Stressi kuuluu luolamiehille

stressi kuuluu luolamiehille

Jokainen stressinhallinnan perusteet ymmärtävä tietää, että stressi johtuu pääosin ajatuksista. Mutta mistä ylipäätään johtuu ihmisen kyky stressata? Miksi evoluutio (mikäli siihen nyt sattuu uskomaan) on antanut meille tuon kyvyn?

On yleisesti tiedostettu tosiasia, ettei evoluutio ole niin nopea prosessi, että se mahdollistaisi kehityksemme yhtä nopeasti meitä ympäröivän maailman kanssa. Ihminen on muuttanut ympäröivää maailmaansa niin mieletöntä tahtia, ettemme itse ole pysyneet mukana. Mielemme ja kehomme ovat yhä edelleen enemmän tai vähemmän optimoidut kivikautiseen elämään.

Ja kivikaudellahan meininki oli vaarallista. Löytyi vihamielistä heimoa, villipetoa ja mitä ikinä. Vastauksena näihin kaikkiin vaaroihin ihmisestä löytyi sisäänrakennettuna eräs äärimmäisen hyödyllinen ominaisuus. Tämä ominaisuus oli stressireaktio, joka tunnetaan myös taistele tai pakene-reaktiona.

Stressi- tai taistele ja pakene-reaktiossa kehoon vapautuu adrenaliinia, kivunsietokyky nousee, sydän pumppaa verta nopeammin (jotta lihaksemme saisivat enemmän happea), verisuonet supistuvat ja vatsalaukkumme alkaa erittää enemmän happoja (sulattaakseen ruoan nopeasti ja saadakseen elimistöön lisää polttoainetta, tästä johtuu mm. stressinärästys). Lisäksi näkökenttämme kapenee, ihokarvamme nousevat pystyyn (säilyttääkseen kehon lämpöä), pupillimme pienenevät ja mitä ikinä. Seurauksia on muitakin, mutta lyhyesti sanottuna kehomme valmistautuu vaativaan fyysiseen toimintaan.

Meidän nykyihmisten stressireaktio ei eroa yhtään mitenkään luolamiesten vastaavasta. Maailmamme vaan sattuu olemaan paljon turvallisempi paikka. Emme ole kuitenkaan ehtineet (mikäli siihen edes on tarvetta) kehittää itsellemme vaihtoehtoista tapaa selvitä vaaratilanteista. Mielemme (joka siis ajatusten ja alitajuisten huomioiden avulla laukaisee taistele tai pakene-reaktion) ei myöskään ole oppinut erottamaan fyysistä- ja henkistä uhkaa, vaan reagoi molempiin samalla tapaa.

Niin, vaaratilanteista vielä. Niitä toki tulee nykymaailmassakin, mutta valtaosa stressireaktion laukaisevista vaaratilanteista eivät ole oikeasti vaarallisia. Yleinen esimerkki olisi vaikkapa stressireaktion laukeaminen silloin, kun olet kotiovellasi työntänyt käden taskuun kaivaaksesi esiin avaimen, ja tajuat taskun tyhjäksi. Et oikeasti ole millään tapaa vaarassa, mutta stressireaktio tulee silti. Ts. tulkitsemme vaaralliseksi tilanteen, joka ei sitä oikeasti ole.

Tai kun avaamme puhelinlaskun, ja huomaamme sen nelinumeroiseksi. Sydän alkaa hakata, hikoamme, alamme tärisemään ja adrenaliinia virtaa taisteluun tai pakoon valmistautuvaan kehoomme. Paitsi ettei meillä ole ketään ketä vastaan taistella tai ketä paeta.

On ilmiselvää, ettei stressireaktio auta meitä selviämään laskusta sen paremmin. Joo, parhaassa tapauksessa se saa meidät säntäämään puhelimen ääreen ja soittamaan hätäisen puhelun puhelinoperaattorimme asiakaspalveluun, mutta sekin teko onnistuisi paremmin jos emme olisi stressitilassa.

No okei, ehkei tuosta reaktiosta ole päivittäisessä elämässä hyötyä, mutta onko se myöskään haitallinen?

Mikäli se on satunnainen ja harvoin toistuva niin ei, eipä siitä sen kummempaa haittaa ole. Sen sijaan usein toistuvana (Episodic Acute Stress) tai mikä pahinta, kroonisena (jolloin reaktio on aika lailla jatkuvasti päällä, vaikkei läheskään yhtä voimakkaana. Vähän kaikesta stressaavat ihmiset ovat usein tässä tilassa), niin on aihetta huolestua. Stressin vaikutusta kehomme ja mielemme terveyteen on tutkittu paljon, ja tulokset ovat stressaajan kannalta kaikkea muuta kuin miellyttäviä.

Jos oikein pelottelulinjalle ruvetaan, niin stressi altistaa mm. hiustenlähdölle, lihomiselle, sydänsairauksille, ahdistukselle ja masennukselle, vatsahaavalle, ihosairauksille, syöville ja oikeastaan mille tahansa muillekin sairauksille, se kun alentaa immuunijärjestelmäämme. Myös “pienemmät pahat” kuten edellä mainittu närästys, keskittymisongelmat, migreeni ja iho-ongelmat ovat yleisiä.

No onko stressireaktioista edes mahdollista päästä eroon? Monethan mieltävät stressireaktion laukeamisen automaattiseksi, alitajuiseksi toiminnaksi, johon emme voi vaikuttaa. Tämä on kuitenkin harhaluulo, joskin ymmärrettävä sellainen. Stressireaktio iskee usein niin nopeasti, että luulemme sen tulevan ilman, että vaikutamme siihen itse. Todistettavissa oleva fakta on kuitenkin se, että stressi, kuten muutkin tunteet , aiheutuu ajatuksistamme ja uskomuksistamme. Otetaan esimerkki:

Luolamies kohtaa ruoanhakuretkellä karhun:

Tilanne 1) Luolamiehen ajatukset ovat mallia “ei hitto, toi helvetti tulee JA SYÖ MUT ja sitten mun lapset ei saa ruokaa ja kuolee nälkään ja joku vierasheimolainen käy hoitelee mun naiseni kun en oo enää suojelemassa sitä”, ja ne tietysti pelästyttävät hänet. Pelästymisen tuloksena laukeaa stressireaktio.

Tilanne 2) Luolamies, joka on kokenut metsästäjä, tietää että ei karhut tykkää käydä ihmisten kimppuun ja että ne saa helposti pakenemaan. Mikäli tilanne sitä vaatii, hän tietää myös kykenevänsä tappamaan karhun. Nämä ajatukset aiheuttavat hänessä pelon sijaan varmuutta, jolloin stressireaktiota ei tule.

Tilanne pysyy samana, tunteet taas eivät.

Täysin stressireaktioista ei tietenkään pääse eroon pelkästään ajatuksensa ja uskomuksensa kuntoon muokkaamalla. Monet sen laukaisijoista istuvat niin syvällä alitajunnassa, että niihin käsiksi pääseminen on jos ei suorastaan vaikeampaa, niin paljon hitaampaa. Alitajuisten uskomusten (“iso lasku on vaarallinen!” tai oikeastaan “en selviä jos menetän paljon rahaa”) muuttaminen käy helpoiten loogisen suggestion avulla (ts. perustelemalla itselleen yhä uudelleen ja uudelleen miksi asia ei oikeasti ole niin). Lopulta, toisilla lyhyemmän, toisilla pidemmän ajan kuluttua, alitajunta alkaa uskomaan enemmän uuteen selitykseen, eikä enää flippaa ison laskun saadessasi, koska ei enää tulkitse sitä vaaralliseksi.

Joo, aikaahan tuohon voi mennä, mutta ei se mitenkään epäinhimillisen vaikeaa ole. Jokainen kykenee tekemään sen, mikäli vain haluaa ja viitsii. Päätös on tietysti jokaisen oma.

(Visited 1 280 times, 1 visits today)

5 Comments

  • Hannu

    Reply Reply 19.02.2012

    Hyvä kirjoitus stressistä. Itse vuosia sitten lähes burnoutin kokeneena olen oppinut kuinka sitä voi välttää varsin tehokkaasti. Hyviä vinkkejä mm. tähän löytyy ”Itsensä kehittämisen, menestyksen ja onnellisuuden pienestä e-kirjasta”: http://wwww.hpaconsulting.fi/index.php?page=itsensae-kehittaemisen-menestyksen-ja-onnellisuuden-pieni-e-kirja

    • Jevgeni

      Reply Reply 19.02.2012

      Kappas, ehkäpä tuonkin voisi jossain välissä katsastaa :)

  • Palapukkula

    Reply Reply 25.05.2014

    ”Ja kivikaudellahan meininki oli vaarallista.”

    Se oli yhtä vaarallista kuin on nykyisten keräilijä-metsästäjien eli ei lainkaan vaarallista. Työn määräkin kivikaudella oli merkittävästi nykyistä pienempi, joissain yhteisössä varsinaista työtä tehtiin kymmenkunta tuntia viikossa ja Suomen korkeudellakin ainoastaan noin 6 tuntia päivässä.

Leave A Response

* Denotes Required Field