Näin saat töitä ja Sitran työllistymistutkimus: 5 tärkeää johtopäätöstä

sitran tyollistymistutkimus

Näin saat töitä ja Sitran työllistymistutkimus: 5 tärkeää johtopäätöstä.

Maaliskuussa 2016 Suomen itsenäisyyden juhlarahasto (Sitra & IRO Research) julkisti 5000 vastaajan työllisyyskyselytutkimuksen tulokset. Tein niistä muutaman noston, jotta voisimme pohtia myös omaa työnhakuamme niiden valossa.

Näin saat töitä ja Sitran työllistymistutkimus: 5 tärkeää johtopäätöstä

1. Vajaa neljännes työllistyi avointen työpaikkailmoitusten kautta

Vain vajaa neljännes työnhakijoista oli työllistynyt vastaamalla ilmoitukseen avoimista työpaikoista! Tästä on johdettavissa seuraava ajatus:

Ei kannata luottaa työnhaussa vain avoimiin ilmoituksiin ja niihin vastaamiseen. Tilastot ovat siinä meitä vastaan. On äärimmäisen tärkeää hakea töitä useampaa väylää pitkin. Muita väyliä ovat esimerkiksi henkilövälitysfirmojen avoimet CV:t, yritysten lähestyminen oma-aloitteisesti, verkostoituminen tai vaikkapa työllisyysmessuilla käyminen.

2. Viidesosa työllistyneistä oli itse lähestynyt työnantajaansa

Ihmiset siis todellakin tekevät sitä, että lähestyvät oma-aloitteisesti kiinnostavia yrityksiä ja saavat siten töitä. Proaktiivinen lähestymistapa ilmeisesti toimii. Meidän ei tarvitse vain reagoida avautuviin työpaikkoihin, vaan voimme itse aktiivisesti ottaa yhteyttä työnantajiin ja näin ”heittää verkkoja vesille”. Vaikka heillä ei olisi mitään tarjottavana juuri nyt, tilanne voi muuttua myöhemmin.

3. Alle kymmenesosa hakijoista oli löytänyt työn julkisten työnvälityspalveluiden kautta

Julkisilla työnvälityspalveluilla tarkoitetaan tässä esimerkiksi työkkäriä. Vaikka kymmenesosa kaikista hakijoista ei ole mikään pieni määrä, ei se ole myöskään niin suuri, että voisimme luottaa saavamme työtä sitä kautta. Työnvälityspalveluissa mukana oleminen voi olla toki hyvä asia, sillä mitä useampaa kanavaa käytämme, sitä suurempi on todennäköisyytemme työllistyä. Tilastojen valossa sitä ei kannata kuitenkaan pitää kovin tehokkaana ratkaisuna.

4. Vain kuusi prosenttia vastanneista piti verkostoitumista vahvuutenaan, vaikka sen merkitys tunnetaan

Tulos antaa perusteen olettaa, ettei suuri enemmistö työnhakijoista käytä verkostoitumista pääasiallisena työllistymistyökalunaan. Se on kuitenkin helppo tapa erottautua kilpahakijoistamme. Kun muut työnhakukanavat ovat aivan tukossa hakijoiden suuren määrän vuoksi, on hyvälle verkostoitujalle yllinkyllin tilaa. Vaikka verkostoituminen on usein nihkeää, ei kannata oikopäätä päättää, ettet tule sitä tekemään. Suosittelen antamaan verkostoitumiselle mahdollisuuden.

5. Kahdella kolmesta hakijasta näyttää olevan haluja vaihtaa nykyistä työpaikkaa. Aktiivisesti uutta työtä heistä hakee 16 prosenttia.

Tämä tarkoittaa, että meille tarjoutuu mahdollisuus hakea jo täytettyihin työpaikkoihin, sillä moni nykyinen työntekijä tulee lähiaikoina lähtemään omasta työstään. Toisaalta tämä tarkoittaa myös lisääntyvää kilpailua, sillä omista töistään lähteneet tekijät tulevat hakemaan samoja töitä myös meidän kanssamme. Kilpailun lisääntyessä työnhakutaitojen ja aktiivisuuden merkitys korostuu.

Rakkaudella,

Jevgeni

(Teksti “Näin saat töitä ja Sitran työllistymistutkimus: 5 tärkeää johtopäätöstä” on julkaistu 6.4.2016 ja sitä on päivitetty 12.7.2021. Lisää vastaavia tekstejä löytyy blogin arkistosta ja videoita videoarkistosta. Kiitos, mukavia luku- ja katseluhetkiä!)

Aiheeseen liittyviä kirjotuksia