Kun ihmisiltä kysytään, mitä he toivovat kumppaniltaan, vastauksessa korostuu kaksi sanaa, jotka ymmärretään toistuvasti väärin. Ne ovat:
- Huumorintajuinen
- Omaperäinen
Huumorintajuisuus ymmärretään (kokemukseni mukaan varsinkin miesten puolelta!) siten, että pitäisi olla jonkinlainen vitsejä veistelevä, sulavasuinen hassuttelija. Moni, joka sitten pyrkii sellainen olemaan, alkaa vaikuttamaan pikemminkin koulutetulta apinalta. Sellaiselta väkinäiseltä ja pakonomaiselta vitsailijalta.
Ei ole ymmärretty, että huumorintajulla näissä puheissa viitataan vitsien veistelyn sijaan ihan muuhun. Ensisijaisesti sosiaaliseen pelisilmään:
Ihmisen pitää ymmärtää sosiaalisissa tilanteissa olemista. Myös sitä, missä tilanteessa voi hassutella ja nauraa milläkin tavalla ja millekin asialle. Loistavan sosiaalisen pelisilmän omaavan henkilön kanssa oleminen on rentoa ja nautinnollista. He osaavat käyttäytyä tilanteisiin sopivalla tavalla ja tehdä tilanteista mukavampia kaikille paikallaolijoille. Tilannehuumori ja kyky tunnistaa ympäristöstään hassuja asioita on siinä keskeinen apu.
Sen sijaan pakonomaisen vitsikkääksi sirkusapinaksi ei kannata ryhtyä. Se on pikemminkin kiusallista ja luotaantyöntävää kuin viehättävää. Pätee erityisesti miesten kohdalla. Koomikko jää yksin.
Itseään on hyvä toki osata alentaa huumorin keinoin, eli itselleen pitää osata nauraa. Se on itsevarmuuden merkki. Mutta jatkuva itseään alentava huumori on tutkitustikin epäviehättävää. Assosiaatio huonoon itsetuntoon syntyy herkästi: ”miksi toi koko ajan väheksyy itseään?”.
Tässä tekstissä haluan kuitenkin ottaa huumorin sijaan kantaa pääasiassa listan kakkoskohtaan, omaperäisyyteen.
Omaperäisyys on hauskan monitulkintainen sana
Omaperäisyys on niitä hassuja sanoja, joiden merkityksen me kaikki tavallaan ymmärrämme. Ja samalla se on sanana sen verran hähmäinen, että se jättää myös paljon tulkinnan varaan. Niin tässäkin. Omaperäisyys voidaan käsittää monella tavalla:
- ”Omanlaisensa tyyppi”
- ”Outo tyyppi”
- ”Epätavallisia tapoja tai harrastuksia omaava tyyppi”
- ”Eksentrinen tyyppi”
- ”Omaa tietään kulkeva tyyppi”
- ”Omilla aivoillaan ajatteleva tyyppi”
- ”Tyyppi, joka kykenee toimimaan ja ajattelemaan originaalilla tavalla”
- ”Erilainen tyyppi kuin muut”
- ”Tyyppi, joka uskaltaa olla sellainen, kuin on”
- ”Tyyppi, joka osaa olla oma itsensä”
Ja varmasti muitakin tulkintoja löytyisi. Kaikki nämä voivat olla kuvauksena osuvia, mutta deittailun kontekstissa voimme heittää useimmat näistä rohkeasti romukoppaan. Hyvin harva ihminen, joka sanoo toivovansa kumppaniltaan omaperäisyyttä, haluaa outoa, eksentristä tai edes epätavallisia tapoja ja harrastuksia omaavaa tyyppiä. Päinvastoin, nämä tuppaavat olemaan karkottavia tekijöitä.
Mitä omaperäisyydellä oikeasti tarkoitetaan?
Tutkimusten valossa ihmiset suosivat niin ystävinä kuin kumppaneinakin sellaisia henkilöitä, jotka muistuttavat meitä itseämme. Samankaltaisuus vetää puoleensa. Siis ihan päinvastoin, kuin usein toistuva ”vastakohdat vetävät puoleensa” -lausahdus väittää.
Omaperäisyyden ymmärtämisen kannalta merkittävää on tämä:
Harva kaipaa kumppanikseen vässykkää.
Omaperäisyydellä tarkoitetaankin sitä, että kumppanin ei haluta olevan sellainen, joka ei kykene seisomaan omilla jaloillaan ja ajattelemaan omilla aivoillaan, vaan toimii kaikessa sen mukaan, mitä muut sanovat hänelle.
Omaperäisyyden toivomisella pyritään viestimään sitä, että ihminen kykenee toimimaan itselähtöisesti eli seuraamaan omia toiveitaan, tavoitteitaan ja edistämään elämäänsä itselleen tärkeään suuntaan. Siis olemaan päätösvaltainen ja toimintakykyinen ihminen. Aikuinen ihminen. Harva haluaa kumppanikseen mieslasta tai naislasta.
(Heitä, jotka sellaisen taas haluavat, kannattaa varoa. Jokainen voi tahollaan pohtia, miksi joku haluaisi itselleen jo lähtökohtaisestikin alisteisessa asemassa olevan kumppanin…)
Olen myös huomannut, että ihmisten on hyvin vaikeaa kuvata selvin sanoin, että mitä he tarkoittavat, kun sanovat toivovansa kumppanilta omaperäisyyttä. Sieltä alkaa tulemaan tällaista tekstiä:
”No siis… öö… no kyl sä tiiät… sellainen… hyvällä tavalla erilainen… et ei pidä olla niinkuin muut… ja siis ei kyllä mikään sellainen outokaan tyyppi… mut, ehkä sellainen, joka uskaltaa ja osaa olla oma itsensä!”.
Omaperäisyydestä puhuttaessa korostuukin usein juuri tämä omana itsenään oleminen. Kumppanin halutaan olevan siis käytännössä sinut itsensä kanssa. Itsevarma. Ei tahdoton lapamato ja muiden mukana ajelehtija.
Tämäkin on tosin hieman harhaanjohtava, sillä suinkaan kaikki omana itsenään olemisen tavat eivät herätä viehätystä. Jos erehtyy alueelle, jossa muut kokevat meidät ”outoina”, se ei ole yleensä mikään plussa.
Parhaiten deittailussa pärjääkin ihan tavallisena tyyppinä, joka on kuitenkin myös itsevarma ja päätöskykyinen. Mitään erityistä ei tarvitse olla, kunhan vain pystyy tarjoamaan itselleen ja kumppanilleen ihan tavallisen, mukavan ja turvallisen elämän. Tylsä ei toki kannata olla, mutta kyvykästä ja itsevarmaa henkilöä ei pidetä käytännössä koskaan tylsänä.
Rakkaudella,
Jevgeni
