Yksinäinen ihmistenkin keskellä

Yksinäinen ihmistenkin keskellä

Tänään haluan puhua yksinäisyyden tyypistä, johon moni ei usko, mutta joka on ihan yhtä todellinen ja vakava ilmiö, kuin perinteinenkin yksinäisyys. Moni meistä on nimittäin yksinäinen ihmistenkin keskellä.

Useinhan ajatellaan, että yksinäisyys on sitä, että on yksin, ettei ole kavereita, perhettä tai kumppania. Eli tällainen perinteinen, tavallinen, yksinäinen yksinäisyys.

Mutta on olemassa myös hyvin erilaista yksinäisyyttä. Ja siinä ei ole enää kyse siitä, että oltaisiin sosiaalisessa mielessä yksin. Meillä voi olla vaikka kuinka paljon kavereita ja ystäviä, meillä voi olla kumppani, voi olla perhettä, voimme olla suosittuja työpaikallamme tai mitä tahansa vastaavaa. Ja silti voimme kokea olomme todella, todella yksinäiseksi ja eristäytyneeksi.

  • Voi tuntua siltä, ettei ”kuulu joukkoon”, vaikka joukkoa olisi ympärillä vaikka millä mitalla.
  • Voi tuntua siltä, ettei kukaan oikeasti, syvällä tasolla käsitä ja ymmärrä meitä.
  • Voi tuntua siltä, että sitä on vain itse tosi erilainen ja erillään muista.

Ja tällainen voi olla todella kuluttavaa, varsinkin, kun tästä ei itsekään usein aivan ”saa otetta”. Itsellään voi olla sellainen hyvin epämääräinen, oudolla tavalla yksinäinen olo, mutta sitä ei itsekään oikein tajua, että mitähän tämä nyt on. Onhan minulla ympärilläni kavereita, kumppani tai perhettä, eihän tämä nyt yksinäisyyttä voi olla…?

Kohdatuksi tuleminen ja syitä, miksi sitä ei aina tapahdu

Yksi keskeinen aihe tässä ”yksinäisyydessä ihmistenkin keskellä” on tunne ja kokemus siitä, tulemme kohdatuiksi ja nähdyiksi omana itsenämme. Eli vaikka ympärillämme on valtavasti ihmisiä, niin tulemmeko me oikeasti kohdatuiksi? Näkeekö kukaan meitä juuri sillä tavalla, jolla haluaisimme tulla nähdyiksi? Tulemmeko kohdatuiksi ”omana itsenämme”?

Jos tätä kokemusta kohdatuksi ja nähdyksi tulemisesta ei ole, voi olo tuntua hyvin erilliseltä ja yksinäiseltä myös ihmisten keskellä.

Entä mistä tällainen voi johtua?

Valtavan monista syistä. Tässä vain muutama niistä.

Kohdatuksi tulemista ei osata itse hakea

Koska ”kohdatuksi” ei tule ihan missä tilanteessa tahansa, on teoriassa osattava hakeutua itse tilanteisiin, joissa sellaista voisi tapahtua. Ehkäpä se vaatisi jonkun kanssa keskustelemista vakavasti tästä aiheesta ja itsensä avaamista, ehkä se vaatisi erilaiseen seuraan hakeutumista, ehkä jotain muuta.

Ja tämähän kaikki on aika haastavaa ihan kenelle tahansa. Kaikkein vaikeinta tämä on kuitenkin silloin, jos sattuu itse olemaan hieman ujo, epävarma, vetäytyvä, hiljainen ja hillitty ihminen. Tällöin sitä helposti vain toivoo, että joku juuri sopiva ihminen sattuisi paikalle ja huomaisi meidät. Näin voikin tapahtua, mutta todennäköisyydet eivät ehkä ole aivan puolellamme. Siksi oma aktiivisuus, niin hankalaa kuin se tässä onkin, nousee suureen arvoon.

”Piirit” ovat väärät

Yleinen syy sosiaaliseen yksinäisyyteen voi toki olla sekin, että vietämme aikaa ”väärissä piireissä”. Ehkäpä näiden piiriemme ihmiset ovat taustaltaan tai kiinnostuksenkohteiltaan tai muilta ominaisuuksiltaan jotenkin sellaisia, etteivät he pysty näkemään ja kohtaamaan meitä aivan sillä tavalla, mitä itse kaipaisimme. Nämä ihmiset voivat olla muutoin kaikin puolin hyviä tyyppejä, mutta eivät vain täysin ”oikeita” juuri meille. Tässä tapauksessa omien piirien laajentaminen tai vaihtaminen voi teoriassa tuoda helpotusta yksinäisyyteen.

Tukahduttava kulttuuri

Vielä yksi – ja oman kokemukseni mukaan yleisin – syy kohdatuksi tulemisen puutteelle on se, että elämme emotionaalisesti melko tukahdutetussa kulttuurissa. Useimmissa tilanteissa ei ehkä ole kovin helppoa tai hyväksyttävää alkaa puhumaan siitä, kuinka itsellään on tunne, ettei oikein tule nähdyksi ja kohdatuksi. Kaikki tällainen ”pehmoilu”, tunteista puhuminen ja oman haavoittuvuuden esiinnostaminen on eristetty hyvin tietynlaisiin tilanteisiin, joita ei kovin usein tule vastaan. Näistä asioista on kulttuurissamme vaikea puhua, mikä on sääli, sillä juuri tällaiset aiheet ovat useimmille meistä aika tärkeitä.

Ihmisten ympäröimä yksinäisyyskin on oikeaa yksinäisyyttä

Mitään ratkaisua tai etäisestikään viisasta ajatusta minulla ei tähänkään aiheeseen ole, mutta halusin nostaa tätä aihetta kuitenkin esiin. Yksinäisyys, jota tunnemme muiden ihmistenkin ympäröimänä, on ihan yhtä ”oikeaa” yksinäisyyttä, kuin sellainen eristäytynytkin yksinäisyys. Kumpikaan näistä ei ole mitenkään oudompi tai vähempiarvoisempi, ja siten vähemmän vakava tapa tuntea yksinäisyyttä.

Kiitos lukemista, toivottavasti tämä herätti joitain ajatuksia. Tsemppiä sinulle!

Rakkaudella,

Jevgeni

PS. Pian ilmestyvä Itsevarmuus: Eroon sosiaalisesta jännittämisestä -verkkokurssi on suunniteltu auttamaan myös yksinäisyyden päihittämisessä. Tutustu, mikäli aihe tuntuu läheiseltä!

(Visited 1 times, 5 visits today)

Leave A Response

* Denotes Required Field