Aiheet

Esiintymistaidot ja karisma

esiintymispelko on hoidettavissa

Esiintymispelko on yleinen ja hoidettavissa oleva vaiva

Esiintymispelko on hoidettavissa oleva vaiva. Tänään haluan tuoda tämän asian selkeästi esiin, sillä esiintymisen pelko tuntuu omaavan monien mielessä suorastaan myyttiset mittasuhteet. Usein törmää esimerkiksi väitteeseen siitä, että ihmiset pelkäävät esiintymistä keskimäärin jopa enemmän kuin kuolemaa.

Lue lisää »
äänenkäyttö

2 vinkkiä parempaan puheääneen

Puheääni on hyvin henkilökohtainen asia. Oman äänensä käyttäminen ujostuttaa monia, sillä moni kokee äänensä eri tavoin puutteellisena. Jonkun mielestä se saattaa olla liian hiljainen, jonkun mielestä liian nasaali, jonkun mielestä liian nariseva, huokoinen, kova, epävarma, kireä, jännittynyt tai jotakin muuta ikävää.

Lue lisää »
esiintyjänä kehittyminen

Kaikki jännittävät – Näin kehityt esiintyjänä, vaikka pelottaa

Hei! Viimeiset pari viikkoa ovat olleet epätavallisen nopeatahtisia, joten en ole ehtinyt kirjoittaa uutta blogikirjoitusta, pahoittelut siitä. Jotta jotain tulisi kuitenkin julkaistua, julkaisen tällä kertaa lyhytblogina muutaman esiintymisvinkin, jotka olen laittanut aikoinaan vastauksena aiheeseen liittyvään sähköpostiin. Vaikka puhun pääasiassa esiintymisestä, nämä liittyvät yhtälailla myös sosiaalisten taitojen harjoitteluun muissakin, kuin esiintymistilanteissa. Mukavia lukuhetkiä!

Lue lisää »