkiä…

Kylpylän naisten suihkuun katsoessani

Itse saunassa istuessani…

 

Elän kulttuurissa, joka vähättelee itseään…

Elän kulttuurissa, jonka naiset vähättelevät naiseuttaan…

Elän kulttuurissa, jossa ei jollain tavalla ole sallittua olla se koko itsensä…

Elän kulttuurissa, joka yrittää tukahduttaa…

Elän kulttuurissa, jossa tätä tuskin edes huomataan…

Elän kulttuurissa, johon itsensä vähättely on kasvanut kiinni lujasti ja vaikeasti irrotettavasti…

 

Tulen saunasta takaisin suihkutilaan…

Päätän karistaa tuon itseäni ’anteeksipyytelevän suihkuasennon’ itsestäni…

Joudun tekemään sen vielä silmät kiinni suihkutellessani

Päätän nauttia itsestäni ja kauneudestani niin kuin tosi asiassa nautinkin…

 

Avaan silmät ja huomaan…

Koko suihkutilan naisten ’suihkuasento’ muuttui…

Kaikki olivat ryhdikkäämmin omia itsejään…

Itseään vähemmän vähättelemättä…

Hämmästelin tämän eleeni suurta vaikutusta…

 

Kävelin siitä asti samalla asenteella…

Muistin taas millaista on kävellä vähättelemättä, omana itsenäni…

Huomasin että hyvä olo alkoi virrata minuun…

Tajusin jälleen…

yhä uudelleen…

Olin voinut viikkokausia huonosti, koska olin vähätellyt itseäni…

Ryhtini oli vaihtunut kulttuurissamme loistavaan ’anteeksi olen olemassa’ -ryhtiin…

 

Pelkkä vaihto ryhdissäni ja olemuksessani siihen iloon, että olen olemassa juuri tällaisena, kokonaisena…

Sai minut taas voimaan hyvin…

 

Koen että itsensä vähättely on suomalainen kansansairaus, joka on itseasiassa alku ja juuri monelle muullekin suomalaiselle kansansairaudelle, kuten masennukselle ja sitä kautta alkoholismille ja ahdistukselle.

 

Itseään vähätellessään ihminen tulee vähätelleeksi samalla itse elämää…

Itseään vähätellessään ihminen on kiittämätön elämästään…

Itseään vähätellessään ihminen kuin pyytää anteeksi olemassaoloaan…

Itsensä vähättely on lähes suora vastakohta rakkaudelle…

Itsensä vähättely on rakkaudettomuutta omaa itseä kohtaan…

 

Suomessa tätä usein pidetään kaiken lisäksi vielä positiivisena asiana…

Suomessa tätä usein verrataan positiiviseen nöyryyteen, ollen kuitenkin harvinaisen kaukana siitä…

Itsensä vähättelyllä ei ole mitään tekemistä nöyryyden kanssa…

 

Ihmisiä jotka Suomessa taas uskaltavat olla mitä ovat itseään vähättelemättä katsotaan usein pahasti ja pidetään ylpeinä ja negatiivisesti ajateltuna ’itseriittoisina’… Mitä vikaa on ’itseriittoisuudessa’?

 

Itsensä vähättelyn vastakohta ei kuitenkaan ole narsismi, negatiivinen ylpeys tai egoismi…

 

Itse olen kasvanut sukuun, jossa sekä isäni, että äitini puolelta ollaan positiivisesti ylpeitä siitä mitä ollaan…

Se ei tarkoita, eikä poissulje sitä, että olisi myös positiivisesti ylpeä siitä mitä muut ovat, vaan täysin päinvastoin…

 

Olen kiitollinen, että olen saanut tällaisen pohjan suvustani ja perheestäni…

Vanhempani laittoivat minut myös jo 10 kuukauden ikäisenä sirkuskouluun, jossa ei itsensä vähättely myöskään kuulu tapoihin vaan täysin päinvastoin… Sirkuksessa jokaisesta kaivetaan se potentiaali täyteen loistoonsa.

anna-emilia2

Olen siis ikään kuin kasvanut kulttuurin sisällä täysin päinvastaisessa kulttuurissa…

 

Tästä on syntynyt hyvin, hyvin mielenkiintoinen ristiriita…

 

Synnyin myös pääkaupunkiseudulle, jossa on yleisesti paljon sallitumpaa olla kokonaisesti oma itseni kuin muualla päin Suomea…

 

Tämän eron huomasin viimeistään muutettuani opiskelemaan Jyväskylään…

Jossa sain ensimmäistä kertaa eläessäni jatkuvasti kuulla olevani jotenkin liikaa…

 

Puhuin liian paljon, olin epäilyttävän iloinen, ylpeä ja jopa kuulemma narsistinen…

 

Nyt kirjoittaessa tulee kyynel silmään…

jostain hyvin syvältä…

 

Vaikka taustani tuki minua juuri sellaisena kun olen…

Jyväskylä sai minut aivan masennuksen valtaan…

 

Nyt olen viime aikoina ehtinyt lasta odottavana äitinä muistella ja prosessoida paljon taaksepäin…

 

Huomaan elämääni kokonaisvaltaisesti tarkasteltuani,

että muutto Jyväskylään sai minut masennuksen valtaan…

 

Pikkuhiljaa minua lannistettiin ja lannistettiin…

Taistelin ja taistelin vastaan…

 

Mutta yhtäkkiä tuntui, etten kelvannut minnekään…

 

Perheeni, taustani ja muutamien arvokkaiden ystävien tuella en kuitenkaan luovuttanut…

Mutta nuo voimakkaat lannistuksenyritykset jättivät minuun silti syvät arvet…

 

Olen niitä nyt parannellut ja onnekseni,

Koska en ole kuitenkaan koskaan luovuttanut olemasta se mikä todella olen…

Olen löytänyt ympärilleni nyt perheeni ja sukuni lisäksi lukuisia ihmisiä, jotka rakastavat minua juuri sellaisena kun olen ja lannistuksen sijaan kannustavat minua yhä korkeammalle siihen mitä todella olen…

anna-emilia3

Se on rakkautta…

Itsensä ja toisten nostamista ja kannustamista heidän omaan korkeimpaan potentiaaliinsa…

 

Itsensä vähättely tai toisten lannistaminen taas….

ei ole rakkautta….

 

Ymmärrän ja kohtaan rakkaudella nämä lannistajani, koska tiedän, ettei se ole heidän vika, että he tekevät niin…

He ovat saaneet vakavan tartunnan tästä suomalaisten kansansairaudesta,

Itsensä vähättelystä…

 

Miten tämän kansansairauden voisi parantaa?

Kun ihmiset eivät saa olla mitä ovat, se aiheuttaa lukuisia haittavaikutuksia, joista yksi pahin on juuri tuo toisten lannistaminen …

Itseään vähättelevä vähättelee muitakin…

Itsestään positiivisesti ja terveesti ylpeä nostaa ja kannustaa muitakin siihen positiiviseen ylpeyteen omasta ainutlaatuisuudestaan… Luo ympärilleen kannustamisen ilmapiiriä.

 

Miten tämän kansansairauden voisi parantaa?

Mitä siitä seuraisi, jos tämä kansansairaus paranisi?

Olisiko Suomi myös kaiken materiaalisen hyvinvointinsa lisäksi, myös henkisesti hyvinvoiva kansa, joka kannustaa toisiaan yhä upeimpiin ja upeimpiin suorituksiin, keksintöihin, yrityksiin, taiteeseen, tutkimustuloksiin…?

Mihin me kehittyisimmekään, jos lakkaisimme vähättelemästä itseämme?

Miten tämän voi parantaa?

Mistä olisi lähdettävä liikkeelle?

En usko, että televisioon täyttyneet laulukilpailut, tanssii tähtien kanssa yms. sitä täysin tekevät…

 

Minulla ei ole vastauksia, mutta toivon että tämä teksti herättää ajattelemaan ja peilaamaan itseään suhteessa kulttuuriimme ja kulttuuriamme suhteessa itseen…

 

Olenko minä kulttuurin vaikutuksesta itse itseni lannistaja?

Kuinka voin parantaa tämän itsessäni?”

 

<3; Kasvatustieteen opiskelija, taiteilija ja ohjaaja,

Anna Emilia Laurila

anna-emilia