ADHD ja muut “neuroepätyypillisyyden” ilmentymät ovat nykyään kovasti esillä. Aiheesta kirjoitellaan ahkerasti niin mediassa kuin keskustelupalstoillakin. Itselleni tämä aihepiiri ei ole ollut aiemmin erityisen läheinen, enkä ole kokenut siihen juurikaan ammatillistakaan kiinnostusta.
Viime vuosien aikana tähän on kuitenkin tullut muutos. En tiedä onko kyse sattumasta vai ei, mutta terapia-vastaanotollani on jo useamman vuoden ajan näkynyt tämä ilmiö. Ylivoimainen enemmistö asiakkaista on tuonut itse esiin, että heillä joko on ADHD, tai että he epäilevät itsellään sellaista.
Koska pyrin olemaan hyvä ammattilainen, niin olen vetänyt asiasta johtopäätöksen: aiheeseen lienee pakko perehtyä! Ja niin olen pyrkinyt tekemäänkin:
Olen lukenut aiheeseen liittyviä materiaaleja (niin tieteellisiä kuin kokemuksellisia) sekä tutkiskellut aiheesta käytäviä nettikeskusteluja. Olen myös tutustunut muutamiin aiheen asiantuntijoihin ja käynyt heidän kanssaan aktiivisesti keskusteluja.
Mikään aiheen asiantuntija en vielä todellakaan ole, mutta perustason ymmärrystä rupeaa olemaan ihan hyvin. Jo siitä on ollut suuri apu.
ADHD ja elämänhallinta: Oikeasti hyviä asioita!
Yksi ADHD-materiaaleissa korostuvista aiheista ovat erilaiset elämänhallintaa lisäävät tekniikat. Kun aivojen toiminnanohjaus ei ole tehokasta, on tärkeää, että omaa toimintaa opitaan ohjaamaan ulkoisin keinoin.
Aihe on tärkeä siksi, että ilman tehokasta oman tekemisen ohjailua, voi ihminen päätyä hyvin tehottomaan tilaan. Ihmisellä olisi usein kovastikin halua tehdä esimerkiksi työhommia, koulutehtäviä tai edistää omia harrastuksia. Mutta hyvin usein käykin niin, että “päivä vain vierähtää”. Yhtäkkiä onkin ilta, eikä oikein mitään ole saatu aikaiseksi.
Tämä on ongelma varsinkin opiskelijoilla, työelämän asiantuntija-ammattilaisilla sekä yrittäjillä, joiden pitäisi kyetä ohjaamaan itseään tehokkaan tekemisen ääreen. Pitäisi saada asioita aikaiseksi, vaikka kukaan muu ei ole valvomassa tekemisiämme. Ja sehän on yllättävän vaikeaa!
Samaistun tähän sikäli, että olen ollut nyt 13 vuotta yrittäjänä. Itsensä motivointi joka päivä töihin ja tehokkaana pysyminen läpi päivän on ylivoimaisesti vaikein asia, jonka olen koskaan tehnyt. Palkkatöissä oleminen oli miljoona kertaa helpompaa, sillä siellä tehokkaaseen toimintaan riitti jo se, että paikalla oli työkavereita ja pomoja. Töitä oli helppo painaa, koska koki sosiaalisia paineita olla olematta saamaton.
ADHD-materiaaleihin perehtymisen paras seuraamus ainakin omalla kohdallani on ollut seuraava oivallus:
Ne elämänhallintatekniikat, joita ADHD-henkilöt hyödyntävät oman arkensa pyörittämisessä, ovat todella tehokkaita myös kenen tahansa muun käytössä! Vaikka itselläni ei mitä todennäköisimmin ole ADHD:ta, niin kyllä oma tuottavuuteni on kokenut ihan selvän loikan sen myötä, kun olen ottanut näitä keinoja käyttöön omassa arjessani. Minusta on tullut merkittävästi tehokkaampi. Samaa ovat raportoineet monet muut, jotka ovat näitä keinoja hyödyntäneet.
Ja joo. Tehokkuuden tavoittelu on toki sellainen sanapari, joka menee osalla ihmisistä hieman tunteisiin:
“Eikö elämässä ole mitään muuta kuin tehokkuus ja menestyminen!”
Kyllä on. Juuri siksi itse olen aina tavoitellut tehokkuutta. Haluan mahdollisimman nopeasti duunit ja ikävät velvollisuudet alta pois, jotta voin viettää enemmän aikaa itselleni tärkeiden asioiden parissa. Perheen, kavereiden, liikunnan ja muiden harrastusten seurassa. Miksi viettää duunissa kahdeksan tuntia, jos samat voi hoitaa kuudessa tunnissa (näin yrittäjän näkökulmasta)?
3 tehokasta itsensä johtamisen keinoa
1. Ylimääräiset aivot: Kännykät, excelit, muistilaput ja vastaavat
ADHD:ssa sekä muutamissa muissa “ei-tyypillisissä” tiloissa keskeinen ongelma on aivojen toiminnanohjausjärjestelmän tavallista matalampi toimivuus. Tämä voi ilmetä esimerkiksi impulsiivisuutena, ajankäytön hahmottamisvaikeuksina sekä vaikeutena kohdistaa toimintaansa siihen, mitä kulloinkin pitäisi tehdä.
Sama suomeksi: ihminen päätyy tekemään usein ihan muuta kuin mikä olisi kulloinkin järkevää.
Esimerkiksi aamulla olisi jo kiire bussiin, jotta ehtisi töihin. Bussi on lähdössä viiden minuutin päästä, mutta ihminen on yhä suihkussa, aamiainen on kesken ja hampaat pesemättä. Aikaa on käytetty ihan eri tavoin kuin olisi kannattanut.
Tai ihmisen pitäisi esimerkiksi tehdä tänään paljon kouluhommia, sillä vaikkapa opinnäytetyön viimeinen palautuspäivä lähestyy uhkaavasti. Opparin kirjoittamisen sijaan hän kuitenkin ajautuu toistuvasti tekemään ihan muuta. Katselee vähän Youtubea, tuijottelee kattoon ja unelmoi omiaan, päätyy pelaamaan tietokonepelejä tai tekee jotakin ihan muuta kuin piti.
OK. Jos omat aivot eivät johda järkevän toiminnan äärelle (ja sitähän tapahtuu jossain määrin meille kaikille, ei se ADHD-tilaa vaadi), niin pitää luoda jotakin, joka johtaa. Tästä puhutaan joskus “second brain” eli “toinen aivo” -käsitteellä. Sillä tarkoitetaan jonkinlaista järjestelmää, joka huolehtii toiminnanohjauksesta omasta puolestamme.
Kaikkein klassisin esimerkki tästä on ihan tavallinen muistilappu. Jos pelkäät unohtavasti jotakin tärkeää, länttäät lapun esimerkiksi ulko-oven lukkoon, jossa näet sen väkisin silloin, kun poistut kotoa. Modernimpi versio tästä on vaikkapa kännykän herätyskello-muistutus. Jos pelkää, että unohtuu suihkuun liian pitkäksi aikaa ja myöhästyy siksi bussista, laitat herätyksen soimaan siihen hetkeen, kun suihkusta pitäisi ruveta poistumaan.
Itse olen hyödyntänyt tällaista systeemiä jo reilusti yli kymmenen vuoden ajan. En vain ennen tiennyt, että tätä kutsutaan “toisiksi aivoiksi”. Minulla on excel-tiedosto, johon olen laittanut käytännössä koko elämäni. Excel huolehtii siitä, että muistan:
- urheilla tarpeeksi
- hoitaa päivän keskeiset velvollisuudet
- tehdä oikeita työtehtäviä yrityksessäni
- muistaa kavereiden ja läheisten syntymäpäivät
- muistaa tehdä kaupassa oikeat ostokset
- ja paljon kaikkea muuta!
Ensikuulemalta tällainen elämä-excel saattaa kuulostaa ihan uskomattoman neuroottiselta vempeleeltä, mutta itse koen sen päinvastaiseksi. Kun voin luottaa siihen, että minulla on kaikki tärkeä ylhäällä ja että minun ei sen vuoksi tarvitse itse varsinaisesti “pitää mitään mielessä”, niin olo on todella paljon rennompi. Ei tarvitse stressata, että jotakin tärkeää unohtuu.
2. Ärsykkeiden rajoittaminen ja hallinta
Kun aivojen toiminnanohjaus ei toimi täydellä teholla, jokainen ärsyke voi johtaa väärille poluille. Ihminen on esimerkiksi työstämässä sitä opinnäytetyötään, kun hän yhtäkkiä kuuleekin radiosta lempibändinsä biisin. Siitä ilahtuneena hänelle tulee mieleen, että voisi suunnata Youtubeen ja kuunnella sieltä toisenkin saman bändin biisin. Kahden tunnin kuluttua hän havahtuu siihen, että on käyttänyt kaiken ajan katsoen youtube shorts -videoita sen sijaan, että olisi tehnyt opinnäytetyötään.
Seuraavana päivänä ihminen istuu taas opinnäytetyönsä äärelle. Jo puoli tuntia myöhemmin hänelle sattuu kuitenkin tulemaan nälkä. Hän suuntaa keittiöön ja tekee itselleen voileivät. Samalla hän sattuu huomaamaan ikkunasta, että pihan omenapuusta törröttää oksa vähän tyhmännäköisesti. Sen sijaan, että hän suuntaisi takaisin kouluhommien äärelle, hän suuntaakin pihalle karsimaan omenapuuta. Kaksi tuntia myöhemmin hän tajuaa, että opinnäytetyö on taas jäänyt tekemättä, koska aika on vierähtänyt pihahommien parissa.
Kun oma toiminnanohjaus ei toimi riittävän hyvin, on tärkeää, että vältämme ärsykkeitä, jotka vievät meidät väärille poluille. Sama pätee yhtä lailla silloin, kun kyseessä ei ole ADHD-henkilö. Silloin homma on hieman vähemmän vaikea, mutta kyllä ylimääräiset ärsykkeet ovat silloinkin uhka.
Olenkin pyrkinyt järjestämään meidän kotimme ja varsinkin oman huoneeni sellaiseksi, että se sisältää mahdollisimman vähän mitään ylimääräisiä ja väärä-aikaisia ärsykkeitä. Käytännön esimerkkejä on vaikkapa se, että kännykkä pysyy työpäivän aikana poissa silmistä, jotta sitä ei tule selailtua. Sekä esimerkiksi se, että olen estänyt sekä puhelimesta että koneeltani jok’ikisen uutissaitin, jonka olen vain löytänyt. Pidän myös kotimme varsin minimalistisena ja vain vähän kaikenlaista tavaraa ja krääsää sisältävänä. Ylimääräiset tavarat viettelevät muiden kuin tärkeiden asioiden pariin. Lisää esimerkkejä voisi keksiä paljonkin.
3. Selvät prioriteetit
Aivojen toiminnanohjauksen haasteet ovat osin priorisoinnin haasteita. Erityisesti tämä kohta pätee myös muihin kuin ADHD-henkilöihin. Modernissa maailmassa on vaikeaa priorisoida omaa toimintaansa.
Me ihmiset olemme kehittyneet aikoinaan sellaisiin ympäristöihin, joissa pririteetit olivat varsin selkeät:
- Jos sinulla on nälkä, etsi puusta hedelmä!
- Jos näet vihaisen sapelihammastiikerin, mene äkkiä piiloon!
- Jos vihamielinen heimo lähestyy asuinpaikkaasi, paetkaa tai mobilisoitukaa äkkiä puolustukseen!
Primitiivisessa ympäristössä oman toiminnan ohjailu oli helpompaa, sillä emme joutuneet arvailemaan, että mikä on kulloinkin tärkeää. Erilaisia tekemisen tyyppejä ja ympäristön vaatimuksia oli hyvin rajallinen määrä.
Nykyään on toisin. Tekemistä on loputtoman paljon, erilaisia tehtäviä on loputtoman paljon, ja on usein varsin epäselvää, että mikä nyt on oikeasti milloinkin tärkeää:
- Pitäsikö minun nyt hoitaa tämä myyntipuhelu, ensi viikon asiakasraportti, lähettää sähköposti työkaverille vai varata kokoushuone?
- Kannattaisiko minun ensin käydä kaupassa ja sitten hakea lapsi tarhasta, vai haenko ensin lapsen tarhasta ja sitten menemme yhdessä kauppaan?
On hyvin epäselkeää, että mikä vaihtoehdoista on oikeasti se paras ja järkevin. Ja kun emme selvästi hahmota, että mikä on parasta ja järkevintä, niin ajaudumme helposti lamaantuneen toimettomuuden tilaan. Kun ei tiedä mitä kannattaa tehdä, niin sitten ei tehdä mitään. Tai vaihtoehtoisesti puuhastellaan kaikkia näitä vähäsen kerrallaan. Kirjoitetaan ensin vähän sähköpostia, sitten jätetään se kesken ja tehdään kokoustilavaraus, sitten vähän kirjoitetaan asiakasraporttia, joka sekin jää kesken, sitten taas vähän hiotaan sähköpostia… Todella hähmäistä ja tehotonta!
Onkin tärkeää tehdä prioriteetit itselleen mahdollisimman selviksi, ihan jokaisessa tilanteessa. Tämä vaatii ainakin oman kokemukseni valossa todella paljon ennakkoon tehtävää ajatustyötä. Pitää pohtia syvällisesti läpi, että mikä on oikeasti milloinkin tärkeintä. Ja sitten pitää kirjottaa tämä itselleen ylös ja kerrata sitä joka kerta, kun tekemisen aika tulee.
Jos itse kokee vaikeaksi hahmottaa tehtävien todellisen tärkeysjärjestyksen, voi mielipidettä kysyä myös esimerkiksi työkavereilta, koulukavereilta, omilta läheisiltään tai ihan keneltä tahansa. Tarkoituksena ei ole niinkään hakea oikeita vastauksia, vaan käynnistellä sen avulla omaa ajattelua: mikä on juuri sinulle missäkin tilanteessa tärkeintä?
Rakkaudella,
Jevgeni
