Nettivaikuttaja: Tässä 6 tapaa diilata VIHAAJIEN kanssa

BK Vihaajat

Olen pyörittänyt ammattiblogiani vuoden 2011 puolestavälistä asti. Vuosien myötä lukijamäärät ovat kasvaneet ja ovat tätä kirjoittaessa (4/2016) päivittäin tuhannen paremmalla puolella. Näin isoon joukkoon mahtuu jos jonkinlaisia yksilöitä, myös niitä, joiden mielestä meininki on aivan perseestä.

Se, että kaikki eivät tykkää, on täyttä todellisuutta kaikille nettivaikuttajille. Olet sitten kaltaiseni huuhaaelämäntaitobloggaaja, jonkinlainen terveysvaikuttaja, sohvapolitiikko, yleispätijä tai millainen netissä vaikuttava hahmo tahansa, tulet kohtaamaan urasi aikana valtavan määrän vihaajia. Koska vihaajien kanssa toimeen tuleminen on usein vähän kinkkistä hommaa, ajattelin avata siihen vaadittavia keinoja, joita olen itse oppinut näiden vuosien aikana. Ehkäpä löydät niiden joukosta myös jotain itsellesi sopivaa. En niinkään käsittele tässä sitä, kuinka keskustella vihaajien kanssa ja millaisia kommunikointitekniikoita käyttää, sillä se on jo itsessään valtava aihe. Ennemminkin uppoudun siihen, kuinka kestää sitä, ettei sinusta ja jutuistasi tykätä.

Jos joku ehti jo pahastua termistä ”vihaaja”, niin anna kun selittelen vähän. Se, että joku on eri mieltä jostain asiasta jonkun nettibloggaajan tai muun vaikuttajan kanssa, ei vielä tee kenestäkään vihaajaa. Eri mieltä oleminen on tietyssä mielessä jopa enemmän tervetullutta kuin liian ennakkoluuloton samanmielisyys, sillä erimielisyys tarjoaa molemmille osapuolille mahdollisuuden kasvuun.

Jotta olisi vihaaja, on nähtävä aktiivisesti vaivaa mielipahan levittämiseksi. On esimerkiksi jätettävä tulikivenkatkuisia kommentteja, läheteltävä aggressiivisia sähköposteja (olen saanut jopa yhden tappouhkauksen), aloiteltava vihaketjuja nettifoorumeilla (minusta on ollut ja on ketjuja esimerkiksi suomi24:ssa, hevostalli.netissä (!) ja punk finland-foorumeilla) tai puhuttava aktiivisesti pahaa oikean elämän puolella. Harvalla riittää aikaa ja kiinnostusta ruveta vihaajaksi, mutta heitäkin kyllä löytyy.

Koska netissä vaikuttaminen lisääntyy koko ajan, kuten lisääntyy myös netin käyttäjien määrä, voidaan tästä johtaa se, että myös vihaaminen tulee jatkuvasti lisääntymään. Nettivaikuttajana sinulla on oltava keinot heidän kanssaan diilaamiseen, sillä muuten löydät itsesi pahastumasta tuon tuostakin, mikä ei ole ollenkaan kivaa. Jatka siis lukemista ja katso, löytyisikö tästä tekstistä muutama uusi työkalu käyttöösi :)

1. Keskity tykkääjiin, älä vihaajiin

tykkääjä

Seuraavat luvut ovat täysin päästätemmattuja, mutta arvioisin niiden paikkaansapitävyyden olevan ainakin sinnepäin:

Oletetaan että 10 lukijastasi 4 tykkää jutuistasi, 5 suhtautuu niihin kädenlämpöisesti ja 1 kokee ne ihan hemmetin epämiellyttävinä. Jos oletetaan että saat päivässä 1000 lukukertaa, tykkääjiä on 400, kädenlämpöisesti suhtautuvia 500 ja juttuasi inhonneita kokonaiset 100. Sata tyyppiä ei pitänyt siitä, mitä olet tehnyt! Joko alkaa tuntumaan nihkeältä?

Jos onnistut olemaan edes jotenkuten tykätty 9/10 tyypin silmissä, on se jo valtava saavutus. Parempaan lienee lähes mahdotonta yltää toistuvasti. Ihmisinä me kuitenkin annamme helposti enemmän painoarvoa sille yhdelle joka ei tykkää, kuin yhdeksälle jotka tykkäävät. Todellisuudessahan merkitystä on näillä yhdeksällä, mutta omassa epävarmuudessamme suomme liikaa huomiota sille kymmenennelle. Tämä kuulostaa ehkä brutaalilta, mutta halu olla kaikkien tykkäämä kielii aina jonkinlaisesta sisäisestä epävarmuudesta. Ja kaikkihan me olemme vähän epävarmoja, mutta on oltava varovainen, ettei antaisi epävarmuutensa tulla turhan paljon työnsä tielle.

Vaikka ajatus siitä, että olisit kaikkien kaveri on kaunis, on se myös täysin epärealistinen. Erityisesti tämä pitää paikkansa, kun aletaan puhumaan vähääkään suuremmista seuraajamääristä. Kaikkien kaveriksi pyrkiminen kostautuu. Kun kumartelet vuorollaan joka suuntaan, tulet samalla pyllistäneeksi joka suuntaan. Pyrkiessäsi olemaan kaikkien kaveri tulet huomaamaan, ettet ole lopulta oikein kenenkään kaveri.

Jos joudut kuitenkin pyllistämään, mikset tekisi sitä rehellisesti sinne päin, mikä tuntuu sinusta itsestäsi oikeimmalta?

Tässä on tärkeä oppitunti paitsi kaikenlaisille vaikuttajille, myös (erityisesti suomalaisille) yrityksille yleensä. Vaikka pyrkimys olla häiritsemättä tai loukkaamatta ketään on kaunis ja jalo juttu, ei se herätä kenessäkään tunteita. Jos et herätä kenessäkään minkäänlaisia kädenlämpöisyyttä kummempia fiiliksiä, et pysty myöskään kilpailemaan huomiosta niiden kanssa, jotka niitä fiiliksiä uskaltavat herättää. Se, että elämme tällaisessa nihkeässä huomiotaloudessa on toki ikävää, mutta totta. Jos haluat saada myytyä ajatuksesi, tuotteesi tai palvelusi, joudut kilpailemaan huomiosta.

Minusta olisi toki kivaa elää utopiassa, jossa kilpailua ei olisi ja kaikki saisivat yllinkyllin huomiota. Todellisuus näyttää kuitenkin olevan valitettavasti jotain muuta. Jos lähtökohtasi on se, että kaikilla on jatkuvasti oltava hyvä mieli, tulet hukkumaan nopeasti Varovaisuuden Suohon. Mutta hei, ainakin voitte heitellä yläfemmoja muiden suossa olevien kanssa ja kertoa toisillenne olevanne hyviä tyyppejä. Eikä siinä ole mitään väärää. En todellakaan dissaa tässä suossa istuvia. Kyse on lähinnä erilaisista valinnoista, ei siitä, mikä olisi oikein tai väärin.

(On tosin aina poikkeuksia. Nostan suomen kädenlämpöisimmäksi ja silti aivan huikeaksi tyypiksi muusikko Juha Tapion. Tyyppi tekee musaa, josta on vaikea löytää mitään särmää, mutta joka on silti todella hyvää. Tyypin ulkonäössä ei ole mitään särmää, mutta silti se on niin hyvännäköinen. Tyyppi ei edes elä rock’n’roll-laiffia vaan nautiskelee perhe-elämästä, käy studiolla tekemässä musaa kahdeksasta neljään, kasvattaa lapsensa ja pelaa vapaa-ajalla jalkapalloa. Kädenlämpöinen, mutta silti hämmentävän täydellinen tyyppi!)

2. Anna tottumismekanismisi tehdä tehtävänsä

jääpuikko

Palataan sataan vihaajaasi. Sata tyyppiä pitää sinua pellenä (tai pahempana, sillä netissähän saa sanoa mitä tahansa). Tuntuuko ikävältä?

Kuten Suomessa sanotaan, kaikkeen tottuu paitsi jääpuikkoon perseessä. Psykologiassa tämä tunnetaan termillä sensorinen adaptaatio. Se tarkoittaa tottumista ärsykkeisiin, joiden läsnäolo on jatkuvaa tai toistuvaa. Tämä näyttää pätevän onneksi vihaajienkin olemassaoloon. Jos aluksi yksikin nihkeä kommentti tuntuu ikävältä, parin vuoden päästä ohitat päivittäin useita tällaisia kommentteja ilman, että mielesi oikeastaan edes rekisteröi niitä. (Mikä on toki nihkeää vihaajalle. Hän on käyttänyt aikaa ja vaivaa tulenkatkuisen kommentin kirjoittamiseen, eikä sitä edes oikein huomata.)

Anna ajan kulua ja kokemuksen kertyä ja tulet todennäköisesti huomaamaan, että aluksi niin merkityksillisiltä vaikuttaneet vihaajat eivät enää onnistu herättämään sinussa kiinnostusta.

Valtaosa vihaajista myös tyytyy lähinnä kihisemään itsekseen eikä vaivaudu jättämään kommentteja. Tämä on lähtökohtaisesti hyvä asia, sillä te molemmat säästätte niin aikaa, vaivaa kuin pahaa mieltäkin. Vain äärimmäisen pieni osa heistä, jotka eivät jutuistasi tykkää, jaksavat tehdä mitään konkreettista kiukkunsa osoittamiseksi. Syntyy eräänlainen ”poissa silmistä, poissa mielestä”-tyyppinen kauhun tasapaino.

Mikäli ajatus siitä, että joku vihaa aktiivisesti juttujasi tuntuu siltikin pahalta, voit lohduttautua Buddhan sanoilla: Vihassa eläminen on kuin joisi myrkkyä ja odottaisi että vihan kohde kuolee siihen. Vihaaminen sattuu lähtökohtaisesti vihaajaa itseään, hän vain yrittää siirtää kipunsa sinunkin päälle, siinä joko onnistuen tai epäonnistuen.

3. Varaudu ja suunnittele

varaudu

Olet sitten kuinka diplomaattinen ja taitava sanojenkäyttäjä tahansa, pieni joukko ihmisiä löytää silti keinon pahastua. Se on satavarma tosiasia jonka voit hyväksyä tai olla hyväksymättä, mutta teet mitä tahansa, joku tulee olemaan sinulle hemmetin kiukkuinen. Koska tiedät, että vihatuksi tulemista on luvassa, voisitko jotenkin varautua siihen?

Itse olen tehnyt itselleni selväksi etukäteen sen, kuinka reagoin erilaisissa tilanteissa. Tässä muutama suuntaviiva:

  • Jos saan kriittisen kommentin, josta kuitenkin välittyy se, että sillä on pyritty antamaan rakentavaa kritiikkiä ja parannusehdotuksia, vastaan siihen diplomaattisesti, kiitän ja mahdollisuuksien mukaan opin ja teen parannuksia. Keskustelutaitojen ja kritiikinsietokyvyn omaaminen on tässä tärkeää. Jos et kestä kritiikkiä, ei lähtökohtaisestikaan kannata ruveta nettivaikuttajaksi.
  • Jos saan kriittisen kommentin, josta ei välity kuin halu ilmaista oma kiukkunsa ja pikemminkin hajottaa kuin rakentaa, en reagoi yleensä mitenkään, sillä tilanteessa ei ole mitään voitettavissa enkä näe, miten tällaiseen olisi järkevä käyttää aikaa. Mieluummin teen jotain omaa tai muiden elämää eteenpäinvievää kuin näpräilen hajottavan kritiikin parissa. Näihin ei kannata reagoida myöskään siksi, että reaktiot tuovat niille lisää näkyvyyttä. Annan niiden mieluummin painua ansaitsemaansa unohdukseen.
  • Jos saan kriittisen kommentin, jossa on jonkinlaista sensaatioarvoa kuten mahdollisuus huomattavaan lisänäkyvyyteen, vastaan tai olen vastaamatta siihen tilanteen mukaan. En ole itse oikein draaman ystävä, mutta sivusta katsottuna draama on viihdyttävää. Jos voin saada esimerkiksi blogilleni näkyvyyttä sillä, että tietoisesti luon draamaa, se on aina vaihtoehto, joskin toistaiseksi olevan turvautunut siihen melko harvoin.
  • Joskus hyvin hyvin harvoin annan itseni lähteä ”tappeluun” mukaan, ihan vain siksi, että toisinaan minustakin on kivaa olla epäkypsä ja vittumainen kaveri. Pari kahvia tai energiajuoma alle, kunnon määrä kofeiinia suoniin ja sitten menoksi. Moni vihaaja tuntuu ajattelevan, että heillä on oikeus ikäviin kommentteihin, mutta kommenttien kohteella ei. Ammattikommunikoijana ja tällaisena vähän paremmin eläjänä sitä kuitenkin pystyy itsekin melko brutaaliin ulosantiin. Näin olen toiminut kuitenkin ehkä kerran vuodessa, jos sitäkään, sillä viihdyttävyydestä huolimatta sellainen ei tee omalle henkilöbrändille kauhean hyvää.

Oleellisin suuntaviiva: Älä koskaan vastaa kaikkeen kritiikkiin! Paitsi että siinä menee ikä ja terveys, et tule voittamaan useimmissa tapauksissa yhtään mitään. Monien ei-rakentavaa kritiikkiä antavien ihmisten kanssa viestittely on kuin pelaisi shakkia pulun kanssa. Pulu lentää laudalle, kaataa nappulat, paskantaa niiden päälle ja lentää läheiselle oksalle kertomaan frendeilleen voittaneensa selkkauksen.

Lähtökohtaisesti en poista mitään hyökkääviä kommentteja blogistani tai sosiaalisesta mediasta, kunhan ne on suunnattu minuun. Uskon että jokaisella on oikeus avata suunsa, riippumatta siitä, kuinka typerää juttua sieltä tulee. On kuitenkin yksi poikkeus. En viitsi katsoa sitä, että kommentoijat ovat perusteettomasti hyökkääviä ja julmia toisiaan kohtaan. Lähden siitä, että tuottamani sisältö on ihmisenä kasvamista ja elämässä viihtymistä varten, ei muiden mielen pahoittamista varten. Nettitappelut lopetan nopeasti, koska en halua ne hyväksymällä luoda blogiini tai someeni kulttuuria, jossa rähinöinti olisi hyväksyttävää.

4. Vihaajien määrä on menestyksen mittari eikä vihatuksi tuleminen ole henkilökohtaista

mittari

Mitä enemmän saavutat, mitä korkeammalle pääset, mitä näkyvämpi olet, mitä enemmän vaikutat, sitä enemmän tulet saamaan myös vihaajia. Näkyvimmät henkilöt ovat myös vihatuimpia. Loistavia esimerkkejä ovat vaikkapa räppäri Cheek ja yleismenestyjä Sarasvuo. Kumpaakin vihataan ja rakastetaan antaumuksella.

Näkyvyys ei tietenkään ole mikään itseisarvo, johon kaikkien tulisi pyrkiä. Ehkä ihan hyväkin, ettei valtaosa sellaista tavoittele, sillä näkyvyydessä on myös omat varjopuolensa. Sen kasvattaminen vaatii tiettyä itsensäkorostamista, joka lipsahtaa helposti mulkun egoismin puolelle. Mitä enemmän näkyvyyttä saavutat, sitä vähemmän olet enää itsesi omaisuutta ja sitä enemmän sinut määritellään itsesi ulkopuolelta. Oma näkyvyyteni ei ole niin kummoinen, että osaisin puhua tästä oman kokemuksen kautta, mutten ole kuullut kenenkään näkyvämmän ihmisen korostavan pelkästään näkyvyyden iloja. Kuten ihmiselämässä yleensäkin, koskaan ei ole kunnolla kivaa.

Näkyminen tai ”menestyminen” on kuitenkin eräänlainen peli, jota valtava määrä ihmisiä tällä maapallolla pelaa. Koska vaikuttajana olet tässä pelissä mukana, halusit sitä tai et, voit samantien suhtautua siihen pelinä eikä minään kuolemanvakavana vääntämisenä. Loppupeleissä olet kuitenkin vain yksi ihmisolento, jolla sattuu olemaan asiaa ja joka haluaa päästä pätemään. Itsestään ei kannata kuvitella liikoja.

Se, että sinulla on vihaajia, on osa peliä. Siinä ei ole mitään varsinaisesti henkilökohtaista. Jos lakkaisit vaikuttamasta ja pitäisit suusi kiinni ja ne sormet pois sieltä näppäimistöltä, vihaaminen lakkaisi todella nopeasti.

Kukaan meistä ei ole niin tärkeä, että vihaajat jaksaisivat oikesti pitää meidät mielessään. Vihatuksi tuleminen saattaa tuntua henkilökohtaiselta, varsinkin vihaajien maustaessaan kommenttejaan henkilöön menevillä asiattomuuksilla. Se ei kuitenkaan ole sitä. Vaikuttajana olet vain eräänlainen entiteetti, jota kohtaan hyökkääminen on sallittua. Muistelen nähneeni joskus jopa tutkimuksen, jonka mukaan moni ihminen ei aivojen neurologian tasolla edes hahmota että ”väärää mieltä” oleva bloggaaja olisi ihmisolento, sillä aivojamme ei ole suunniteltu ymmärtämään verkon kautta tapahtuvaa ei-realiaikaista etäviestintää.

5. Vihaajat auttavat sinua

Vihaajista on ainakin kahdenlaista apua. Toisaalta he lisäävät näkyvyyttäsi levittämällä juttujasi (ja negatiivista huomiota saavat jutut keräävät tutkitusti eniten klikkejä), toisaalta he opettavat sinua ja siten auttavat sinun kehittymään paremmaksi ihmiseksi.

Kuten Musta Barbaari on todennut: Sä halusit saada hyöty, ilman kipu. Naaaaaah, nigga!

Ilman kipua ei tule hyötyä. Jos et kohtaa nihkeitä asioita, et tule myöskään kasvamaan. Moni vihaajien suusta tuleva asia tuntuu nihkeältä myös siksi, että siinä on mukana ripaus totuutta. Mikäli mielit kasvaa ihmisenä, myös vihaajia kannattaa välillä kuunnella. Jos ympäröit itsesi ainoastaan kanssasi samaa mieltä olevilla tyypeillä ja otat irtioton tosimaailmasta… No, en tiedä seuraako siitä mitään varsinaisesti huonoa, mutta itse suhtaudun suurella epäilyksellä kaikenlaisissa kuplissa eläviin ihmisiin. Puhko mieluummin kuplasi ja anna vihaajien olla opettajiasi.

(Toki rakentavaankin kritiikkiin kannattaa suhtautua tietyllä varauksella. Lähtökohtaisesti kuka tahansa voi antaa todella laadukasta ja osuvaa rakentavaa kritiikkiä. On kuitenkin pidettävä silmät ja korvat auki, jos tämä rakentava kritiikki tulee ihmiseltä, joka ei itse ole rakentanut elämässään mitään.)

6. Onnistuminen on paras kosto

Vaikka me ihmiset tykätäänkin kovasti väittää että ”EI MUA MUIDEN MIELIPITEET KIINNOSTA!!!” niin kyllä ne silti aina vähän kiinnostaa. Aika paksun nahan saat kasvattaa, jotta internetin villissä lännessä villisti viuhuvat luodit eivät välillä menisi ihosi alle. Olet sitten kuinka zen-mestari hyvänsä, aina välillä rupeaa kiukuttamaan. Eikä siinä mitään, jopa yksi maailman kovimmista jätkistä, Dalai Lama, ottaa välillä lämpöä.

Kiukku on kuitenkin parasta polttoainetta ja onnistuminen on paras kosto. Jos vihaajat harmittavat, niin käytä harmistuksesi tehdäksesi omasta hommastasi isompaa ja elämästäsi parempaa. Tämän voi tulkita ylimielisenä, mutta siinä vaiheessa kun itsellä menee hyvin, ei muiden päällesi vuodattama paha olo jaksa kovin paljoa kiinnostaa. Ihmiset eivät vuodata toistensa päälle pahaa oloa siksi, että he olisivat pahoja. Ihmiset ovat ilkeitä toisilleen siksi, että heidän itsensä on paha olla. Kun tämän sisäistää, vihaajiinkin on helpompaa suhtautua lämmöllä ja ymmärryksellä.

Lopuksi vielä tätä samaa aihetta käsittelevä puhe 4 tunnin työviikon kirjoittajalta, supervaikuttaja Tim Ferrikseltä, check it out, sisältää paljon hyviä pointteja:

(Visited 396 times, 1 visits today)

0 comments… add one

Leave a Comment