Kuinka pärjätä keskusteluissa: 6 vinkkiä ujoille (sisältää esimerkkejä!)

kuinkata parjata keskusteluissa 6 vinkkia ujoille

Kuinka pärjätä keskusteluissa, jos sattuu olemaan ujo? Nimimerkki Leena lähestyi minua seuraavalla viestillä:

“Ujona ihmisenä minulle tulee usein, erityisesti uusissa tilanteissa, uusien ihmisten kanssa vastaan ongelma, etten keksi mitään sanottavaa. En pysty tavallaan antamaan ajatukseni virrata vapaasti. Menen siis toisin sanoen lukkoon, ja keskityn vain siihen että ”sano nyt jotain, sano jotain”. Onko sinulla vinkkejä tähän?”

Samaa asiaa on miettinyt moni muukin meistä. Kun olin itse aikoinaan ujo, mietin tällaisia asioita lähes päivittäin minua vaivasi ujous, mietin sitä itse melkein päivittäin. Tilanne on onneksi helpottanut noista ajoista ja nykyään pärjään keskusteluissa suhteellisen vähällä vaivalla. Siinä ovat auttaneet esimerkiksi seuraavat keskustelutekniikat ja oivallukset.

3 hyödyllistä keskustelutekniikkaa

1. Pidä aihe yksinkertaisena

Moni ajattelee, että sosiaalisissa tilanteissa pärjääminen edellyttää jonkinlaista partaveitsenterävää älliä ja korkealuokkaista sosiaalista taituruutta. Ajatellaan, että näissä tilanteissa pitäisi osata heittää rentoa ja oivaltavaa läppää, kyetä puhumaan taitavasti ja kiinnostavasti jos jonkinlaisista tajunnanräjäyttävistä ja elämää suuremmista aiheista sekä muutenkin vaikuttaa kaikin puolin pätevältä ja kiinnostavalta tyypiltä. Totuus on onneksi ihan muuta.

Pidän kovasti ihmisiin tutustumisesta. Teen sitä ihan jatkuvasti. Ja mikä parasta, lähes jokainen uuden ihmisen kanssa käymäni keskustelu käsittelee ihan arkisia, tavallisia ja helppoja aiheita. Niitä ovat esimerkiksi seuraavat:

Kuulumisten kysely, jolla keskustelu avataan: Mikä meininki, mitä kuuluu?

Yksinkertaiset kysymykset, joilla keskustelua kuljetetaan eteenpäin, : Missä opiskelet? Missä työskentelet? Missä päin asut? Missä tykkäät käydä lomailemassa? Mitä tykkäät tehdä? Mitä harrastat?

Jatkokysymykset, joilla syvennytään jo aloitettuihin aiheisiin: Ai sulla on lemmikkinä koira? Minkä rotuinen se on? Entä mikä sen nimi on?

Vaikka näin arkisista asioista jutustelu saattaa kuulostaa tylsältä, on se juuri sitä, mitä sosiaalisten tilanteiden alussa kuuluukin tehdä. Lopulta hyvin harva ihmisten välinen keskustelu on mitenkään erityisen tajunnanräjäyttävä tai käsittele erityisen suuria aiheita. On täysin tavallista ja hyväksyttävää jutustella näin arkisista aiheista. Tällaisista aiheista jutustelemalla rakennamme keskinäistä luottamusta, tulemme tutuiksi ja luomme pohjaa tuleville, ehkä jo hieman kiinnostavammille keskusteluille.

Vaihtoehtoisesti keskustelun voi aloittaa jollain aivan yksinkertaisella, tilanteeseen liittyvällä huomiolla. Huomion ei tarvitse, eikä usein edes kannata olla mitenkään oivaltava. Riittää, että huomion tekemällä osoitat halusi käydä keskustelua ja rikot jään sinun ja keskustelukumppanisi väliltä. Tilannehuomiot saavat olla hyvin yksinkertaisia:

  • “Aika kylmä päivä tänään!”
  • “Aika kauan ollaan jo odotettu bussia, meneeköhän tässä vielä pitkään?”
  • “Katso, aika hauska paita meidän opettajalla tänään!”

Ei mitään sen kummempaa. Sosiaalisissa taidoissa yksinkertainen on riittävää ja toimivaa.

2. On tärkeämpää olla kiinnostunut kuin kiinnostava

Monet kokevat paineita olla kiinnostavia tai päteviä: “Miten mä voisin jutella kellekkään, kun oon vaan tämmönen tylsä harmaa hiirulainen?”

Todellisuudessa tylsä, harmaa hiirulainen on usein juuri sitä, mitä kannattaakin olla. Monetkaan eivät jaksa suureellisia henkilöitä, jotka taukomatta ja suureen ääneen puhuvat itsestään ja omista saavutuksistaan. Todellisuudessa arvostamme niitä henkilöitä, jotka osaavat kuunnella ja olla kiinnostuneita muista.

Tutkimuksissa on osoitettu, että keskustelukumppaneista kiinnostavimpina ja miellyttävimpinä pidettiin niitä, jotka kyselivät paljon keskustelukumppaninsa asioista ja osasivat kuunnella. Kuuntelijat olivat siis pidetyintä seuraa siitäkin huolimatta, etteivät he sanoneet itsestään koko keskustelun aikana yhtään mitään! Tämä puhuu sen puolesta, että tärkeintä ei ole oma kiinnostavuutemme, vaan se, kuinka kiinnostuneita olemme toisista ihmisistä.

Useimmissa keskusteluissa erinomaisesti pärjääminen ei siis vaadi mitään muuta kuin kiinnostuneisuutta toista ihmistä kohtaan. Kysele pieniä ja yksinkertaisia, esimerkiksi toisen henkilöön, elämään, harrastuksiin, lemmikkeihin ja työhön liittyviä kysymyksiä, niin menestyksesi on taattu!

3. Tarkkaile tilaisuuksia tehdä jatkokysymyksiä

Yleinen ujojen ihmisten pelko on puheenaiheiden loppuminen kesken. Moni pelkää “kiusallisia hiljaisuuksia”.

Hiljaa olemisessa ei sinänsä ole mitään vikaa, mutta puheenaiheiden kesken loppumisen voi välttää melko helposti. Tätä varten on oltava tarkkana, jotta tunnistaisi keskusteluisa ne aiheet, joista voi tehdä jatkokysymyksiä. Jos keskustelukumppanisi kertoo esimerkiksi olleensa eilen koiransa kanssa lenkillä, pystyt kysymään mitä tahansa seuraavista jatkokysymyksistä:

  • Minkä rotuinen koira sulla on?
  • Missä tykkäät käydä kävelemässä?
  • Minkä ikäinen koira on, oletko omistanut koiria jo kauan aikaa?
  • Onko sulla yksi tai useampi koira?
  • Meidän koira ei osaa vieläkään olla vetämättä lenkistä, miten olet saanut omasi opetettua?”

Kun keskustelukumppanisi lähtee vastaamaan näihin kysymyksiin, tulee hän samalla tarjonneeksi uusia keskustelunaiheita, joista voit myöhemmin esittää samanlaisia jatkokysymyksiä.

3 hyödyllistä oivallusta sosiaalisista tilanteista

1. Et voi mokata

Mikä tekee muiden ihmisten kanssa puhumisesta niin pelottavaa?

Ainakin ajatus siitä, että voimme jollain tavoin “epäonnistua” siinä tilanteessa. Saatamme esimerkiksi pelätä, että sanomme jotakin hölmöä tai noloa. Usein myös pelkäämme, ettemme osaa sanoa mitään ja vaikutamme siksi oudoilta tuppisuilta. Ehkäpä taas pelkäämme, että sanomme jotain väärää ja keskustelukumppani pahastuu meille siitä.

Noloja ja harmillisia tilanteita tietysti sattuu, mutta onneksi paljon harvemmin, kuin pelkäämme. Peloille on tyypillistä se, että meillä on taipumus ylikorostaa ikävien tilanteiden yleisyyttä. Noloja tilanteita sattuu, mutta niitä sattuu suhteellisen harvoin. Tapahtuessaan ne vain tuppaavat tuntumaan niin kivuliailta, että pysyvät pitkään mielessämme ja siten luovat harhavaikutelman yleisyydestään.

Kun noloja hetkiä sitten lopulta tapahtuu, mitä siitä yleensä seuraa?

Lyhyen, vaivaannuttavan hetken lisäksi ei yleensä yhtään mitään. Valtaosa noloista tilanteista ovat toki kiusallisia, mutta pidemmän päälle täysin harmittomia. Harva ihminen muistaa mokailujamme jälkeenpäin. Sen sijaan itse saatamme pyöritellä niitä mielessämme pitkiäkin aikoja, emmekä suostu uskomaan, että muut ovat jo aikaa sitten unohtaneet pienen mokamme.

2. Muut ihmiset ovat usein ihan yhtä jumissa kuin sinäkin

Yleinen harhaluulo on se, että olemme ainoita, jotka olemme aivan pihalla. Muut ihmiset taas usein miellämme hyvin päteviksi ja tilanteen tasalla oleviksi. Kun minä seisoskelen yksin nurkassa, ajattelen sen johtuvan siitä, että olen epävarma, enkä keksi mitään sanottavaa. Kun joku taas muu seisoskelee yksin nurkassa, ajattelemme sen johtuvan varmastikin siitä, että hänellä on paljon omaa ajateltavaa, eikä häntä vain satu tällä hetkellä kiinnostaa muiden kanssa jutteleminen. Muut ihmiset näyttäytyvät pätevämpinä kuin millaiseksi tunnemme itsemme.

Todellisuus on onneksi paljon anteeksiantavampi. Muut ihmiset ovat keskimäärin ihan yhtä pihalla kuin me itsekin. Toisinaan heitä saattaa jännittää jopa meitä enemmän! Se yksin nurkassa seisoskeleva kanssaihminen saattaa olla siellä siksi, että häntä jännittää. Ehkäpä hän toivoisi, että joku uskaltautuisi juttelemaan hänelle?

3. Keskusteluissa ei tarvitse suoriutua

Muistan, kuinka 16-vuotiaana aloin käymään ensimmäisiä kertoja treffeillä. Naamassani kukkivien finnien lisäksi minua ahdisti erityisesti ajatus “hiljaisista hetkistä” eli siitä, ettei kumpikaan keksi mitään sanottavaa ja tilanne muuttuu noloksi ja hämmentäväksi.

Myöhemmin pääsin tästä hiljaisten hetkien pelosta eroon. Mitkä oivallukset ovat mahdollistaneet sen, etteivät hiljaiset hetket tunnu enää pelottavilta?

Ainakin se, ettei hiljaaa olemiseni kerro minusta todellisuudessa mitään. Ennen pelkäsin sen olevan merkki siitä, että olen tylsä ja outo tuppisuu. Myöhemmin opin onneksi käsittämään, että hiljaiset tauot ovat ihan normaali osa itsevarmojen ja rauhallisten ihmisten välistä keskustelua. Oivalsin, ettei keskustelun tarvitse olla jatkuvasti aktiivista. Ajattelutauot, ympäristön tarkkailu ja havainnoiminen, maisemista nauttiminen… Se kaikki on normaali ja hyväksyttävä osa sosiaalista tilannetta.

Oivalsin myös, etten suinkaan ole yksin vastuussa sosiaalisen tilanteen sujumisesta. Jos seuralaiseni haluaa ylläpitää jatkuvaa keskustelua ja kokee hiljaisuudet ahdistavina, voi hän silloin omalta osaltaan pyrkiä aktiivisesti ylläpitämään keskustelun kulkua. Jos hän ei tee niin, voisiko se olla merkki siitä, että hänkin nauttii hiljaisista hetkistä tai ainakin hyväksyy ne?

Lopuksi

Suosittelen heittämään sorsaa sillä uskomuksella, että sinun kuuluisi olla jonkinlainen sosiaalisten tilanteiden monitaituri, joka heittää jatkuvasti sujuvaa läppää ja on koko ajan äänessä. Ole kiinnostunut muista, kysele paljon, pidä aiheet yksinkertaisina, hyväksy hiljaiset hetket ja pidä mielessä, että muita jännittää todennäköisesti ihan yhtä paljon. Siitä se lähtee!

Rakkaudella,

Jevgeni

Muuta aiheeseen liittyvää: Eroon Ujoudesta –kirja

(Teksti on julkaistu

Aiheeseen liittyviä kirjotuksia