Uskalla unelmoida

uskalla unelmoida

Ajattelu on helppoa ja ilmaista. Kivojen asioiden ajattelu on suorastaan miellyttävää ja usein jopa sytyttävää.  Siitä huolimatta törmään toistuvasti erääseen hämmentävään ilmiöön.

Yksi lempikeskustelunaiheistani on “Jos voisit olla/tehdä elämässäsi IHAN mitä vain, niin että se varmasti onnistuisi, mikä olisit/mitä tekisit?”. Kutsun siis keskustelukumppanini leikkimään unelmillaan ja ideoimaan itselleen hienoimman, mielenkiintoisimman, ruusuisimman ja tajunnanräjäyttävimmän ammatin tai roolin. Samalla kerron, ettei sillä tarvitse olla mitään tekemistä todellisuuden kanssa, eikä sitä tarvitse pystyä oikeasti toteuttamaan. Ideana on vain pitää hauskaa ajattelemalla ja ideoimalla mukavia.

Ja millaisia vastauksia saan?

  • “Noo… jos musta nyt joku markkinointipäällikkö tulis…”
  • “No jos pääsis vaikka kauppikseen ja siitä johonki pankkiin töihin…”
  • “Kai jonain sihteerinä viihtyis sen parikymmentä vuotta?”
  • “No emmä nyt tiiä, ehkä joku matkaopas? Mut emmä kyl pärjäis semmosena?”
  • “Myyjä? Emmätiiä.”

Anteeksi mutta mitä?

Tarkoitukseni ei ole missään tapauksessa talloa kenenkään unelmia tai tällaisen ajatusleikin tuloksia, mutta jokainen kyllä kykenee parempaan kuin epävarmasti ja värisevällä äänellä lausuttuun “jos musta joku markkinointipäällikkö tulis…”-toteamukseen.

Jos saisin nyt ideoida vapaasti ihan mitä tahansa, niin haluaisin ainakin:

  • Alkaa seikkailija-löytöretkeilijäksi joka koluaa maailman tuntemattomia kolkkia, kohtaa vaaroja ja haasteita, selviää niistä voittajana ja löytää satumaisia aarteita.
  • Perustaa sellaisen pikkuisen eläintarhan missä olisi söpöjä pikkulampaita, pikkupossuja, tipuja ja vastaavia. Viettäisin päiväni loikoillen ruohikolla ja rapsutellen niitä pikkulampaita.
  • Olla joku huippusuosittu puhujaguru jota lennätettäisiin huipputilaisuuksiin ympäri maailmaa ja maksettaisiin kymppitonneja per pidetty puhe.
  • Asustaa jossain paratiisisaarella Karibialla (tai jossain lämpimässä), loikoa päivät hiekkarannalla, tehdä jotain helppoja töitä pari tuntia päivässä ja nauttia elämästä.
  • Matkustella kamerani kanssa maailman kriisipesäkkeissä ja ottaa kuvia jotka (jollain käsittämättömällä tavalla) muuttaisivat maailmaa.

Ei siis ole ihan mahdotonta keksiä kivoja ja sytyttäviä ajatuksia edes näin minuutin sisään. Olen toki ajatellut asiaa usein ennenkin. Voin kuvitella että ensimmäisen kerran näiden pohdiskelu voi toki ahmaista enemmänkin aikaa. Toisaalta on hyvin vaikeaa samaistua ihmiseen, joka ei ole ikinä oikein ajatellut sitä, miten haluaisi elää jos kaikki menisi täysin nappiin, mutta kaipa heitäkin on.

Mistä sitten tiedän, että se markkinointipäällikkö, sihteeri tai pankkivirkailija ei ole jonkun ihan oikea ja todellinen unelma?

Toisinaan, harvoissa tapauksissa, se on.  Tiedän esimerkiksi ihan oikeasti tyypin, jolle S-marketin kassalla olo on unelma ja joka viihtyy työssään todella hyvin. Ihailen häntä ja olen jopa vähän kateellinen hänelle siitä, että joku onnistuu viihtymään niin loistavasti niin tavanomaisessa työssä.

Useimmiten näin ei näytä kuitenkaan olevan. Lähes poikkeuksetta nämä markkinointipäällikköydestä ja sihteeriydestä väitetysti haaveilevat alkavat luettelemaan juurikin näitä isoja, hulluja ja mahtavia unelmia heti kun

a) Pystyn osoittamaan etten todellakaan aio nauraa heidän unelmilleen tai pidä niitä tyhminä.

ja

b) Kun saan kertojan tajuamaan että unelmoinnissa ja itsensä viihdyttämisessä ajatuksilla ei ole mitään vikaa, vaikka kyseisillä ajatuksilla ei olekaan ehkä mitään tekemistä todellisuuden kanssa.

Näyttää todella kovasti siltä, että me pelkäämme unelmoida. Pelkäämme viihdyttää itseämme mahdottomina pitämillämme ajatuksilla. Jotkut jopa asiaa sen kummemmin ajattelematta toteavat että “apua, emmä uskalla edes ajatella tommosia!” kun kysäisen heiltä heidän unelmistaan.

Kyseessä on siis tavallaan älytön, mutta selkeästi hyvin todellinen pelko. Mutta mihin se mahdollisesti perustuu?

Tämä tuskin on koko totuus, mutta havaitsen toistuvasti seuraavia asenteita:

”On turhaa miettiä mitään, mitä ei tule kuitenkaan saavuttamaan.”

“On tyhmää maalailla nättejä kuvia taivaanrantaan, pitäisi keskittyä mieluummin selviämään arkipäivästä.”

“Turhaa haihattelua, maailmassa pärjäävät konkreettiseen keskittyvät! Haihattelu on hölmöjen hommaa!”

Kun vallitseva asenne näyttää olevan tämä, voin hyvin ymmärtää, miksi monet eivät halua tai uskalla unelmoida tai ainakaan myöntää tekevänsä sitä.

Miksi unelmointi ja haihattelu kannattaa?

No, miksi mahdottomien (tai vähintään hyvin epätodennäköisten) asioiden ajattelu olisi muka järkevää, eikä esimerkiksi täyttä ajantuhlausta?

Kahdesta syystä:

Ensinnäkin se on ihan hemmetin kivaa! Olen aika varma, etten tule ikinä perustamaan pieneläintarhaa, mutta ajatus pienten pörröisten lambien kanssa telmimisestä ilahduttaa minua kummasti ihan joka kerta. Tiedän myös lähes varmasti, etten todellakaan ole lähdössä maailman kriisipisteisiin heilumaan kamerani kanssa ja ikuistamaan ihmiskunnan tragedioita. Kuitenkin ajatus itsestäni tekemässä niin on hyvin sytyttävä ja saa minut tuntemaan itseni hyväksi ihmiseksi. Koska tunteet ovat peräisin ajatuksista, on hölmöjen ja mahdottomienkin ajatusten pyörittely loistava tapa rikastaa tunne-elämystään ja tuntea hetken ajan myös niitä tunteita, joihin ei nykyhetkessä olisi oikeastaan perustetta.

Toiseksi se on myös hemmetin järkevää. Jokainen moniin tuloksekkaisiin ideointipalavereihin osallistunut lienee huomannut, kuinka joku alunperin aivan järjetön, hullu tai hupsu idea muotoutuu täysin käyttökelpoiseksi, jouduttuaan ensin kosketuksiin todellisuuden kanssa. Jos ideaa taas ei alunperinkään olisi heitetty ilmoille, tulostakaan ei olisi tullut.

Vaikka jokin ajatus, idea tai unelma olisi sellaisenaan täysin hölmö ja järjetön, se ei silti ole välttämättä täysin käyttökelvoton. On todennäköistä, että siinä on ainakin osia, joita voidaan soveltaa käytäntöön, vaikka idea sellaisenaan olisikin älytön. En ole perustamassa pieneläintarhaa, mutta idean innoittamana olen kerran ollut vetämässä valmennusta, johon napattiin mukaan asiakkaan kaksi ihmisrakasta kissaa ja kaksi hyvin iloista koiraa, joiden helliminen ja silittely teki valmennustapaamisestakin todella paljon miellyttävämmän kokemuksen :—)

Uskalla siis unelmoida! Uskalla ajatella hölmöjä, järjettömiä ja hupsuja asioita! Viihdytä ja ilahduta itseäsi! Astetta ilahduttavampi elämä on myös astetta parempi elämä :)

(Visited 612 times, 1 visits today)

2 comments… add one

  • Anja Lok 18, 2013, 3:42 pm

    Tämä on niin totta! Unelmointi ei todellakaan tule tuosta vaan, jos on arjen lannistama, mutta sitä pitää tehdä. Unelmien täytyy olla isoja, ja niiden pitäisi tulla itsestä, syvältä sisimmästä. Jokainen tietää pohjimmiltaan missä on hyvä ja mistä nauttii. Pitäisi rohkaistua käyttämään lahjojaan eikä vähätellä niitä! Ja juuri tuo mitä sanot, että ei tarvitse toteuttaa, rohkaisee varmasti haaveilemaan, mutta totuushan on, että mikä vain on mahdollista, kunhan siihen vain ryhtyy. Nuorena jostain syystä tuntuu abstraktilta unelmoida suuria. Harmi sinänsä, sillä silloin olisi eniten aikaa ja energiaa toteuttaa unelmiaan. Unelmointi kuitataan huuhaaksi, vaikka siitä tässä elämässä pitäisi oikeasti olla kysymys. Ennen kuin tietää mistä unelmoi, pitäisi tuntea itsensä, ja itsensä oppii tuntemaan kokeilemalla erilaisia juttuja ja rajojaan. Ihan mahtava tämä blogisi, minustakin tuli tällainen ryöpsäisy :)

Leave a Comment