Visualisoitko turhan tosissasi?

visualisoitko turhan tosissasi

Ajattelin taas vaihteeksi kirjoittaa hieman vetovoiman laista, visualisoimisesta ja manifestoinnista. Olen aiemmin ottanut kantaa ilmiöön mm. täällä, mutta aihe nousi uudestaan mieleeni juteltuani erään henkilön kanssa, jolle tämä vetovoiman laki oli suuri innostuksen lähde.

Lyhyt perehdytys aiheeseen niille, jotka eivät ole siitä ennen kuulleet. Vetovoiman laki (Law of Attraction) on tämä self development, self help- sekä huuhaapiireissä paljon huomiota saanut metafyysinen “laki”, joka pohjaa periaatteelle, että elämässämme toteutuvat ne asiat, joita siihen “tilaamme”. Tilaaminen tapahtuu yksinkertaisesti asioita ajattelemalla.

Kun ajattelemme hyviä asioita, elämäämme ilmestyy hyvää. Kun ajattelemme ikävyyksiä, näkyy sekin elämässämme. Lain periaatteiden mukaan voimme tilata myös haluamiamme tiettyjä asioita niitä ajattelemalla. Uusi työ, uusi koti, uusi kumppani.

Tätä tilaamista kutsutaan milloin visualisoinniksi, milloin manifestoinniksi. Erityisen paljon tämä on ollut esillä viime vuosina Salaisuus-kirjan (Rhonda Byrne) ja siitä tehdyn elokuvan myötä.

Tässä vaiheessa mainitsen, että toisinaan hieman ivaavasta sävystäni huolimatta en tyrmää aihetta ollenkaan. Älkää siis taas lähettäkö vihapostia. Visualisoiminen on kivaa ja monesti vaikuttaa siltä, kuin tilatut asiat oikeasti toteutuisivat. Eri asia on tietysti se, johtuuko se vetovoiman laista vai yksinkertaisesti siitä, että asioiden ajattelu saa meidät huomaamaan niihin liittyviä tilaisuuksia paremmin.

Takaisin avauskappaleessa mainitsemaani henkilöön.

Hän kertoi minulle esimerkiksi visualisoivansa itselleen parempaa työtä ja uutta kumppania. Hän uskoi, että mitä tarkempi tilaus, sitä parempi toimituskin. Toisin sanoen visualisoimalla tulevan kumppaninsa hyvin yksityiskohtaisesti, uskoi hän varmistavansa saavansa juuri sitä, mitä halusi.

Eikä tässä mitään. Minustakin on kiva leikkiä ajatuksella siitä, millaisen tytön voisin itselleni haluta. Sitten kun muutan kesällä takaisin Suomeen, en suinkaan kieltäytyisi jostain kivasta tyttöystävästä. En kuitenkaan itse lähtisi mukaan tällaiseen yksityiskohtaiseen visualisoimiseen. Miksi?

Kuvittele, että olet visualisoinut tulevan kumppanisi olevan vaaleahiuksinen ja sinisilmäinen eloveenaihminen. Sen sijaan kohtaatkin kiinnostavan tyypin, joka on tumma ja silmätkin kuin suklaanapit.

Tyyppi on kiva, mutta selvästi muuta kuin tilasit. Torjutko hänet ja jäät odottamaan parempaa? Vai otatko hänet ja koet, että tyydyit vähempään kuin mitä olisit halunnut?

Liian yksityiskohtainen visualisointi luo kannaltamme epäedullisen alkuasetelman. Koska todennäköisyys, että toiveemme toteutuu just ja prikuulleen sellaisenaan kuin halusimme on pieni, joudumme joko tyytymään tai odottamaan parempaa. Mikäli visualisoisimme vain “sinne päin”, tätä ongelmaa ei olisi.

Valitettavasti “sinne päin”-visualisoiminen taitaa (muistaakseni) olla tämän lain periaatteita vastaan. Yksityiskohtaista viestiä pidetään jotenkin voimakkaampana kuin summittaista tilausta. Tietenkään kaikkea, mitä nämä vetovoiman laki-valmentajat sanovat ei tarvitse välttämättä ottaa tosissaan. Korostan kuitenkin, etten aihetta tunne, joten saatan olla jollain tasolla väärässä.

Miksi oikeastaan tunnemme tarvetta asettaa yksityiskohtaisia vaatimuksia? Miksi haluamme työpaikan, jossa hoidamme juuri tiettyjä tehtäviä? Kumppanin, joka rakastaa juuri siten miten haluamme?

Koska kuvittelemme, että nämä saadessamme pääsemme kokemaan mahdollisimman paljon onnea. Oletamme juuri oikeanlaisen työn tai kumppanin tekevän meidät onnellisemmiksi kuin melkein oikeanlaisen työn tai melkein oikeanlaisen kumppanin.

En sano, etteikö näin olisi. Juuri oikeanlainen on ilman muuta parempi kuin melkein oikeanlainen. Juuri oikeanlaisen työn luominen tai juuri oikeanlaisen kumppanin löytäminen on vain käsittämättömän paljon epätodennäköisempää kuin “ihan kivan” löytäminen.

Kehotanko siis tyytymistä “ihan kivaan” vaihtoehtoon?

Kyllä ja en.

Kun uskomme oikeanlaisen työn tai kumppanin tekevän meidät onnellisiksi, johdamme itseämme harhaan. Ne ovat kyllä tärkeääkin tärkeämpiä pilareita, joiden varassa elämämme seisoo, mutta ne eivät itsessään aiheuta onnea. Onni ja miellyttävät tunteet kumpuavat ajattelustamme, eivät niinkään elämäntilanteestamme. Onnellisuustutkija Sonja Lyubomirskyn mukaan 10 % onnellisuudestamme juontuu ympäristötekijöistä (ts. elämäntilanteesta), 50 % synnynnäisistä tekijöistä ja 40 % asenteesta, ts. ajattelustamme.

Onnen avaimet ovat jatkuvasti kädessämme, mutta sinä samaisena hetkenä kun alamme uskomaan, että tarvitsemme juuri oikeanlaista kumppania tai työpaikkaa, me luovutamme ne pois. Tämän jälkeen ruvetessamme tätä unelmaa tavoittelemaan, juoksemme häntä heiluen niiden perässä kuin keppiä jahtaava koira.

Kun ymmärrämme, että hyvä mieli ei ole lähtöisin työmme tai kumppanimme ominaisuuksista, ymmärrämme, ettei meidän tarvitse maksimoida niitä, saada “juuri oikeanlaista”. Ihan kiva työ ja ihan kiva kumppani ajavat asiansa. Ratkaisevaa on se, mitä me tästä työstä ja kumppanista ajattelemme.

Kyseenalaistaisin oikeastaan koko ajatuksen siitä, että “juuri oikeanlaista” olisi olemassakaan. Vaikka kumppanisi olisi kuinka oikea tahansa, voit olla varma, että jokin hänessä on ajoittain hemmetin ärsyttävää. Sama pätee työhön.

Väitän olevani unelmatyössäni. Valmentaminen on niin upeaa ja tajunnanräjäyttävää, että oksat pois. Silti tähänkin sisältyy tehtäviä, joiden tekeminen ei rehellisesti sanottuna ihan hirveästi nappaa. En esimerkiksi ihan hirveästi tykkää käyttää aikaani siivotakseni palautelootastani satunnaisten sankarien kommentteja, joissa minua kehotetaan kääntymään jumalan puoleen tai palamaan ikuisesti helvetin liekeissä. Yksi tappouhkauskin on tässä vuosien varrella kertynyt. Tyyppi oli pahoittanut mielensä, koska väitin hänen pystyvän toteuttamaan unelmansa. Go figure.

Työn tai kumppanin ei tarvitse olla täydellistä, kun ymmärtää hieman tunteidensa toiminnan päälle. Kun jokin yksittäinen asia ärsyttää tai kyllästyttää, on se yleensä osoitus siitä, että kehomielemme on siinä hetkessä poissa mielenrauhasta, ei siitä, että asiat olisivat oikeasti huonosti. Kun otamme hetken rauhallisesti, palauttaa kehomme meidät pian takaisin tyynempään tilaan.

Kun ymmärrämme hieman itseämme ja tunteitamme, emme yksinkertaisesti tarvitse kaikenmaailman visualisointeja ollaksemme onnellisia. Visualisoiminen on kivaa ja teen sitä itsekin silloin tällöin. Minulle se on viihdettä, tapa innostaa itseään ja saada itselleen aikaan hyvä mieli ajattelemalla mukavia asioita, jotka tulevat vielä ihan varmasti tapahtumaan.

Sen sijaan en siirrä onnellisuuttani jonkun universumin vastuulle ja myöhemmin syytä maailmaa siitä, etten ole onnellinen. Älä sinäkään. Onni on sinussa, ei ulkopuolellasi.

(Visited 217 times, 1 visits today)

2 comments… add one

  • Mummo Maa 18, 2014, 2:01 pm

    Hei,

    kommentoisin sen verran tätä vetovoiman laki -jutskaa että jos vain ajattelee ja visualisoi jotain tapahtuvaksi, sitä yleensä kutustaan haaveiluksi. Se että jotain oikeasti tapahtuu vaatii myös omaa panosta eli jonkin sortin actionia asioiden edesauttaumiseksi.. Muuten saa odottaa ja kauan, että jotain tapahtuu. Yleensä ns. onnenpotkuja sattuu harvoin ja harvalle eli ettei tarvitsisi itse laittaa tikkua ristiin asioiden tapahtumiseksi ;)

    Ei mul muuta paitsi joo ai niin, täydellisyydentavoittelusta. Täydellistä ei ole, elämä on ala- ja ylämäkiä, niin se vaan on. Se että niihin alamäkiin pystyy suhtautumaan tyynesti on sitä peräänkuuluttettua onnea.

    Tässä nöyrät lisäykseni muualta lainattuina mutta omaksuminani mielipiteinä :)

  • Jevgeni Maa 18, 2014, 3:58 pm

    Hola!

    Juuri näin, täysin samaa mieltä. Uskon visualisoinnin olevan ihan kiva työkalu unelmien saavuttamisessa, mutta ilman konkreettisia toimia arvoton. Esimerkiksi Salaisuus-kirja jättää tämän näkökulman täysin käsittelemättä, antaen siten ymmärtää, että pelkkä ajattelu ja visualisointi riittää.

Leave a Comment