Yksi aikuisten deittailun suurimmista haasteista on deittailijoiden kiireisyys. Ihmisten tapaamiselle ei tahdo riittää oikein aikaa ja siksi uusia ihmisiä tavataankin varsin harvoin ja lyhyesti. Tämä on ongelma, sillä viehtymys toiseen ihmiseen ei yleensä ole hetkessä syntyvä tunne.
Länsimaisessa kulttuurissa ihastuminen ajatellaan usein salamannopeaksi ilmiöksi. Jopa kielenkäyttömme heijastelee tätä. Puhutaan “rakkaudesta ensi silmäyksellä” sekä siitä, kuinka joku salaperäinen muukalainen tulee ja “yhtäkkiä vie meiltä jalat alta”.
Tällaista salamaihastumista kyllä tapahtuu ja se kieltämättä tuntuu upealta. Tämä ei ole kuitenkaan erityisen yleistä. Tavallisempaa on, että viehätymme toisesta ihmisestä pikkuhiljaa ja ajan kanssa.
Tyypillisiä esimerkkejä tästä ovat esimerkiksi koulussa tai työpaikalla tapahtuvat ihastumiset. Aluksi työkaverimme on meille ihan vain työkaveri, mutta kuukausien tai vuosien aikana tapahtuva yhdessä työskentely lähentää meitä. Lopulta eräänä päivänä huomaammekin katselevamme häntä “sillä silmällä”. Tavallinen, kollegiaalinen suhde alkaakin muuttumaan ihastumiseksi.
Valtaosa aikuisten välisestä deittailusta tapahtuu kuitenkin varsin nopeatempoisesti ja on kestoltaan varsin lyhyttä. Uuden tuttavuuden kanssa käydään kahvilla kerran tai pari. Jos ihastumista ei siinä vaiheessa synny, todetaan, että ei tästä ole tulossa mitään, joten parempi lopettaa ja keskittää voimavarat johonkin muuhun.
Aivan erityinen ongelma liittyy nettideittailuun. Siinä odotamme, että kiinnostus toiseen ihmiseen syntyisi jopa pelkän profiilin perusteella. Jos profiili on kiinnostava, lähestymme henkilöä viestillä. Jos ei ole, jatkamme katselua. Tosiasiassa pelkkä profiili harvoin kertoo meille ihmisestä mitään ihastumisen kannalta olennaista. Erityisesti siksi, että valtaosa nettideittailijoista kirjoittaa profiileihinsa hyvin vähän sisältöä.
Nettideittailun tai yksittäisen kahvittelun ongelma on myös se, että ihastuminen on moniaistillinen, biologinen prosessi. Se ei voi toteutua tehokkaasti istuessamme yksin kännykkämme äärellä tai tavatessamme toista ihmistä vain lyhyesti.
Ihastuminen on moniaistillinen, biologinen prosessi
Biologisesta näkökulmasta ei ole liiallista väittää, että me ihmiset olemme varsinaisia pariutumiskoneita. Me olemme todella tehokkaita pariutumaan. Luontoäitimme sekä evoluutio on kehittänyt meidät sellaisiksi, sillä tehokas pariutuminen on edellytys tehokkaalle suvunjatkamiselle. Jos pariutuminen olisi meille vaikeaa, olisi ihmislaji mahdollisesti kuollut aikoja sitten sukupuuttoon.
Tästä syntyy tietenkin kysymys: Jos kerta olemme niin tehokkaita pariutumiskoneita, niin miksi pariutuminen tuntuu meille nykyään usein niin vaikealta?
Syytä voi etsiä otsikossa mainitusta asiasta. Me pariudemme yleensä vasta ihastuttuamme toiseen ihmiseen. Ihastuminen taas nojaa useiden aistien käyttöön.
Usein kun joltakulta kysyy siitä, mikä sai hänet ihastumaan nykyiseen kumppaniinsa, saamme vastaukseksi esimerkiksi jotakin tällaista:
- Hän tuoksui niin hyvältä!
- Hänellä oli aivan ihana ääni!
- Tykkäsin katsella sitä, kuinka itsevarmasti hän kantoi itsensä!
- Kun hän nojautui minuun, hänen kehonsa tuntui niin ihanalta omaani vasten!
Vastauksissa siis korostuu se, että ihastumiseen liittyy niin näkö-, kuulo-, haju- kuin tuntoaistikin. Modernin deittailun kannalta tämä on haaste, sillä Tinderiä pelatessa tai pikaisilla kahveilla käydessä useimmat näistä eivät pääse aktivoitumaan.
Aistien käyttäminen ei ole myöskään mikään ihan turha juttu, sillä jotkin aistit auttavat meitä kumppanin valinnassa varsin konkreettisella tavalla. Ensisijaisesti tämä viittaa hajuaistiin.
Oletko koskaan pohtinut, miksi toisten ihmisten ominaistuoksu on miellyttävä ja toisten taas epämiellyttävä? Syyn tiedetään piilevän genetiikkamme samankaltaisuudessa. Mitä erilaisemmat geenit toisella ihmisellä on omiimme nähden, sen paremmalta hän tuoksuu. Tämä on luonnon keino ohjata meitä pariutumaan sellaisten ihmisten kanssa, joiden geneettinen kokoonpano on riittävän erilainen. Tämä on tärkeää, sillä sellaiset liitot tuottavat todennäköisemmin terveitä lapsia.
(Erilaisten hajusteiden käyttö luonnollisesti häiritsee tämän mekanismin aktivoitumista. Voikin olla hyväksi, ettei treffeille lähtiessä laita liikaa – tai ollenkaan – hajusteita!)
Anna ihastumiselle aikaa
Tämä on kiireisen aikuisen ihmisen näkökulmasta ärsyttävä, mutta tärkeä vinkki. Jotta edellä mainitut ihastumiseen liittyvät mekanismit ehtisivät aktivoitumaan, tutustumiselle on annettava riittävästi aikaa. Tärkeää on myös se, että tutustuessa tehdään riittävästi erilaisia asioita. Erilaiset tilanteet paljastavat ihmisestä erilaisia puolia. Pelkkä kahvilla tai kaljalla istuminen tutustuttaa meidät lähinnä siihen, millainen toinen ihminen on kahvilla tai kaljalla istuessaan.
Treffiaktiviteetit kannattaakin valita monipuolisesti. Joskus voi käydä kahvilla, joskus ravintolassa, joskus yksillä, joskus leffassa, joskus urheilemassa, joskus luonnossa ulkoilemassa, joskus olla vain kotona lähekkäin. Ja niin edelleen.
Samalla on myönnettävä, että ajan riittävyys on useimmille aikuisille ihmisille merkittävä haaste, johon voi olla vaikeaa löytää ratkaisua. Siksi on varsin ymmärrettävää, miksi alamme panostamaan tutustumiseen vasta siinä vaiheessa, kun kiinnostus toista kohtaan on jo syntynyt.
Elämä on tasapainoilua.
Rakkaudella,
Jevgeni
