Pikalukemisesta

PIKALUKEMISESTAMoi.

Tänään ajattelin ihan vain hehkuttaa asioita. Nämä asiat ovat taito lukea nopeasti sekä eräs kurssi jonka avulla tuon taidon alunperin opettelin. Tämä ei ole kyseisen kurssin järjestäjien maksettu mainos, eikä minulla ole tapana hehkuttaa mitään, mitä en koe aidosti hyödylliseksi, joten minkään roskamateriaalin hehkutusta tai myyntiyritystä ei tästä kirjoituksesta tule löytymään.

Pikalukeminen ja miksi se on hehkuttamisen arvoista

Suomessa on siinä mielessä asiat hyvin, että todennäköisesti jokainen täkäläisen peruskoulun alaluokat käynyt osaa lukea. Huonosti ne taas ovat siksi, ettemme siellä peruskoulussa opi kuin lukemisen perusteet. Asiat kuten nopea lukeminen ja nopeasti luetun materiaalin ymmärtäminen – joiden opettamiseen ei menisi kuin muutama lisäpäivä – jäävät jostain käsittämättömästä syystä käsittelemättä. Paikoin meininki on jopa hieman järjetöntä, koulussa nimittäin oppii pari sellaistakin asiaa, jotka suorastaan vahingoittavat taitoamme lukea nopeasti (esim. se, että opetellaan eroon sormen käytöstä).

Tämä kaikki on toki ikävää, mutta ainakin jokaisen omalla kohdalla jälkeenpäin korjattavissa – ja se on vieläpä hämmentävän helppoa. En itse laiskuuttani opetellut kuin muutaman perustekniikan, mutta jo niiden avulla lukunopeuteni enemmän kuin kaksinkertaistui, helpon suomenkielisen materiaalin kohdalla jopa kolminkertaistui, tämä kaikki ilman, että luetun ymmärtäminen kärsi tasan yhtään.

Olen aina lukenut paljon, mutten kyllä koskaan osannut erityisemmin kaivata kykyä lukea nopeammin. Osittain tämä johtui varmaan siitä, etten tiennyt sen olevan mahdollista, osittain taas siitä, että kuvittelin luetun ymmärtämisen olevan huonompaa nopeasti luettaessa. Elin myös siinä uskossa että hitaasti luettuna teksti on jollain tapaa nautinnollisempaa (ei liene tarpeellista mainita, että nuo uskomukset paljastuivat huuhaaksi). Nyt pari kuukautta pikalukutekniikoita käytettyäni en oikeastaan enää edes tahdo lukea entiseen vauhtiini. Se tuntuu nykyään niin hitaalta ja kankealta.

Nykyään luen oikeastaan vain metrossa tai bussissa istuessa (tai niitä odottaessa), mitä teen arkipäivänä melko tasan pari tuntia. Mikäli luen suomenkielistä fiktiota tai muuta kevyttä matskua, menee viikossa useampi noin 300-sivuinen kirja. Mikäli taas luen vaikkapa englanninkielistä ammattikirjallisuutta (esim. jotain korkeamman tason psykologiaa), menee viikossa noin 1,5-2 kirjaa (n. 300-sivuisia). Verrattuna entiseen, tämä vauhti on huima ja koen sen äärimmäisen miellyttävänä asiana :—)

Pikalukutekniikoista on ollut jonkinlaista hyötyä myös opiskelussa. Ehdin käydä samassa ajassa enemmän materiaalia läpi, seuloa sitä paremmin sekä viemään asioita pitkäkestoiseen muistiin entistä tehokkaammin.

Niin, siitä kurssista. Ostin siis itselleni Finlandia Academyn tuollaisen 7 päivän pikalukukurssin, ja oli kyllä todella sen arvoista. Periaatteessa kurssi ei sisältänyt mitään sellaista matskua mitä ei löytäisi muualtakin, mutta säästi se sen ajan ja vaivan, jonka muuten joutuisi käyttämään samojen juttujen netistä ja kirjoista paikallistamiseen. Vähän lisäkunnioitusta kurssille annan siitä, että siinä oli selkeästi tuotu esiin se “jos et itse näe oppimisen eteen vaivaa, et myöskään saa mitään aikaan”-asenne, jota näkisin mielelläni maailmassa enemmänkin. Nykyään tuntuu vähän siltä, että halutaan saada asioita aikaan ilman, että pistetään tikkuakaan ristiin niiden eteen.

Kaiken kaikkiaan suosittelen tutustumaan niin itse pikalukemiseen kuin tuohon linkittämääni kurssiinkin. Koen aidosti että kyseessä on todennäköisesti tärkein tänä vuonna oppimani tieto tai taito ja uskon että tuosta olisi hyötyä ihan jokaiselle, joka edes jotakin jossakin joskus lukee.

Ai niin. Kurssista saa myös 10 % alennusta alennuskoodilla ”JEVGENI”. Lisää tietoa täältä.

 

 

(Visited 462 times, 1 visits today)

2 comments… add one

Leave a Comment