30 päivää ilman lihaa

30 päivää ilman lihaa

Moi.

Jatkoa 30 päivän haasteille. Tammikuun haasteeni oli ehkä hieman epäoriginaalisti olla popsimatta mitään lihaa, ja ihan kivastihan se meni. Valitsin tämän aiheen alunperin siksi, että pidän itseäni suurena lihan ystävänä ja koin että kuukausikin ilman lihaa olisi minulle suuri ponnistus. Lisäksi tykkään elää välillä vähän erilaista elämää ja tämäkin oli yksi tapa toteuttaa sitä.

Selvennöksen vuoksi vielä: Tarkoitus ei siis ollut niinkään kokeilla mitään vegaaniruokavaliota tai vastaavaa, vaan ihan vain olla kuukauden ilman lihaa. Saattaa kuulostaa pieneltä, mutta minulle, joka popsin lihaa vähän turhankin paljon, se oli ihan mielenkiintoinen kokemus.

Ennen kuin menen itse jälkifiilistelyyn, ajattelin valottaa hiukan kantaani tähän koko kasvissyöntikulttuuriin. Olen itse tosiaan lihansyöjä enkä ainakaan vielä lähiaikoina aio ruveta kasvissyöjäksi tai vastaavaksi. Pidän kuitenkin esimerkiksi eläinten tehotuotantoa melko pahana asiana ja lihansyöntiäkin aika brutaalina touhuna. Koen että maailma olisi parempi paikka jos niitä elukoita ei listittäisi ihan keskitysleirimeiningillä. Tämän toteuttaminen tai tukeminen ei kuitenkaan ole omissa prioriteeteissäni niin korkealla, että haluaisin ainakaan vielä luopua lihan ostamisesta ja syömisestä. En ole äärimmäisen ylpeä tästä, mutta kestän kyllä elää sen kanssa.

Eli joo, en kokenut mitään elämää suurempaa “nyt alan vegaaniksi”-herätystä, mutta muita mielenkiintoisia havaintoja tuli tehtyä. Ihan ensimmäiseksi kuitenkin totuuden vuoksi (ja koska eräs ystävättäreni uhkasi minua vakavilla seuraamuksilla mikäli blogini luisuisi valheen puolelle) myönnän, että käytin lihaa kahdesti tämän kuukauden aikana. Molemmat tapaukset sattuivat ruokakutsuilla, joiden pointti oli enemmän tai vähemmän lihan popsimisessa. Vaikka minulla toki olisi ollut vaihtoehto jättää lihapitoiset ruoat väliin ja popsia vehreyksiä, päätin että olisi pienempi paha sekä oman viihtyvyyteni että isäntäväen vaivannäön kannalta vain kiltisti syödä se liha.

Mikäli alkaisin kasvissyöjäksi, saattaisin kokea tämän ongelmaksi. Monilla ihmisillä kun on tapana keittää sielunsa sinne ruoan sekaan ja loukkaantua verisesti, mikäli heidän valmistamastaan sapuskasta joku kieltäytyy. Toki syy kieltäytymiseen on ihan hyvä, mutta itse vähän koen että kun se lihamötkö kerran on jo lautasella, niin sama se on sitten syödäkin. Ehkä tämä tekee minusta astetta huonomman ihmisen, mutta luulen kyllä kestäväni sen.

Ikäviä fiiliksiä koin myös parissa seuraavassa tilanteessa:

Ensinnäkin tilanteet, joissa oleskellaan jossain purilaispaikassa kaveriporukalla ja kaikki muut tilaavat jotain kunnon lihamättöä ja itse joutuu “tyytymään” vegaanipurilaiseen. Ongelmaa ei olisi, mikäli oikeasti pitäisi vegaanipurilaisesta ja haluaisi niitä syödä, mutta näin lihaa janoavana henkilönä koin oloni näissä tilanteissa vähän surkeahkoksi.

Toiseksi. Pikaroskaruoan tai lounaan ostaminen kaupasta. Minusta oli aidosti yllättävää, kuinka vaikeaa (ja monissa kaupoissa ilmeisesti mahdotonta) on löytää lihatonta kolmioleipää, pizzaa tai vastaavaa lounaspikaruokaa. Isoissa supermarketeissa etsintöjen jälkeen kyllä yleensä onnistui löytämään edes jotakin, mutta pikkukaupoissa ainoat vaihtoehdot olivat jotain lounaskeittoja. Kasvissyöjäystäväni ovat tosin vahvasti sitä mieltä, että on vain tiedettävä mitä on tarjolla missäkin ja osattava sitä etsiä, eli kyse voi toki olla omasta kyvyttömyydestäni, mutta oman kokemukseni mukaan kasvissyöjän on huomattavasti vaikeampaa löytää mitään roskaruokaa tai lounasta useimmista kaupoista.

Sitten vähän asiaa lihanhimosta:

Sanotaan että kun jostain luopuu (lihasta, tupakasta, mistä tahansa), ensimmäiset pari viikkoa ovat pahimpia, mutta sen jälkeen helpottaa. Kohdallani tämä piti aikalailla paikkansa. Ensimmäiset päivät suorastaan kiemurtelin ahdistuksesta jos näin jonkun lautasella lihaa, johon en saisi iskeä hampaitani. Pikkuhiljaa tämä helpotti, ja esimerkiksi parin viikon jälkeen en enää kotona ollessani himoinnut lihaa enää yhtään. Ainoastaan tilanteet, joissa jouduin todistamaan jonkun muun lihasta nauttimista tuntuivat kurjilta ihan loppuun asti. Nyt viimeisenä lihattomana päivänä oikeastaan tunnen, että kykenisin olemaan toisenkin kuukauden ilman, enkä oikeastaan tunne mitään valtavaa lihanhimoa. Tämä fiilis todennäköisesti tosin kestää vain siihen asti, että saan silmiini jonkin mehevän ja houkuttelevalta tuoksuvan pihvin. Mikäli kuitenkin haluaisin jatkaa lihattomalla linjalla, niin aika hyvä alku tässä tuntuisi olevan.

Sitten ihmisten suhtautumisesta:

Pääasiassa tämä kokeiluni otettiin vastaan ihan hyvin. Muutamat ihmiset (jotka itsekin ovat kasvissyöjiä) suhtautuivat asiaan ehkä ärsyttävänkin itsestäänselvänä (“mukavaa että oot tajunnut tän paremman tavan elää”) ja muutamat lihansyöjät taas pitivät koko hommaa ihan hirveänä pelleilynä. Valtaosa heistä, joille tästä mainitsin kuitenkin suhtautuivat asiaan ihan hyvin, joskin vähän ihmetellen. Ilmeisesti lihattomuuden kokeilu koettiin oudompana juttuna kuin se, että julistaisin alkavani kasvissyöjäksi suoraan loppuelämäni ajaksi. Ehkä eniten kuittailua tuli niinä kertoina, kun kävin vanhempieni kotona ja rakas äiskäni olisi mielellään laittanut lihapaistin pöytään, muttei voinutkaan tehdä sitä kokeiluni takia.

Noin yleisesti ottaen koin vaikeana (luultavasti tottumuksen puutteen vuoksi) sen, mitä ruokaa saa ja mitä ei saa syödä. Se, että nuudeleita syödessä piti miettiä että onko ne nyt kanan- vai vihanneksenmakuisia, oli ankeaa. Hirvittää vähän ajatella miten vaikeaa (näin maallikon näkökulmasta) olisi jonkinlaisena kasvissyöjä-laktoosi-intoleranssi-keliaakikkona, mutta kaipa siihen pakon edessä tottuisi.

Kokeilun hyvinä puolina voin mainita ainakin sen, että kaikesta nirsoudestani huolimatta tulin kokeilleeksi uusia makuja (opin syömään mm. oliiveja ja vähän sieniäkin!) sekä sellaisia ruokia, jotka olisin jättänyt muuten kattilaan, koska lihavaihtoehtoakin olisi ollut tarjolla. Ruoka ei ole koskaan ollut minulle mitenkään tärkeä juttu, mutta oli mielenkiintoista huomata kuinka kovasti ruokavalion pienikin muuttaminen vaikuttaa elämään ja tuo esiin tilanteita, joihin ei muuten koskaan tulisi törmättyä.

Tässä nyt ei ollut kyse mistään oikeasti isosta, mutta aion joskus ehdottomasti kokeilla samaa vähän isommassa mittakaavassa – esimerkiksi 30 päivää pelkällä raakaruoalla! No, ehken ihan noin rohkea vielä ole, mutta jotain vastaavaa on ehdottomasti suunnitelmissa. Ja helmikuukin itse asiassa jatkuu ruokalinjalla. Pyrin nimittäin kokkaamaan joka päivä eri ruokaa, jotain sellaista mitä en ole syönyt enkä valmistanut koskaan ennen. Eiköhän tästä ihan mielenkiintoista tule!

Aiheeseen liittyviä kirjotuksia