Teetkö suhteiden aloittamisesta liian vaikeaa? Tässä 2 helpottavaa askelta.

vaikea alku

Koetko, että uusien ihmissuhteiden aloittaminen on kerta toisensa jälkeen ihan hirveän tuskan ja vaivan takana? Onko välillä sellainen fiilis, ettei sitä vaivaa jaksaisi edes nähdä, kun ei takeita siitä, että tämäkään suhde toimisi sen paremmin kuin edellisetkään?

Voi olla, että vaikeus ei ole suhteissa, vaan siinä, kuinka itse toimit niitä aloittaessasi. Mitä jos suhteiden aloittainen onkin todellisuudessa paljon helpompaa kuin mitä ajattelemme sen olevan?

Ei, en suinkaan sano, että ihmissuhteet itsessään olisivat helppoja. Ei ole oma pärjäämisenikään niissä ollut sillä tasolla, että olisi kovin paljoa varaa väittää sellaista. Ei, ihmissuhteet eivät ole helppoja, mutta niiden aloittaminen on. Avaan vähän:

Miltä näyttää keskimääräisen ihmissuhteen alkaminen?

Olkoot kyse sitten parisuhteesta, seksisuhteesta tai kaverisuhteesta, yleensä kaava on suurinpiirtein tämä:

Tapaatte toisenne tavalla tai toisella. Ehkä jonkin porukan kautta, ehkä kahdenkesken. Ehkä yhden, ehkä muutaman kerran. Huomaatte, että meininki on varsin hyvää. Näette toisianne vielä, viihdytte toistenne seurassa ja yhdessä vietetyn ajan seurauksena suhde syvenee. Tämä tapahtuu kuin itsestään, sillä me ihmiset olemme luonnostamme sosiaalisia, toistemme seuraa kaipaavia olentoja. Tunnemme helposti vetoa toisiamme kohtaan.

Kaunista ja yksinkertaista. Kaikessa yksinkertaisuudessaan lähes kaikki suhteet alkavat näin. Tai siis alkaisivat, ellei mielemme alkaisi heittää kapuloita rattaisiin:

EI

Sen sijaan että annamme asioiden tapahtua luonnollisesti ja itsestään, alamme saada IDEOITA.

entäjos

Aiempien kokemuksiemme tai tiedon pohjalta alamme ajattelemaan kaikenlaista:

Entä jos tuo toinen onkin jotain muuta kuin miltä vaikuttaa? Mitä jos petynkin häneen? Mitä jos hän pettyy minuun? Entä jos hän onkin pinnan alla aivan samanlainen kuin entinen kumppanini? Mitä jos hän pettää ja jättää? Entä jos kaverini eivät pidäkään hänestä? Entä jos vanhempani eivät hyväksy? Entä jos näkemyksemme eivät käykään pidemmän päälle yhteen? Entä jos, entä jos, entä jos?

Yhtäkkiä helposta ja luonnollisesta tutustumisesta ja lähentymisestä tuleekin ihan järkyttävän vaikeaa:

IHMMISSUHTEET

Olisiko sittenkin helpompi vain olla yksin, ajattelemme. Huomiotta usein jää, että ihmissuhteet eivät itsessään ole niin vaikeita, vaan teemme niistä vaikeampia erilaisilla ajatuksilla ja uskomuksilla.

Ja ei. En sano, etteivätkö ylläkuvatun kaltaiset ajatukset voisi toisinaan olla ihan aiheellisia. Monesti ajoissa tilanteen tervehenkinen läpikäyminen voisi estää monia tulevia harmeja ja pettymyksiä. Monesti kuitenkin pelkäämme sellaista, mikä ei ole totta. Maalailemme uhkakuvia, jotka saavat meidät varomaan suhdetta, joka muutoin olisi voinu olla vaikka kuinka erinomainen.

Vaikeaa onkin erottaa todelliset uhkakuvat kuvitelluista. En itse tiedä enkä varsinkaan osaa neuvoa, kuinka se tehdään. Olen kuitenkin löytänyt keinon vähentää todennäköisyyttä, että alkavan suhteensa pilaa sillä, että päätyy uskomaan epätodellisiin, omista traumoista ja epävarmuuksista johtuviin uhkakuviin.

Se keino on avoin kommunikaatio.

Uhkakuvien pahin vihollinen on niiden nostaminen esille ja käsitteleminen yhdessä. Kun uhkakuvastaan kertoo ääneen, lakkaa se piileksimistä mielikuvituksen hämärillä mailla, vaan joutuu todelliseen maailmaan, jossa voitte yhdessä tarkastella sitä: Onko se todellinen vai koostuuko se lähinnä kuvitelluista peloista?

Omista kuumotuksista varhaisessa vaiheessa avautumista voi toki pitää riskialttiina tai jopa nolona puuhana, ja ehkäpä se sitä toisinaan onkin, mutta oman kokemukseni perusteella se silti kannattaa. On sääli antaa potentiaalisesti erinomaisten suhteiden jäädä toteutumatta siksi, että itseään suojelee kuvitteellisilta vaaroilta.

Jos ja kun uuteen ihmissuhteeseen heittäytyminen pelottaa, voit toimia näin:

1. Selvitä ja käy objektiivisesti läpi asiat, jotka siinä pelottavat

Vaikuttavatko pelot siltä, että ne perustuvat enemmän omiin traumoihin ja kokemuksiin kuin todelliseen vaaraan.

Esimerkiksi kirjoittaminen on loistava keino piilossa pysyttelevien pelkojen tunnistamiseen. Avaamalla word-dokumentin ja kirjoittamalla sinne täysin ennakkoluulottomasti ja ilman filtteriä siitä, mikä sinua pelottaa, löytää itsestään nopeasti yllättäviäkin pelkoja ja kuumotuksenaiheita.

2. Kun suurinpiirtein hahmotat, mikä sinua kuumottaa ja häiritsee, kerro siitä avoimesti toiselle osapuolelle.

Kokemukseni mukaan ihmiset ottavat tällaiset asiat vastaan keskimäärin melko hyvin ja kypsästi. Vaikka peloistaan kertominen tuntuisikin juustoiselta ja nololta, herättää se useimmiten toisessa osapuolessa kuitenkin kunnioitusta. Lisäksi se ratkaisee asioita. Kertomista seuraava keskustelu paljastaa yleensä ainakin osittain, onki pelkoihin oikeasti aihetta vai ei.

Tällainen toimintamalli on kaukana täydellisestä, mutta se lienee selkeästi parempi kuin se valitettavan tavallinen tapa: Jutun lopettaminen kaiken varalta alkuunsa tai jatkaminen eteenpäin ilman pelkojensa aiheiden selvittämistä, antaen niiden hiertää suhdetta pahimmillaan vuosienkin ajan.

Tällaista :)

Rakkaudella,

Jevgeni

PS. Suhteiden aloittamista helpottaa myös se, kun ihminen on jo lähtökohtaisesti kanssasi yhteensopiva. Olen kirjoittanut aiheesta jopa kirjan. Vilkaise se täältä :)

(Visited 1 247 times, 3 visits today)

0 comments… add one

Leave a Comment