Podetko syyllisyyttä tasaisesta elämästä? Älä turhaan!

podetko syyllisyyttä tasaisesta elämästä-älä turhaan

Hetki sitten kirjoitin syyllisyyttä aiheuttavista ajatuksista. Nyt haluan ottaa kantaa syyllisyyttä aiheuttaviin tekoihin, tai tässä tapauksessa tekemättä jättämiseen.

Tiedättehän nämä nettiä kiertävät “elä täysillä niin et kadu myöhemmin”-jutut? Ne, joissa kehotetaan elämään, kokemaan, näkemään paljon paljon paljon! “Sinulla on yksi elämä, ota siitä kaikki irti!”

Minusta nämä jutut ovat täyttä asiaa. Näkeminen, kokeminen, eläminen on upeaa, hämmästyttävää, mielenkiintoista. Se opettaa, miellyttää ja jättää jälkeensä upeita muistoja. Koen, että olisi valtava sääli huomata elämän menneen ohi ilman, että sitä tuli oikeastaan elettyä. Tapahtumarikasta elämää elävät ihmiset ovat usein valtavan paljon tasaista elämää eläviä mielenkiintoisempaa seuraa mukaansatempaavine juttuineen ja kertomuksineen.

Minusta on kuitenkin valitettavaa, että tästä on ainakin tietyissä piireissä muodostumassa ainoa oikea tapa elää. Jos et jatkuvasti matkustele, koe seikkailuja, tee mielenkiintoisia töitä ja kerro mielenkiintoisia tarinoita, olet hieman tylsä, kalkkeutunut, urautunut ja elämäsi hukkaan heittänyt. “Piireillä” viittaan tässä porukkaan, joka suhtautuu intohimoisesti elämänsä parantamiseen ja ehostamiseen, porukkaan, jotta sattuneesta syystä tunnen hyvin paljon ja johon itsekin kuulun.

Ystäväpiirini koostuu esimerkiksi pääosin ihmisistä, jotka rakastavat matkustamista, uusien paikkojen ja kulttuurien kohtaamista. Olen aina pitänyt itseäni samanlaisena. Ihmisenä, joka tulee joskus matkustamaan maailman joka kolkkaan. Nyt olen kuitenkin valmis toteamaan, että ei muuten ihan rehellisesti kiinnosta. Joku matka silloin tällöin kuulostaa houkuttelevalta, mutta en ihan rehellisesti koe minkäänlaista vetoa elää mitään turbomatkailijan elämää. Erityisen vähän kiinnostaa matkustaa jonnekin kolmannen maailman kohteeseen, jossa olisin paikallisille lähinnä kävelevä lompakko. Minulle riittävät tv-dokumentit kiitos vaan.

Minusta ajatus elämästä, jossa heräisin aamuiseen auringonpaisteeseen, syöttäisin terassilla pikkulintuja samalla kun nauttisin hitaan aamiaisen, kävisin kävelyllä, kehittäisin itseäni ja laiskottelisin koko loppupäivän on tietyssä mielessä varsin viehättävä. Tällainen elämä ei ehkä vastaa mielikuvaa mielenkiintoisesta ja tapahtumarikkaasta elämästä, mutta mitä väliä? Tärkeintä on se, että omassa elämässään viihtyy.

Olen tällä hetkellä opiskelijavaihdossa Madridissa. Stereotypinen mielikuva vaihdossa olosta on tietysti tämä: jatkuvaa matkustamista, loputtomia bileitä, jatkuva virta uusia ja mielenkiintoisia ihmisiä, unettomia öitä, loputon sarja uusia kokemuksia. Täällä on jatkuvasti ns. tuli perseen alla tekemään ja kokemaan.

“Olen opiskelijavaihdossa ulkomailla, PAKKO ELÄÄ TÄYSILLÄ!”

Arvaa mitä?

Olen istunut viimeiset kaksi kuukautta pääosin kotona tietokoneen ääressä tekemässä töitä tai lukemassa kirjoja. Toki olen ohessa myös matkustanut, juhlinut ja tavannut uusia ihmisiä (ja hieman jopa käynyt koulua), mutta valtaosan ajasta olen viettänyt pikkuruisessa soluhuoneessani.

Arvaa mitä?

Se on ollut todella miellyttävää. Todellisuudessa nautin todella paljon siitä, että saan viettää kokonaisia päiviä yksin tehden tietokoneella töitä, kehittäen itseäni ja harrastaen urheilua. Sekä tietysti laiskotellen. En koe tarvetta suorittaa elämää, kokea niin hemmetisti kaikkea uutta ja tajunnanräjäyttävää. Vaikeinta onkin ollut sysätä syrjään se kavereiden tai Suomessa olevan perheen taholta tuleva sosiaalinen paine: “Sun kuuluu nauttia sun ajastas siellä!”

Kirjoitan tästä myös siksi, että aiemmin mainitsemissani “piireissä” kohtaan toisinaan ihmisiä, jotka kokevat syyllisyyttä siitä, etteivät elä (muiden mielestä) tarpeeksi mielenkiintoista elämää. Myönnän itsekin naureskelleeni tyypeille, jotka parikymppisinä koulusta valmistuneina hankkivat työn, asunnon (ja myöhemmin talon, koiran ja 1,8 lasta)  ja sulkeutuvat sinne eläkeikään asti.

Mutta aiheetta! Mikäli tällainen elämä miellyttää, ei siitä tarvitse tuntea syyllisyyttä! Muiden odotukset ja asenteet ovat vain muiden odotuksia ja asenteita, melko arvotonta tavaraa. Se että joku Janne “hyppään 3 laskuvarjohyppyä viikossa ja painin krokotiilien kanssa” Jantunen kokee elämäsi tylsäksi, ei tarkoita että eläisit oikeasti jotenkin huonosti tai väärin. Jokaiselle omansa.

Mikäli siis tykkäät vähemmän räikeästä elämästä, laiskottelusta ja tasaisuudesta, tykkää vapaasti. Ei tarvitse syyllistyä, sillä kaikenlainen elämä on ihan yhtä jees :—)

(Visited 451 times, 1 visits today)

4 comments… add one

  • Mirva T. Maa 13, 2014, 12:55 am

    Hyvä teksti! Itse olen perustemperamentiltani introvertti. En tiedä miten paljon olet perehtynyt introvertti-ekstrovertti kahtiajaotteluun, mutta lyhyesti selostettuna introvertti on henkilö, jolta sosialisoiminen, mukavakin sellainen, vie energiaa ja yksin ollessan hän latautuu. Ekstrovertti taas saa energiaa ollessaan ihmisten kanssa, hamuaa uusia kokemuksia ja helposti tylsistyy yksin ollessaan.

    Introvertit saattavat päälle päin olla hyvinkin tasaisia ja rauhallisia, mutta olemme usein aktiivisia ajattelijoita, meillä on vilkas mielikuvitus ja yleensä olemme myös melko luovia. Etsimme asioiden syvempiä merkityksiä, olemme herkkävaistoisia ja mielessämme käy jatkuvasti jos jonkinlainen myllerrys. Tämän vuoksi emme tarvitse ulkoista stimulaatiota niin paljon kuin ekstrovertit kanssaeläjämme ja oikeastaan uuvumme helposti rauhattomissa ympäristöissä. Kukaanhan ei toki ole täysin introvertti tai ekstrovertti vaan sijoitumme yleensä sinne välimaastoon.

    Juuri tuo paine elää täysillä on mietityttänyt minuakin nuorempana kun kaverit yrittivät (välillä jopa onnistuivat yrityksissään) raahata minut sieltä maalaustelineen takaa diskoon mutisten jotain elämättä jäävästä nuoruudestani. Itselläni sydän hakkaa innostumisesta tuhatta ja sataa töhertäessäni luonnosvihkooni kaverieni tarvitessa sen diskon aiheuttamaan samanlaisen innostumisen. Ei tosiaan ole yhtä ja ainoaa tapaa elää täysillä ja olla onnellinen ja tuosta syytä ei kukaan ulkopuolinen voi tulla sanomaan kuinka täyttä kenenkin elämä on. Itselleni sellainen pinnallinen ja päätön suhaaminen paikasta toiseen jatkuvalla syötöllä olisi lähinnä painajaista. Voin pahoin ja stressaannun, jos en saa _ajatella_. Turismi tuppaa usein olemaan melko pinnallista ja elämysten ja kokemusten janoamiseenkin voi turtua jolloin tarvitaan yhtä suurempia ja hienompia elämyksiä jotta tulee elossa olemisen tunne.

    Minulle onni merkitsee mielenrauhaa ja kiitollisuutta ja ehkä sitäkin, että toimin arvojeni mukaisesti. Saan esim. ihmisten auttamisesta paljon enemmän kiksejä kuin vaikkapa rantalomasta Bahamalla. Jollekulle toiselle kaikenlainen ajattelemaan pysähtyminen on tylsää, itsehän taas olen hyvinkin tyytyväinen kun saan ammentaa ajatuksistani ja olla luova, piirtää ja maalata ja pohdiskella omia juttujani. Ja tuolla omien juttujen pohdiskelulla en automaattisesti tarkoita mitään sisäänpäin käpertynyttä pohdintaa vaan olen ehdottoman kiinnostunut ympäröivästä maailmasta. Mutta minun ei tarvitse lähteä sinne Bahaman rantalomalle ollakseni jollakin tavoin sivistyneempi tai nauttiakseni nuoruudestani sen enempää kuin kukaan muukaan.

    Toki silloin tällöin on myös kiva vähän ”repäistä”, heittää aivot narikkaan ja lähteä ihmisten ilmoille hulluttelemaan, kokemaan ja näkemään sitä maailman menoa. Koitan miettiä nimittäin asiaa myös niinkin, että nuorena on kiva kokea sellaisia asioita, joihin myöhemmin ei ehkäpä ole samanlainen mahdollisuus. Noniin, tällaista sekavaa pohdintaa yön tunteina, taidan painua nukkumaan :D

    • Jevgeni Maa 13, 2014, 6:03 pm

      Hola Mirva!

      Juurikin näin. Ehkä lisäharmia tulee myös siitä, että ympäröivien ihmisten on usein vaikeaa nähdä, mikä todellinen temperamenttimme on. Itse sijoitun intro- ja extrovertin väliin, mutta olen ollut aina taipuvainen intrompaan suuntaan. Kuitenkin nykyään olen hyvin sosiaalinen, avoin ja halutessani hyvin ”menevä” henkilö, joten kavereideni on vaikeaa nähdä, että haluan usein omaa aikaa.

      Lähden esimerkiksi illanvietoista säännönmukaisesti ensimmäisten joukossa muutaman tunnin jälkeen, en siksi, että ilta olisi suoranaisen huono, vaan koska koen käyttäneeni valtaosan siitä energiasta, mikä minulla on ollut jäljellä. Koska muut eivät tätä näe, johtaa tämä usein jopa kaikenlaisiin ”onks kaikki ihan ookoo, suutuitko jostain kun lähdit niin pian?”-uteluihin.

      Kun nuorempana olin lisäksi hyvin ujo, saivat kaverini useinkin olla repimässä minua tekemään jotain, mihin en olisi halunnut lähteä. Tästä olen kuitenkin jälkeenpäin lähinnä kiitollinen, sillä monesti ulos lähteminen oli sen arvoista ja haluttomuuteni lähinnä ennakkoluuloihin perustuvaa. Tämä onkin hyvä pitää mielessä, että introverttisyytensä tiedostaminen ei ole este myös ”ekstro”-aktiviteettien tekemiselle.

  • Mirva T. Maa 13, 2014, 7:46 pm

    Niinpä. Näin työttömyyden myötä on ollut aikaa miettiä tuota sosiaalisuutta. Olin töissä isossa hälyisessä laboratoriossa, jossa oli kymmeniä ihmisiä ängetty samaan huoneeseen. Kahdeksan tunnin työpäivän jälkeen en tiennyt mitään sen parempaa kuin tulla tyhjään ja hiljaiseen kotiini jossa saisin viettää koko illan omassa rauhassa. Eikä haitannut vaikka viikonloppunakaan ei ihmeemmin olisi ollut menoja.

    Nyt kun on takana työttömyyttä ja melkoinen määrä täysin yksin vietettyjä päiviä, olen huomannut janoavani ihmisseuraa ja tälläkin hetkellä odotan viikonloppua ja kavereiden näkemistä into piukassa. Olen siis toki sosiaalinen, mutta nautin sosialisoimisesta vain määrätyn ajan kerrallaan jonka jälkeen tarvitsen taas yksinäistä latautumisaikaa. Jos nyt matkustelusta puhutaan, niin esimerkiksi pidennetty viikonloppu jossakin Euroopan kaupungissa hyvän ystävän seurassa kuulostaa hyvältä, mutta viikko pienessä mökissä kymmenen puolitutun keskellä ei innosta, koska siellä ei olisi aikaa tai paikkaa juurikin sille yksinäiselle pohdiskelulle, jota ehdottomasti tarvitsen.

    Tyypillinen ekstrovertti haluaa menoa ja meininkiä jotta pysyisi virkeänä eikä tylsistyisi tapahtumaköyhässä ja yksinäisessä elämässä. Introvertti taas haluaa vähemmän menoa ja meininkiä ihan samasta syystä: pysyäkseen virkeänä ilman että uuvahtaa liiallisesta ulkoisesta stimulaatiosta. He molemmat saattavat olla ihan yhtä virkeitä, elää täysillä ja nauttia elämästä vaikka heidän elämäntyylinsä poikkeaisivat toisistaan. Myös historia vaikuttaa: lapsena muutimme jatkuvasti kaupungista toiseen ja nyt aikuisena nautin säännöllisestä elämästä. Päämäärätön nomadielämä rinkka selässä ei houkuttele. Joku toinen taas saisi siitä paljonkin mielihyvää.

    Koska olemme luonteeltamme ja kokemuksiltamme niin erilaisia, on mielestäni täysin absurdia potea huonoa omaatuntoa erilaisista mielenkiinnonkohteista.

  • ted Elo 8, 2016, 6:04 pm

    Luuletko suurenkin uutisen kertoneesi?

Leave a Comment