Uusi vaihe elämässä: Mitä haluat ottaa mukaasi ja mitä jättää taakse?

Uusi vaihe elämässä

Hei!

Tasan viikko sitten muutin asumaan Latviaan. Käyn kyllä työni vuoksi Suomessa kuukausittain, mutta todennäköisesti tulen asumaan täällä ainakin muutaman vuoden. Muutto ulkomaille on tietysti iso muutos ihmisen elämässä. Kerralla uusiksi (ainakin osittain) menee monta asiaa: asuinpaikka, asunto, rutiinit, kaveripiirit, ehkä myös työ- tai opiskelupaikka.

Ulkomaille muuttaminen on toki melko äärimmäinen esimerkki elämänmuutoksesta. Rutiinit, kaveripiirit tai elämän muut asiat voivat muuttua myös pienempien elämänmuutosten yhteydessä. Usein tällaiset muutokset tapahtuvat melko luonnollisesti ”kaiken muun ohessa”, mutta niitä voi tehdä myös tietoisemmin. Kun elämäntilanne muuttuu, voimme halutessamme tietoisesti valita, millaisia arkisia muutoksia haluamme elämässämme tapahtuvan.

Esimerkiksi:

  • Kuvitellaan, että aloitan uuden koulun, jossa kukaan ei tunne minua. Aiemmin olen ollut hieman hiljainen ja vetäytyvä, mikä on vaivannut minua paljon. Voin uuden koulun aloittamisen yhteydessä päättää, että pyrin olemaan uudessa ympäristössä hieman aiempaa puheliaampi ja itsevarmempi.
  • Kuvitellaan, että muutan uudelle paikkakunnalle. Edellisellä paikkakunnalla asuessa olen ollut osana kaveriporukkaa, jossa on vallinnut lievästi kielteinen ilmapiiri. Uuden paikkakunnan myötä minulle tarjoutuu mahdollisuus valita, kuinka paljon pidän edelleen yhteyttä aiempaan kaveriporukkaan ja kuinka paljon taas panostan uusien kavereiden löytämiseen.
  • Kuvitellaan, että aloitan työt uudessa työpaikassa. Olen aiemmin mennyt töihin autolla, mutta nyt minulla on mahdollisuus valita auton tai polkupyöräilyn välillä. Voin nyt halutessani autolla menemisen sijaan aina toisinaan polkea töihin pyörällä, vahvistaen näin terveyttäni ja säästäen ympäristöä.

Toki tämänkaltaisia myönteisiä elämänmuutoksia voi tehdä milloin ja missä tilanteessa tahansa. Selkeästi ”uudenlainen elämäntilanne” tarjoaa siihen kuitenkin melko luonnolliset puitteet. Uuden tilanteen myötä menee kuitenkin paljon asioita joka tapauksessa uusiksi. Miksei osaa niistä siis uudistaisi ihan tietoisesti? Usein uudessa elämäntilanteessa meillä on myös käytössämme tavallista enemmän innostusta ja motivaatiota, joista voi olla hyötyä esimerkiksi uusien, aiempaa myönteisempien rutiinien muodostamisessa.

Kaikenlaiset tavallista suuremmat elämäntilanteen muutokset ovatkin siksi loistava hetki esittää itselleen kysymys: Mitä haluan ottaa mukaani tähän uuteen elämäntilanteeseen ja mitä haluan jättää taakseni?

Helppoa tällaisten muutosten tekeminen ei toki aina ole, mutta tämän pohtimisesta edes ”ajatuksen tasolla” voi olla usein ihan konkreettista hyötyä.

Tsemppiä!

Rakkaudella,

Jevgeni

(Visited 1 times, 1 visits today)

Leave A Response

* Denotes Required Field