Uskomusten muuttamista: tapaus Uutislakko

tapaus uutislakko

Lupasin jokin aika sitten tehdä muutaman oikean elämän esimerkin uskomusten muuttamisesta. Tässä tulee ainakin yksi sellainen.

Uskomusten muuttaminen on eräs ratkaisevimmista miellyttävämpään elämään johtavista keinoista. Tiedämme että tunteet johtuvat ajatuksistamme. Ajatuksemme taas johtuvat pitkälti uskomuksistamme. Jotta voisimme vaikuttaa tunteidemme takana oleviin ajatuksiin, meidän on saatava uskomuksemme kuntoon.

Kuten olen joskus jo maininnut, olin tämän vuoden alkukeväästä syksyyn asti uutislakossa. En siis lukenut, katsonut tai kuunnellut netti-, tv- tai radiouutisia. Tämä johtui siitä, että valtaosa uutisista sisälsi jotain niin negatiivista, että niitä lukiessani koin kaikenlaisia ikäviä fiiliksiä kuten ahdistusta, surua, vihaa ja yleistä alakuloa. Vaikka uutislakko itsessään harmitti minua, valitsin mielummin sen kuin kaikkien niiden ikävien tunteiden tuntemisen.

Syksyn edetessä sitten törmäsin muistaakseni valmentaja Katri Mannisen jossain tekstissä kai hänen omaan(?) esimerkkiin vastaavasta tapauksesta, jolloin mieleeni tuli tutkia omia uskomuksiani tämän asian yhteydessä.

Uskomuksien muuttaminen siis tapahtuu yksinkertaisesti esittämällä ja vastaamalla oikeisiin kysymyksiin. Eri ihmiset esittävät eri kysymyksiä, mutta pääosin ne pyörivät samojen asioiden ympärillä. Seuraavaksi siis tämä oma keissini (joka on aika simppeli, kuten valtaosa kaikista tapauksista):

Miksi olen uutislakossa?

Koska uutisia lukiessani/katsoessani/kuunnellessani koen ikäviä tunteita kuten vihaa, surua, alakuloa ja ahdistusta, enkä halua tuntea niitä.

Mikä uutisten lukemisessa saa minut tuntemaan näitä tunteita?

Ne ajatukset joita tunnen kun luen jostain ikävästä tapahtumasta kuten autopommi-iskusta, nälänhädästä, tulvasta tai sodasta.

Mikä näissä tapahtumissa on niin ikävää?

Se, että täysin viattomat ihmiset joutuvat kärsimään niistä; kokevat surua, menetystä, kipua ja kuolemaa.

Miksi tunnen juuri näitä tunteita näistä tapahtumista lukiessani?

Koska on inhimillistä tuntea juuri näitä tunteita. Ihminen joka ei tuntisi mitään vastaavaa tälläisten tapahtumien yhteydessä olisi tunnekylmä ja sydämetön.

Miksi valitsen juuri nämä tunteet?

Koska en halua olla tunnekylmä, sydämetön ja epäinhimillinen.

Mitä se kertoo minusta, että tunnen juuri näitä tunteita?

Että en ole tunnekylmä, sydämetön ja epäinhimillinen.

Mitä se kertoisi minusta, jos en tuntisi näitä tunteita?

Että olen tuota kaikkea edellä lueteltua TAI että en ottaisi näitä asioita niin henkilökohtaisesti.

Mitä se kertoisi minusta, jos tuntisin oloni hyväksi (eli ei surulliseksi jne) tuollaisia uutisia lukiessani?

Että olen jotenkin sairaalla tavalla kieroutunut TAI että nuo asiat eivät vain herätä minussa tässä tapauksessa ikäviä tunteita.

(Tässä vaiheessa on siis selvinnyt, että uskomukseni on tuo “terveet inhimilliset ihmiset kokevat ikäviä tunteita ikäviä uutisia lukiessaan).

Mitä tapahtuisi, jos en uskoisi näin?

Voisin lukea uutisia tuntematta ikäviä tunteita. Toisaalta, voisin leimautua epäinhimilliseksi itseni ja muiden silmissä.

(Tässä vaiheessa selviää että pelkään epäinhimilliseksi leimautumista)

Miltä yritän suojella itseäni tai mihin yritän motivoida itseäni uskomalla juuri tähän asiaan?

Yritän suojella itseäni epäinhimilliseksi leimautumiselta. Yritän motivoida itseäni olemaan “terve normaali ihminen”.

Onko oikeasti totta, että vain tunnekylmät ja sydämettömät ihmiset pystyvät lukea uutisia tuntematta ikäviä tunteita?

Ei ole. Myös ne täysin inhimilliset ihmiset, jotka osaavat olla ottamatta asioita niin henkilökohtaisesti voivat tehdä niin. Se, että osaa olla ottamatta henkilökohtaisesti ei tee kenestäkään vielä tunnekylmää.

Miten haluaisin oikeasti kokea tämän tilanteen?

Haluaisin lukea uutisia ilman että tuntisin ikäviä tunteita ja ilman että olisin samalla mitenkään tunnekylmä ja sydämetön.

Miten se voisi olla mahdollista?

Voisin olla ottamatta kyseisiä asioita niin henkilökohtaisesti.

Miten se voisi onnistua?

Ymmärtämällä, että tuntemani ikävät tunteet eivät auta niitä, joiden takia niitä tunnen. Se että tunnen surua tulvan uhreista ei auta heitä. Se että tunnen vihaa jonkun sodan takia, ei auta yhtään ketään. Päinvastoin. Kun tunnen ikäviä tunteita, koen että teen jotakin hyvää heidän puolestaan. Ja koska tunnen jo tekeväni jotain, jätän todennäköisesti tekemättä jotain paljon tärkeämpää ja konkreettisempaa. Esimerkiksi tulvan uhreja auttaisi paljon enemmän hätäapukeräykseen laitettu vitonen kuin se, että minä tunnen jotain tunteita. Lisäksi näitä tunteita tuntemalla saan vain itselleni aikaan pahan mielen, eli en todellisuudessa auta ketään vaan vahingoitan lähinnä itseäni.

Pam.

Tässä vaiheessa uskomukseni muuttui. Tajusin vääräksi aiemman uskomukseni ja omaksuin sen tilalle uuden uskomuksen (“ikävien tunteiden tunteminen tässä tapauksessa ei auta ketään vaan päinvastoin vahingoittaa. Se ettei niitä tunne ei tee minusta epäinhimillistä. Kaikki voittavat mikäli luen uutisia ilman että ahdistun niistä”). Tämä uskomus taas ei enää aiheuttanutkaan minussa sellaisia ajatuksia, jotka olisivat vuorostaan aiheuttaneet ikäviä tunteita.

Olin jälleen vapaa lukemaan millaisia uutisia tahansa ilman, että aiheutin sillä itselleni pahaa oloa. Aika huimaa!

 

Lisää luettavaa:

  1. Uskomusten muuttamista: tapaus Joulukuu
  2. Uskomusten muuttamista: tapaus Töistä myöhästyminen
(Visited 744 times, 1 visits today)

3 comments… add one

  • Katri Manninen Mar 28, 2011, 12:10 pm

    Jee! Hyvä kirjoitus ja purku. Kiitos! Uutisten lukemisen iloa! ;-)

  • Römbeli Jou 9, 2011, 5:28 pm

    Olen joskus harrastanut samanlaista järkeilyä ja olen itsekin kokenut sen toimivaksi. Juuri tuo epäinhimilliseksi leimautumisen pelko on usein estänyt jakamasta näitä ajatuksia. Se jotenkin pistää esiin kaikkien muiden pelkojen joukosta. Tämä ajatusmalli jossa selkeällä järkeilyllä pääsee eroon tunteista tai ajatuksista jotka eivät ole millään tasolla rakentavia tai hyödyllisiä on jotenkin omaa luokkaansa. Sait minut miettimään ja se on suuren kiitoksen arvoinen asia.

Leave a Comment