Harva asia tuo elämäämme niin paljon hyvää, kuin voimauttavat ja toimivat ihmissuhteet. Mitä parempi meidän on olla kumppaneitemme, ystäviemme, kavereittemme ja perheenjäsentemme kanssa, sitä todennäköisemmin pystymme olemaan onnellisia. Jokainen kuitenkin tietää, että ihmissuhteet ovat usein hankalia. Tänään haluan kirjoittaa eräästä merkittävästä aiheesta, joka vaikuttaa aivan jokaisen ihmissuhteen taustalla. Tämä aihe on tunnetarpeet. Niitä on jokaisella meistä ja niiden ymmärtäminen on hyvin keskeistä, jotta ihmissuhteistaan voisi kehittää toimivampia.
Ihmissuhteissa oleminen voi tuntua toisinaan turhauttavalta. Yksi suurimmista ja toistuvimmista turhautumisen syistä on kokemus siitä, ettei meihin suhtauduta, ettei meitä ymmärretä ja ettei meitä osata kohdata sillä tavalla, kuin haluaisimme. Ihmiset saattavat kuvata tätä esimerkiksi seuraavin sanakääntein:
- “Tuntuu, ettei hän koskaan nähnyt todellista minua!”
- “Tuntuu usein siltä, ettet oikein ymmärrä minua”
- “En koe saavani sinulta aina sitä, mitä tarvitsen”.
Ja ymmärtäähän sen, että tuntuu turhauttavalta, kun ei saa tarvitsemaansa, ei tule nähdyksi todellisena itsenään, eikä tule ymmärretyksi! Vielä raskaampaan tilanteeseen voidaan joutua siksi, että tämä toimii molempiin suuntiin. Ihmissuhteen tai parisuhteen molemmat osapuolet voivat turhautua, kun kumpikaan ei koe saavansa toiselta osapuolelta sitä, mitä tarvitsee.
Näillä kokemuksilla ei ole välttämättä mitään tekemistä sen kanssa, etteikö ihmissuhteen toinen osapuoli yrittäisi ihan tosissaan. Kyllä me ihmiset pääasiassa yritämme kovasti. Meille on yleensä hyvinkin tärkeää, että muiden on hyvä olla seurassamme. Emme kuitenkaan aina onnistu täyttämään toisen toiveita ja tarpeita. Usein toisen ihmisen tarpeiden, toiveiden tai vaikka sen “todellisen minän” lukeminen on vain todella haastavaa.
Mutta mikä siinä on tarkalleen ottaen haastavaa? Mitä meiltä jää tajuamatta, kun emme onnistu lukemaan toista ihmistä hänen toivomallaan tavalla? Perehdytään lyhyesti tähän.
Ihmisillä on tunnetarpeita
Jokaisella meistä on tunnetarpeita. Erilaisia tarpeita on paljon, mutta valtaosa niistä on melko ymmärrettäviä ja toistuvia. Tässä muutama esimerkki:
- Hyväksynnän ja/tai tunnustetuksi tulemisen tarve
- Turvallisuuden, ennustettavuuden ja/tai jatkuvuuden tunteen tarve
- Hellyyden ja hoivan kaipuu
- Toveruuden ja myötäkokemisen tarve
- Kunnioitetuksi ja arvostetuksi tulemisen tarve
Ja monia, monia muita vastaavia. Hyvä olomme ihmissuhteessa syntyy osittain juuri tästä: kuinka hyvin tärkeät tarpeemme täyttyvät kyseisessä ihmissuhteessa?
Tarpeiden tyyppi ja voimakkuus vaihtelee yksilöstä toiseen. Yksi voi kaivata esimerkiksi huomattavasti enemmän turvallisuuden tunnetta, kuin joku toinen. Joku taas saattaa haluta muilta erityisen paljon hyväksyntää.
Mitä paremmin osaamme “lukea” muiden tunnetarpeita, sitä paremmin voimme halutessamme asettaa oman käytöksemme linjaan toisen ihmisen tarpeiden kanssa. Tätä voi tehdä sekä hyvät, että pahat mielessään, sillä mekaniikka on molemmissa pitkälti sama:
- Myönteinen esimerkki on vaikkapa se, että parisuhteessa toinen osapuoli täyttää tietoisesti toisen tunnetarpeet, jolloin toisella on hyvä olla. Kun molemmat osapuolet pyrkivät tähän, molemmilla on parempi olla.
- Kielteisempi esimerkki taas on vaikkapa se, että toista ihmistä yritetään manipuloida ja ohjailla sillä, että annetaan hänelle juuri tietty määrä sitä, mitä hän kaipaa. Jos hän alkaakin käyttäytyä toisin, kuin häntä manipuloiva ihminen toivoisi, voi manipuloija tietoisesti ottaa häneltä pois sen, mitä toinen kaipaa. Tämä on hyvin toistuva dynamiikka esimerkiksi hallitsevissa parisuhteissa.
Sanoisin, että tunnetarpeemme ovat jopa keskeisimpiä meitä elämässämme ohjaavia voimia. Teemme asioita siksi, että pyrimme saamaan itsellemme hyvän olon. Hyvä olo taas tulee silloin, kun saamme tarpeitamme tyydytetyiksi. Tyydyttymättömät tarpeet taas tuntuvat ikäviltä.
Omia tunnetarpeitaan voi pyrkiä täyttämään joko itse, tai sitten niitä voi pyrkiä täyttämään muiden ihmisten avulla. Jollakulla saattaa olla esimerkiksi “omasta takaa” vahva luottamus maailmaan ja tunne siitä, että maailma on turvallinen paikka. Tällainen ihmisen ei välttämättä tarvitse muilta ihmisiltä niin paljoa, jotta hänen turvallisuudentarpeensa täyttyy. Hän siis täyttää suurimman osan tarpeestaan itse. Vastaavasti toinen ihminen, joka ei syystä tai toisesta kykene “tuottamaan” itselleen turvallisuuden tunnetta, voi kaivata sitä huomattavan paljon enemmän muilta ihmisiltä.
Kyky täyttää itse omat tunnetarpeensa on äärimmäisen tärkeä ja hieno asia, mutta melko vähissä ovat todennäköisesti ne ihmiset, jotka saavat itse kaikki tarpeensa tyydytettyä. Lähtökohtaisesti me tarvitsemme toisiamme ja kukoistamme toistemme seurassa. Yleisimmin saamme osan tarpeistamme tyydytettyä itse ja osaan tarvitsemme muita ihmisiä.
Tunnetarpeiden yhteensovittaminen
Ihannetilanteessa ihmissuhteen molemmat osapuolet onnistuvat tyydyttämään toistensa tunnetarpeet. On kuitenkin ymmmärrettävä, että näin on vain ihannetilanteessa. Todellisessa elämässä asia on yleensä monimutkaisempi, esimerkiksi seuraavin tavoin:
- Yksi ihminen ei ole välttämättä kyvykäs tyydyttämään toisen osapuolen kaikkia tunnetarpeita. Tämä voi nousta ongelmaksi esimerkiksi parisuhteessa, jos toinen osapuoli kokee, että oman kumppanin tulisi tähän kyetä. Tuloksena voi syntyä eräänlainen vaativuuden dynamiikka. Toinen osapuoli kokee, että häneltä vaaditaan enemmän, kuin mitä hän on kyvykäs antamaan. Tämä taas voi synnyttää esimerkiksi painostavaa ilmapiiriä, syyllisyyttä ja epäonnistumisen tunteita.
- Toinen osapuoli ei ole välttämättä halukas tyydyttämään toisen osapuolen kaikkia tunnetarpeita. Toinen osapuoli voi esimerkiksi haluta tunnetarpeensa täyttämistä tavalla, joka ei tunnu toisen mielestä mukavalta. Ehkäpä se on jotenkin hänen arvojaan vastaan, ehkäpä siinä ylittyisivät hänen rajansa, ehkäpä toinen ei vain pidä toisen tunnetarvetta jollain tapaa mielekkäänä.
- Osapuolten tarpeet voivat olla eri tavoin ristiriidassa keskenään. Yleinen esimerkki on vaikkapa turvallisuuden kaipuun ja toisaalta luottamuksen välinen ristiriita. Esimerkiksi parisuhteen toinen osapuoli voi kaivata sitä, että häneen luotetaan, ja ettei hänen tulemisista ja menemisistään pidetä huipputarkkaa kirjaa. Toinen osapuoli taas saattaa kaivata turvallisuun kokemusta niin vahvasti, että pyrkii tarkkailemaan jatkuvasti sitä, missä toinen osapuoli milloinkin menee.
Ihmissuhteen osapuolten tunnetarpeet jäävät yleensä ainakin joiltain osin täyttymättä. Tämä on sinänsä aivan arkinen ja normaali asia. Ei ole aiheellistakaan odottaa, että yksi ihminen kykenisi kattamaan aivan kaikkia tarpeitamme. Siksikin solmimme elämässämme useita erilaisia ihmissuhteita. Monilla on sekä kumppani, että ystäviä, että kavereita, että perhettä. Kaikkien näiden joukossa taas on useita erilaisia ihmisiä. Esimerkiksi yksi ystävä täyttää jonkin tarpeen, joku toinen ystävä taas jonkin toisen. Siltikin varsin yleinen ongelma esimerkiksi parisuhteissa on se, että omalta kumppanilta odotetaan aivan jokaiseen tarpeeseen vastaamista. Sellainen voi tuntua toisesta ymmärrettävästi painostavalta.
Tavallaan ihmis- ja parisuhteet ovatkin eräänlaista neuvottelua. Mitä annan sinulle, entä mitä saan sinulta? Entä tuntuuko antaminen ja vastaanottaminen hyvältä? Kun tämä “neuvottelu” kahden ihmisen välillä toimii, on kyseinen ihmissuhde todennäköisemmin toimiva, kuin jos “neuvottelussa” ei päästä molempia tyydyttävään tulokseen. Ehkäpä “neuvottelu” on tässä yhteydessä kylmähkö sana, mutta se havainnollistaa mielestäni hyvin sitä, että tunnetarpeiden tyydyttyminen on yhteispeliä, jossa molemmilla osapuolilla on vapaus päättää omasta toiminnastaan.
Tunnetarpeiden tyydyttämisestä on toki oltava oikeus myös kieltäytyä. Ei nähdäkseni ole tarkoituskaan, että pyrkisimme aina tyydyttämään muiden tunnetarpeita, varsinkaan silloin, jos niiden täyttäminen tuntuu itsestämme pahalta. Tämä tuntuu kuitenkin olevan jonkinlainen tabu. Vaikka periaatteessa ymmärtäisimmekin, että kieltäytymisessä ei ole mitään väärää, voi sen tekeminen avoimesti tuntua hyvin haastavalta. “En halua täyttää sinun tunnetarvettasi“. Tämä on aika raju viesti. Sen ilmaiseminen suoraan voi olla ymmärrettävästi vaikeaa, mutta toisaalta saman ilmaiseminen kiertoteitse näyttää helposti vesittävän sen keskeisen tarkoituksen.
Usein esimerkiksi kuulee tilanteista, joissa toisen tunnetarpeeseen ollaan suhtauduttu torjuvasti, mutta torjunta on esitetty niin ympäripyöreästi, että se on jäänyt toiselle osapuolelle epäselväksi. Näin toinen ei ole tajunnutkaan luopua tunnetarpeensa täyttämisen toivomisesta/vaatimisesta, minkä toinen on kokenut esimerkiksi painostavana.
Ainakin verrattain toimiva ratkaisu tuntuu olevan se, että näistä asioista oikeasti keskustellaan. Mitä itse kaipaamme, entä mitä toinen kaipaa? Entä millä tavoin olemme valmiita ja halukkaita vastaamaan näihin tarpeisiin? Entä millainen ongelma se on, jos jokin tarpeemme ei tule täyttymään haluamallamme tavalla? Keskustelu ei ehkä aina ratkaise kaikkia ongelmia, mutta on se yleensä valtavan hyvä askel oikeaan suuntaan.
Pieni pohdintatehtävä
Lopuksi pieni pohdiskelutehtävä. Millaisena tämä aihe näyttäytyy omassa elämässäsi? Koetko, että omat tunnetarpeesi tulevat täytetyksi elämäsi ihmissuhteissa, vai onko kenties joitain tarpeita, jotka jäävät vaille huomiota, tai joitain muita ristiriitoja? Entä voisiko jokin mahdollinen ristiriitatilanne ratketa, jos siitä keskustelisi uudemman kerran?
Entä kuinka hyvin onnistut täyttämään esimerkiksi läheistesi ihmisten tarpeita? Voisitko halutessasi tehdä niiden eteen myös enemmän? Entä onko tässä ehkä olemassa jonkinlaisia ristiriitoja, kuten toisten tahoilta tulevia ikävältä tuntuvia vaatimuksia, joita voisi yrittää saada selvitettyä?
Tsemppiä!
Rakkaudella,
Jevgeni
