Yksinäisyys ja sen kanssa pärjääminen (+ 5 ratkaisua yksinäisyyteen)

Yksinäisyys ja sen kanssa pärjääminen

Yksinäisyys on 21. vuosisadan epidemia, josta ei puhuta tarpeeksi. Heille, joille se ei ole tuttua, aihe jää helposti hieman etäiseksi ja siitä puhuminen on siksi hankalaa tai jopa epämiellyttävää. Siitä kärsivät taas eivät usein osaa tai halua siitä puhua. Epidemia jää piiloon, vaikka sen piiriin kuuluvia on jatkuvasti joukossamme.

Jatkuvasti tai melko usein yksinäisyyttä kokee n. 5% suomalaisista. Se on joka kahdeskymmenes meistä. Joka kahdeskymmenes ihminen, jonka päivän aikana näet, saattaa tilastojen valossa olla yksinäinen. Erityisesti yksinäisyyttä esiintyy yksinhuoltajien, työttömien, nuorten, vanhusten ja maahanmuuttajien joukossa. Muutoinkin suojattomat ryhmät ovat siis vähiten suojattuja myös yksinäisyydeltä.

Eniten yksinäisyys taas on nousussa nuorten joukossa ja suuri osa tätä nousua on tapahtunut viimeisen 10 vuoden sisällä. Syy lisääntyneeseen yksinäisyyteen on paikantumassa älylaitteisiin. Paradoksaalisesti vaikuttaa siltä, että lisääntynyt sosiaalisen median ja yhteydenpito-ohjelmien käyttö on lisännyt samassa suhteessa koettua yksinäisyyttä. Nuorten mielenterveysongelmien määrä, kuten myös itsemurhienkin määrä jatkaa jälleen kipuamista ylöspäin.

Yksinäisyys on toki “vain tunne”, mutta hemmetin tuhoava sellainen. Tutkimusten mukaan se rikkoo niin mielenterveyttä, kuin fyysistäkin terveyttä.

(PS. Ajankohtaisempaa tietoa yksinäisyydestä löytyy myös syksyllä 2020 julkaisemassani, sähköisessä Ymmärrä yksinäisyyttä -kirjassa. Kirjasta voi lukea lisää täältä.)

Tärkeä huomio on myös se, ettei yksinäisyys tarkoita aina sitä, etteikö ihmisellä olisi ympärilleen sosiaalisia verkostoja. Myös emotionaalinen yksinäisyys, eli tunne yksinäisyydestä voi olla ihan yhtä vakavaa, kuin se, ettei ympärillä ihan konkreettisella tasolla ole ketään.

Yksinäisyys on asia, joka on todella suuri ongelma ennen kaikkea yksinäiselle ihmiselle itselleen. Ihmsien yksinäisyys on kuitenkin usein myös meidän muiden menetys. Kun ihminen latistuu yksinäisyyden alle, menetämme myös me muut ihmiset yhteisöstämme mahdollisesti hyvän ja arvokkaan jäsenen. Valitettavan usein emme sitä vain huomaa.

Yksinäisyyttä yritetään usein ansiokkaasti vähentää yrittämällä esimerkiksi järjestää eri yhteisöissä vaikkapa matalan kynnyksen ohjelmaa ja meininkiä, kutsumalla muita ihmisiä mukaan olemassaoleviin sosiaalisiin piireihin ja tarjoamalle potentiaalisesti yksinäisille ihmisille erilaisia väyliä itseilmaisuun ja itsensä toteuttamiseen. Tämä on minusta ihailtavaa ja arvokasta, mutta on ihmisyhmiä, joita tällainen toiminta ei tavoita.

He ovat heitä, joita esimerkiksi itse kohtaan niin itsevarmuuskouluttajan työssäni, että myös muissa mielenterveyden töissä, joissa olen osallisena. Heillä kyllä olisi teoriassa halua lähteä mukaan vaikka mihin ja olla yhteydessä vaikka kehen, mutta se on astetta vaikeampaa, jos kuvioissa on esimerkiksi asioita kuten

  • masennusta
  • uupumusta, kiirettä ja elämänhallinnan haasteita
  • mielenterveyden häiriöitä kuten yleistynyttä ahdistuneisuushäiriötä
  • sosiaalisten tilanteiden pelkoa
  • traumaattisia kokemuksia menneisyydestä
  • sosiaalisten taitojen puutetta.

Eli halua yksinäisyytensä ratkaisemiseen olisi, mutta kykyä siihen on paljon vähemmän. Näiden syiden takia monet hyvää tarkoittavat palvelut ja keinot yksinäisyyden nujertamiseksi jäävät vajavaisiksi. Valtavan moni ihminen on tilanteessa, jossa ainoana mahdollisuutena on auttaa itse itseään.

Silläkin uhalla, että tämä kuulostaa kylmän oikeistolaiselta ja epähumaanilta: on tilanteita, joissa on pakko auttaa itse itseään, sillä mistään muualtakaan apua ei tule. Yhteiskuntamme voi esiintyä humaanina tekijänä, joka auttaa heikoimpiaan, mutta tässä aiheessa yhteiskunnan ja lähiyhteisönkin (naapurit, tuttavat, sukulaiset, kaverit, perhe) apu ei yksinkertaisesti ole usein niin tarkkaa, että se osuisi kohteeseensa. Näin moni yksinäinen ihminen jää todellakin yksin. Ja tästä syystä haluan kirjoittaa muutamia omia ajatuksiani tilanteeseen, jossa yksinäinen on yksin vastuussa yksinäisyytensä voittamisesta.

Olen hyvin tietoinen siitä, että yksinäisyyteen liittyy juuri yllämainittuja (ja vastaavia) elämäntilanteeseen ja mielenterveyteen liittyviä syitä, joiden vuoksi yksinäisellä ei välttämättä ole yksinkertaisesti voimia ja jaksamista yksinäisyytensä nujertamiseksi. Joka tapauksessa se yksin puurtaminen saattaa olla se ainoa mahdollisuus tilanteensa ratkaisemiseen, jos muitakaan ei kiinnosta tai heidän apuaan ei vielä osaa tai jaksa hakea.

Yksinäisyys ja sen kanssa pärjääminen

Mitä siis tehdä, jos kärsii yksinäisyydestä? Vaikka otsikossa olen käyttänyt sanavalintaa “yksinäisyyden kanssa pärjääminen”, se on viimeinen asia jota suosittelisin. Toki ihminen voi pärjäillä yksinäisyyden kanssa, mutta kuten tutkimuksetkin sen osoittavat, ei se yksinäisyys hyvää tee. Ihminen on biologisesti syvästi sosiaalinen olento ja biologiaamme tuskin voimme voittaa. Siksi kannatan vahvasti ajatusta, että yksinäisyyden kanssa pärjäilyn sijaan pyrkisi kaikin voimin siitä eroon.

Seuraavaksi tarkastellaan sitä, kuinka se voisi onnistua. Nostan esiin yleisimpiä yksinäisyyttä ylläpitäviä syitä ja tarjoan niihin ratkaisuja. Tärkeää on huomata, ettei mikää näistä tarjotuista ratkaisuista ole sellainen naps ja tehty -tyyppinen juttu, vaan kaikki näistä vaativat aidosti paljon aikaa ja vaivannäköä. Naps ja tehty- ratkaisuja ei tässä elämässä yleensä ilmeisesti ole, vaikka sitä aina toivoisikin.

Lause “kaikki näistä vaativat aidosti paljon aikaa ja vaivannäköä” voi tuntua ihan hemmetin lannistavalta, jos kaikki on jo valmiiksi todella vaikeaa. Tähän asiaan minulla ei kuitenkaan ole tarjota mitään sen kummoisempaa lohtua kuin se, että pyrkii katsomaan tosiasioita suoraan silmiin ja yrittää pärjätä edes niin hyvin, kuin kykenee.

Yleisiä yksinäisyyttä ylläpitäviä tekijöitä

Seuraavista yksinäisyyden syistä harvat esiintyvät yksin. Yleensä kyse näyttää olevan pikemminkin ongelmien ryppäistä, joissa yksi ongelma ylläpitää toista ja toinen kolmatta. Tämä voi olla sekä kirous, että siunaus. Toisaalta toisiaan ylläpitävät ongelmat voivat olla vaikeammin ratkaistavissa, sillä ne ikään kuin “suojaavat toisiaan”. Toisaalta taas yhden ongelman osittainen päihittäminen voi vaikuttaa heikentävästi myös muihin.

Tämä on myös oma kokemukseni yksinäisyyden vähentämisessä: kun olin aikoinaan ujouteni ja epävarmuuteni vuoksi yksinäinen, tuntui yksinäisyyden ratkaisemiseen tarttuminen liian suurelta ja pelottavalta haasteelta, sillä en oikein edes hahmottanut, mistä kannattaisi aloittaa. Ajan kanssa kuitenkin huomasin, että pienetkin oikeaan suuntaan vievät teot (kuten sosiaalisten taitojen kehittäminen “edes vähän”) ikään kuin johtavat puoliautomaattisesti seuraavien oikeaan suuntaan vievien tekojen pariin.

Jokainen pienikin teko ja kehitysaskel murentaa yksinäisyyttä ylläpitävää verkostoa hitaasti, mutta varmasti. Tarkoitus ei ole kaunistella asiaa: itseltäni meni vuosia päästä pisteeseen, jossa ei olisi vähä väliä ollut yksinäinen olo. Jos olisin uskonut hyvin yleistä tunnetta siitä, että “ei tässä kannata kuitenkaan yrittää“, en kuitenkaan olisi päässyt tähän pisteeseen edes vuosien myötä. Yrittäminen ja myönteiseen lopputulokseen uskominen kannatti, vaikka aivan perseestähän se kaikki välillä oli.

Tässä on muutama yleinen yksinäisyyttä ylläpitävän verkon osa. Kun seuraavia asioita alkaa ajan kanssa hiomaan kuntoon, tulee myös yksinäisyys vähenemään.

1. Sosiaalisten taitojen puute

Yksi ulospäin selkeimmin havaittavia syitä ihmisten yksinäisyyteen on sosiaalisten taitojen puute. Se ilmenee kahdella tasolla:

Ensimmäinen taso on ilmeinen. Kun ei oikein tiedä, kuinka sosiaalisissa tilanteissa tulee toimia, seuraa siitä kaikenlaisia pelkoja. Sosiaalisiin tilanteisiin ei ole mukava hakeutua, jos pelkää jo etukäteen, että se tulee olemaan kiusallista ja hankalaa, tai että siellä tulee jotenkin mokattua ja nolattua itsensä. Näin ihminen ikää kuin itse estää itseään ratkaisemasta yksinäisyyttään, sillä ei luota, että pystyisi siihen sosiaalisella tasolla.

Toinen taso on sellainen, josta ei oikein puhuta, sillä se ei ole aivan korrektia. Se liittyy yksinäisten ihmisten metasosiaalisiin taitoihin, eli ymmärrykseen siitä, kuinka sosiaalisissa tilanteissa tulisi olla niin, että muut jaksavat kyseisen ihmisen seuraa. Se, mitä seuraavaksi kirjoitan, ei ole ehkä kovin mukavaa kuultavaa, mutta hyvin monen yksinäisen olisi hyvä olla tästä tietoinen:

Todella moni yksinäisyydestä kärsivä ihminen on sellainen, ettei hänen seuraansa jaksa. Tämä ei johdu siitä, että hänessä olisi ihmisenä mitään vikaa, vaan hänen toimintamallinsa sosiaalisissa tilanteissa ovat usein sellaisia, että muilla ihmisillä on raskasta olla kyseisen ihmisen kanssa.

Moni yksinäisyydestä kärsivä tuntuu esimerkiksi olevan hyvin katkera elämälle ja muille ihmisille, minkä kuulee hänen puheistaan ja reaktioistaan. Tällainen ihminen saattaa esimerkiksi avoimesti esittää vihamielisiä ajatuksia ja näkemyksiä maalmaan ja muihin ihmisiin liiittyen (“ihmiset ovat keskimäärin ihan paskoja olentoja!“). Myös muunlainen yleinen kielteisyys ja valittava puhetapa voi kuulua asiaan. Tällaista ei ymmärrettävästi muiden ole pidemmän aikaa kovin mukava kuunnella, joten he vetäytyvät. Näin yksinäinen jää jälleen yksin, mikä voi toimia yksinäiselle jälleen todisteena: “ihmiset ovat paskoja tyyppejä tai minä olen paska tyyppi, kun minun seuraani ei jakseta.”

Toinen yleinen, vastaava toimintamalli on muiden ihmisten väkisin käyttäminen jonkinlaisina yksinäisen ihmisen henkilökohtaisina terapeutteina. Kun elämä on rankkaa, on ymmärrettävää, että on tarvetta avautua ja puhua synkistä fiiliksistään. Siinä ei ole mitään väärää. On kuitenkin muiden kannalta raskasta, jos ihminen avautuu hieman liikaa, väärissä tilanteissa tai liian pian tutustumisen jälkeen. Tämä tuntuu muista helposti raskaalta ja voi karkoittaa. Ihmiset kaikkoavat näin ympäriltä ja yksinäinen taas saa jälleen yhden mikrotrauman kannettavakseen.

Osaratkaisu tähän kaikkeen on sosiaalisten taitojen opiskelu ja treenaaminen. Sosiaaliset taidot ovat asia, jota kyllä oppii, kun niitä harjoittelee. Jos ei muuta, niin toistuvien epäonnistumisten kautta (ja usein nopeiten juurikin epäonnistumalla!). Sosiaalisten taitojen opettelu voi tuntua raskaalta varsinkin alussa, mutta helpottuu ajan ja opittujen asioiden myötä. Jossain vaiheessa siitä oppii jopa nauttimaan! (Mitä voi tosin olla vaikea uskoa etukäteen.)

Olen kirjoittanut tästä aiheesta mm. Eroon ujoudesta -kirjan sekä julkaissut myös paljon ilmaista materiaalia blogissani. Alku on aina hidasta, mutta kyllä ne sosiaaliset taidot kehittyvät. Tsemppiä!

2. Vääristynyt minäkuva

Erityisen viheliäs yksinäisyyttä ylläpitävä tekijä on vääristynyt minäkuva (eng. biased self-perception). Tällä tarkoitetaan sitä, että ihmisen oma näkemys itsestään ei vastaa sitä, kuinka muut näkevät hänet. Minäkuva voi olla vääristynyt kumpaan suuntaan tahansa, mutta kun puhutaan yksinäisyydestä, on se vääristynyt yleensä kielteiseksi:

Muut saattavat pitää ihmistä ihan tavallisena, mukavana tyyppinä, jossa ei ole sen kummempaa vikaa, ja jonka kanssa ihan mielellään viettäisi aikaa. Sen sijaan vääristyneestä minäkuvasta kärsivä ihminen pitää itseään samaan aikaan esimerkiksi aivan turhana ja paskana tyyppinä, jolla ei ole mitään annettavaa muille. Miksi siis edes yrittää?

Vääristyneestä minäkuvasta muodostuu näin yksinäisyyttä ylläpitävä tekijä: Miksi edes mennä sosiaalisiin tilanteisiin, kun on kuitenkin ihan turha ja paska tyyppi? Muilla on varmaankin mukavampaa olla, kun ei ole siellä pilaamassa muiden tunnelmaa.

Vääristynyt minäkuva myös ylläpitää itse itseään. Tutkimuksissa on havaittu, että vääristyneen minäkuvan omaavat ihmiset tulkitsevat monitulkintaisia sosiaalisia tilanteita (esim. joku katsoo sinua arvioivasti) usein omalta kannaltaan kielteisesti (“se katsoi minua arvioivasti, koska olen sen mielestä varmaan ihan paska tyyppi“), jolloin tämä kielteinen tulkinta vain vahvistaa jo valmiiksi kielteistä omakuvaa.

Tulkinnalla ei ole tällöin välttämättä mitään tekemistä todellisuuden kanssa. Joku katsoi sinua mahdollisesti ihan sattumalta, eikä tarkoittanut sillä mitään, tai saattoi jopa katsoa, koska oli myönteisesti kiinnostunut sinusta. Tätä ihminen ei kuitenkaan tajua ajatella, vaan tekee tilanteesta oman, synkän tulkinnan. Sosiaalisiin tilanteisiin ei näin tee mieli hakeutua, sillä vaarana on, että sieltä saa aina vain uusia todisteita omalle mielletylle huonoudelleen.

Mikä siis ratkaisuksi?

Tähän voi olla (onneksi!) monia ratkaisuja. Suosittelen esimerkiksi terapiaa tai nettiterapiaa, sillä terapeutin kautta voit saada auktoriteettina pitämältäsi taholta luotettavaa informaatiota siitä, että et ole ihan niin hirvittävän huono tyyppi, kuin miltä itsestäsi tuntuu.

Samanlaista infoa voi hakea myös esimerkiksi ystäviltä, joihin luottaa. Kun ystäväsi sanoo, että olet hyvä tyyppi, kannattaa harkita, josko hän ihan oikeasti olisi oikeassa. Vääristyneeseen minäkuvaan kun liittyy usein se, että ihminen uskoo mieluummin omaa näkemystä itsestään, kuin muiden (usein laadukkaampaa ja terveempää) näkemystä. Tämä voi kuulostaa rajulta, mutta usein kannattaa uskoa mieluummin muita, kuin itseään.

3. Yksinäisyyttä ylläpitävä toiminta

Yksinäisyyttä ylläpitäviä tekijöitä on myös monenlainen ihan arkinen ja tavanomainen toiminta. Esimerkiksi alussa mainittujen nuorten tapauksessa on onnistuttu yhdistämään liiallinen sosiaalisten kännykkä- ja tietokonesovellusten käyttö kasvaneeseen yksinäisyyteen.

Eli suomeksi (ja hieman yksinkertaistaen): Mitä enemmän käytät sosiaalisia medioita, sitä suuremmalle yksinäisyyden riskille saatat altistua. (Taustamekaniikkana tässä on huonommuuden, paitsi jäämisen ja ulkopuolelle jätetyksi tulemisen tunne: Kun kaikki tuttavasi päivittelevät someen, kuinka suosittuja he ovat ja kuinka mukavaa heidän elämänsä on, on todella kivuliasta kohdata oma, vähän huonompi tilanteensa).

Sosiaaliset mediat ovat tässä vain esimerkki. Yksinäisyyttä ylläpitävää toimintaa voi olla teoriassa ihan mikä vain. Esimerkiksi se, että vaikkapa joogatuntisi jälkeen pakkaat ripeästi tavarasi ja poistut kotia kohti sen sijaan, että jäisit tunnin jälkeen rennosti rupattelemaan muiden kanssa, voi olla yksinäisyyttä ylläpitävää toimintaa. Se, että koulun ruokalassa istut mieluummin yksin pyödän päähän sen sijaan, että istuisit kurssikavereittesi viereen, voi olla yksinäisyyttä ylläpitävää toimintaa.

Yksinäisyyttä ylläpitävän toiminnan tapauksessa on tärkeää pyrkiä tunnistamaan omasta arjestaan toimintamalleja, jotka saattavat yksinäisyyttä lisätä. Se ei ole aina aivan helppoa ja ilmeistä, jos asioita on tottunut tekemään aina tietyllä tavalla.

Usein jokin ihan tavallinen, totuttu ja tavallaan järkeväkin toimintamalli saattaa oikeasti ylläpitää yksinäisyyttämme. Esimerkiksi se, että viisaasti vaikkapa koulupäivän jälkeen suuntaat kotiin tekemään läksyjä, saattaa johtaa yksinäisempään elämään kuin se, että viittaisit välillä huithait läksyille ja lähtisit opiskelukavereiden kanssa viettämään iltaa.

Aluksi tätä haitallisen toiminnan tunnistamista voi harjoitella vaikkapa kysymällä ihan jokaisen päivän aikana tekemäsi asian yhteydessä seuraavat kysymykset:

  • Tekeekö tämä elämästäni (pitkällä aikavälillä) yksinäisempää vai sosiaalisesti tyydyttävämpää (esim. joogatunnilta nopeasti lähteminen sen sijaan, että jäisi rupattelemaan muiden kanssa)?
  • Voisinko tehdä saman asian jotenkin toisin niin, että se vähentäisi yksinäisyyttäni (esim. istumalla yksinäisen nurkkapaikan sijaan muiden sekaan)?

4. Haitalliset kognitiiviset mallit (“uskomukset”)

Usein huomiotta jäävä, mutta sitäkin tärkeämpi (ellei suorastaan tärkein) yksinäisyyttä ylläpitävä asia ovat haitalliset metakognitiiviset uskomukset. Suomeksi tämä tarkoittaa haitallisia ajatteluun liittyviä uskomuksia. Tässä pari esimerkkiä uskomuksista, joihin törmää erityisesti yksinäisillä ihmisillä:

  • “Ihmisiin kannattaa suhtautua kaikissa tilanteissa varoen, sillä he saattavat tehdä jotain ikävää, kuten pettää tai satuttaa.”
  • “Kannattaa murehtia sitä, mitä muut ajattelevat minusta, sillä siten vältän ylimääräisten virheiden tekemisen.”
  • “Virheistä itsensä sättiminen ja syyllistäminen on järkevää, sillä siten opetan itseni olemaan tekemättä virheitä enää myöhemmin”

Hyvin monet tutkimukset viittaavat vahvasti siihen, että tällaiset ja vastaavat kielteiset uskomukset altistavat ahdistukselle ja masennukselle, milloin suoraan ja milloin välillisesti. Tuollaiset uskomukset ovat usein myös ristiriidassa ympärillämme olevan todellisuuden kanssa:

  • Joskus ihmisiin todellakin kannattaa suhtautua varoen, sillä he saattavat pettää ja satuttaa, mutta useimmat eivät sellaista tee. Jos uskoo toisin, eristää itsensä ihmisistä väärin perustein ja alistaa itsensä yksinäisyydelle.
  • On hyvä ajatella välillä, mitä muut minusta ajattelevat, mutta jos sitä ajattelee liikaa, päätyy nopeasti keksimään omiaan (usein kielteisiä asioita), sillä meille ei oikeasti ole edes kykyä nähdä, mitä muut meistä ajattelevat.
  • Virheistään kannattaa oppia, mutta oppiminen tapahtuu paljon tehokkaammin myönteisen kannustuksen, eikä syyllistämisen kautta.

Mitä enemmän tällaisia paikkaansa pitämättömiä ja kielteisiä uskomuksia meillä on, sitä isompiin haasteisiin niiden vuoksi ajaudumme. Siksi jo edellä mainittu terapiaa tai nettiterapia voivat olla hyviä lähtöratkaisuja tilanteeseen. Myös Eroon ujoudesta -kirjassa ja varsinkin Itsevarmuus: Eroon sosiaalisesta jännittämisestä -verkkokurssilla käsittelen tätä aihetta paljon.

5. Pinnallinen ihmiskuva

Seuraavakin asia saattaa kuulostaa turhan rajulta, mutta törmään siihen yksinäisten kanssa työskennellessä niin toistuvasti, että haluan sen näin suoraan mainita: Monella on todella vääristynyt, pinnallinen ja ymmärtämätön kuva muista ihmisistä.

Se on sinänsä loogista. Jos muiden kanssa ei vietä kovin paljoa aikaa eikä tunne tarpeeksi monia erilaisia ihmisiä, voi ihmiskuva jäädä kapeaksi. Kapea ihmiskuva (varsinkin kielteinen ja kapea) taas altistaa sille, että ihmiset näkee hyvin tietyntyyppisessä valossa, eikä halua sellaisten kanssa viettää aikaa.

Yleinen esimerkki tuntuu olevan se, että uskoo useimpien ihmisten olevan jotenkin tyhmiä ja pinnallisia. Moni on kertonut minulle, kuinka ihmisten kanssa ei halua olla, kun he kuitenkin puhuvat vain tylsistä ja turhista aiheista, jotka eivät kiinnosta ollenkaan. Kun sitten piruuttani kysyn, että kuinka paljon ihmisiä yleensäkkään tunnet ja kuinka monessa erilaisessa sosiaalisessa piirissä vietät aikaa, paljastuu, ettei tuo mielikuva perustu mihinkään todelliseen otantaan, vaan on nimenomaan mielikuva, joka perustuu johonkin varsin pieneen ihmisjoukkoon.

Toinen yleinen ja suoraan sanottuna aika raju ihmisiin liittyvä mielikuva, johon yksinäisten parissa törmään, on uskomus siitä, että ihmiset ovat keskimäärin paskoja ja mulkkuja tyyppejä. Ja miksi sellaisten kanssa edes haluaisi viettää aikaa? Tällaisen uskomuksen taustalla on toki usein ihan oikeita ikäviä kokemuksia, jotka sitten ajan kanssa on ehkä yleistetty koskemaan “vähän kaikkia ihmisiä”.

Usein tällaiset pinnalliset mielikuvat tiedostetaan itsekin pinnallisiksi, mutta niitä saatetaan käyttää eräänlaisina kilpinä. Kun muut ihmiset on jo valmiiksi leimannut epäkiinnostaviksi mulkuiksi, saa pitävän selityksen sille, miksi heihin ei tarvitse edes vaivautua tutustumaan ja sen myötä ei joudu kohtaamaan esimerkiksi omia haasteitaan, kuten sosiaalisten taitojen puutetta, torjutuksi tulemisen pelkoa, hylätyksi tulemisen pelkoa tai jotain muuta vastaavaa psykologista estettä.

Niin tai näin, voi kapea ja vääristynyt mielikuva muista ihmisistä ylläpitää yksinäisyyttä. Siksi se kannattaa korjata. Laajasti erilaisiin ihmisiin tutustuminen (jos ei muuta, niin edes vaikkapa lukemalla!) laajentaa ihmistuntemustamme väkisinkin. Myös omista ennakkomielikuvistaan hetkeksi luopuminen ja “mahdollisuuden antaminen” ennakkoluulottoman keskustelun muodossa riittää usein osoittamaan, että todelliset ihmiset ovat huomattavasti monitahoisempia, kuin mitä usein etukäteen ajattelemme.

Lopuksi

Toivottavasti en tuonut edellisissä kohdissa mitään esiin liian tylyyn ja asiattomaan sävyyn. Usein näissä asioissa edistyminen kuitenkin vaatii hyvin rehellistä itsensä kohtaamista, mikä ei usein todellakaan ole millään tasolla mukavaa. Toivottavasti jokin edellisistä kohdista synnytti uusia ajatuksia ja toivottavasti jostain niistä tulee olemaan jotain apua.

Nämä ovat hitaita ongelmia ratkaista, mutta ne ovat ratkaistavissa. Usein jo pienetkin oikeaan suuntaan vievät askeleet tuovat yllättäviä iloja ja hyötyjä. Usein pienetkin oikeaan suuntaan vievät teot taas näyttävät, mitä kannattaisi itsessään seuraavaksi kohdata ja kehittää.

Tsemppiä ja kaikkea hyvää, missä vaiheessa itse ikinä oletkaan.

Rakkaudella,

Jevgeni

Lähteet: (Linkki 1, linkki 2, linkki 3, linkki 4, linkki 5, linkki 6, linkki 7, linkki 8, linkki 9)

Aiheeseen liittyviä kirjotuksia