Vuosi hippikommuunissa: Kokemuksiani kommuuniasumisesta

kokemuksiani kommuuniasumisesta 1

Vietin juuri vuoden hippikommuunissa asuen. Kokemus oli niin mielenkiintoinen, että haluan kertoa kokemuksistani kommuunissa, erilaisista elämisen iloista ja haasteista.

Vuosi sitten minulle ilmaantui yllättävä tarve lyhytaikaiselle asumiselle. Olin juuri muuttamassa takaisin Espanjasta Suomeen ja tarvitsin paikkaa johon majoittua, kunnes löytäisin jotain itselleni sopivampaa. Päätös hakea huonetta kommuunista syntyi lennosta, enkä oikeastaan harkinnut sitä mitenkään. Ajattelin, että kuukauden voi asua oikeastaan missä tahansa.

Olin tuota ennen asunut sekä vuosia yksin että puoli vuotta perinteisessä opiskelijasolussa. Näistä kahdesta pidin ehdottomasti enemmän yksin asumisesta, minkä vuoksi ajatus kommuuniin muuttamisesta hieman hirvitti. Miten oikein selviäisin, kun ympärilläni olisi jatkuvasti ihmisiä eikä omaa rauhaa juuri nimeksikään? Vaikka olenkin sosiaalinen, en nauti ihmisten jatkuvasta seurasta, vaan myös yksin vietetty aika on tärkeää.

En tiennyt asunnosta, sen kunnosta, asukkaista tai mistään muustakaan etukäteen,vaan luotin siihen, että asiat järjestyvät.

Kuherruskuukaudet

kokemuksiani kommuuniasumisesta 2

(Hippihengailua takapihan riippumatossa. Keskellä minä, vieressä kavereita. Tämän kirjoituksen kuvissa esiintyvät ihmiset itseni poislukien eivät olleet kommuunimme asukkaita, joiden kuvat jätin pois yksityisyyssyistä.)

Palkittiinko luottamukseni?

Todellakin. Ensi hetkestä lähtien tunsin olevani kotona, sanan parhaimmassa merkityksessä. Tunnelma talossa oli äärimmäisen myönteinen, avoin, rohkea ja höystetty sähäkällä määrällä luovaa hulluutta. Asukkaita oli yhteensä seitsemän ja näyttämönämme 250-neliöinen, kaksikerroksinen omakotitalo. Talo oli miellyttävä, puutarha kaunis, saunat tunnelmallisia ja henki upea. Myös seutu, jolla talomme sijaitsi oli sen verran kylämäinen, että kaduilla pystyi halutessaan liikkumaan paljain jaloin ja vaikka paidatta. Rentoa ja mukavaa siis.

Yhteisömme oli varsin vihreä ja maanläheinen ja sana “hippi” kuvasi varsin osuvasti talon asukkaita. Itselleni tämä sopi mainiosti, sillä vaikken ole ikinä nähnyt aiheelliseksi tunnustautua jonkin tietyn alakulttuurin edustajaksi, on hippeily kuitenkin hyvin lähellä sydäntäni. Hippiyden mukana seurasivat kyseiseen alakulttuuriin kuuluvat edut kuten halailun ja läheisyyden suuri määrä, vihreät arvot ja luontohöpsöily, mahdollisuus ilmaiseen ruokaan, jatkuva mahdollisuus erilaisiin aktiviteetteihin ja paljon muuta kivaa. Sen sijaan hippikulttuuriin perinteisesti liitetyt negatiiviset kliseet kuten hygienian puute, laiskuus ja epämääräisyys puuttuivat kokonaan tai jäivät yksittäistapauksiksi.

Erityisen hyvin viihdyin yhteisössä kuitenkin siksi, että lähes kaikkien asukkaiden kiinnostuksenkohteet, arvot ja toimintatavat vastasivat omiani. Koska olimme hyvin samanlaisia, oli yhdessäolo paitsi helppoa, myös energisoivaa. Huomasin pystyväni viettämään muiden asukkaiden kanssa kokonaisia vuorokausia putkeen ilman, että väsyimme toistemme seuraan. Olen päätellyt tämän johtuvan juuri samankaltaisuudestamme, sillä kovin erilaisten ihmisten seurassa väsähdän usein jo parissa tunnissa.

Mitä tapahtuu, kun usea samat kiinnostuksenkohteet jakava, lievästi ja luovasti hullu sekä valtavan draivin omaava ihminen laitetaan asumaan samaan tilaan? Meidän tapauksessamme tuloksena oli jatkuva ja valtava määrä oppimista ja opettamista, uusien asioiden kokeilua, maailman tutkimista ja rajojen rikkomista. Koska yksikään meistä ei edustanut tyyppiä, jolle erilaiset kirjoittamattomat säännöt ja rajat ovat varsinainen este, oli yhdessäolomme hetkittäin luovan hämmentävää ja kovin erilaista verrattuna kaikkeen, mitä olin aiemmin nähnyt ja kokenut.

hippikommuuni 2

(Lapsi on terve kun se leikkii. Kellarista löytyi liitua ja talon edestä tietä, johon liitua tuli käyttää.)

Tiedonhalu, avoimuus ja rohkeus ovat taitoja ja luonteenpiirteitä, joiden yhteen saattaminen johti kohdallamme upeisiin tuloksiin. Itselleni tärkeintä oli jaettu intohimomme itsensä kehittämistä kohtaan. Monen päivän iltana olo oli kuin olisin juuri viettänyt viikonlopun jonkinlaisessa itsensäkehittämis-aiheisessa seminaarissa. Oppimisen ja muutoksen tahti oli meillä kaikilla valtava. Tämä kysyi toki myös luonnetta, sillä rehellinen palaute ja omien epävarmuuksien kohtaaminen oli arkipäivää ja usein hyvin haastavaa. Uskon olleen onni, että yhteisömme koostui hyvin samanmielisistä ihmisistä, sillä kovin moni muu ihmistyyppi olisi tuskin kyseisessä ympäristössä viihtynyt.

Tätä oppimista, draivia ja luovaa hulluutta jaettiin myös ulospäin. Järjestimme lähes viikoittain saunailtoja ja kotibileitä, joissa perinteisen suomalaisen päihteidenkäytön korvasivat syvälliset keskustelut, lähekkäin oleminen ja luova sekoilu. Viinakin toki virtasi välillä, kuten hyvissä yhteisöissä on tapana. Sitä sattui kuitenkin harvoin, uskoakseni noin 4-5 kertaa vuoden aikana. Päihteettömien bileiden ympärille kehittyi nopeasti suurempi yhteisö ja kulttuuri, josta useimmat osallistujat saivat paljon irti.

Arki

kokemuksiani kommuuniasumisesta 3

(Jokainen asukas joko harrasti tai teki musiikkia. Musiikin ympäröimänä oli hyvä elää.)

Arki kommuunissamme osoittautui myös pääosin toimivaksi. Jäsenemme olivat vastuullisia ja verrattain siistejä sekä hoitivat velvollisuutensa kodinhoitoa kohtaan hyvin. Asuminen kommuunissa ei ainakaan meidän tapauksessa osoittautunut kovin erilaiseksi kuin esimerkiksi opiskelijasolussa asuminen. Arki oli mukavaa.

On kuitenkin mainittava, että meillä kävi tässä tuuri. Koska ihmisemme olivat pääasiassa henkisesti hyvin kypsiä ja kestäviä, minkä vuoksi kaikenlainen palautteenanto, yhteisten toimien suunnittelu ja muukin yhteistoimintaan ja ihmissuhteisiin liittyvät asiat sujuivat lähes kitkatta. Tunnen kuitenkin useita muita kommuuniasumisen kokeneita henkilöitä, joilla on asiasta kovin erilaisia ja hyvin paljon epämiellyttävämpiä kokemuksia. Pääasiassa olen ymmärtänyt kaikenlaisten ongelmien ja kitkan johtuneen juuri kommunikaatio- ja ihmissuhdeongelmista. Kommuuniasuminen on omankin kokemuksenkin mukaan hetkittäin niin intensiivistä, että toimivat ihmissuhteet asukkien välillä ovat ehdoton edellytys. Jos ne eivät toteudu, käy yhteisasuminen nopeasti todella raskaaksi.

Yhdessä asuminen tuo tietysti mahdollisten ongelmien lisäksi monia hyötyjä. Koska mukana on useita ihmisiä, on käytössä olevien taitojen määrä varsin tyydyttävä. Yksi on taitava käsistään ja hyvin käytännöllinen, toinen teoreettisesti taitava ja hyvin älykäs, kolmas taitaa juridiikan, joltakulta löytyy valtava määrä psykologista osaamista ja niin edelleen. Erilaisten taitojen suuren määrän vuoksi monien hankalien tilanteiden hoitaminen oli usein helpompaa ja taloudellisempaa, kuin se olisi muutoin ollut.

Taloudellisuus on muutenkin asia, josta on mainittava. Kommuuniasuminen oli ainakin meille taloudellisesti hyvin järkevää. Koska ympärillä on jatkuvasti ystäviä, pystyi heitä käyttämään turvaverkkona mahdollisten odottamattomien rahaongelmien yllättäessä. Suuri plussa oli myös ilmaisen ruoan suuri määrä. Koska usea asukkaamme (minä mukaanlukien!) harrastivat dyykkaamista (lue: poisheitetyn ruoan ratsaaminen lähikauppojen roskiksista), vihanneksia, hedelmiä, eineksiä ja lukematon määrä muita ruoka-aineita oli lähes jatkuvasti asukkaiden käytössä. Dyykkaaminen on asia joka tuntuu herättävän ihmisissä hyvin intohimoisia puolesta ja vastaan-reaktioita, mutta henkilökohtaisesti suosittelen sitä kaikille. Ajatus roskiksesta kaivatusta ruoasta kuumottaa monia, mutta näin vuoden kokemuksella sanon, ettei yksikään asukkaista saanut vuoden aikana yhtäkään ruokamyrkytystä. Ei sillä, että useat kemikaaleja täyteen pumpatut ruoat kovin helposti edes pilaantuisivat :—)

kokemuksiani kommuuniasumisesta 4

(Kuvassa tyydyttävä dyykkisaalis.)

Keittiöön liittyy myös asia, joka kommuuniasumisessa ärsytti minua ylivoimaisesti eniten. Ihmiset eivät osaa tai oikeammin viitsi tiskata. Vaikka koko muu asunto pysyikin siistinä, keittiö oli usein enemmän tai vähemmän järkyttävä. Tiskialtaassa lojui usein valtava määrä tiskaamattomia kuppeja, lautasia ja ruoanlaittovälineitä. Vuoden aikana asiaa käsiteltiin ja pyrittiin korjaamaan lukuisia kertoja, vaihtelevin tuloksin. Toisinaan hetkelliseen siisteyteen päästiin, mutta lopulta keittiö palasi alkuperäiseen, törkyiseen kuntoonsa. Eniten tästä kärsivät he, joiden sotkunsietokyky oli alhainen. Meillä se olin valitettavasti minä. Sotkua hyvin sietävät taas eivät tuntuneet kokevan keittiön sotkuisuutta ongelmaksi.

Keittiöön pesiytyi myös jonkinlaisia koisaperhosia, lentäviä paskoja. Lukuisista tuhoamisyrityksistä huolimatta niistä ei päästy lopulta ikinä eroon, sillä aina löytyi joku, joka jätti jauho- ja kuivamuonapakkauksia auki, jolloin koisat pääsivät munimaan niihin ja lisääntymään uudestaan. Ruokapakkaus, johon koisantoukat olivat kutoneet seittiään ja ulostaneet, oli aina riemua herättävä löytö.

kokemuksiani kommuuniasumisesta 5

(Keittiön tiskipöytä. Aivan näin hirveältä se ei yleensä näyttänyt, mutta ei tämä kaukana totuudesta ole.)

Eräs iloista, joka seurasi yhteisasumisesta sosiaalisten ja aktiivisten ihmisten kanssa, oli jatkuva tarjonta erilaista mielekästä ohjelmaa. Minulta katosi täysin tarve hakeutua itse erilaisiin menoihin, sillä muut kutsuivat jatkuvasti mukaan omiin menoihinsa tai järjestivät erilaista tapahtumaa suoraan kotonamme. Tämä helpotti ja elävöitti elämääni kovasti. Kielteinen puoli tälle oli se, että jatkuvan sosiaalisen tarjonnan vuoksi huomasin näkeväni yhä harvemmin ja harvemmin niitä ystäviäni, jotka eivät viettäneet aikaa kotonamme.

Jatkuvalla seuralla on toki myös haittapuolensa, vaikka itse seura olisikin upeaa. Olen yrittäjä ja työskentelen usein kotoa käsin. Koska teen luovaa työtä, on työrauha tärkeähkö asia. Koska omassa kellarihuoneessani netin kuuluvuus oli heikko, jouduin työskentelemään yhteisissä tiloissa, mikä altisti minut muiden asukkien jutuille. Koska jokainen oli niin innoissaan harrastuksistaan ja aina halukas kertomaan uusista oivalluksistaan eteenpäin, pyyntöni työrauhan säilyttämisestä unohtuivat toistuvasti ja työskentelyäni keskeytettiin tuon tuostakin, sillä “SUN ON PAKKO KUULLA MITEN SIISTIN JUTUN MÄ JUST LUIN TÄSTÄ KIRJASTA!”. Lopulta jouduimme sopimaan, ettei minulle saa puhua silloin, kun korvillani on kuulokkeet. Se kertoo, että olen työskentelymoodissa.

Etukäteen pelkäämiäni meluhaittoja ei oikeastaan ollut. Hiljaisuus alkoi yleensä kello 23:00 ja siitä pidettiin yleensä kiinni. Aamuyölle toisinaan jatkuvien bileiden tapauksessa korvatulpat ratkaisivat ongelman. Oma huoneeni sijaitsi lisäksi kellarissa ja oli melulta hyvin suojattu, minkä vuoksi yöni sujuivat varsin kivasti.

Kaiken kaikkiaan arki kuitenkin toimi hyvin ja sen jakaminen muiden kanssa toi siihen oman fiiliksensä. Keittiön tiski-ongelman lisäksi en aidosti keksi siitä mitään kovin pahaa sanottavaa.

hippikommuuni 4

hippikommuuni 3

(Välillä kommuunissa asusti myös tällaisia pikku karvapalleroita! Jälkimmäisessä kuvassa pikku chihu on nostettu turvaan, sillä sen pelko talossa hoidossa olevaa kissaa kohtaan kävi ylivoimaiseksi.)

Lahoaminen

hippikommuuni 5

(Yhteinen vastuu ei ole kenenkään vastuu. Olen juuri löytänyt keittiöstä puolimätiä retiisejä. Ruoan poisheittäminen ilahduttaa.)

Elämässä on pitkälti kyse tasapainosta. Jos asiat ovat liian hyvin liian pitkään, tapahtuu ennen pitkään jotain huonoakin. Meidän kommuunimme alkoi lahota noin 9 kuukautta siellä asuttuamme.

Okei, väritän hieman. Talomme ei oikeasti alkanut lahoamaan (vaikka sekään ei olisi enää varsinaisesti yllättänyt…). Lahoamisella tarkoitan pikemminkin liutaa muita taloon liittyviä ongelmia, jotka ilmaantuivat häiritsemään elämäämme hämmentävän samanaikaisesti.

Ensin meille tuli home-epäily. Osa asukkaista alkoi saamaan erilaisia oireita. Päättelimme niiden olevan homeen aiheuttamia. Etsimme hometta kaikkialta, pelkäsimme talon seiniä (uskoimme homeen kasvavan siellä) ja stressasimme sitä, kuinka tämä kaikki vaikuttaa terveyteemme. Tilasimme hometutkimuksen, jonka toteuttamisen ajankohta kuitenkin erilaisista meistä riippumattomista ikävistä sattumuksista johtuen venyi ja venyi. Osa asukkaista oli paossa talosta, osa stressasi hometta niin, että sai mahdollisesti psykosomaattisia oireita, osa taas jäi oireettomiksi. Lopulta tutkimuksissa selvisi, että hometta ei ollutkaan. Vaikka homeen uupuminen olikin myönteistä, oli home-epäilyn ympärillä pari kuukautta jatkunut hulabaloo ehtinyt vaikuttamaan hyvin kielteisesti monen asukkaan fiilikseen taloamme kohtaan. Erilaiset asukkaiden oireet jäivät selittämättä.

hippikommuuni 6

(Kellarin seinien kankaita revitään pois, sillä niiden alla pelättiin olevan hometta. Ei ollut. Kellarimme ja saunahuoneemme oli vuorattu punaisilla kankailla ja varusteltu tunnelmavalaistuksella sekä pehmeällä sisustuksella…)

Samoihin aikoihin talossa alkoivat yllättävät putkiongelmat. Kolmeen otteeseen alakerran puusaunamme täyttyi paskasta. Siis sillä itsellään, ulosteella. En ole varsinaisesti hienohelma enkä pelkää liata käsiäni, mutta kymmenien paskalitrojen äyskäröiminen tupperware-astioilla on kyllä kokemus, jota en mielelläni toista enää yhtäkään kertaa elämässäni. Ongelman syytä etsittiin useaan otteeseen, mutta putkimiehetkin olivat ymmällään. Lopulta selvisi, että talon alla risteilee täysin epäloogisesti rakennettu putkien verkosto, joka oli nyt jotenkin vaurioitunut. Epäloogisuus johtui taas siitä, että talon eri osat on rakennettu eri vuosikymmeninä, jolloin uudet rakennuttajat olivat vain lisänneet putkia aiempaan sekamelskaan, sen sijaan että olisivat suunnitelleet koko putkiston uudelleen.

Entä mikä lopulta paljastui ongelman syyksi? Keväinen painava maa-aines oli puristanut kasaan vanhan poistoputken, minkä vuoksi shaisset jumittuivat putkeen ja päätyivät löytämään vaihtoehtoisen poistumisreitin suoraan saunaamme.

Samoihin aikoihin selvisi, että pihamaallemme on pesiytynyt Japanin jättitatar-niminen rehu. Puutarhanhoitoon perehtyneet tietävät, että kyseessä on varsin kusipäinen vierasperäinen rikkaruoho, joka kasvaa viikoissa kolmen metrin mittaiseksi ja leviää tehokkaasti. Ja mikä parasta? Sitä on äärimmäisen vaikeaa saada tuhotuksi. Kyseisen rehun nitistäminen vaatii ilmeisesti sitä, että sen varteen (tai siis maajuureen) ruiskutetaan myrkkyä toistuvasti neljän vuoden ajan.

Koska moinen hidas toiminta ei ollut vaihtoehto ja rehu piti pysäyttää, päädyin lopulta hakkaamaan järkyttävänkokoisen maajuuren palasiksi kirveellä, sillä mikään muu työkalu ei siihen näyttänyt pystyvän. Juurta oli ehtinyt muodostua kymmeniä kiloja. Työhöni tyytyväisenä kärräsin juurenpalat kompostimme viereen ja uskoin voittaneeni rehun. Kolmen viikon kuluttua kasvi oli tehnyt kolmimetrisen paluunsa, minkä lisäksi pois heittämäni juurenpalat olivat levittäneet sen myös kompostimme ympärille. Ympäriinsä putoilleet palaset taas olivat nekin juurruttaneet itsensä eri osiin pihamaata. Vinkki niille, jotka ovat saaneet kyseisen ihanuuden omaan puutarhaansa: POLTTAKAA KAIKKI, pääsette vähemmällä.

Näin jälkeenpäin ajateltuna rehut, putket ja home kuulostavat lähinnä hauskoilta sattumuksilta, mutta itse talossa asuessa ne tuntuivat aidosti ahdistavilta ja elämänlaatua alentavilta ongelmilta. Ellei kutsumusta vastaavaan turhaan säätämiseen ole, ei omakotitaloasuminen ainakaan minusta vaikuta tällä hetkellä ihan ykkösvaihtoehdolta.

Lopun ajat

hippikommuuni

(Ruokailu- ja lautapeli-hetki)

Homejupakan myötä  talon asukkaat alkoivat vaihtumaan. Vanhoja lähti ja uusia tuli. Vaikka jokainen tulijoista olikin upea tyyppi, yhteisössä vallitseva henki muuttui hieman rauhallisemmaksi. Vaikka meininki oli edelleen hyvää, oli talostamme kadonnut osa siitä tietystä luovasta hulluudesta ja räävittömyydestä, josta itse niin kovasti nautin. Vaikka moni olisi kokenut yhteisön upeana tuollaisenaankin, en pystynyt itse olemaan näkemättä kontrastia uuden ja vanhan välillä, joten päätin hakea pientä etäisyyttä tasan vuoden kestäneeseen kommuuniasumiseen.

Muutin väliaikaisesti tyttöystäväni luokse ja ensi kuussa matka jatkunee pitkästä aikaa omaan yksiööni. Halu palata kommuunielämän pariin tuntuu minussa tällä hetkellä vahvana ja kukapa tietää, ehkä olen muutaman kuukauden kuluttua jälleen valmis sukeltamaan yhteisöelämän syvyyksiin.

Suosittelen kommuuniasumista ehdottomasti kaikille, jotka uskovat nauttivansa sosiaalisesta elämäntavasta ja joista perinteiset kämppiskämpät tuntuvat hieman liian kylmiltä. Kokemani hippi/taidekommuuni on vain yksi vaihtoehto, sillä ihmiset ovat muodostaneet myös bisneksen, urheilun, lastenkasvatuksen ja muiden aiheiden ympärille mitä erilaisimpia kommuunihankkeita. Myöskään kommuunin perustaminen ei ole vaikeaa. Riittää, että kokoaa kasaan sopivan porukan ja etsii käyttöönsä sopivan talon tai asunnon. Loppu sujuu omalla painollaan.

Jään itse kaipaamaan omaa yhteisöämme ja taloamme, mutta juuri nyt on aika siirtyä eteenpäin ja tutkiskella, mitä muut elämäntavat voivat minulle opettaa!

kommuuni

(Sääntöjä on hyvä olla. Ne opittiin valitettavasti asettamaan yleensä vasta, kun vahinko oli jo tapahtunut.)

kommuuni 2

(Eräs asukkaamme oli kovin altis luovuudenpuuskille, joiden aikana kaikki muu unohtui. Tätä sattui usein.)

kommuuni 3

(Hyvin usein.)

(Visited 1 676 times, 1 visits today)

0 comments… add one

Leave a Comment