Tarvitseeko peloistaan päästä eroon?

tarvitseeko peloistaan päästä eroon

Moi!

Aloin tuossa aamulla vastailemaan Katrin kommenttiin, mutta mieleen tuli niin paljon kaikkia muitakin ajatuksia, että taidan tehdä tästä mieluummin kokonaisen jutun.

Tiedättehän kun nykyään vähän kaikkialla (täälläkin!) hehkutetaan tätä peloistaan irti päästämistä ja kevyen ja mielekkään elämän saavuttamista sitä kautta? Itsekin toki lämpenen kovasti sille kaikelle, mutta mitä jos emme oikeasti tarvitsekaan kaikenmaailman pelonhallintatekniikoita, jotta voisimme elää mielekkäämmin?

En suinkaan kyseenalaista sitä, etteikö elämä ilman suurta määrää turhia pelkoja olisi äärimmäisen paljon miellyttävämpää kuin pelontäytteinen arkailuelämä. Vaikuttaa kuitenkin siltä, että täydellisen mielekäs, tasapainoinen, innostava ja arkailematon elämä olisi saavutettavissa, vaikkei kaikista peloistaan pääsisikään eroon.

Mietitään ihan ensiksi kuitenkin sitä, mitä nämä meidän turhat pelkomme oikeastaan ovat. Muistamme että tunteet, joihin pelkokin kuuluu, johtuvat ajatuksistamme. Koska pelokkaat ajatuksemme harvoin pohjautuvat mihinkään todelliseen, kyseessä on oikeastaan harha-ajatus tai eräänlainen mielen illuusio:

  • Esimerkiksi lentopelkoa voidaan tuntea, koska ajatellaan lentokoneen voivan pudota. Se on kuitenkin niin äärimmäisen epätodennäköistä, että pelko osoittautuu lähes aina turhaksi, ja jopa silloin kun se pitää paikkaansa, ei se siellä koneessa olijaa pelasta.
  • Benjihyppyä voidaan pelätä, koska saatetaan ajatella että köysi katkeaa tai turvavaljaat pettävät. Koska näin ei todennäköisesti tule käymään, voidaan viimeistään hypyn jälkeen huomata että kas, sehän oli täysin turha ajatus.
  • Pään ympärillä pörräävää ampiaista voidaan pelätä, koska ajatellaan sen innostuvan pistämään meitä. Todellisuudessa se on todennäköisesti viimeinen asia mitä amppari haluaa sinulle tehdä (ellet tietysti juuri esim. potkinut sen pesää) ja pian se jo lentääkin matkoihinsa. Pelkääminen siis oli aivan turhaa. (Aika jännää muuten se, että jengi flippaa totaalisesti nähdessään vierellään ampparin, alkaa hädissään huitomaan sitä ja tulee lopulta pistetyksi. Tällöin pelko johtaa juuri siihen lopputulokseen, jolta sen piti muka suojella meitä).

Toki elämässä saattaa ilmetä tilanteitä, joissa pelko auttaa meitä oikeasti, mutta ne ovat suhtkoht turvallisissa länsimaissa niin vähissä, että useimmat pelkomme ovat juuri näitä ajatusharhoja, jotka eivät pohjaudu todellisuuteen.

No okei, jokaisella näitä ajatusharhoja nyt kuitenkin on. Tarkoittaako se sitä, että olemme vähän tyhmiä, koska uskomme johonkin epätodelliseen? Ja jos päätämmekin, että emme viitsi hankkiutua näistä harhoista eroon, olemmeko enemmän kuin hiukan tyhmiä?

Kyllä ja ei.

Pelkääminen (ts. taistele tai pakene-reaktiossa oleminen) itsessään on kyllä älyllisesti tyhmentävää. Siinä kehomme toimintakyky kasvaa, aivojen toimintakyky taas pienenee. Erityisesti otsalohkon toiminta kärsii. Otsalohko taas huolehtii esimerkiksi sellaisista asioista kuin itsehillinnän, kokonaisuuksien tai syy- ja seuraussuhteiden hahmottaminen. Tässä mielessä pelätessämme meistä tulee kirjaimellisesti tyhmempiä.

Toisaalta taas näkisin melko älykkäänä toimintana sen, ettei satsaa energiaa sellaisiin asioihin, joita emme oikeastaan tarvitse. Tässä tapauksessa se olisi energian käyttäminen kaikenmaailman pelon- ja mielenhallintatekniikoiden opettelemiseen. Niiden opettelu ja soveltaminen on minusta kyllä aidosti hieno juttu, mutta vaikuttaa siltä, ettei se ole oleellinen askel ns. pelottomaan elämään.

No okei, mikä on vaihtoehto niiden opettelulle? Mitä tarvitsee tehdä, jotta saavuttaa sen pelottoman, tasapainoisen ja mielekkään elämän?

Ei mitään.

Ei yhtään mitään.

Tämä johtuu siitä, että aivoihimme on sisäänrakennettu systeemi, joka automaattisesti palauttaa meidät mielenrauhaan, kunhan emme estä sen toimintaa omilla ajatuksillamme. Tätä estämistä on esimerkiksi jonkin kielteisen ajatuksen märehtiminen, ylianalysointi tai jonkinlainen siinä roikkuminen. Kun taas päästämme ikävistä ajatuksistamme irti, palauttaa mielemme meidät mielenrauhaan.

Tämä on monille täysin selkeää. Harmittavan yleinen virhe on kuitenkin siinä, että he näkevät kielteiset ajatukset ja tunteet (kutsun niitä nyt kielteisiksi, koska ne pääosin tuntuvat ikäviltä) huonoina juttuina, joita tulee vältellä ja joista tulee aktiivisesti pyrkiä pois.

Se aktiivinen poispyrkiminen taas on juuri se paras mahdollinen keino vain saada itselleen aikaan entistä huonomman meiningin. Mitä siis pitäisi tehdä?

No, yksinkertaisesti hyväksyä ne ikävät fiiliksensä ja antaa niiden olla. Se on täysin okei, että sinulla on just nyt huono meno. On okei että suututtaa, vituttaa, harmittaa, ärsyttää ja mitä ikinä. Ne menevät kyllä ohi heti, kun annat niiden mennä. Sen sijaan todella ei-ookoo on niistä väkisin poispyrkiminen tai oman häiriökäyttäytymisen oikeuttaminen sillä, että sua nyt vaan sattuu suututtamaan.

Tämänkin monet tajuavat, mutta eivät (varsinkaan itse alhaisessa mielentilassa ollessaan) tajua, miten niiden ikävien ajatusten voisi vain “antaa olla”. Niitä kun vaan tuntuu väkisin tulevan mieleen lisää heti, kun edelliset ovat poistuneet. Niinhän se menee. Voin itse asiassa myöntää, ettei minullakaan ole niin minkäänlaista havaintoa siitä, miten niiden mieleen tulemisen voisi estää. Sen sijaan tiedän, että niitä ikäviä ajatuksia ei tule loputtomasti. Lopulta aina koittaa hetki, jolloin ne korvautuvat neutraaleilla tai jopa myönteisillä ajatuksilla.

Voi olla että kesken pahimman angstauksesi puhelimesi soi, ja siihen puhumiseen keskittyessäsi alat ajattelemaan jotain muuta. Voi olla että huomaat teeveestä tulevan jotain mielenkiintoista ja keskityt muutaman ajatuksen verran siihen. Toisin sanoen jossain vaiheessa tapahtuu jotain, joka korvaa ikävät ajatuksesi joillain muilla.

Itse asiassa voisin väittää, että niin tapahtuu koko ajan jopa silloin, kun itse koet olevasi jatkuvassa pahassa olossa. Ikävien ajatuksien välissä on jatkuvasti hyviä ja neutraaleja, jotka edes hetkeksi nostavat meidät pois pahasta olosta. Koska aivomme ovat kuitenkin suunniteltu näkemään lainalaisuuksia, ne nopeasti unohtavat että näitä hyviä ajatuksia oli ollenkaan, ja saavat sinut uskomaan että olet ollut koko ajan huonoissa fiiliksissä.

Joskus nämä neutraalit tai hyvät ajatukset nostavat meidät pahasta olosta pois vain hetkeksi ja korvautuvat pian uusilla ikävillä ajatuksilla. Usein käy kuitenkin myös niin, että hyvää ajatusta seuraa toinen, kolmas, neljäs ja viides hyvä, näin lopettaen angstaamisemme pidemmäksikin aikaväliksi. Näin siis meidän “sisäänrakennettu olonhallintasysteemimme” palautti meidät hyvään tai neutraaliin fiilikseen.

Eli vielä kerran: Pyrkimällä aktiivisesti pois huonoista fiiliksistä, helpotamme vain uusien vastaavien syntymistä. Antamalla niiden taas olla, annamme paremman mahdollisuuden ikävien ajatusten korvautua hyvillä.

No miten tämä sitten liittyy pelkoihin?

No siten, että pelko on tunne ja siihen pätee tuo kaikki äskeinen. Sanotaan että olen vaikkapa aikeissa hypätä sen benjihypyn ja minua nyt sattuu pelottamaan vähän hiton paljon. Mikäli alan ajattelemaan että “mikä mussa on vikana, miks oon tällänen nössö, hei miten mä pääsen pois tästä pelosta, mitähän tekniikkaa mun nyt pitää käyttää, ehinköhän mä meditoida vähän ennen hyppyä, AAAA MIKS TÄÄ ON NÄIN KORKEELLA” niin aika heikolta näyttää mielenrauhaan pääseminen. Jos sen sijaan vain tuumaisin että “okei, mua nyt pelottaa täällä ylhäällä oleminen aika paljon, mutta se on täysin okei. Kohta hyppään alas ja tää menee ohi.” Tuolla tavoin ajattelu ei suinkaan pelasta minua pelon tuntemiselta ennen hyppyä tai sen aikana, mutta säästää minut niiltä ikäviltä tunteilta, jotka ilmaantuvat tuon “mä oon nössö apua apua mitä mun pitäis tehä, oonko tyhmä ja paska ihminen kun pelkään”-ajatuksen seurauksena.

Jos peloista haluaisi täysin eroon, niin joo, paras keino minun silmiini näyttäisivät edelleen olevan nuo uskomusten ja ajatusten muuttamiset sun muut tekniikat. Jos tarkoitus taas on vain elää tasapainoista ja miellyttävää elämää oleskellen pääosin hyvissä fiiliksissä, riittää että ne kielteiset olotilansa oppii hyväksymään ja oppii oman olonhallintajärjestelmänsä huolehtia muusta.

On ihan okei olla vähän hölmö nössö ja pelkuri. Niin me muutkin ollaan. Se joka väittää muuta vaikuttaisi valehtelevan.

(Visited 600 times, 2 visits today)

0 comments… add one

Leave a Comment