Lisää mielenrauhaa ja sosiaalista itsevarmuutta: 6 toimintatapaa, joilla parantaa kykyään sietää tahdittomuutta

Sosiaalisen itsevarmuuden lisääminen 5 toimintatapaa joilla parantaa kykyään sietää tahdittomuutta

Ahdistaako tahdittomien ihmisten kohtaaminen? Tuntuuko tahdittomien kommenttien kuuleminen pahalta? Onko tahdittomuuden kohtaaminen sosiaalisissa tilanteissa sen verran raskasta, että tekee mieli vetäytyä tai paeta?

Mikäli vastaus mihinkään näistä on kyllä, kannattaa seuraava teksti lukea. Jaan siinä 5 + 1 toimintatapaa, joiden avulla olen onnistunut itse kasvattamaan kykyäni kohdata tahdittomasti käyttäytyviä ihmisiä.

Jos eläisimme täydellisessä maailmassa, tällaista ei joutuisi toki edes pohtimaan. Täydellisessä maailmassa kaikki olisivat sosiaalisesti taitavia ja muut huomioonottavia. Tahdittomuutta ja mulkkua käytöstä ei esiintyisi. Valitettavasti emme kuitenkaan elä tällaisessa maailmassa :(

Ja tuskin tulemme elämäänkään. Vaikka kuinka lisäisimme yhteiskunnallista valistusta ja vaikka maailmaan iskisi millainen kiltteyden aalto tahansa, ei tahdittomuus maailmasta poistuisi, sillä sen siemen on meissä kaikissa hyvin syvällä. Siksi yksilöllä on hyvä olla tietyt sosiaaliset taidot ja kyky ottaa itsestään vastuuta, niin ikävältä kuin se kuulostaakin.

En sano, että tämä on varsinaisesti ”oikein”. Pikemminkin se on yksilön kannalta järkevin ajatusmalli: Kanssaihmisiä ei voi millään mahtikäskyllä pistää käyttäytymään kivasti, mutta itse voimme oppia sietämään paremmin muiden tahditonta käytöstä.

Itse olen onnistunut lisäämään kykyäni sietää kaikenlaista tahdittomuutta ja mulkkuutta seuraavan kuuden toiminta- ja ajatusmallin avulla:

1. Luovuin täydelliseen maailmaan uskomisesta

Olen perinteisesti ollut aika idealistinen kaveri. Nuorempana jaksoin suu vaahdossa jauhaa siitä, millaisen maailman tulisi olla. Kun todellisuus kieltäytyi käyttäytymästä siten, kuten koin, että sen pitäisi käyttäytyä, otin nokkiini. Käyttäydyin siis täysin samoin, kuin valtava määrä ihmisiä edelleen käyttäytyy: pahastuin siitä, ettei todellisuus vastaa idealistisia, päänsisäisiä kuvitelmiani.

Sitten jotenkin hyväksyin, ettei tästä maailmasta kuitenkaan tule sellainen, kuin sen mielestäni pitäisi olla. Ainakaan ihan heti. Kuten vaikka… muutamaan sataan tai tuhanteen vuoteen. Tai ehkä koskaan. Tämän oivalluksen valossa alkoi tuntumaan aika turhalta vaahdota jostain, mikä ei kuitenkaan tule tapahtumaan.

Vaikka kuinka haluaisin, että maailmassa kaikki ihmiset olisivat sosiaalisesti taitavia ja mukavia toisilleen, ei se ole todellisuutta. Todellisessa maailmassa tahdittomuutta esiintyy ja tuleekin esiintymään. Kun tämän onnistui hyväksymään, on tahdittomuuden sietäminen ollut siitä lähtien hieman helpompaa. Pakko sietää, kun ei muutakaan voi.

2. Hyväksyin sen, että olemme kaikki keskinkertaisia ja teemme virheitä

Me ihmiset olemme aika keskinkertaisia otuksia. Tavallaan se on todella ärsyttävää, tavallaan taas hellyyttävää. Vaikka kuinka yritämme, virheitä sattuu jatkuvasti. Ihmiset pääasiassa yrittävät toimia oikein ja olla hyviä tyyppejä. Mutta ai että se on välillä vaikeaa! Sosiaalisuus ja sosiaaliset taidot ovat sen verran vaikeita juttuja, että jokainen meistä epäonnistuu niissä välillä.

Nykyään otan huomioon, että epäonnistumisia ei voi kokonaan välttää ja että me kaikki olemme yhtä lailla alttiita näille epäonnistumisille. Kun tunnustaa omankin vajavaisuutensa, on paljon helpompi sietää muidenkin vajavaisuutta ja heidän tekemiään tahdittomuusvirheitä.

3. Hyväksyin sen, etteivät muut aina tiedä mitä puhuvat

Tahdittomuus sosiaalisissa tilanteissa tuntuu ahdistavalta monesti siksi, että tahdittomien sanojen sisältö ”osuu vähän turhan lähelle”. Tulkitsemme tahdittomuudeksi sellaiset puheet, jotka tavalla tai toisella vähän satuttavat meitä. Ja tätähän tapahtuu. Vaikka ihmiset eivät monesti edes tarkoita pahaa, saattaa suusta lennähdellä jos jonkinlaisia epäsopivia juttuja.

Näiden juttujen sietämisessä on itseäni auttanut se oivallus, että nämä jutut ovat kyseisein ihmisen oma näkemys asiasta. Kun sitä tarkastelee lähemmin, huomaa, että esitetty asia on usein puutteellinen tai tavalla tai toisella värittynyt tai väärinymmärretty. Suomeksi sanottuna: Ihmiset puhuvat asioista, joista eivät ole täysin perillä.

Tämä oivallus on auttanut suhtautumaan tahdittomien asioiden sanojiin vähän samalla tavalla kuin suhtautuisi lapseen, joka puhuu jostain, mitä ei täysin käsitä. Sellainen saattaa olla vähän kiusallista ja ärsyttävää, mutta minkäs teet, pikkulapset ja aikuiset lapset eivät vain ole saaneet käyttöönsä tarvittavaa tietoa, mutta haluavat silti päteä. Sitä sattuu, se on yleistä ja ihmisille ihan luonnollista. Pätemään on päästävä. Sen kanssa on vain elettävä.

4. Hyväksyin, että ihmisten kommunikointitavat ovat erilaisen elämänhistorian muokkaamia

Sille, millainen joku ihminen on, on aina syitä. Emme aina (yleensä) tiedä mitä ne ovat, mutta kaikelle on syynsä.

  • Voi olla, että joku jatkuvasti aggressiivisen asiattomia kommentteja heittelevä tyyppi onkin aiemmassa elämässä viettänyt aikaansa piireissä, joissa aggressiivinen läpänheitto on normaali tapa kommunikoida.
  • Voi olla, että joku lievän nenäkkäitä ja ylimielisiä kommentteja heittelevä tyyppi on viettänyt elämänsä vanhan rahan piireissä, joissa ihmisarvo on mitattu materialistisen statuksen ja urasaavutusten kautta.
  • Yleisin selitys taas on ihan vain se, että joku on ollut vaikkapa nuorena niin ujo ja vetäytyvä, ettei ole ehtinyt oppia ihan kaikkia sosiaalisen tahdikkuuden sääntöjä.

Henkilöhistoria ei toki ole sinäällään peruste jatkuvalle tahdittomuudelle, mutta se on monesti selitys sille. Selityksen olemassaolo lisää ymmärrystä. Ymmärrys taas lisää empatiaa ja inhimillistä suhtautumista. Kun ymmärrämme ihmistä, alamme suhtautumaan häneen paremmin. Silloin myös kaikenlaisen tahdittomuuden sietäminen helpottuu kummasti.

5. Opiskelin inhimillisyyttä

Tämä viimeinen ja ehdottomasti tehokkain keino tahdittomuuden sietämiseen löytyi ihan vahingossa. Vuonna 2014 päädyin sattumalta asumaan hippikommuuniin, minkä seurauksena kaveripiiriini tuli nopeasti valtava määrä stereotyyppisen hippimäisiä tyyppejä. Näissä piireissä taas kaikenlainen humanismi ja inhimillisyys oli kovasti arvossaan. Itse taas olin perinteisesti ollut vähän sellainen viileä, kova ja varautunut kaveri, jolle ylitsevuotava inhimillisyys oli melko uusi löytö. Hyppäsin kuitenkin kelkkaan, avasin mieleni ja aloin oppimaan inhimillisyyttä muilta ihmisiltä, kirjoista, taiteesta ja tarinoista.

Ja huhhuh, mikä matka se on ollut! Vaikka aluksi kaikenlainen inhimillisyyslässytys tuntui vähän pehmoiselta, ovat sen mukana tulleet hyödyt aivan huikeita. Inhimillisyyden lisääminen itsessään on yllättäen mahdollistanut sen, että suhtaudun paljon paremmin kanssaihmisiin, olen itse muita kohtaan entistä parempi tyyppi, hyväksyn paremmin muiden tekoja ja valintoja ja elän muutenkin rennompaa ja mielenrauhaisampaa elämää.

Tämä yleinen inhimillisyysajattelun lisäys on vaikuttanut myös kykyyni sietää tahdittomuutta: vaikka me ihmiset olemmekin välillä tahdittomia mulkkuja, se on ihan normaalia, ihmisiähän tässä vain ollaan. Hyväksymällä sen pääsemme elämässä pidemmälle ja olemme enemmän mielenrauhassa, kuin sitä vastustamalla.

6. Tahdittomuus on toisinaan kuulijan korvissa

Tämä on nyt vähän ikävä ajatus, mutta se kannattaa silti ottaa haltuun mahdollisimman pian. Tahdittomuuden kokemus ei nimittäin ja suinkaan aina johdu siitä, että joku olisi käyttäytynyt tahdittomasti. Se saattaa johtua myös siitä, että omien epävarmuuksiemme tähden tulkitsemme neutraaliksi tai myönteiseksi tarkoitetun asian jotenkin kielteisellä tavalla. Ihminen on altis loukkaantumaan asioille, joiden kanssa ei ole itse kovin sinut. Näin usein käy, vaikka itse asia olisi esitetty ihan hyvässä sävyssä.

Tarkoitus ei missään tapauksessa ole syyllistää, mutta on hyvä olla rehellinen myös itseään kohtaan: loukkaannunko jostain siksi, että se oli oikeasti tahditonta, vai siksi, että minulla itselläni on vielä paljon käsiteltävää sen tiimoilta?

Kun sitten ymmärtää, että on itse toisinaan tilanteissa se ylitulkitsija, muuttuu tahdittomuuden tai kuvitellun tahdittomuuden sietäminen helpommaksi.

Lopuksi

Olisi myös mielenkiintoista kuulla, mitkä ovat teidän haasteitanne tahdittomuuden kokemisessa ja hyväksymisessä. Mikä tekee tahdittomuuden kohtaamisesta niin epämiellyttävää? Entä millaisten keinojen avulla olette onnistuneet sietämään sitä aiempaa paremmin?

Rakkaudella,

Jevgeni

Muuta aiheeseen liittyvää:

Lämmin kiitos lukemisesta!

Aiheeseen liittyviä kirjotuksia