aitous tuoreissa ihmissuhteissa

Olen viime päivinä mietiskellyt paljon sitä, millaisia asioita itsestään kannattaa paljastaa uusiin ihmisiin tutustuessa. Aihe on sikäli ajankohtainen, että olen paraikaa aloittamassa vaihto-opiskelua Espanjassa ja tutustun päivittäin useisiin uusiin ihmisiin. Koska monet näistä ihmisistä tulevat pyörimään kanssani seuraavat puoli vuotta, ei heihin tutustumista kannata tehdä hutaisten.

Olen kuitenkin tietyssä mielessä mielipiteitä jakava ja tunteita herättävä henkilö. Elän ja olen elänyt elämää, joka paikoin on toisista kiinnostavaa ja innostavaa, toisista taas epämiellyttävää ja väärää. Itsessään tämä ei ole vielä ongelma: Pystyn halutessani olemaan paljastamatta elämäntavoistani tai kokemuksistani niitä puolia, joiden olen huomannut jakavan mielipiteitä.

Paljastamatta jättäminen tuntuu kuitenkin todella väärältä ja epäaidolta. Arvostan ihmissuhteissa ennen kaikkea aitoutta ja rehellisyyttä, itsensä avaamista ja alttiiksi asettamista. Haluan suoda jokaiselle mahdollisuuden rakentaa kanssani juuri sellainen suhde, minkä kukin katsoo tarpeelliseksi, ja haluan tämän suhteen perustuvan aitoon tietoon, ei oletuksiin.

Haluan kuitenkin myös, että minusta pidetään mahdollisimman laajasti. Tämä on luonnollista ja ymmärrettävää, mutta konfliktoi myös aitoudenhaluni kanssa. Kun itsestään, ajatuksistaan, mieltymyksistään ja kokemuksistaan kertoo avoimesti, törmää aina välillä tilanteisiin, joissa joku ei pidäkään kuulemastaan.

Nyt joku ehkä ajattelee, että minulla on jotain todella synkkiä paljastuksia itsestäni, mutta tässä joudun tuottamaan pettymyksen. Yleisesti mielipiteitä jakavia aiheita ovat esimerkiksi kokemukseni ja kertomukseni avoimista– ja polyamorisista parisuhteista tai avoin ja kokeilunhaluinen elämäntapani (sen laajassa merkityksessä).

Koska tiedostan tämän, päädyn jatkuvasti uusissa tutustumistilanteissa painiskelemaan kahden vaihtoehdon välillä: Ollako aito ja jakaa mielipiteitä, vai ollako hiljaa ja pelata varman päälle?

Olen havainnut molempien vaihtoehtojen toimivan loistavasti, mutta johtavan hyvin erilaiseen lopputulokseen:

Jos pidän suuni kiinni ja esitän vähän värittömämmän puolen itsestäni, kykenen nopeasti luomaan lukuisia ihan kivoja, toimivia ihmissuhteita. Nämä voivat olla niin tuttava-, kaveri-, ystävä-, seksi- kuin parisuhteitakin. Näissä ei koskaan ole mitään sen kummempaa valittamisen aihetta, mutta tyypillisesti minulta löytyy vain kaksi sanaa kuvaamaan niitä: Ihan kiva.

Jos taas tuon esiin oman aidon itseni, ajatuksineni ja kokemuksineni, on lopputulos hyvin erilainen. Tällöinkin saan rakennettua nopeasti näitä “ihan kiva”-tasoisia suhteita, mutta niitä on aina huomattavasti vähemmän. Aina näyttää löytyvän ihmisiä, joille jotkin aiheet, joista avoimesti kerron ovat liikaa, jolloin he saattavat alkaa suhtautua minuun vältellen, väheksyen, kylmästi tai joskus harvoin jopa vihamielisesti.

Tämä on toki ikävää, mutta aidossa ja avoimessa lähestymistavassa on yksi jättiläismäinen etu, joka saa minut kerta toisensa jälkeen suosimaan juuri tätä vaihtoehtoa:

Olemalla aito, avoin ja rehellinen, paljastamalla itseni ja sisimpäni, näytän onnistumaan luomaan aina yhden tai muutaman aitoon tietoon, ymmärrykseen ja hyväksyntään perustuvan ihmissuhteen, joka ei ole vaarassa kaatua heti, kun pöydälle nousee jokin vähän herkempi asia. Näissä ihmissuhteissa vallitsee tyypillisesti se tietty yhteys osapuolten välillä, jota niin useasti kaipaamme. Niissä vallitsee avoin, rohkea, salliva ja hyväksyvä ilmapiiri: Kaikesta puhuminen on sallittua, mitään ei tuomita, mikään ei saa osapuolia ottamaan toisiltaan hyväksyntäänsä pois.

Tietysti tällaisten suhteiden täysimääräinen kehittyminen ottaa aikaa, mutta alkuun se pääsee tyypillisesti nopeasti. Kun luottamus ja hyväksyvä ilmapiiri on alunperin saavutettu, etenee kaikki muu yleensä nopeasti. Tällaisilla ihmissuhteilla itsensä ympäröimällä elämä on kovin mukavaa ja täyttävää. Jatkuva miinuspuoli on kuitenkin sen tiedostaminen, että lähiympäristöstä (esim. työporukka, harrastusporukka, opiskeluporukka) löytyy aina myös ihmisiä, jotka suhtautuvat minuun vähemmällä lämmöllä, mikä on harvemmin kivaa.

Jos mietin, millaisten ihmisten kanssa haluan luoda merkityksellisempiä ihmissuhteita, vastaus tuntuu olevan aina sana: Hyväksyvien, rehellisten, välittömien, rohkeiden ja aitojen ihmisten kanssa. Näin on helppoa ajatella, enkä ole yksin näin ajatellessani. Todellisuudessa tilanne on kuitenkin usein toinen: Lämpöä ja hyväksyntää kaipaa myös niiltä ihmisiltä, joiden kanssa ei ole kauheasti yhteistä ja joiden kanssa ei aio rakentaa mitään merkityksellisempää yhteyttä. Ja näin palataan jälleen alkuun: Kertoa vai ollako hiljaa?

Mitä mieltä ovat lukijat: Kumpaa tapaa kannatatte omassa elämässänne? Otatteko avoimen kirjan vai puhtaaksikirjoitetun ja nätin vihkosen muodon? Kumpi tapa tuntuu oikeammalta ja tyydyttävämmältä? Kummasta tavasta tuntuu koituvan enemmän iloa tai harmia?