Kuinka löytää ystäviä aikuisena – Se on helpompaa kuin ehkä luuletkaan

ystäviä aikuisena

Yksinäisyys on aika iso juttu tälläpäin maailmaa. Sitä ei tule ihan hirveästi ajatelleeksi, kun itsellään on asiat hyvin, mutta todellisuus on vähän muuta: Täällä on todella paljon yksinäisiä ihmisiä.

Eikä kyse ole vain siitä, etteikö ihmisillä olisi seuraa. Yksinäisyyttä esiintyy monessa eri muodossa: Jopa rakastavan perheen ympäröimä ihminen voi kokea itsensä todella yksinäiseksi. Yksinäisyys ei ole vain seuranpuutetta, vaan myös tunnetta, ettei tule nähdyksi ja kohdatuksi ihmisenä.

Yksinäisyys on myös hemmetin epäterveellistä. On huomattu, että mielenterveyden lisäksi se vaikuttaa myös kehoomme varin kielteisesti. Ei siis ollenkaan hyvä juttu. Onneksi kaikenlaiseen yksinäisyyteen on olemassa ratkaisuja ja yksi osaratkaisu ovat tietysti uudet, juuri itselleen sopivat ystävät.

Ystävien hankkiminen on tietysti helpommin sanottu kuin tehty. Yksi toistuvista aiheista joihin törmään yksinäisten ihmisten kanssa työskennellessä, on se, ettei koeta että ”enää osataan” löytää uusia ystäviä. Koetaan, että jokin, mikä onnistui lapsena ”kuin itsestään”, onkin unohtunut eikä enää onnistu. Tässä kirjoituksessa haluan nostaa esiin muutaman ajatuksen siitä, kuinka löytää ystäviä aikuisiällä.

Aikuinen on vain iso lapsi

Ajatus siitä, että aikuinen on vain iso lapsi tuntuu sinnikkäästi loukkaavan osaa ihmisistä (lapsethan ovat heikkoja, muista riippuvaisia ja vähän hölmöjä?), mutta näin mielenterveyden alalla työskennellessä ei oikein osaa enää ajatella muutakaan. Kun vähän vilkaisee ihmismielen kulissien taakse, ollaan aika nopeasti henkilökohtaisen lapseuden äärellä. Eikä tämä ole ollenkaan huono juttu.

Yritykseni Rohkeuskoulun kautta olen tekemisissä pääasiassa erilaisten sosiaalisiin pelkoihin liittyvien haasteiden kanssa. Keskeisimpiä niistä on kaikenlainen uusien ihmisten lähestymiseen ja heidän kanssaan tutustumiseen liittyvä itsevarmuus. Ja tämä on sellainen alue, jossa lapset ovat usein meitä aikuisia taitavampia.

Miksi lapsena muihin tutustuminen ja ystävystyminen tuntui helpommalta ja luonnollisemmalta? Miksi silloin se ”onnistui tuosta noin vaan”? Entä miksi jokin, mikä on aikoinaan tuntunut niin helpolta, tuntuu nyt aikuisena niin hemmetin vaikealta?

Keskeisin tekijä lienee se, että lapsen maailma on aikuisen maailmaa yksinkertaisempi. Lapsi ei ole oppinut aikuisen lailla näkemään maailmaan liittyviä uhkia ja ristiriitaisuuksia. Lapselle kiinnostavanoloinen tyyppi on todennäköisemmin vain kiinnostavanoloinen tyyppi. Aikuinen taas kiinnostavanoloista tyyppiä katsoessaan tiedostaa, että tämä tyyppi saattaa kiinnostavuudesta huolimatta paljastua hankalaksi ihmiseksi, tai pettää sinut joskus, tai satuttaa sinua, tai ehkäpä ystäväsi eivät pidä hänestä, tai äähh, tuollahan on ihan rumat vaatteet, onkohan se sosiaalisesti vähän hämmillään, mitä jos se paljastuukin oudoksi hyypiöksi, entä jos tuo ei ole kovin varakas ja haluaakin vain käyttää minua hyväkseen, entä osaakohan tuo arvostaa minua ihmisenä kaikkine puolineni, mitä jos päästä tuon lähelleni ja kadun sitä myöhemmin…?

Aikuisen maailmassa sinäällään yksinkertaisesta ja toistaiseksi lupaavasta tutustumistilanteesta tulee ahdistava estejuoksu. Esteet vain ovat aikuisen omassa päässä.

Toki meitä pelottavat arkisemmatkin asiat: Mitä jos tuo ei pidä minusta jo ensisilmäyksellä, mitä jos tulen torjutuksi, mitä jos tuo kertoo sitten kavereilleen että joku outo hyypiö yritti lähestyä häntä…? Kun kaikki tällaiset pelot lasketaan yhteen, ei ole ollenkaan outoa, että ihmisten kanssa ystävystyminen on meille välillä niin hankalaa.

Lapsi pärjää ystävyydessä siksi, ettei hän tee asioista liian vaikeita, sillä sitähän ne eivät lähtökohtaisesti ole. Lapsi lähestyy toista, sanoo että moi, mennäänkö potkimaan palloa. Pallo tulee potkituksi ja sen lomassa löytyy yhteinen kiinnostus hippaleikkiin. Sitten leikitään vähän hippaa, sitten puhutaankin vähän lempimusasta ja elokuvista ja yhteisiä kiinnostuksenkohteita löytyy aina vain lisää. Sitten kutsutaan joukkoon omia kavereita ja yhtäkkiä koossa onkin jo kaveriporukka.

Lapsi ymmärtää (vaikkakin ehkä tiedostamatta), mistä ystävyys koostuu: Yhdessäolosta, yhteisistä kokemuksista ja aktiviteeteista, toisen ihmisen ymmärtämisestä ja hyväksymisestä (”Ai sä tykkäät pelata futiksen sijaan korista? Mä en tykkää koriksesta yhtään, mut hei ollaan silti kavereita!”) sekä yhteisistä kiinnostuksenkohteista.

Ja siis äh. Aikuinen usein mokaa jo orastavassa ystävyydessä kaikki nuo neljä asiaa:

Yhdessäolo ei ota onnistuakseen, koska ”on näitä töitä ja perhe vie aikaa ja pitäis kuntosalillekin ehtiä”. Aikuisen elämä on täynnä aikuisen aktiviteetteja, joten yhdessäoloaikaa uusien ystävien kanssa ei oikein tahdo löytyä. Tämä voi olla ihan okei jo olemassaolevien ystävyyksien kohdalla, mutta uudet ystävyydet eivät vahvistu, ellei niitä vahvisteta yhdessäololla.

Yhteiset kokemukset ja aktiviteetit jäävät kokematta paitsi yhteisen ajanpuutteen, myös sen vuoksi, että aikuiset tuntuvat olevan jotenkin kovin jäykkiä tekemään uusien ystävien kanssa mitään kovin yhteensitovaa ja mielenkiintoista. Kun lapset menevät heti leikkimään hippaa tai potkimaan palloa (kivaa ja jännää!), aikuiset menevät juttelemaan kahville. Se on kivaa ja jännää jos kaikki muu on kohdillaan, mutta monesti kokemus on tuolloin lähinnä kiusallista kuppiensa tuijottelua. Tässä kohti on hyvä miettiä, miksi toisilleen tuntemattomat ihmiset kasvavat niin nopeasti yhteen esimerkiksi urheiluporukoissa, kasvuyrityksissä tai vaikkapa armeijassa: Siksi, että he kokevat lyhyessä ajassa niin paljon kaikkea jännää ja hankalaakin, että pääsevät yhdessä tekemisen kautta kasvamaan yhteen. Tätä aikuiset eivät tunnu ystävystyessään huomioivan. Pelkkä yhdessä kahvittelu ei vain välttämättä aja samaa asiaa, on tehtävä muutakin.

Sitten tämä toisten ihmisten ymmärtäminen ja hyväksyminen… Noh, tiedät kyllä. Me aikuiset olemme niin syvästi kiinni omissa totuuksissamme siitä, millainen maailma on ja millainen sen tulisi olla, että usein melkeinpä närkästymme siitä, että joku kehtaa olla kanssamme eri mieltä (aika surullista, kun sen näin kirjoittaa sanoiksi). Tällainen on aika huono lähtökohta toisen ihmisen kohtaamiselle. Samasta syystähän me viihdymmekin lähinnä niiden ihmisten kanssa, jotka ovat kanssamme alusta asti enemmän tai vähemmän samaa mieltä asioista… Eriäviä mielipiteitä siedetään ehkä hyvin tutuilta ihmisiltä, mutta uuden tuttuvuuden kohdalla niiden liiallinen määrä toimii usein karkottavasti. Mitään väärää tässä ei ole, mutta kyvyttömyys hyväksyä eriäviä maailmankuvia on yksi este lisää ystävystymisen estejuoksuradalla.

Me aikuiset olemme enemmän tai vähemmän itse vastuussa siitä, että ystävystyminen on meille niin vaikeaa. Se on vaikeaa toki aivan ymmärrettävästi ja hyväksyttävistä syistä, mikä on tietysti laiha lohtu. Mutta kun nämä syyt ovat tiedossa, on meillä valta myös muuttaa toimintaamme.

Kuinka löytää uusia ystäviä aikuisiällä

Aivan samoin, kun löysit niitä lapsena. Huomaamalla kiinnostavat tyypit (ja mistä tiedät, onko joku kiinnostava ennen kuin olet jutellut…?), lähestymällä heitä, juttelemalla, jatkamalla suhdetta muiden aktiviteettien parissa (kahvittelu, leffa, kävely, kuntosali, minimatka, mikä tahansa muu aktiiteetti?), puhumalla teille tärkeistä asioista, viettämällä aikaa toistenne seurassa. Kuulostan varmaan ärsyttävältä näin sanoessani, mutta ei ystävystymisessä itsessään ole oikeasti mitään tuon kummempaa.

Se, mikä kuitenkin tekee siitä tuon kummempaa ovat edellämainitut oman pään (ja toki toisenkin osapuolen pään) sisällä vaikuttavat haasteet. Ne valitettavasti ovat elämän tosiasia, mutta niidenkin kanssa voi opetella diilaamaan. Jos jokin vaivaa, mene terapiaan tai hanki itsellesi psykologi. Jos et uskalla edes lähestyä ketään, tule rohkeuskurssille. Jos olet totaalisen epävarma ja aivan matkasi alussa, osta kirja, omaksu sen opit ja tee harjoitukset, niin elämäsi etenee. Ihmiselämän haastavuus ja upeus on siinä, että meillä on valta muokata todellisuuttamme, mikäli vain olemme valmiita siihen.

Tekemällä samoja asioita kuin aina ennenkin, tulee saamaan samoja tuloksia kuin aina ennenkin. Jos haluaa erilaisia tuloksia, tulee toimintaa muuttaa. Mitä voisit tehdä tänään eri tavoin kuin teit eilen? Minkä yksittäisen toiminnan tai ajattelun muuttaminen voisi auttaa sinua löytämään uusia ystäviä elämääsi? :)

Toki ystävyyden syntyminen vaatii sinulta muutakin kuin aktiivista toimintaa. Jotta kukaan jaksaisi olla ystäväsi, tulee sinunkin olla luonnollisesti myös hyvä tyyppi. Se, miksi tästä näin erikseen mainitsen johtuu siitä, että moni aikuisiällä ystäviä etsijä on kertonut minulle, kuinka moni orastava ystävyyssuhde kaatuu siihen, että toinen osapuoli hakee ytävyydeltä lähinnä ihmistä, jolle purkaa kaikki murheensa ja valittaa elämästä. Tämä taas on toiselle osapuolelle yleensä ihan hemmetin raskasta, varsinkin jos ystävyys on tuskin ehtinyt alkaakaan ja uutta ystävää käytetään heti jonkinlaisena henk.koht. terapeuttina. Vaikka huolien jakaminen kuuluukin ystävyyteen, älä ole se tyyppi, joka ei muuta teekkään kuin kerro huolistaan. Se ei ole hyvä juttu, todellinen ystävyys koostuu tasapainosta keveyden ja vakavuuden välillä.

Kaikenkaikkiaan uusien ystävien saaminen aikuisiällä on kuitenkin huomattavasti helpompaa, kuin olemme tottuneet ajattelemaan. Vaikka aikuisilla onkin vähemmän aikaa ja energiaa käytettävissä kuin lapsilla, ovat ystävystymisen mekaniikat muutoin täysin identtiset. Et tarvitse kuin vähän vaivannäköä ja kiinnostusta toiseen ihmiseen, loppu etenee omalla painollaan :)

Rakkaudella,

Jevgeni

(Visited 929 times, 3 visits today)

0 comments… add one

Leave a Comment