Tee tarpeeksi hyvin, älä enempää

TEE TARPEEKSI HYVIN, ÄLÄ ENEMPÄÄ

Keskuudessamme elää jostain peräisin oleva uskomus, että asiat tulisi tehdä mahdollisimman hyvin. Niin järkevänkuuloinen ja kaunis ajatus kuin se onkin, se on myös monin osin täysin järjetön. Aidan matalimmasta kohdasta ylittäminen ei ole kauhean hyväksyttyä. Paremman – ja erityisesti stressivapaamman – elämän kannalta se on usein kuitenkin järkevää.

Mikä sitten tekee siitä tarpeeksi hyvin suorittamisesta järkevämpää kuin mahdollisimman hyvin suoriutumisesta?

(Huomioi, että käytän tässä tapauksessa sanaa ylisuoriutujaa henkilöistä, jotka suoriutuvat liian hyvin, ei suinkaan heistä jotka saavat eniten aikaan)

Ensinnäkin, se säästää aikaa ja vaivaa. Olet ehkä kuullut 80/20-säännöstä eli Pareton periaatteesta, jonka mukaan 80 % tuloksesta syntyy vain 20 % työmäärästä ja loput 20 % tuloksesta 80 % työmäärästä. Tarpeeksi hyvän tuloksen siis saavuttaa usein jo viidesosalla siitä työmäärästä, joka vaaditaan täydelliseen tulokseen.

En suinkaan tuomitse täydellisesti tekemistä, minusta on hienoa jos joku viitsii nähdä aidosti vaivaa. Näyttää vaan siltä, että maailma ei palkitse niinkään ylisuorittajia. Se palkitsee heidät, jotka saavat asioita aikaan. Ja aikaansaamisessa ylisuorittajat jäävät armottomasti häviölle.

Keksiikö joku edes yhtään hyvää syytä täydellisyyden tavoittelulle kilpailutilanteen ja täydellisyydestä kumpuavan oman mielihyvän lisäksi?

Nämä blogitekstini ovat hyvä esimerkki tarpeeksi hyvin tekemisestä. Ne ovat kaikkea muuta kuin kaunokirjallisia taidonnäytteitä, mutta niistä kuitenkin saa  tarpeeksi hyvin selvää. Mikäli tavoittelisin täydellisyyttä, saisin valmiiksi yhden tekstin siinä ajassa, jossa nyt saan kolme (ja unohdetaan nyt kiltisti se tosiasia, etten kuitenkaan pääsisi täydellisyyteen, kun en ole edes viitsinyt opetella kirjoittamaan niin hyvin). Miettikäähän, kumpi näistä vaihtoehdoista tarjoaa enemmän arvoa niin itselleni kuin lukijoillekin. Yksi “täydellinen” vai kolme tarpeeksi hyvää tekstiä?

Toinen syy on yksinkertaisesti se, ettei todella hyvin tekemisestä saa sen kummemmin kiitosta tai hyötyä kuin tarpeeksi hyvin tekemisestäkään. Kympin oppilaalla ei mene sen paremmin kuin kahdeksikon oppilaallakaan (ja mahdollisesti vielä huonommin, koska kahdeksikon oppilaalla on puolellaan mm. tietty sosiaalinen etu).

Työpaikan ylisuoriutuja ei välttämättä saa sen enempää palkkaa kuin keskivertotyöntekijäkään. Sen sijaan hän hyvässä lykyssä pääsee nauttimaan lisästressistä ja lisätyöstä. Aika hyvä diili hei!

Oletetaan kuitenkin, että ylisuoriutuminen koulussa tai töissä toisi jotain konkreettista hyötyä. Onko tämä hyvä asia luokan tai työpaikan ryhmädynamiikan kannalta? Vaikuttaako tämä sosiaalisiin suhteisiin ylisuoriutujan ja “normaalien” porukan välillä? Voitaisiin toki sanoa, ettei ole mitään syytä miksi vaikuttaisi, mutta tiedämme jokainen, ettei näin ole. Erilaiset joutuvat auttamatta erille muusta porukasta, erityisesti kun kyse on asiasta nimeltään menestys.

Voimme elää haavemaailmassa ja ajatella, että jokainen hyväksytään juuri sellaisena kuin on, tai kohdata todellisuus ja hyväksyä se, ettei valtaosa ihmisistä toimi niin. Ylisuoriutujan tulisikin pohtia tälläisissä tilanteissa, kumpi on hänelle tärkeämpää. Mukavien ihmissuhteiden ylläpitäminen vaiko potentiaalinen menestys?

En suinkaan sano, että muiden ihmisten pitäisi antaa noin herkästi estää ketään menestymästä, päinvastoin. Sanon, että menestyksen tavoittelu ylisuoriutumalla (ja varsinkaan tallomalla muiden varpaille!) ei ole se paras vaihtoehto. Jokainen halunnee olla mielummin pidetty menestyjä kuin vihattu menestyjä.

Ymmärrän toki ylisuoriutumisen omaksi ilokseen sekä silloin, kun siihen on aikaa ja ylimääräistä energiaa. Sekä tietysti kilpailun yhteydessä. Useimmissa muissa tilanteissa siinä ei kuitenkaan ole järkeä.

Koulut ovat erinomainen esimerkki tästä. Mitä järkeä on siinä, että Liisa ahertaa koko illan maantiedon esitelmän parissa, jos esitelmän vaikutus kurssiarvosanaan on 10%, kokeen 70% ja tuntiaktiivisuuden 20%? Järkevämmin Liisa käyttäisi aikansa lukien kokeeseen ja tehden esitelmän vain Tarpeeksi Hyvin.

Mutta koska kouluissa keskitytään usein itse oppimisen sijaan mahdollisimman hyvän arvosanan ansaitsemiseen, päästään todistamaan juuri tälläisiä tapauksia. Kuulen jonkun jo sanovan, että Liisahan voisi tehdä molemmat, sekä lukea hyvin kokeeseen, että tehdä täydellisen esitelmän. Niin voisi. Mutta miksi hänen pitäisi tehdä se? Miksi hän haluaisi mielummin kympin kurssista kun voisi ottaa ysin ja ohessa ehtiä tekemään muutakin kuin vain opiskelemaan?

Ai niin, melkein unohdin. Kukaan ei edes odota sinulta täydellisyyttä! Miksi nähdä enempää vaivaa, jos sitä ei sinulta odoteta, pyydetä eikä siitä palkita kovin hyvin, jos ollenkaan?

Mieti tätä kaikkea ensi kerran, kun saat päähäsi tehdä jotain paremmin kuin tarpeeksi hyvin. Mieti, onko se järkevää vai pelkkää ajanhukkaa ja oman egon ruokkimista.

Vähemmän työtä, vähemmän tuhlattua aikaa, vähemmän stressiä, enemmän tulosta. Aika hyvä diili minusta. Eli, ei huonosti eikä täydellisesti. Tarpeeksi hyvin!

(Visited 467 times, 1 visits today)

0 comments… add one

Leave a Comment