Pahoititko mielesi? Se voi olla hyvä asia.

pahoititko mielesi se voi olla hyvä asia

Moi!

Törmäsin tuossa loistavaan Sari Sainion artikkeliin, joka käsittelee sitä, kuinka kovasti pelkäämme sanoa tärkeitäkään asioita suoraan, koska on olemassa mahdollisuus, että ne sanomalla loukkaamme jotakuta.

Tässähän on ollut päällä pienimuotoinen kohu, kun tutkija Eeva Korpi-Hyövälti totesi, että neuvoloiden täytyisi parantaa neuvontansa laatua (ts. tehdä siitä todenmukaisempaa), vaikka ylipainoiset odottavat äidit siitä loukkaantuisivatkin. Nykyisin ylipainosta suoraan mainitsevista lääkäreistä tehdään jopa valituksia, sillä totuutta ei haluta tunnustaa, se kun tuntuu välillä aika ikävältä.

Samaa ilmiötä kohtaa muuallakin. Jos esimerkiksi työpaikalla mainitsee jonkun kaikkia muita häiritsevästä työtavasta (tässä tapauksessa henkilö teki työtänsä niin nopeasti, etteivät muut yksinkertaisesti pysyneet mukana), saatetaan siitä herkästi loukkaantua. Kerran taas kysäisin muutaman kuukauden ikäiselle sylilapselle sipsejä syöttävältä äiskältä, että onkohan toi ihan ookoo, niin tuloksena oli tämän äipän välitön räjähtäminen.

Painotan sitä, että suoraan sanominen ei tarkoita ilkeästi tai naljailevasti sanomista. Suoraan voi sanoa myös täysin asiallisesti ja rakentavaan sävyyn. Esimerkiksi “toi sun työtapas on huono” ja “meistä muista tuntuu siltä, että työskentelet niin nopeasti ettei me muut ehditä tohon sun tahtiin” kuulostavat kovinkin erilaisista,vaikka samasta asiasta onkin kyse.

Toki täysin asiallisesti sanomisestakin loukkaannutaan, sen on varmaan jokainen joskus kokenut. Koska emme yleensä halua loukata ketään, saatamme joskus kuukausitolkullakin vältellä jonkin meitä aidosti vaivaavan asian sanomista, koska pelkäämme toisen loukkaantuvan. (Onneksi monet eivät edes loukkaannu, jolloin pelko on ollut turhaa.)

Minä väitän, ettei loukkaantuminen ei ole aina pelkästään huono asia. Ensinnäkin loukkaantuminen on todella hyvä merkki siitä, että sanoma on tullut perille. Loukkaantuminen kertoo myös siitä, että asia on loukkaantuneelle tärkeä, mikä taas tarkoittaa että hän todennäköisesti tulee vielä ajattelemaan sitä . Jos vastaanottavaa osapuolta ei kiinnostaisi, ei hän sanomisiin mitenkään myöskään reagoisi.

Loukkaantuminen herättää usein ajattelemaan. “Ajatellaanko mun toiminnasta oikeasti noin, toiminkohan mä oikeasti jotenkin väärin?”.

Useinhan kyse on ihan vain siitä, että henkilölle ei ole koskaan ennen mainittu jostain asiasta, eikä hän ole itse vain tullut ajatelleeksi sitä. Joskus taas asiasta on mainittu, mutta ei niin monta kertaa tai niin monelta eri taholta (tai tarpeeksi vaikutusvaltaiselta taholta), että vastaanottaja olisi ymmärtänyt asian tärkeyden. Koska “suoraan sanomisen” tarkoituksena on yleensä se, että toinen jotenkin muuttaisi toimintaansa, on vain hyvä, jos sanottu asia “iskee tarpeeksi syvälle”.

Jos olet koskaan ollut se suorasta sanomisesta loukkaantunut osapuoli, niin johtiko sen kolahtaminen joihinkin positiivisiin toimenpiteisiin? Jos johti, niin mielesi pahoittaminen oli hyvä asia, niin ikävältä kuin se kuulostaakin.

Sillä myönnettävähän se on, usein totuus tuntuu aika hiton ikävältä. Mutta kuinka usein oikeastaan pysähdymme miettimään sitä, miksi se tuntuu ikävältä? Ettei vaan kyse olisi ainakin välillä siitä, että koemme sisimmässämme sen suoraan sanojan olevan oikeassa ja me väärässä? Vaikea uskoa, että nuo alussa mainitut ylipainoiset äidit ihan oikeasti ajattelisivat, että ylipaino olisi lapsenkaan kannalta hyvä asia.

Tiedättehän tämän kliseisen “ongelman myöntäminen on ensimmäinen askel sen ratkaisemiseen”-jutun? Klise tai ei, tuntuu se olevan hyvin tosi. En ole ainakaan itse ratkaissut yhtäkään ongelmaa elämästäni niin kauan, kuin olen kivenkovaan väittänyt että “ei tää oo mikään ongelma, mä oikeastaan nautin tästä” (omalla kohdallani esimerkiksi epäsosiaalisuus oli tälläinen, väitin pitkään kivenkovaan nauttivani yksinäisyydestä). Kun olen lopulta myöntänyt ongelman, on sen korjaaminen saattanut alkaa.

Joten. Kun ensi kerran aiot “sanoa suoraan”, älä pelkää. Ehkä se toinen loukkaantuu (ja ehkei edes loukkaannu), mutta se on myös hyvä asia. Ja kun ensi kerran loukkaannut, muista, että sekin on hyvä, sitä kun voidaan pitää merkkinä siitä, että kyseessä on asia, jota kannattaa funtsailla vähän enemmänkin.

Aiheeseen liittyviä kirjotuksia