Juttelin tässä erään ystäväni kanssa. Kaveri on paitsi sivari, myös vannoutunut pasifisti, jonka mielestä armeija on pelleilyä ja ajanhukkaa. Itse taas olen yhtä vannoutunut militaristi, joten saimme tietenkin aikaiseksi kunnon väännöt. Samalla tajusin, että omasta armeija-ajastani on yli 10 vuotta. Tarkemmin ottaen 12, sillä kävin intin saapumiserässä 1/10.
Mitä minulle jäi armeijan käymisestä käteen? Entä onko mikään intin opeista pysynyt päässä kaikkien näiden vuosien jälkeen?
Lyhyt vastaus: yllättävänkin paljon.
Sotilaan perustaidot
Ukrainan sodan myötä on tullut pohdittua omia sotilastaitoja varsin paljon. Sitä kun ei tiedä, että milloin joutuu itsekin kyyristelemään rynkky kädessä jonnekin pusikkoon. On ollut mukavaa huomata, että Sotilaan Käsikirjan opit ovat jääneet mieleen yllättävän hyvin. Tämä vieläpä siitä huolimatta, että olin inttiaikana varsin keskinkertainen ja suhteellisen epämotivoitunut soturi.
Kai tämä sitten kertoo hyvää suomalaisen sotilaskoulutuksen laadusta, että epämotivoitunutkin inttipoika oppii ne keskeisimmät jutut ja muistaa ne hyvin yli 10 vuodenkin jälkeen. Koen, että kriisitilanteessa sotilaan perusosaamisen saisi näillä pohjatiedoilla kerrattua varsin nopeasti.
Ja kyllä, se iänikuinen rynkyn purkaminen ja kasaaminen onnistuisi edelleenkin todella vikkelään. Liikkeet ovat niin hyvin selkärangassa.
Tuttavuuksia ja kaverisuhteita
Alunperin intistä jäi myös jonkin verran kavereita, joita oli mukavaa nähdä siviilielämänkin puolella. Vuosien myötä lähes kaikki näistä suhteista ovat lopahtaneet, mutta yksittäisiä ihmisiä on elämään kuitenkin jäänyt. Ja se on ihan kiva juttu se.
Kyky sietää kovaa käskytystä
Yksittäisistä kyvyistä, joita armeija kehitti, tärkein oli minusta kyky sietää tylyä käskytystä ja kunnioittaa hierarkioita. Jos käsky annetaan, se kuuluu lähtökohtaisesti toteuttaa, eikä lässyttää vastaan. Tämä on suorituskykyä, jota tarvitaan joskus muillakin elämän osa-alueilla.
Olen kuullut, että nykyään armeijassa ollaan kylläkin jo hieman helläkätisempiä. En tiedä, onko tämä totta, mutta meille kyllä huudettiin jatkuvasti ja se oli epämiellyttävyydestään huolimatta tärkeää*. Maailma on kova paikka ja ihmisen on hyvä osata sietää toisinaan rankkaakin kohtelua.
(*Tämä ei toki tarkoita, etteikö toimintaa voisi yhtä hyvin toteuttaa myös asiallisemman kohtelun kautta. Molemmissa lähestymistavoissa on hyvät ja huonot puolensa.)
Woke-sukupolvelle (jota kai itsekin edustan) tämä on tietenkin punainen vaate, sillä jollekulle saattaa tulla tylystä käskytyksestä paha mieli ja mikrotraumoja (kuten tuli meillekin), mutta juuri se lienee jutun juoni. Joskus tulee paha mieli ja selviytyä pitää siitä huolimatta.
Hieman yllättävästi tämä on auttanut minua nykyisissä yliopisto-opinnoissani valtavan paljon. Asun ja opiskelen Latviassa ja täkäläinen opetuskulttuuri on kaikkea muuta kuin psykologisesti turvallinen. Opiskelijoille huudetaan ja heitä alistetaan toistuvasti ja usein aivan mitättömistä syistä. Osalle tämä on tosi rankkaa ja pari opiskelijaa meidänkin luokalta on jättänyt tämän vuoksi opintonsa kesken. Itselleni taas hommassa ei ole mitään uutta, sillä samaan sai tottua jo armeijassa.
Uniikkeja kokemuksia
Tärkeimpänä intistä jäänenä asiana pidän kuitenkin tiettyjä inttimuistoja. Kylmä tosiasia on, että ellei harrasta vapaaehtoisilla maanpuolustuskursseilla juoksemista, niiin tiettyjä asioita ei pääse tekemään intin jälkeen. Vähemmän sotahenkiset varmaan pyörittelevät tälle silmiään, mutta kyllähän se kertasingolla ampuminen tai kranaatin heittäminen oli ihan helvetin siistiä.
Palvelin itse rannikkojoukoissa, ja parhaimmat muistot liittyvät itselläni pitkälti siihen ympäristöön. Uiskon kyydissä kiitäminen kalju hulmuten, Jurmon penkeillä heittelehtiminen tai isomman aluksen kyydissä oleminen kovan merenkäynnin aikana olivat huippukokemuksia*.
(*Ei toki kaikki. Sellainen vinkki tuleville rannikkosotureille, että ei kannata nojata alaselällä Uiskon kylkeen kovassa vauhdissa. Epäonnisessa kulmassa aaltoon osuminen rikkoo selän pitkäksi ajaksi…)
Mutta katsokaa nyt vaikka tätä, kunnon meininkiä!
Rakkaudella,
Jevgeni
PS. Lisää inttiaiheisia tekstejä löytyy mm. täältä ja täältä.
