Baari tai Tinder ovat ainoita paikkoja, joista nykyään voi löytää itselleen kumppanin. Tai näin sitä voisi kuvitella, kun kuuntelee sitä, kuinka moni nykyään puhuu deittailusta.
Olen toiminut tätä kirjoittaessani 12 vuoden ajan valmentajana ja terapeuttina, joka on keskittynyt työssään sosiaalisuuden haasteiden ratkaisemiseen. Asiakkaitani ovat henkilöt, jotka kamppailevat esimerkiksi sosiaalisen ahdistuneisuuden, ujouden, esiintymiskammon tai puutteellisten keskustelutaitojen kanssa.
Noin seitsemän viimeisen vuoden aikana asiakaskuntani on hieman muuttunut. Yhä useampi asiakas hakee apua nimenomaan deittailuun liittyviin haasteisiin. Tämä ei ole ihme, sillä pariutumisesta tuntuu nettideittailun yleistymisen myötä tulleen ihmisille hankalaa.
Ihminen on olento, jonka evoluutio on valmistellut kasvokkain tapahtuvaa viestintää ja tutustumista varten. Kuvien tuijottaminen kännykän ruudulta taas on meille täysin uusi ilmiö, johon emme ole vielä sopeutuneet. Tämä tekee nettideittailusta monelle hankalaa, sillä he eivät osaa toimia sähköisissä ympäristöissä sellaisella tavalla, jolla saisi seuraa.
Samalla monien sosiaaliset taidot tuntuvat hapertuneen merkittävästi. Aiemmin täysin normaalista ja arkisesta flirttailusta, tutustumisesta ja kasvokkain tapahtuvasta pariutumisesta on tullut monelle aivan poikkeuksellista toimintaa. Kasvokkain tutustuminen on monelle nykyään harvinaisuus, kuin reliikki menneiltä ajoilta. Netissä tutustumisesta on tullut monelle oletustapa tutustua.
Sosiaaliset taidot taas ovat taitoja siinä missä mikä tahansa muukin. Taidot ruostuvat, jos niitä ei käytä. Kun taitomme ruostuvat, pienenee myös mahtimme. Emme enää osaa tehdä asioita, joita osasimme ennen. Emme enää pärjää tilanteissa, joissa pärjäsimme ennen. Meistä tulee yhä avuttomampia.
Eräs toisaalta hauska, toisaalta melkeinpä raivostuttava esimerkki tästä avuttomuudesta on keskustelu, johon törmään työssäni vähintään viikoittain. Se liittyy pariutumiseen sekä siihen, missä voisi tutustua ihmisiin. Kun kuuntelee näitä ihmisiä, niin tutustumiseen tuntuu olevan tasan kaksi paikkaa: Baari ja Tinder.
“Baari tai Tinder ovat ainoita paikkoja, joista nykyään löytää seuraa!”
“Haluaisin löytää itselleni kumppanin, mutta nettideittailu on osoittautunut vaikeaksi ja baareissa taas en oikein viihdy.”
Moni asiakkaani kirjoittaa kyseisen lauseen ensimmäiseen minulle lähettämäänsä viestiin. Sama lause myös tulee vastaan todella monessa deittailua käsittelevässä nettikeskustelussa. Kyseinen lause tuntuu olevan melkeinpä ennemmin sääntö, kuin poikkeus. Niin yleinen se on.
Vuosien ajan en kiinnittänyt tuohon lauseeseen sen suurempaa huomiota, sillä suhtauduin siihen lähinnä hassuna ja humoristisena heittona. Ja usein se toki sellainen onkin. Kyllähän ihmiset ihan hyvin tajuavat, että seuraa saa kyllä ihan mistä tahansa muualtakin kuin vain baarista tai Tinderistä!
Ja kyllä, moni tuon lausahduksen käyttäjä käyttää sitä nimenomaan humoristisessa mielessä. Kyllä, ihmiset tajuavat pääasiassa ihan hyvin, että seuraa saa muualtakin kuin vain baarista tai Tinderistä.
Mutta eivät kaikki. Eivät läheskään kaikki. Ei sinne päinkään.
Yllättävän moni lausuu tämän aivan tosissaan. Ja tämä tosissaan lausuminen tuntuu lisääntyneen vuosi vuodelta. Moni on tosissaan sitä mieltä, että baari tai Tinder ovat ainoita soveliaita paikkoja seuran etsimiseen ja tutustumiseen. Muualla tutustumista taas pidetään joko outona, tai asiattomana.
Tämä voi kuulostaa todella hurjalta ja tähän voi olla vaikeaa uskoa. Myönnän, että minunkin on edelleen todella vaikeaa uskoa siihen, että joku ajattelee tosissaan noin. Siitäkin huolimatta, että olen käynyt aiheeseen liittyviä keskusteluja jo vuosien ajan.
Mutta pakko se on varmaan uskoa. Tähän on tultu. Vaihtoehtoja paikoille, joista voisi löytää seuraa, ei baarin ja tinderin lisäksi ilmeisesti oikeasti osata nähdä.
Näköalaton ihminen jää yksin kotiin, sairastuu ja kuolee
Ihmisten avuttomuudelle voisi muutoin naureskella hyväntahtoisesti, ellei tällä avuttomuudella olisi aidosti vakavia seuraamuksia. Ihminen, joka ei ole onnistunut saamaan seuraa nettideittailun kautta, joka ei viihdy baareissa ja joka ei osaa nähdä vaihtoehtoja näille kahdelle, jää sitten yksin kotiinsa.
Yksinäisyys taas tiedetään todella vaaralliseksi ja epäterveelliseksi tilaksi. Yksinäisyys tekee onnettomaksi, yksinäisyys katkeroittaa ja yksinäisyys sairastuttaa. Yksinäisyys syö paitsi ihmisen mieltä, mutta myös kehoa ja elinvuosia.
Näköalattomuus on siis vaarallista, sillä se johtaa näköalattomiin ratkaisuihin. Sen sijaan, että ihminen lähtisi tutustumaan muualle kuin baariin tai Tinderiin, hän päättääkin jättää tutustumisen täysin sikseen.
Ratkaisut eivät kelpaa ihmiselle, joka ei ole valmis näkemään vaivaa
Baari tai Tinder -keskustelu jatkuu yleensä siihen, että ihminen rupeaa kyselemään vaihtoehtoja näille kahdelle. Missä muualla sitten muka voi tutustua?!
Vastaus on selkeä. Ihan missä tahansa, missä vain on ihmisiä. Ihmisiin voi tutustua ihan missä vain. Tutustuminen ei lähtökohtaisesti katso aikaa eikä paikkaa. Sosiaalista pelisilmää ja tilannetajua kannattaa toki käyttää, mutta lähtökohtaisesti mikään paikka ei ole mahdoton tai kielletty. Sen kuin menet ihmisten ilmoille ja otat heihin kontaktia.
Kuten arvata saattaa, tämä vastaus ei kelpaa Baari tai Tinder -ihmiselle, vaan seuraavaksi hän vaatii konkreettisia esimerkkejä paikoista, joissa voi tutustua.
Okei. Tässä tulee muutama:
- Harrastus
- Konsertti tai keikka
- Lähikauppa
- Museo
- Kampaamo
- Katu
- Bileet
- Illanistujaiset
- Koulu
- Työpaikka
- Netin keskustelufoorumi
- Juna
Tai ihan mikä tahansa. Tälle listalle voisi laittaa ihan mitä tahansa, sillä vastaanotto on lähes poikkeuksetta sama: ei kelpaa kuitenkaan!
Mitä ihmiselle ehdottaakin, on suhtautuminen lähtökohtaisen nuiva. Jokaiseen ehdotukseen keksitään vastalause, jonka varjolla kyseinen paikka leimataan ihan mahdottomaksi tai muutoin huonoksi paikaksi tutustua.
Harrastukset eivät kelpaa, koska sinne mennään harrastamaan, eikä tutustumaan. Juna ei kelpaa, koska siellä jokainen haluaa olla rauhassa. Netin keskustelufoorumi ei kelpaa, koska kuka siellä muka tutustuu. Museo ei kelpaa, koska siellä pitää olla hiljaa. Bileet ei kelpaa, koska en suostu käymään bileissä. Katu ei kelpaa, koska saan varmaan syytteen seksuaalisesta häirinnästä. Työpaikka ei kelpaa, koska ei saa syödä kuormasta. Koulu ei kelpaa, koska mitä jos tulee ero ja sitten tulee draamaa.
Ja niin edelleen. Mitä ihmiselle ehdottaakin, mikään ei kelpaa.
Tässä vaiheessa paljastuu yleensä se, että ihminen ei ole oikeastaan edes halukas tarttumaan ongelman ratkaisemiseen. Seura hänelle toki kelpaisi, mutta hän ei ole valmis ottamaan omistajuutta ongelmansa ratkaisemisesta käytännössä. Hän haluaa ongelmansa kyllä ratkeavan, mutta ei halua nähdä vaivaa asian eteen. Kumppaniehdokkaan pitäisi varmaankin ilmestyä suoraan kotiovelle ja hypätä oma-aloitteisesti syliin.
Tässä palaamme avuttomuuteen. Jos joku muu ei ratkaise ongelmaa puolestamme, ongelma jää ratkaisematta.
Mistä avuttomuus johtuu?
Vaikka ylempänä kirjoitan ratkaisuista kieltäytyvistä ihmisistä hieman tulikivenkatkuiseen sävyyn, ei tarkoitus ole kuitenkaan väheksyä heitä tai heidän ongelmaansa. Avuttomuuden taustalla on nimittäin yleensä varsin ymmärrettäviä ja inhimillisiä syitä.
Keskeisin niistä on taitojen puute. Tutustuminen ja deittailu edellyttävät ainakin jonkinlaisia sosiaalisia taitoja. On osattava aloittaa keskusteluja ja on osattava jutella. Flirttailun hallitsemisestakaan ei ole varsinaisesti haittaa!
Jos taas sosiaaliset taidot ovat erinomaiset, ihminen tutustuu kyllä ihan missä tilanteessa tahansa! Jos ne taas ovat olemattomat, tutustuminen ei suju, vaikka tilanne olisi kuinka otollinen tahansa.
Lisäksi kontaktin ottaminen tuntemattomiin ihmisiin kysyy tiettyjä psykologisia taitoja, kuten kykyä aikaansaada itselleen itsevarma olo, kykyä säädellä jännittämistään tai vaikkapa kykyä heittäytyä ja ottaa riskejä.
Jos näitä taitoja ei ole, niin tiedämme jo valmiiksi, että tutustumisesta tulee vaivalloista ja kiusallista. Silloin on aivan ymmärrettävää, että emme halua viedä itseämme sellaiseen tilanteeseen! On helpompi jäädä kotiin.
Tässä mielessä moni pyrkiikin niin sanotusti “perse edellä puuhun”. He haluavat tutustua elämänkumppaniinsa, mutta eivät syystä tai toisesta ole valmiita opettelemaan niitä taitoja, jotka ovat tutustumisen edellytyksenä.
Myös tämän taustalla vaikuttavat syyt ovat lopulta inhimillisiä. Monella on esimerkiksi erilaisia psykologisia traumoja, monella on mielenterveyden haasteita, moni on uupunut. Osalla taas on esimerkiksi nuorena jäänyt läpikäymättä sosiaalisaatioprosessi, eli käytännössä oppiminen siihen, kuinka muiden ihmisten kanssa ollaan ja toimitaan. Syyt tähän voivat löytyä esimerkiksi koulukiusaamisen aiheuttamasta syrjäytymisestä.
Pointti on se, että harva ihminen varsinaisesti haluamalla haluaa olla avuton ja siksi yksinäinen. Taustalta löytyy varsin inhimillisiä syitä, minkä vuoksi tilanteesta on tullut sellainen kuin on. Harvemmin nämä ongelmat ratkeavat helposti tai nopeasti.
Siltikin on hyvä muistaa seuraava asia:
Seuraa saa muualtakin kuin vain baarista tai Tinderistä.
Rakkaudella,
Jevgeni
