Rakastumisen traumat – Kun rakastuminen ahdistaa

rakastumisen traumat

Hei!

Tervetuloa viikon blogijulkaisun pariin. Tänään haluan kirjoittaa mielestäni hyvin mielenkiintoisesta aiheesta. Aihe koskettaa monia meistä, mutta tuntuu, että siitä puhutaan kovin harvoin. Käsitellään sitä siis tänään. Aiheena ovat ns. rakastumisen traumat. Tarkoitan rakastumiseen liittyviä traumaattisia kokemuksia, jotka jättävät meihin jälkensä esimerkiksi siten, että  yleensä niin mukavasta ihastumisen ja rakastumisen tunteesta tuleekin jatkossa jotain pelottavaa ja ahdistavaa.

Rakastumisen traumoja voi syntyä monien eri kokemusten yhteydessä. Alla muutama esimerkki, joista olen kuullut tai työssäni kohdannut. Nämä kaikki ovat tapahtuneet pääsääntöisesti tuoreissa parisuhteissa ”rakastumisvaiheen” aikana. Siis juuri silloin, kun kaikki tuntuu niin ihanan mahtavalta, oma tuore kumppani tuntuu täydellisimmältä ihmiseltä ikinä ja kehossamme hyrrää ihanalta tuntuva sekoitus rakaushormoneja.

Sitten tapahtuu jotain tällaista:

Paljastuukin, että rakkauden kohde, se ihanan täydellinen uusi kumppani onkin vielä kiinni entisessä kumppanissaan, eikä ole siksi yhtä omistautunut uudelle suhteelle.

Tai paljastuu, että se iki-ihana rakkauden kohde pelaa usealla kentällä ja tapailee useampaa henkilöä. Sori etten tajunnut mainita, eihän tällainen haittaa, eihän, kun eihän tämä juttumme ole vielä ihan niin vakava…?

Tai sitten uusi kumppanimme ei vain syystä tai toisesta kykene vastaamaan rakkauteemme samalla mitalla. Ehkäpä hänellä on elämässään jotain hyvin kriittisesti kesken, ehkäpä hänellä on jokin mielenterveydellinen haaste tai ehkäpä hänen elämässään on juuri sattunut jotain vakavaa (kuten läheisen kuolema), jonka käsittely vie niin paljon hänen kapasiteettiaan, ettei hän juuri nyt kykene rakkauteen.

Tavalla tai toisella siis tapahtuu se, että rakkautemme joko petetään tai se jää jollain tavalla vailla vastausta. Annamme toiselle ihmiselle yhden suurimmista asioista, jonka voimme, rakkaudellisen omistautumisen, mutta emme saa samaa vastalahjaksi. Tällainen voi altistaa monelle ikävälle tunteelle:

Kyseessä voi olla esimerkiksi jonkinlainen sekoitus nöyryytetyksi, huijatuksi tai petetyksi tulemisen tunnetta. Olenko ihan tyhmä, kun lähdin suin päin mukaan tällaiseen? Olisi pitänyt ymmärtää, ettei ihmisiin voi luottaa!

Tällainen trauma on raskas, sillä se rikkoo kykyämme luottaa, heittäytyä ja avata itsemme muille ihmisille. Joudumme kärsimään tästä ennen kaikkea itse, mutta osansa saavat myös ne ihmiset, joihin tulevaisuudessa emme osaa tai uskalla luottaa ja joiden kanssa emme osaa lähentyä. Muutumme varovaisemmiksi, kylmemmiksi ja etäisemmiksi.

Petetyksi tulemisen kokemus voi ilmetä myös katkeroitumisena ja vihamielisenä ihmiskuvana. Mitäpäs menin luottamaan naiseen/mieheen, tietäähän sen, että he kaikki ovat täysin itsekkäitä ja epäluotettavia sikoja. 

Ihmiskuvamme synkkenemisestäkin kärsimme sekä itse, että ympäröivät ihmisemme. Kun kannamme mukanamme uskomusta, jonka mukaan muut ihmiset/naiset/miehet ovat esimerkiksi itsekkäitä ja epäluotettavia sikoja, on meidän vastaisuudessa hyvin paljon vaikeampaa solmia uusia ihmissuhteita heidän kanssaan. Toiset kavahtavat vihamielisyyttämme, toiset kokevat meidät raskaaksi seuraksi ja toisia taas saattaa loukata se, että katsomme heitä kielteisessä valossa, vaikka he eivät ole sitä mitenkään ansainneet.

Rakastumisen aikana tapahtuva traumaattinen kokemus voi vahingoittaa myös omanarvontunnettamme. En minä ole varmaan muiden silmissä minkään arvoinen, kun minua voi kohdella näin. Mitäpäs menin ajattelemaan itsestäni liikoja.

Omanarvontunteen vahingoittuminen on vakavimpia ”psykologisia haavoja”, joita voimme saada. Omanarvontunteen hapertuminen voi vaikuttaa kielteisesti sosiaaliseen itsevarmuuteen, se voi altistaa ahdistuneisuudelle, masennukselle sekä eri tyyppiselle häiriökäyttäytymiselle. Häiriökäyttäytymisen kautta omaa arvoaan testaava ihminen taas altistuu usein yhä uusille kielteisille sosiaalisille kokemuksille, mikä voi vuorostaan vahingoittaa omanarvontunnetta entisestään. Voi syntyä kielteinen, yhä syvenevä kierre.

Voi toki olla, että pystymme tilanteen traumaattisesta luonteesta huolimatta suhtautumaan siihen kypsästi ja ymmärryksellä ja päästä yhdessä kumppanimme kanssa siitä ylitse. Rakastumisen trauman ei tarvitse rikkoa alkavaa suhdetta. Tämä ei kuitenkaan takaa sitä, etteikö tilanteesta silti jäisi jonkinlaista traumaa, joka nostaa päätään esimerkiksi seuraavassa alkavassa parisuhteessa tai jopa nykyisessä suhteessa seuraavan rakastumisvaiheen aikana.

Tavalla tai toisella rakastumisen tunteesta ja ihastumisesta tulee jollain tavalla pelottavaa, vaikeaa tai ahdistavaa. Kun ensi kerran olemme tilanteessa, jossa ihastumista tai rakastumista voisi tapahtua, tempaudumme aiempaan kokemukseemme ja pelkojemme ääreen. Mitä jos aiempi ikävä tapahtuma toistuu? Mitä jos tulen taas petetyksi/nöyryytetyksi/satutetuksi? Mitä jos joudun läpikäymään uudestaan kaiken tähän liittyvän tuskan?

Tällainen pelko voi saada meidät varomaan ihastumista, rakastumista ja sitoutumista, tai jopa väistämään sitä kokonaan. Usein puhutaankin ns. sitoutumiskammosta. Sitoutuminen voi pelottaa monesta syystä ja tämä on yksi niistä. Mitä jos tapahtuu sama, kuin viimeksi…?

Kyseessä voi olla perusteltukin pelko. Mikään ei takaa, etteikö sama tapahtuisi uudelleen. Todennäköisyydet täysin saman, traumatisoivan asian uudelleen tapahtumiselle ovat toki yleensä äärimmäisen pieniä, mutta alamme helposti varomaan sitä ikään kuin ”kaiken varalta”, sillä edellinen kokemus oli niin intensiivinen ja kipeä. Tässä pätee siis sama, kuin monessa muussakin elämämme pelossa: on äärimmäisen epätodennäköistä että mitään ikävää tapahtuu, mutta mikäli tapahtuu, on se niin kamalaa, että mieluummin pelaamme varman päälle ja väistämme uhan kokonaan.

Rakastumisen trauman kohdalla tämä on kuitenkin ikävää ennen kaikkea itsellemme, sekä toki sille toiselle mahtavalle ihmiselle, joka saattaa pelkomme vuoksi jäädä paitsi ehkäpä elämänsä antoisimmasta ihmissuhteesta, jonka voisi muutoin kanssamme muodostaa. Emme löydä toisiamme, sillä emme uskalla ottaa lähentymisen riskiä, sillä mitä jos traumaattinen kokemus toistuu?

Rakkauden traumojen käsittely siis kannattaa, mutta helppoa se ei välttämättä ole. Kivun pelon voittaminen, luottamuksen uudelleen löytäminen, kielteisestä ihmiskuvasta poisoppiminen ja muut vastaavat muutokset eivät yleensä tapahdu helposti, eivätkä nopeasti. Niiden aktiivinen käsittely kuitenkin kannattaa, sillä taustalla vaanivan rakastumisen trauman ja siihen mahdollisesti liittyvän rakastumisen ja sitoutumisen pelon hinta on pahimmillaan todella raskas. Hoitamaton rakastumisen trauma altistaa katkeruudelle, yksinäisyydelle, ongelmallisille parisuhteille ja aina vain uusille pettymyksille.

Käsittelyn alkuun voi päästä esimerkiksi hakeutumalla terapiaan, juttelemalla aiheesta ystävien kanssa tai jopa tekemällä vaikkapa jonkinlaisia pohtivia, reflektoivia kirjoittamisharjoituksia ja purkamalla mieltään paperille. Eri ihmisille toimivat erilaiset lähestymistavat ja oman tapansa löytämisessä voi siinäkin kestää. Tärkeää on kuitenkin se, että saa aiheen käsittelyn edes aloitettua.

Tsemppiä!

Rakkaudella,

Jevgeni

(Visited 1 times, 1 visits today)

2 Comments

  • merja

    Reply Reply 09.05.2018

    Mitä mieltä olet, onko kaiken tämän takana vielä kiintymyssuhteet? Vai onko se eri asia? Olen omaa historiaa miettinyt paljon sitä kautta: olen valinnut sitoutumisen sellaisiin tyyppeihin, jotka eivät ole ihan täysin saatavilla syystä tai toisesta. Käsittääkseni ristiriitaisesti kiintyneen käytösmalli.

    • Jevgeni

      Reply Reply 11.05.2018

      Moi Merja! Kiintymyssuhteet ovat yksi tekijä, jotka kyllä parinvalintaan ja käyttäytymiseen parisuhteessa vaikuttavat, mutta eivät toki ole ainoa – eivätkä aina läsnäolevakaan – muuttuja. Eli kyllä niitä voi olla hyvin hedelmällistä mietiskellä ja saatat ollakin hyvin oikeilla jäljillä. Mutta toki kannattaa ottaa huomioon, että voi olla aina kyse jostain ihan muustakin. Mutta yleinen vaikuttava muuttuja ne kyllä näyttävät olevan, eli hyvin mahdollista!

Leave A Response

* Denotes Required Field