Sosiaalisten tilanteiden pelko, mitä se on?

Sosiaalisten tilanteiden pelko mitä se on

Tuntuvatko sosiaaliset tilanteet ankeilta ja ahdistavilta? Onko suun avaaminen ihmisten seurassa vaikeaa? Kärsitkö sosiaalisten tilanteiden pelosta? Tänään Elä Paremmin -blogissa aihetta käsittelee yksi vertaistukisivusto Heimon tekijöistä, itsekin kyseisen haasteen läpikäynyt Joonas Koskinen. Päästetään hänet ääneen :)!


 

”Sosiaalinen ahdistuneisuushäiriö, paremmin tunnettu nimellä sosiaalisten tilanteiden pelko, on tuoreimpien tutkimusten mukaan maailman kolmanneksi yleisin mielenterveysongelma. Tästä huolimatta häkellyttävän harva tietää siitä kovinkaan paljon, monet mielenterveysalan ammattilaiset mukaan lukien. Tämä johtuu hyvin pitkälti siitä, että ongelmaan on alettu kiinnittää laajamittaisempaa huomiota vasta viime vuosina. Tämä puolestaan johtuu siitä, että ongelmaa on hyvin vaikeaa ymmärtää, ellei sitä ole itse kokenut. Valitettavasti viimeinen asia, mitä sosiaalisesta ahdistuksesta kärsivä haluaa tehdä, on huudella turuilla ja toreilla ongelmastaan. Itse pyörin sen kurimuksessa noin 12 vuotta elämästäni. Pääsin kuitenkin kaikeksi onneksi ulos toivottoman tuntuisesta tilanteesta ja nyt sekä voin, että haluan huudella aiheesta.

Ongelmasta kärsivien ihmisten elämänlaatuun se vaikuttaa muun muassa siten, että he kokevat sosiaalista eristäytyneisyyttä ja opinnoissa sekä työelämässä suoriutuminen tuottaa valtavia haasteita. Tilanteen pitkittyessä kuvioon tulee hyvin usein mukaan masennusta ja monissa tapauksissa päihdeongelmia.

Ennen kuin jatkan pidemmälle aiheen parissa, haluan vastata kysymykseen liittyen ujouteen. Sosiaalinen ahdistuneisuushäiriö ja ujous ovat ilmiöinä hyvin samantyyppisiä. Jotkut alan tutkijat ovat määritelleet asiaa siten, että sosiaalinen ahdistus muodostaa jatkumon. Tuon jatkumon lievässä päässä on ujous, keskivaiheilla sosiaalinen ahdistuneisuushäiriö, ja voimakkaimmasta ääripäästä löytyy välttelevä persoonallisuushäiriö.

Sosiaalisissa tilanteissa ahdistuneet ihmiset eivät toki ole ilmiönä mitenkään uusi. Heistä löytyy mainintoja vuosisatojenkin takaa. Ilmiö on viime vuosikymmeniin asti selitetty enemmän tai vähemmän siten, että ”jotkut vain ovat sellaisia”. Tällainen ajattelutapa on harhaanjohtava, koska tutkimusten mukaan sosiaalisen ahdistuneisuushäiriön keskimääräinen alkamisikä on 15,1 vuotta. Kenties henkilö ei vain ollut oma itsensä viisitoista ensimmäistä elinvuottaan, vaan löysi ihmisiä pelkäävän, todellisen minuutensa vasta tuolloin?

Sosiaalisten pelkojen kehittymisen tarkkoja syitä ei tutkimustietokaan vielä kerro, mutta kyse on perintötekijöiden ja ympäristötekijöiden yhteisvaikutuksesta, kuten lukuisten muidenkin inhimillisten ongelmien kohdalla. Tosiasiaksi kehtaan kuitenkin väittää, ettei kukaan synny tämän ongelman kanssa. Monista saattaa tuntua siltä, koska he ovat eläneet sen kanssa lähes niin pitkään kuin muistavat.

Miksi siitä on niin vaikeaa päästä eroon?

Suurin osa sosiaalisesta ahdistuneisuushäiriöstä kärsivistä ihmisistä kokee tilanteensa varsin toivottomaksi. Tämä johtuu siitä, että heidän ongelmansa ei vain ota kadotakseen, vaikka he kerta toisensa jälkeen menevät heitä pelottaviin sosiaalisiin tilanteisiin, altistaen itseään peloilleen. Tämä puolestaan johtuu erityisen julmasta noidankehämäisestä mekanismista, joka ahdistuksen puhjettua jossakin tilanteessa pitää ongelman käynnissä. Minun keskeisin tavoitteeni tässä kirjoituksessa on pyrkiä avaamaan tuota mekanismia. Hahmottelemani näkökulma on yksi monista, mutta sillä on hyvin kattava tutkimuspohja. Ennen kaikkea se kuvaa mielestäni hyvin monien sosiaalisesta ahdistuksesta kärsivien ihmisten kokemuksia.

sosiaalisten tilanteiden pelko 2

Noidankehän lähtökohdat

Sosiaalisesta ahdistuneisuushäiriöstä kärsiviä ihmisiä yhdistää usko muiden ihmisten kriittisyyteen. Tämän lisäksi sosiaalisesta ahdistuksesta kärsivät ihmiset antavat elämänsä kannalta perustavanlaatuisen merkityksen sille, että muut arvioivat heitä myönteisesti. Tämän kielteisesti arvioiduksi tulemisen pelon taustalla on yleensä syvempiä hylätyksi tulemisen (tai vastaavia) pelkoja, mutta tähän aiheeseen en tällä erää syvenny.

Sosiaalista ahdistusta ylläpitävässä noidankehässä on tiivistettynä kyse tästä: Ensinnäkin, ahdistavassa tilanteessa henkilö ei koe kykenevänsä vastaamaan tilanteen sosiaalisiin vaatimuksiin olemuksensa, käyttäytymisensä ja/tai ulkonäkönsä puolesta, ja tämä aiheuttaa ahdistusta. Ahdistus aiheuttaa oireita, jotka edelleen heikentävät henkilön uskoa siihen, että hän pystyy tilanteessa kokemiinsa vaatimuksiin vastaamaan. Seuraavaksi kerron tästä kuviosta hieman tarkemmin ja sujautan mukaan esimerkin asiaa valaisemaan.

Kuvio lähtee liikkeelle siitä, kun sosiaalisesti ahdistunut ihminen kohtaa ahdistusta aiheuttavan tilanteen tai ihmisen. Kuvitellaan, että Matti saapuu työpaikan pikkujouluihin. Hän tahtoisi kovasti kokea kuuluvansa porukkaan, mutta kontakti työtovereihin on jäänyt hyvin pintapuoliseksi. Matti on suuresta pelostaan huolimatta päättänyt lähteä viettämään iltaa heidän kanssaan. Jospa tänä iltana kaikki muuttuisi ja hän voisi todella kokea tulleensa hyväksytyksi ryhmään.

Saapuessaan paikalle, Matin mieleen muodostuu mielikuva siitä, miltä hänen olemuksensa ja käyttäytymisensä näyttää (ja kuulostaa) muiden mielestä. Hänen mielensä täyttää ajatus: ”Nyt minun täytyy yrittää olla mahdollisimman rento, mukava ja hauska, tai he eivät pidä minusta”. Samanaikaisesti Matti kuvittelee mielessään muiden läsnäolijoiden näkevän hänet jäykkänä, epämiellyttävänä ja outona hyypiönä. Hän tuntee koko kehonsa olevan hyvin jäykkä. Kun hän ottaa muutaman askeleen eteisestä eteenpäin, hän tuntee kehonsa liikkuvan eteenpäin luonnottomasti ja robottimaisesti. Matti ajattelee muiden läsnäolijoiden kiinnittävän huomiota tähän perustavanlaatuisella tavalla luonnottomaan epärentouteensa ja muutenkin ikävään olemukseensa.

Matin lähes koko huomionsa kiinnittyy automaattisesti sekä yllä kuvailtuun mielikuvaan, että tilanteessa kokemiinsa uhkiin. Nämä uhat liittyvät merkkeihin siitä, että häntä arvioidaan kielteisesti. Matti kiinnittää huomionsa kaikkiin häneen suunnattuihin katseisiin ja näkee niissä torjuntaa. Matti kuulee naurua jostain läheltä ja on varma että joku nauraa juuri hänelle.

Matti yrittää mennä juttelemaan eräälle juhlavieraista. Matin on hyvin vaikeaa keskittyä, mutta hän koittaa parhaansa mukaan saada jotakin sanotuksi. Hänen mieleensä syöksyy ajatuksia, kuten ”kaikki mitä sanon, on idioottimaista” ja ”hän ei pidä minusta”. Nämä ns. automaattiset negatiiviset ajatukset saavat Matin olon hyvin epämukavaksi. Juttukumppani huomaa Matin epämukavuuden ja puolestaan ajattelee, ettei Matti halua jutella hänen kanssaan. Tämä saa juttukumppanin hieman pidättyneemmäksi, minkä Matti taas tulkitsee todisteeksi ajatuksilleen.

Mentaalinen mielikuva itsestä muiden silmin

Ihmiset ovat tavallisesti ainakin jossain määrin tietoisia niistä vaikutelmista, joita uskovat muille ihmisille antavansa. Varsinkin saapuessaan tilanteeseen, ”normaalinkin” ihmisen tietoisuus havaitsee usein voimakkaammin tuon mielikuvan. Pian huomio kuitenkin siirtyy tottuneeseen tapaan itse tilanteeseen. Sosiaalisesti ahdistuneen ihmisen on hyvin vaikeaa ja usein suorastaan mahdotonta siirtää huomionsa pois siitä ”sosiaalisesta epäkelpoisuudesta”, jonka he kokevat ja uskovat muidenkin huomaavan.

Ahdistuneen ihmisen huomio keskittyy mielikuvan niihin piirteisiin, jotka ovat hänen mielestään käynnissä olevan tilanteen kannalta olennaisimpia. Jos hän vaikkapa ajattelee, että juuri nyt hänen pitäisi heittää rentoa läppää, hän keskittyy omaan kyvyttömyyteensä osallistua läpänheittoon.

Jäljelle jäävä osa mielen kapasiteetista keskittyy havainnoimaan ympäristön uhkia, eli negatiiviseksi tulkittavissa olevia muiden ihmisten reaktioita. Ahdistunut mieli on taipuvainen tulkitsemaan muun muassa moniselitteiset lausahdukset (Mitäs Matti, näytät vähän eksyneeltä), tuimat ilmeet (Joku katsoo Matin suuntaan ja ajattelee samalla unohtaneensa kylpyammeen hanan auki) ja haukotukset (Maria on nukkunut kolme tuntia edellisenä yönä) kielteiseksi palautteeksi.

Huomionarvioista on erityisesti se, että sosiaalisesta ahdistuksesta kärsivillä ihmisillä on voimakas taipumus tulkita vääristyneesti sekä sitä mielikuvaa, jonka hän uskoo muilla hänestä olevan, että merkkejä muiden reaktioista häneen. Suuri osa ihmisten reaktioista on epäsuoria ja usein moniselitteisiä, joten ahdistunut henkilö löytää helposti todisteet peloilleen. Erityisesti muiden ihmisten sanaton viestintä (ilmeet, eleet, äänenpainot) tarjoaa rajattomat mahdollisuudet väärinymmärryksiin.

Henkilön mentaaliseen mielikuvaan itsestään vaikuttavat lähtökohtaisesti muistot ja aikaisemmat kokemukset, jotka muodostavat eräänlaisen pohjaoletuksen sille, miten hän odottaa tilanteen etenevän. Esimerkkitarinamme Matti on tottunut jäämään ulkopuolelle sosiaalisissa tilanteissa, koska hänen ajattelutapansa ja fyysinen oireilunsa ajaa hänet tavallisesti johonkin syrjäiseen nurkkaan, jossa uudenlaisten kokemusten ja muistojen muodostumista ei juuri tapahdu.

Muistojen ja kokemusten lisäksi mentaaliseen mielikuvaan vaikuttavat siis sekä sisäiset merkit (esim. lihasjäykkyys), että ulkoiset merkit (erityisesti muiden ihmisten reaktiot). Sisäiset merkit liittyvät myös asentoaistiin, eli esimerkiksi tuntemuksiin kehon asennoista ja kasvojen ilmeistä.

Pikkujouluvieras Matti haluaisi, että muut pitäisivät hänestä. Hän uskoo, että hän ei saa jännittää tai muuten muut eivät pidä hänestä. Tämän vuoksi hänen jännittynyt kehonsa on hänelle suuri uhka, ja vaikuttaa voimakkaasti hänen kokemukseensa omasta epäkelpoisuudestaan.

Sosiaalisesti ahdistunut mieli muodostaa myös näkemyksen muiden tilanteessa olevien ihmisten asettamista standardeista tai odotuksista sosiaaliselle käyttäytymiselle. Henkilö vertaa mielikuvaansa itsestään näihin olettamiinsa odotuksiin. Vertailun pohjalta hän tekee päätelmiä siitä tavasta, millä muut tilanteen ihmiset arvioivat hänen sosiaalista käyttäytymistään/olemustaan ja tämän perusteella, kuten hän olettaa, häntä itseään.

Mitä suuremmaksi henkilö kokee eroavaisuuden muiden ihmisten hänestä muodostaman mielikuvan ja heidän sosiaalisten odotustensa välillä, sitä todennäköisempänä hän pitää kielteistä suhtautumista. Henkilön kokemat tilanteen odotukset ja standardit liittyvät sekä tilanteeseen, että tilanteessa oleviin ihmisiin. Nämä ovat monesti hyvin paljon yksilöstä riippuvia asioita, mutta usein tilanteen väkimäärä ja tilanteessa olevien ihmisten koettu viehättävyys ja/tai tärkeys (esim. auktoriteettiasemassa olevat ihmiset) vaikuttavat koettuihin odotuksiin.

Mattia ahdistaa pikkujouluissa erityisesti osastopäällikkö Hannan, sekä sulavan supliikkimies Juhan kohtaaminen, koska Matti uskoo erityisesti näiden ihmisten suhtautuvan häneen hyvin kriittisesti ja kielteisesti. Pikkujouluissa on kaiken kukkuraksi tänä vuonna tungokseen asti ihmisiä, mikä nostaa Matin ahdistustasot huippulukemiin.

sosiaalisten tilanteiden pelko 3

Ahdistus kasvaa ja kehä lujittuu

Kuvio etenee siten, että henkilön odotus itseensä kohdistuvasta kielteisestä arviosta synnyttää ahdistusta, joka puolestaan aiheuttaa LISÄÄ oireita ajatuksen, kehon ja käyttäytymisen tasoilla. Mitä todennäköisempänä henkilö pitää kielteistä suhtautumista ja mitä suurempana sen seurauksia, sitä voimakkaampaa ahdistus myös on.

Kuten ylempänäkin jo osittain kävi ilmi, kaikki kolme ahdistuksen ilmenemistasoa vaikuttavat edelleen siihen mielikuvaan, joka henkilöllä on itsestään tilanteessa. Toisin sanoen, ihmisen alkuperäinen mielikuva itsestään tilanteessa laittaa ahdistuksen liikkeelle ja kun ahdistus alkaa lisääntyä, kokee henkilö tuon mielikuvan lipuvan aina vain kauemmaksi niistä odotuksista, joita hän uskoo muilla olevan hänen sosiaalista käyttäytymistään ja/tai olemustaan kohtaan.

  • Ajatuksen tason oireita ovat mm. keskittymisen vaikeus, vaikeus ymmärtää muiden puhetta, sekä jatkuva murehtiminen siitä, mikä voisi mennä pieleen. Yksi yleinen ajattelun tason oire on ns. ”mielen tyhjentyminen”, jolloin henkilö on niin ahdistunut, ettei kykene ajattelemaan enää mitään.
  • Kehon tason oireita ovat esim. punastuminen, tärinä ja lihasjäykkyys (tai näiden lisääntyminen entisestään).
  • Käyttäytymisen tason oireita ovat erityisesti kaikenlaiset välttämiskäyttäytymiset, jotka voivat olla hienovaraisia. Ne liittyvät yleensä kontaktin ja huomion välttelyyn, esim. katsekontaktin välttäminen ja vähän & hiljaa puhuminen. Oireisiin kuuluu myös liian nopeasti puhuminen ja sanojen sekoittaminen.

Erityisesti käyttäytymisen tason oireet ovat sellaisia, jotka vaikuttavat muiden ihmisten reaktioihin, usein kielteistä kehää ruokkien. Esimerkiksi: Ahdistunut henkilö vetäytyy, muut tulkitsevat tämän kiinnostuksen puutteeksi ja jättävät hänet rauhaan, hän tuntee olonsa torjutuksi.

Ahdistuneen ihmisen tarkkaavaisuus kiinnittyy erityisesti niihin oireisiin, jotka hän kokee tilanteen kannalta merkittävinä, ja sellaisiin, jotka ovat hänelle itselleen erityisen merkityksellisiä. Ei ole tavatonta, että sosiaalisesta ahdistuksesta kärsivällä on jokin tietty oire, johon hänen huomionsa korostuneesti keskittyy.

Jotkut jopa kokevat koko ongelmansa kiteytyvän johonkin yhteen oireeseen, ikäänkuin tuosta oireesta eroon pääsemällä myös koko ongelma katoaisi. Joillekin tuo yksittäinen oire voi olla vaikkapa punastuminen. Tällöin heidän huomionsa keskittyy vähäiseenkin punastumisen tunteeseen, ja he kokevat sen paljon voimakkaampana kuin se todellisuudessa muille ihmisille näkyy. Jos henkilö pelkää erityisesti vaikuttavansa kuin seipään nielleeltä, kiinnittyy hänen huomionsa korostuneesti tuntemaansa lihasjäykkyyteen.

Ahdistuksen kolme komponenttia pitävät ongelman sen verran tehokkaasti käynnissä, että useissa tapauksissa on puututtava niihin kaikkiin, jotta noidankehä höllentäisi otettaan.

Kaikesta mahdollisesta aiheeseen liittyvästä, kuten ongelmaa ylläpitävistä ajattelutavoista, uskomuksista, turvakäyttäytymisestä ja erityisesti keinoista ongelman ratkaisemiseksi, löytyy lisää kirjoituksiani vuoden 2016 alusta lähtien täältä!”


 

Kiitos Joonas! Tuossa tuli hyvin tiivistettynä myös itselleni tuttu tuska ajoilta, jolloin olin hyvin ujo.

Itselleni ehkä tärkein oivallus tuon jännittämisen noidankehän murtamisessa oli se, etteivät jännitysreaktioni näy valtaosan ajasta muille ihmisille, vaikka itsestä tuntuikin siltä, että vaikutin ilmiselvän jännittyneeltä ja vaivaantuneelta. Aluksi oli vaikea luottaa siihen, ettei jännitysreaktioni oikeasti näy, mutta kun ajan kanssa opin vihdoin uskomaan siihen, sosiaalisissa tilanteissa oleminen helpottui huomattavasti.

Toinen helpottava oivallus oli se, että suuri osa muistakin ihmisistä läpikäy jatkuvasti samoja fiiliksiä. Lopulta verrattain harva on täydellisen itsevarma. Useimmat meistä taas jännittävät sosiaalisia tilanteita ainakin jossain määrin. Useimmat ovat täten ainakin jonkin verran ”oman päänsä sisällä”, eivätkä näin ollen a) huomaa muiden jännittämistä ja b) tuomitse sitä, sillä se on heille itselleenkin tuttua.

Kolmas helpottava oivallus oli se, että ihmiset ovat pääasiassa kiinnostuneet itsestään ja siitä, mitä heille tapahtuu. Vaikka he kohtaisivatkin selvästi itseään jännittävän ihmisen joka punastelee, välttelee katsetta ja sekoilee sanoissaan, se ei kovin syvästi useimpia kiinnosta. Mitä todennäköisimmin he ovat unohtaneet käyttäytymiseni minuutin tai kymmenen minuutin kuluttua. Siinä, että joku jännittää ja takeltelee, ei ole useimpien muiden mielestä mitään kiinnostavaa. Me itse teemme ”epäonnistumisistamme” itsellemme niin ison numeron, vaikka muiden silmissä kyse on todella pienestä asiasta.

Toivottavasti näistä on hyötyä myös sinulle! Jos ujoudesta ja jännittämisestä eroon pääseminen kiinnostaa, suosittelen tutustumaan suosittuun Eroon ujoudesta -kirjaani. Moni erilaisista sosiaalisista peloista kärsivä on kokenut sen hyödyllisenä :–)

Rakkaudella,

Jevgeni

Muuta aiheeseen liittyvää:

Lämmin kiitos lukemisesta!

(Visited 5 041 times, 1 visits today)

3 Comments

  • Mirena

    Reply Reply 12.01.2016

    Hyvää tekstiä, vaikka itsellä ei tällaisia ongelmia olekaan. Toki joskus itsevarmuus pettää ja tekstissä kuvatut tuntemukset ovat tuttuja, mutta yleensä viihdyn sosiaalisissa tilanteissa ja tykkään tutustua uusiin ihmisiin.

    Pisti miettimään. Itse saatan liian herkästi tulkita toisen ihmisen hiljaisuuden kiinnostuksen puutteena, vähän loukkaannun, totean että ei sitten ja lähden pois. Epävarmuuttahan sekin on. Pitääkin alkaa ottamaan paremmin huomioon se, että toiset vain kokevat sosiaaliset tilanteet epämukavina, tai uusiin ihmisiin tutustuminen ei tunnu luontevalta. Jotenkin sitä aina vaan kuvittelee olevansa ainoa itsestään epävarma ihminen tässä maailmassa.

    • Jevgeni

      Reply Reply 14.01.2016

      Just näin, omat epävarmuudet näkee niin paljon paremmin kuin muiden epävarmuudet, vaikka aika samanlaisia ajatuksia siellä loppujenlopuks on :–) Nyrkkisääntönä on hyvä se, että ihan jokainen on epävarma tavalla tai toisella, ei tule äkkiseltään mieleen yhtääkään tuntemaani ihmistä, joka olisi oikeasti täydellisen itsevarma näissä tilanteissa.

  • Keskustelufoorumi mielenterveysongelmista kärvisille:
    http://www.hullujenhuone.com

    Aiheina mm. ahdistus, masennus, paniikkihäiriö ja sosiaalisten tilanteiden pelko.

Leave A Response

* Denotes Required Field