Yksi tehokas ajatus perfektionismista vapautumiseen

perfektionismista vapautuminen

Tänään blogissa on aiheena perfektionismista vapautuminen. Tämän tekstin on kirjoittanut luotto-filosofimme Mikko Heikkinen, joka on itse onnistuneesti kulkenut pitkän matkan perfektionismin kahleista kohti siitä vapautumista.

Perfektionismista vapautuminen: Yksi tehokas ajatus

“Perfektionismi ei ole järkevää, älykästä tai hienoa.

Välillä saatamme ajatella, että meillä on aikaa, energiaa ja kiinnostusta hioa jotain asiaa tai panostaa johonkin. Kenties ajattelet, että sinulla on aikaa miettiä esseen fonttikokoja tai juuri oikeaa vaatekappaletta, jonka laittaa päällesi. Ehkä sinulla onkin.

Loputtomasti aikaa meillä ei kuitenkaan ole.

Teen musiikkia (linkki 1, linkki 2) ja olen kompastunut lukemattomia kertoja ajatukseen, että minulla on ”loputtomasti aikaa” hioa ja tehdä jotakin kappaletta. Teoriassa aikaa kyllä on, varsinkin jos sitä järjestää, mutta loputtomasti sitä ei millään ole.

Oikeastaan meillä on aika vähän aikaa. Tarkemmin sanottuna 24 tuntia päivässä. Ja siitä ison osan vievät erinäiset aktiviteettimme.

Meillä ei myöskään ole loputtomasti energiaa tai kiinnostusta asioihin. Nekin ovat tyhjeneviä reservejä, kuten aikakin.

Olen saattanut kuvitella, että minulla on aikaa ja jaksan hioa jotakin kappaletta tai blogipostausta vielä myöhemminkin, mutta todellisuudessa näin ei kuitenkaan ole. Saatan palata aiheeseen, jos palaan, mutta tehokkaampaa, vaivattomampaa ja ennen kaikkea järkevämpää on monesti saattaa työ suoraan loppuun, julkaista se ja siirtyä eteenpäin.

Sinun ei tarvitse olla hyvä, erinomainen, eikä varsinkaan paras. Sinun tarvitsee vain saattaa loppuun, julkaista ja mennä eteenpäin.

Tätä ajatusta voit soveltaa kouluusi, työhösi tai harrastuksiisi. Mikset myös vaikkapa ihmissuhteisiisi.

Välillä ihmiset jättävät jotain tekemättä, koska eivät tiedä mitä tehdä. Pelkäämme kohdata todellisuutta ja pelkäämme ettemme ole tarpeeksi hyviä. Et lähde tekemään koulutehtävää, koska ”et tiedä” miten se tehdään. Et lähesty kiinnostavaa ihmistä, koska ”et tiedä” mitä sanoa. Et tee biisiä valmiiksi, koska ”et tiedä” miten sen saattaisit loppuun.

Entä jos sinun ei tarvitse tietää? Entä jos sinun ei kuulu tietää?

Entä jos riittää, että lähdet tekemään ja katsot mitä tapahtuu. Tulevaisuutta ei voi kuitenkaan tietää. Mene ja kokeile.

Lähde tutkimaan koulutehtävää, niin opit miten se tehdään.

Mene ihmisen luokse ja sano ”moi”. Katso mitä tapahtuu.

Tässä on kaksi skenaariota:

  1. Jätät asian tekemättä, koska luulet, ettet tiedä miten se tehdään eli et lähde edes yrittämään. Epäonnistut siis välittömästi.
  2. Lähdet tekemään asian eteen jotakin. Otat jonkin askeleen, jonka tiedät varmasti. Sinulla on mahdollisuus onnistua.

Tuntuu järjettömältä jättää jokin asia kokonaan tekemättä vain sen takia, että luulee ettei tiedä miten se tehdään. Tietenkään et tiedä, miten jokin asia tehdään, jos et ole koskaan sitä tehnyt! :D

Tämä on äärettömän tärkeää ymmärtää. Mikään määrä lukemista ja kuvittelua ei vastaa kokemusta todellisessa elämässä. Jos et ole tehnyt jotain todellisuudessa, et todella tiedä, miten se tehdään. Vasta sitten kun olet tehnyt sen, tiedät jotain tekemisestä.

Sinä et voi tietää miten mitään oikeasti tehdään, ennen kuin olet oikeasti tehnyt sen.

Siksi harjoitellaan.

Ehdotan, että alat pitää kuvitelmia mielessäsi nimenomaan niinä. Kuvitelmina mielessäsi.

Todellisuus, eli se mitä näet ja koet ympärilläsi, on todellisuutta. Kiinnitä huomiota siihen, miten se toimii ja millä teoilla on mitäkin tuloksia todellisuudessa. Ei kuvitelmissasi.

Perfektionismi on kuvitelma. Kuvitelma jostain täydellisestä visiosta, joka on päässäsi. Mutta se on vain siellä. Ei täällä. Ei tässä todellisuudessa. Vasta, kun olet lähtenyt tekemään jotain konkreettista, näet, onko sinusta mihinkään.

Kiinnitä huomiota nykyhetkeen. Mitä on juuri nyt? Missä olet? Millaisessa huoneessa? Mitä tunnet? Mitä ajatuksia päässäsi on?

Nykyhetkeen linkittyminen tuhoaa ylimääräisen hälinän mielestäsi ja saa sinut teräväksi. Olet juuri tässä, juuri nyt. Tässä on kaikki mitä olet.

Nyt voit luoda jotain. Tekemällä näet, mitä todella kykenet luomaan, ja se on todellisuutta, ei kuvitelmasi.

Törmäytä itsesi todellisuuden kanssa ja katso mitä tapahtuu. Sitten näet todellisen taitotasosi ja todelliset kykysi. Voit lempeästi hyväksyä sen. Se on todellista, joten miksi kieltää sitä? Kiellätkö auringonlaskun, kun näet sen? Et. Miksi siis kieltäisit itsesi? Sinä olet kaunis auringonlasku ja niin on työsikin. Voit ihailla sitä ja upota siihen. Työhösi siis.

Itsensä kehittäminen lähtee siitä, että ymmärtää, missä on juuri nyt. Tämä on totta. Tämä on todellisuus ja tältä elämäsi näyttää juuri nyt. Voit katsella sitä lempeästi. Tähän pisteeseen olet tullut ja tästä voit jatkaa eteenpäin.

Lycka till :)

Terveisin,

Mikko J. Heikkinen

(Teksti “Perfektionismista vapautuminen: Yksi tehokas ajatus” on julkaistu

Aiheeseen liittyviä kirjotuksia