Tauoista on hyötyä

tauoista on hyötyä

Kuinka moni pitää itseään aivan uskomattoman kovana (työn)tekijänä joka jaksaa painaa duuniansa väsymättä ja hidastamatta tahtia pitkiäkin aikoja? Tekijänä joka tekee hommansa erinomaisesti vaikka kuinka väsyttäisi, ei huvittaisi tai työnteosta tyystiin puuttuisi inspiraatio.

Itse olen pitänyt ja välillä jopa katsonut alaspäin niitä, jotka tekivät töitä hitaampaan tahtiin tai pitivät mielestäni liiaksi taukoja kun itse vain painoin menemään. Rauhallisesti ottavilta ihmisiltä puuttui mielestäni tahdonvoimaa pyrkiä parempiin tuloksiin.

Välillä kuitenkin sattui niin, että joku tälläinen ”rauhallinen” työntekijä ylitti kirkkaasti omat kovalla työllä saavutetut tulokseni. Miten?

Tämä tietysti tuntui minusta häiritsevältä. Kun en keksinyt kuinka se on ollenkaan mahdollista, päädyin toistuvasti arvioon, että kyseessä on vain jonkinlainen yli-ihminen, jonka kanssa ”normaalin” ihmisen on turha yrittääkään kilpailla.

Jos ja kun väsyin työssä, en suinkaan lopettanut tai hidastanut tahtia, vaan jollain keinolla motivoin itseni jatkamaan. Ajattelutapani oli kutakuinkin mallia ”ja perkele  tässä mitää aleta löysäilee, kovaa työtä vaa, haudassa levätään!”. Tulosta syntyi ja kehuja tuli. Tälläisinä hetkinä olin todella tyytyväinen itseeni.

Pitkien ja kovien työrupeamien jälkeen tuli kuitenkin hitaampia hetkiä, jolloin työ ei tuntunut maistuvan eikä sujuvan, vaikka kuinka kovasti koitinkin. Tiedostin näiden hetkien olemassaolon, mutten viitsinyt pohtia niitä sen kummemmin, tiesin, että myöhemmin työtehoni olisi taas ennallaan. Koska näitä notkahduksia oli useimmilla, pidin niitä aivan asiaan kuuluvina. Uskoin myös, että ne ovat jollain tapaa sidoksissa sen hetkiseen olooni. Huono päivä, nälkä tai muutenvaan löysä olo riitti selitykseksi. Ajan myötä pääsisin niistä eroon, ajattelin.

Vaan kuinkas kävikään?

Sen sijaan että ne olisivat poistuneet minnekkään, niitä tuli yhä useammin ja useammin. Ja sekös oli ärsyttävää. Ilman niitähän työtahtini olisi voinut olla paljon korkeampi. Lopulta sain aikaiseksi ruveta tutkimaan asiaa. Se kannatti. Tein muutamia löytöjä jotka muuttivat ajattelutapani täysin ja jotka nyt haluaisin jakaa kanssanne.

 Tauot pitävät työtehon korkealla

Omasta mielestäni löydöistäni tärkein on ns. negatiivisen tuottavuuden sääntö. Sen sisältö on kutakuinkin se, että väsyneenä sama tai jopa kovempi työpanos johtaa heikompiin tuloksiin kuin virkeänä. Otetaan esimerkki:

Maija on töissä hr-osastolla työhakemusten käsittelijänä. Normaalilla työtahdillaan hän käsittelee 10 hakemusta tunnissa. Maija tuntee tänään olonsa motivoituneeksi ja päättää olla tehokas tekemällä töitä putkeen kolmen tunnin ajan. Normaalisti hän pitäisi puolen tunnin tauon jo kahden tunnin jälkeen. Maija käy hommiin. Ensimmäisen tunnin saldo on tutut 10 hakemusta. Myös toinen tunti etenee suunnitellusti, 10 hakemusta. Tämän jälkeen Maija alkaa kuitenkin väsyä ja hänen keskittymisensä herpaantuu.

Hän alkaa tahtomattaan hidastelemaan ja unohtuu välillä ajattelemaan omiaan, käsilläolevaan työhön liittymättömiä ajatuksia. Kolmannen tunnin saldo onkin vain 5 käsiteltyä hakemusta. Käytännössä jättämällä tauon väliin Maija on menettänyt puoli tuntia tehokasta työ/taukoaikaa. Mikäli hän olisi pitänyt kahden tunnin jälkeen puolen tunnin tauon ja palannut sen jälkeen töihin, olisi hän saanut käsiteltyä samat 5 hakemusta (tunnin normaalitahdin ollessa 10 hakemusta). Pidetty tauko olisi myös mahdollistanut tehokkaan työnteon seuraavalle parille tunnille.

Negatiivisen tuottavuuden sääntöä voidaan havainnollistaa seuraavilla kuvaajilla:

Perinteisessä mallissa ajan myötä väsymys lisääntyy ja keskittymiskyky laskee. Mitä enemmän aikaa kuluu, sitä tehottomampaa(tai oikeastaan tuloksettomampaa) työ on.

 

Mikäli työn teho halutaan pitää korkealla, on viisasta pitää taukoja sopivissa väleissä:

 

Näemme kuinka oikeassa kohdassa pidetty tauko palauttaa pudonneen työtehon entiselle, virkeälle tasolle.

((Lisäys 20.8.2011): Törmäsin Dale Carnegien kirjassa How to Stop Worrying and Start Living mielenkiintoiseen esimerkkiin tästä. Erään terästehtaan työntekijät kuormasivat päivässä keskimäärin 12,5 tonnia terästä per ukko, yleensä jaksamatta tuota määrää enempää. Tehtaalle palkattiin henkilö, jonka tarkoitus oli testata levon vaikutusta työn tulokseen. Koehenkilöksi valittiin eräs herra nimeltään Schmidt.

Tämän Schmidtin piti työskentelyn lomassa muistaa levätä jo ennen kuin hän tuntisi väsymystä. Keskimäärin hän päätyi tekemään työtä 26 minuuttia ja lepäämään 34 minuuttia tunnista. Tämän vaikutus työn tulokseen oli DRAMAATTINEN. 12,5 tonnin sijaan Schmidt kuormasikin päivässä (tarkkailua jatkettiin kolmen vuoden ajan) keskimäärin 47 tonnia terästä! Noin neljä kertaa normaalia enemmän!)

Sama pätee ihmiseen myös yleisellä tasolla. Otetaan toinen esimerkki:

Metsuri on kaatamassa kirveellään puita. Työ etenee erinomaisesti, puut kaatuilevat hyvää tahtia. Työn edetessä kirves kuitenkin tylsyy, eikä pysty puuhun enää yhtä hyvin kuin alussa. Mitä tylsemmäksi kirves käy, sitä enemmän aikaa ja vaivaa hänellä menee yhtä puuta kohden. Metsurillamme on hyvä kunto, joten hän itse ei tunne väsyvänsä, mutta tylsän kirveen takia työ etenee yhä huonommin ja huonommin. Lopulta kirves on joko teroitettava tai luovuttava puiden kaadosta kokonaan.

Tässä tapauksessa kirves symboloi ihmistä. Enemmän tai vähemmän kuluttavaa työtä tekevä ihminen väsyy ja tylsyy ajan myötä, ja tarvitsee tauon tai lomaa. Mikäli näitä ei pidä ollenkaan, voi seurata työn tuloksen putoaminen pohjatasolle tai jopa burn-outti.

Teroittamisella ei tarkoiteta tässä pelkästään taukoja töissä tai lomia. Työasioista olisi välillä hyvä luopua hetkeksi kokonaan. Töiden jälkeen kotiin meneminen yhä töitä ajatellen – tai mikä pahinta, töiden tekeminen vapaa-ajalla –  ei ole lepäämistä. Työ on mahdollisuuksien mukaan jätettävä työpaikan ovelle. Mielekäs harrastus, ajanvietto ystävien ja perheen kanssa tai ihan vain laiskottelu töiden ulkopuolella ovat tehokkaimpia keinoja itsensä teroittamiseen.

Huokoistamalla vaihtelua työpäivään

Entä jos töiden tauottaminen ei syystä tai toisesta ole mahdollista? Onko vain hyväksyttävä työnsä kuluttavuus ja yritettävä kestää niin kauan kuin vain kykenee ja toivottava jonkin ulkopuolisen tekijän muuttavan asiantilaa parempaan päin?

Yksi vaihtoehto on yrittää toteuttaa työssään ns. huokoistamista. Huokoistamisen konsepti on vielä melko uusi, eikä sitä ole vielä kehitetty huippuunsa. Tiivistettynä se kuitenkin tarkoittaa työpäivänsä (tai miksei jonkin muunkin pidempikestoisen toiminnan) muokkaamista mahdollisimman siedettäväksi ja rennoksi, pudottamatta kuitenkaan työn tehoa.

Työpäiväänsä voi helpottaa mm. seuraavilla:

–          Luovat tauot

–          Raskaiden ja kevyiden tehtävien rytmittäminen

–          Mikrotauot

Mitä nämä ovat?

Luova taukokin on työtä, tavallaan. Tarkoitus on pitää lepohetki töistä, mutta ajatella mieluusti jotain työn kannalta oleellista. Lyhyen luovan tauon pitäminen on paitsi lepoa töistä, myös työn kannalta äärimmäisen hyödyllistä. Suosittelen miettimään esimerkiksi oman työnsä optimointia.

Mikrotauot taas ovat omien mieltymyksien mukaan säännöllisesti tai epäsäännöllisesti pidettyjä 2 – 5 minuutin taukoja, joiden aikana keskitytään muuhun kuin työasioihin. Yksi suosituimmista mikrotaukoilun muodoista on pienen kävelylenkin (esimerkiksi talon ympäri) tekeminen. Viisi minuuttia raikkaassa ja viileässä ilmassa on monesti parempi (ja varmasti terveellisempi!) työtehon edistäjä kuin viidentoista minuutin kahvi- tai röökitauko.

Raskaiden ja kevyiden tehtävien rytmittäminen on ensiarvoisen tärkeää paristakin syystä. Useiden raskaiden töiden suorittaminen peräkkäin väsyttää, kun taas liian monen helpon ja kevyen homman ketjuttaminen saa nekin tuntumaan työltä, ja pahimmillaan tylsistyttää. Kevyet hommat raskaiden välissä taas ovat monotonisen puurtamisen välissä mitä ilahduttavin kokemus.

Huokoistamisen hyödyt ovat vaikeasti nähtävissä, johtuen niiden ylläpitävästä luonteesta. Huomattavasti helpommin näkee oman työstä johtuvan rasittuneisuutensa , kun työtänsä ei ole muistanut tai viitsinyt helpottaa. Yksi selkeästi esiin nouseva, ei-ylläpitävä hyöty kuitenkin löytyy. Huokoistaminen luo tehokkaasti tunteen työnsä ja työaikansa hallinnasta. Ainakin itselleni on ratkaisevan tärkeää tuntea voivansa vaikuttaa työpäivänsä sisältöön edes vähän. Tahdoton virran (muiden määräysten) mukana ajelehtiminen taas on omiaan luomaan voimattomuuden ja toivottomuuden tunnetta. Kenenkään mielestä ei liene kivaa ajatella, ettei voi vaikuttaa työpäiväänsä yhtään mitenkään.

Onko työsi terveytesi pilaamisen arvoista?

Tauoton työskentely on kuin ryöstöviljelyä. Nopean tuloksen vuoksi tehdään itselleen hallaa pidemmällä aikavälillä. Ajatellaan, että kun kaikki on tällä hetkellä okei, se on myös myöhemmin okei. Näin ei kuitenkaan ole, eikä itselleen aiheutettuja vahinkoja välttämättä korjatakkaan ihan helposti.

Välillä kuulee sanottavan että nyt tehdään töitä täysillä kun vielä jaksetaan ja levätään sitten myöhemmin. Jo tuohon lauseeseen on tahalleen tai tahtomatta sisällytetty se, että jossain kohti työtä ei enää jaksa, kestä tai kykene tekemään. Selkeästi raskaat ja fyysiset työt ovat oma juttunsa, mutta se, että kevyistä sisätöistä jäädään työperäisille sairaslomille ja jopa työkyvyttömyyseläkkeille on todella, todella huolestuttavaa. On tietysti jokaisen oma asia valitseeko terveyttä kuluttavan työn vai mahdollisesti pienemmän palkan ja alhaisemman aseman välillä. Luulen kuitenkin että harva suorastaan nauttii kroonisesta työperäisestä rasituksesta ja stressistä sekä varsinkaan niiden seuraamuksista.

Tee itsellesi palvelus ja raivaa hetki päivästäsi miettiäksesi jaksamistasi pitkällä aikavälillä. Muista, että suurempi vaivannäkö ei aina tarkoita suurempaa tulosta!

(Visited 470 times, 1 visits today)

0 comments… add one

Leave a Comment