Sosiaalisuuden haasteet ovat aihe, jonka parissa olen työskennellyt viimeiset 12 vuotta. Autan työkseni ihmisiä tulemaan toimeen esimerkiksi ujouden, sosiaalisen ahdistuneisuuden, esiintymispelon sekä riittämättömien sosiaalisten taitojen kanssa.
Tänään haluan ottaa kantaa erääseen hyvin yleiseen toimintatapaan, joka on haitallinen sosiaalisten taitojen ja itsevarmuuden kehittymisen kannalta. Kyse on liiallisesta sosiaalisten taitojen teoreettisesta opiskelusta ja riittämättömästä käytännön harjoittelusta.
Kun ihminen kokee sosiaalisten taitojensa olevan riittämättömiä, hän lähtee yleensä opiskelemaan sitä, missä kokee olevansa taitamaton. Hän rupeaa lukemaan esimerkiksi blogeja ja kirjoja keskustelutaidoista tai siitä, kuinka ihmisiä tulisi lähtestyä.
Tämä on riittävä toimintatapa silloin, kun ihmisen sosiaaliset taidot ovat pohjimmiltaan jo riittävän hyviä ja kaipaavat lähinnä pientä hiomista. Tehoton toimintatapa tämä on kuitenkin silloin, kun ihmisen sosiaaliset taidot ovat niin heikkoja, että oikeastaan kaikki sosiaaliset tilanteet ovat hankalia. Siinä tilanteessa on olemassa myös paljon tehokkaampi toimintatapa.
Aktiivisuus on tärkeämpää kuin oikeaoppinen toiminta
Kyseinen toimintatapa on oman sosiaalisen aktiivisuutensa lisääminen. Tämä tarkoittaa sitä, että hakeutuu mahdollisimman paljon erilaisiin sosiaalisiin tilanteisiin, vaikka ei vielä oikein osaisikaan toimia niissä. On tärkeää toimia sosiaalisessa mielessä aktiivisella tavalla. On lähdettävä mukaan tilanteisiin.
Kun ihminen viettää aikaa sosiaalisissa tilanteissa, hän imee niistä oppia. Hän näkee ja kuulee, kuinka muut toimivat. Kuinka he keskustelevat, kuinka he lähestyvät ihmisiä, kuinka kuuntelevat toisiaan. Ja niin edelleen. Ihminen on olento, jonka kohdalla mallioppiminen on hyvin tehokasta. Opimme katsomalla mallia muista.
Tämä on monelle kuitenkin vaikeaa, sillä he eivät halua hakeutua tilanteisiin, joissa eivät vielä koe oloaan varmaksi. Tämä on ymmärrettävää. Jos tietää, ettei osaa olla muiden seurassa, ei sinne silloin myöskään halua hakeutua. Itseään ei halua nolata eikä virheitä tee mieli tehdä.
Juuri siksi moni pyrkii pänttäämään etukäteen kaiken mahdollisen tiedon siitä, kuinka sosiaalisissa tilanteissa tulee toimia. Itsensä halutaan valmistella etukäteen mahdollisimman hyvin ja samalla toivotaan, että tilanteet helpottuisivat tietomäärän lisääntymisen myötä.
Sinänsä tämä päättelyketju ei ole mitenkään väärä. Teoreettinen tieto tosiaan helpottaa myös käytännön toimintaa. Valitettavasti ei vain riittävän paljon. Sosiaaliset tilanteet ovat hyvin dynaamisia (lue: jatkuvasti muuttuvia) sekä nopeatempoisia. Niissä toimiminen pelkän “kirjatietämyksen” perusteella on vaikeaa. Jotta siitä tulisi helppoa, tarvitaan myös paljon käytännön kokemusta.
Käytännön kokemusta taas saa vain käytännössä. Sitä varten pitäisi kuitenkin uskaltautua mukaan käytännön tilanteisiin. Se ei vain ole yleensä kovin helppoa.
Mitä jos tekee virheitä? Mitä jos nolaa itsensä?
Edellinen ajatus tietenkin herättää meissä huolen: mitä tapahtuu, kun hakeudun sosiaalisiin tilanteisiin ilman riittävää osaamista? Mitä jos nolaan itseni? Mitä jos teen virheitä? Mitä jos sanon jotakin väärää tai typerää?
Tämä on ymmärrettävä huoli, sillä emme tietenkään haluaisi tehdä virheitä. Oppiminen kuitenkin tapahtuu osin juuri virheiden tekemisen kautta, joten virheitä ei voi eikä edes pidä vältellä loputtomiin. Ennemmin virheitä ja noloja hetkiä tulee oppia sietämään.
Ajatus, joka voi helpottaa tätä on seuraava: Harva virhe on vakava.
On totta, että teemme sosiaalisissa tilanteissa paljon erilaisia virheitä. Niitä eivät tee pelkästään aloittelijat, vaan myös kaikkein taitavimmat kommunikoijat. Nyrkkisääntö on se, että mitä enemmän olemme sosiaalisissa tilanteissa, sen enemmän mahdollisuuksia virheiden tekemiseen meillä on. Kaikkein sosiaalisimmat ihmiset tekevät myös eniten virheitä. Ihan vain siksi, että he ovat muiden kanssa tekemisissä kaikkein eniten.
Onneksi harva virhe on vakava tai edes lähellä sitä. Vaikka teemme paljon virheitä, useimmat niistä ovat niin pieniä, että muut eivät niitä edes huomaa. Harvoista huomatuista virheistä ei taas välitetä. Keskimääräinen ihminen ymmärtää ihan hyvin, että sosiaalisia virheitä tapahtuu väkisinkin. Ne annetaan siksi helposti anteeksi.
Harvoin sattuvat vakavatkin virheet saa myös lähes aina korjattua. Se saattaa vaatia keskustelua tai anteeksipyyntöä, mutta harva virhe on sellainen, ettei se olisi korjattavissa. Tällaisia vakavia virheitä onneksi tulee harvoin edes aloittelijoille. Syy tähän on se, että useimmat kokemattomatkin ihmiset ovat pohjimmiltaan skarppeja ja hyviä tyyppejä, jotka omaavat vähintäänkin alkeellisen sosiaalisen pelisilmän. Aloittelijakin voi tässä luottaa omaan osaamiseensa.
Käytännön tilanteet auttavat perusosaamisen kehittymisessä
Se, että vain pänttää sosiaalisia taitoja kirjoista tai internetistä on kuin perse edellä puuhun menemistä. Ihmisen sosiaaliset taidot saattavat olla aluksi niin heikot, että minkäänlaisten edistyneempien taitojen pänttääminen on melkeinpä hukkaan heitettyä aikaa. Ei ole vielä olemassa sellaista pohjaa, jolle rakentaa edistyneempää osaamista. Ensin pitäisi kehittää perustaitoja.
Moni tekee kuitenkin juuri päinvastoin. Hyvin tyypillinen tilanne vetämiltäni sosiaalisten taitojen kursseilla on tämä:
Kysyn kurssin aluksi ihmisiltä heidän tavoitteistaan. Vastaukseksi vähintään yksi paikallaolija toteaa, että haluaisi pystyä kurssin jälkeen esimerkiksi keskustelemaan kenen kanssa tahansa ihan missä tilanteessa tahansa. Tai esimerkiksi pystyä olemaan treffeillä huippukarismaattinen ja hurmaava joka ikinen kerta.
Nämä ovat toki hyviä tavoitteita, mutta sellaisenaan aivan liian edistyneita. Jos perustaidot eivät ole kunnossa, ei ole järkeä pyrkiä siihen, että pystyisi suoriutumaan näin korkealla tasolla. Tilannetta voisi verrata siihen, että tietokonepelissä lähdet tason 1 hahmolla taistelemaan tason 100 lohikäärmettä vastaan. Huonostihan siinä käy.
Tästä syystä ensisijaisen tavoitteen kannattaa olla juurikin perustaitojen kehittäminen. Edistyneemmät asiat kannattaa jättää myöhemmäksi. Sosiaalisia perustaitoja ei tule väheksyä, sillä juuri perustaidoilla pärjää useimmissa sosiaalisissa tilanteissa aivan riittävän hyvin. Kun ne on otettu haltuun, on helppoa myös kehittää edistyneempiä taitoja.
Mitkä perustaidot on tärkeää ottaa haltuun?
Mitä tulee sosiaalisiin taitoihin, on perustaitoja lopulta varsin vähän ja ne kaikki ovat opeteltavissa. Kyse on aivan tavallisista asioista:
- Tervehtiminen ja itsensä esittely
- Keskustelun ylläpitäminen
- Kysymysten esittäminen
- Asioiden ehdottaminen
- Riittävä kohteliaisuus
- Riittävä pukeutuminen ja hygienia
Jo pelkästään näillä pääsee hyvin pitkälle. Nämä riittävät käytännössä kaikista tilanteista selviytymiseen ja joskus enemmänkin. Parhaimmillaan kyse ei ole vain selviytymisestä, vaan näiden avulla moni tilanne muuttuu sellaiseksi, että siitä pystyy myös nauttimaan. Kaikki nämä taidot myös kehittyvät tehokkaasti, kunhan vain hakeudumme sosiaalisiin tilanteisiin ja osoitamme niissä aktiivisuutta.
Sinänsä kaikki listatut taidot ovat yksinkertaisia ja nopeasti opittavia. Haastavampaa näiden oppimisesta tekevät kuitenkin ilmiöt kuten esimerkiksi sosiaalinen ahdistuneisuus, masennus tai aiemmat traumaattiset kokemukset. Näitä kaikkia esiintyy väestössä valitettavan paljon. Moni ihminen joutuu siksi vuosikausia kamppailemaan jopa perustaitojen oppimisen kanssa, mikä voi olla todella turhauttavaa.
Onkin hyvä muistaa, että sosiaalisten taitojen harjoittelussa kannattaa kuunnella itseään ja kunnioittaa omia rajojaan ja sen hetkistä tilannettaan. Merkittävä apua löytyy usein myös terapiasta. Mikäli terapia ei sovi omaan tilanteeseesi esimerkiksi ajan riittämättömyyden tai taloudellisen tilanteen vuoksi, voi silloin kokeilla myös esimerkiksi aiheeseen liittyvää verkkokurssia.
Rakkaudella,
Jevgeni
