Tänään on hyvä päivä

tänään on hyvä päivä

Moi!

Kuulin, että tänään on hyvä päivä.

Istuskelin metrossa syviin mietteisiin vaipuneena, kun vastapäätäni istunut pikkulapsi ikkunasta katseltuaan yhtäkkiä ilmoitti:

“Äiti, tänään on hyvä päivä kun tänään on aurinkoo!”

Ja kappas. Niinpä olikin, ja muutenkin aika kivannäköistä. Ja ihan kiva päivä oli minullakin, en vain aidosti ollut huomannut asiaa. Eikös olekin jännää, että välillä tarvitaan satunnainen pikkulapsi muistuttamaan siitä, että päivä on hyvä?

Luulen, että jokainen päivämme voi olla hieman parempi, mikäli vain aktiivisesti kiinnitämme huomiota kaikkiin kivoihin pikkuasioihin, kuten siihen aurinkoisuuteen!

Yritän vastaisuudessa ihan itsekin pitää silmät auki hyvien päivien varalta! Yritä sinäkin :-)

Aiheeseen liittyviä kirjotuksia

laheisriippuvuus

Läheisriippuvuus ja sen hoito

Tänään aiheenamme on läheisriippuvuus. Sillä tarkoitetaan tilaa, jossa henkilö on niin voimakkaasti kiinni toisessa ihmisessä, että se vaikuttaa haitallisesti hänen omaan elämään ja hyvinvointiin. Läheisriippuvainen henkilö yrittää usein kontrolloida suhteen toista osapuolta ja pitää hänet lähellään.

Lue lisää »