Aiheet

Nuoruus

en saanut seuraa

En saanut seuraa nuorena – ja nyt tiedän tarkalleen miksi

Onko sinun vaikeaa löytää seuraa? Tuntuuko, että ihmiset eivät halua viettää kanssasi aikaa? Onko menestys esimerkiksi ystävyyssuhteissa tai treffeillä ollut vähäistä? Omassa elämässäni oli aikoinaan tällainen tilanne. Olin hieman yksinäinen ja olisin kovasti halunnut seuraa, mutta tuntui, että ihmiset eivät halua viettää kanssani aikaa.

Lue lisää »
Vahvistuuko itsetunto iän myötä

Vahvistuuko itsetunto iän myötä?

Vahvistuuko itsetunto iän myötä? Tuleeko ihmisestä itsevarmempi esimerkiksi viisastumisen ja elämänkokemusten kertymisen myötä? Lisääntyykö kaikkien ihmisten itsetunto iän myötä, vai ovatko tietyn tyyppiset henkilöt tässä jonkinlaisessa etulyöntiasemassa?

Lue lisää »
nuorten miesten syrjäytyminen

Yksinäisyys, häpeä ja epäluottamus: Nuorten miesten näkymätön kriisi

Hei!

Viime aikoina mediassa on yhä useammin noussut esiin nuorten miesten hätä. Esiin on nostettu erityisesti syrjäytyminen ja siihen välillisesti liittyviä aiheita, kuten yksinäisyys, mielenterveyden ongelmat, työnsaannin haasteet sekä vihaisen maailmankuvan vahvistuminen. Erityisesti näissä jutuissa toistuu se, että jopa viidesosa suomen nuorista miehistä on syrjäytymisvaarassa. Mikäli tuo luku pitää edes pääosin paikkaansa, on se kieltämättä melko suuri. Koska kohtaan omassa työssäni juuri näitä miehiä, haluan kirjoittaa omia ajatuksia ja havaintojani tästä aiheesta.

Lue lisää »