Hei, ja toivottavasti teille kuuluu hyvää!
Olen vuosien varrella sivunnut tässä blogissa älylaitteiden ongelmakäyttöä muutamiakin kertoja. Olen maininnut pitäneeni esimerkiksi “uutislakkoja” sekä pyrkineeni muutenkin vähentämään älypuhelimen käyttöä. Nämä ovat olleet ihan hyviä projekteja, mutta ne ovat kestäneet vain hetken. Heti kun esimerkiksi uutislakolle määräämäni aika oli kulunut, palasi uutisten kuluttaminen nopeasti entisen kaltaiseksi.
Ongelmani oli myös lopulta paljon laajempi. Se ei liittynyt pelkästään siihen, että olisin lukenut liikaa uutisia tai vilkuillut puhelintani hieman liikaa. Varsinaisen liikakäytön lisäksi siihen liittyi myös psykologinen ulottuvuus. Laitteiden käyttö kuormitti mieltä, teki keskittymisestä vaikeaa sekä oli läsnä monessa sellaisessakin hetkessä, jolloin olisin ollut mieluummin kokonaan ilman älylaitteita. Vuosi vuodelta tämä ongelma rupesi vaikuttamaan yhä todellisemmalta!
Kun puhun ongelmasta, puhun asiasta, jota voidaan kuvata vaikka seuraavin ilmasuin:
- digiaddiktio
- nettiriippuvuus
- älylaitteiden ongelmakäyttö
- “aina naama kiinni kännykässä”
Ongelmani ei ole koskaan ollut mallia “tosi paha”, vaan suurinpiirtein sillä tasolla, kuin se tuntuu olevan nykyään todella monilla muillakin. Olen puhunut tästä lukemattomien muidenkin kanssa ja lähes jokainen tunnistaa samat ongelmat, jotka itsellänikin oli. Merkittävä osa päivästä menee erilaisten ruutujen äärellä ja kännykkä löytää tiensä käteemme myös silloin, kun emme sitä edes haluaisi. Eikä ongelma edes varsinaisesti ole niissä älylaitteissa, vaan siinä, mitä ne tuovat elämään. Omalla kohdalla se on ollut
- stressiä, joka tulee esim. someriitojen tai ahdistavien uutisten lukemisesta
- kyvyttömyyttä olla läsnä, pahimmillaan jopa oman lapsen seurassa
- epäkohteliasta käytöstä, esim. kännykän kaivaminen taskusta ystävien seurassa ollessa
- niskakipuja ja kehon jumisuutta
- eräänlaista “aivosumua” ja keskittymisen vaikeutta, joka johtuu siitä, että aivot eivät saa levätä, sillä niihin pumpataan jatkuvasti uutta informaatiota
Viime vuoden elokuussa minulla paloi vihdoinkin hermo koko hommaan. Tuntui vaikealta arvostaa sitä, että tällainen aikuinen ja suhteellisen skarppikin ihminen on vajonnut tällaiseksi älylaitteiden orjaksi. Addiktien suosikkilausahdus “voisin lopettaa milloin vain haluan, mutta en vain vielä halua” ei enää naurattanut, koska olin jo kokeillut älylaitteiden vähentämistä useita kertoja, kuitenkaan siinä onnistumatta. Päätin siis ottaa homman “tällä kertaa tosissani” ja sioutua siihen just ja tasan niin pitkäksi aikaa kuin vain tarvitaan, jotta addiktio saadaan aisoihin.
Nyt kymmenen kuukautta myöhemmin rupean vihdoin olemaan viimein siinä tilanteessa, että tuloksista kehtaa puhua julkisesti. Tulokset ovat hyviä, mutta yllättävän vaikeaa oli! Nyt itselleni on viimeistäänkin tullut selväksi, että nämä älylaitteet ovat päihde, jonka addiktoivuus on sieltä pahimmasta päästä. Olen elämässä paljon kaikenlaista tullut kokeilleeksi, mutta mitä tulee lopettamisen vaikeuteen, niin tämä vei kyllä voiton. En sano tätä kevyesti, vaan asiaa painottaakseni. Olemme tekemisissä todella vaikeasti lopetettavan asian kanssa, eikä ole mikään ihme, että niin monella meistä on tässä samankaltaisia haasteita.
Oma matkani digiaddiktion murskaamiseksi: Alkutilanne
Ensin rehellisesti tilanteesta, jossa olin matkani alussa:
Oma älylaitteiden ongelmakäyttöni oli pitkään jatkuneen kehityksen tulosta. Tietokoneella olemiseen, netissä rymyämiseen ja tietokonepeleihin tykästyin jo nuorena, kun meille vuonna 2001 tuli kotiin ihan oma netti. Siitä lähtien kaikki netissä tapahtuva on ollut minulle läheistä. Varsinkin suhteellisen yksinäinen teini-ikä tuli vietettyä pääosin netissä roikkuen.
Ensimmäisen älypuhelimeni taas ostin jo aikuisena vuonna 2012. Tuossa vaiheessa älypuhelimia oli ollut markkinoilla jo lähes viiden vuoden ajan, mutta olin ollut laiska siirtymään niiden käyttäjäksi. Olisi pitänyt olla varmaan vieläkin laiskempi, sillä puhelimen ostaminen aloitti ongelman syvenemisen.
Aluksi oli todella siistiä, että älypuhelimella pystyi tekemään kaikenlaista niin kätevästi. Uutisia pääsi lukemaan vaikka bussissa, Whatsapilla sai yhteyden kavereihin, treffiseuraa löytyi Tinderistä, työhön liittyviä ajatuksia pääsi pätemään Linkedinissä ja yleistä juttelua pääsi harrastamaan Facebookissa. Ihan milloin vain ja ihan niin paljon kuin vain halusi. Jes!
Samaan aikaan rupesi vähenemään kirjojen lukeminen (jota olin siihen asti harrastanut todella paljon) tai ihan vain omien ajatusten kanssa oleminen. Olin samoihin aikoihin myös perustanut ensimmäisen oman yritykseni ja sen vuoksi tykästynyt “tehokkaana olemiseen”. Älypuhelin tuntui tarjoavan siihen ennen näkemättömiä mahdollisuuksia.
Tuo tehokkuuden tavoittelu johti minut lopulta pahaan suohon. Muutaman vuoden päästä olin siinä tilanteessa, että olin kännykällä käytännössä aina. En toki siten, että aktiivisesti katselisin sitä, vaan siten, että esimerkiksi kävelyillä ollessa tai kokkailun yhteydessä kuuntelin kuulokkeiden kautta vaikkapa äänikirjaa tai jotakin opettavaista Youtube-videota. Ja silloin kun en sitä käyttänyt, niin se poltteli taskussa ja ikään kuin vaati, että sitä vilkaistaan. “Onkohan whatsappiin tai faceen tullut uusia viestejä?“
Hypätään ajassa eteenpäin kesään 2023. Silloin tilanne oli seuraava:
Puhelin:
- Luin kännykältä erityisesti uutisia sekä Linkediniä. Usein jopa sellaisina hetkinä, kun paikalla oli muita ihmisiä. Varsinkin uutisten lukeminen oli koukuttavuudestaan huolimatta myös kuluttavaa. Siellä oli usein kaikenlaista niin järkkyä tai raskasta tavaraa, että se vaikutti kielteisesti mielentilaani.
- Ulkoilin paljon, mutta kävellessä minulla oli lähes aina kuulokkeet päässä. Niistä soi äänikirja tai jokin Youtube -video.
- Pidin yhteyttä kavereideni kanssa Whatsapilla ja Telegrammilla. Yleensä pitkin päivää ja joka päivä.
- Minulle oli kehittynyt tapa, jossa kännykkä hakeutui käteeni vähän väliä lähes automaattisesti. En yleensä ehtinyt edes tajuta, kuinka olin jälleen kerran kaivanut sen taskusta käteeni tarkistaakseni sieltä jotakin. Tuntui, että en melkeinpä kykene ohjaamaan omia käsiäni!
- Pelasin myös aktiivisesti kännykällä kahta peliä (pokemon go ja mario kart). Ensimmäistä oli tarkoitus pelata ulkona liikkuessa (kyseessä on eräänlainen kävelyyn kannustava peli), jälkimmäistä taas pelasin lähinnä kotona iltaisin.
Tietokone:
- Tietokoneella vietin aikaa myös todella paljon. Ensin päivän ajan töissä (kaikki työni tapahtuvat tietokoneella). Sitten illalla hieman perheen kanssa esimerkiksi sarjoja katsellen. Ja sitten perheen mentyä nukkumaan vielä tunti-pari pelien, youtuben, uutisten tai kavereiden kanssa chättäilyn merkeissä. Jos pelasin tietokonepelejä, niin taustalla kuuntelin samalla youtube-videoita.
Yhdessä tietokone ja kännykkä muodostivat tilan, joka alkoi tuntumaan digitaaliselta vankilalta. Vaikka olin määrällisesti paljon liikkeellä ja urheilemassa (saatoin esimerkiksi ulkoilla useammankin tunnin edestä joka päivä), niin käytännössä olin kuitenkin koko ajan jonkin digilaitteen kanssa aktiivisessa vuorovaikutuksessa. Jos lopetin hetkeksikään, niin tuli nopeasti levoton ja lievästi ärsyyntynyt olo!
Suurin ongelma oli kuitenkin sellainen, joka oli myös petollisen vaikeasti havaittavissa. Kyse oli kognitiivisesta kuormituksesta, eräänlaisesta aivojen jatkuvasta rasitustilasta:
Täytin aivoni käytännössä jatkuvasti uudella informaatiolla. Oli se sitten äänikirja, youtube-video, jokin ajatus sosiaalisen median seinältä tai jokin ihan muu. Tämä oli toki palkitsevaa ja mielenkiintoista, mutta kuluttavaa. Mieli tuntui usein väsyneeltä.
Lisäksi huomasin, että jatkuvan informaationarkkauksen vuoksi minulla ei oikein jää aikaa ajatella mitään muita tärkeitä asioita, kuten esimerkiksi bisnestäni tai perhettäni! Erityisesti sellainen rauhallinen ja syvällinen ajattelu on vaikeaa, mikäli mielensä täyttää joka hetki jollakin ihan muulla.
Aloinkin yhä useammin kaipaamaan eräänlaista “rauhallisen ja syvän ajattelun tilaa”. Jos kuitenkin yritin sellaisen saavuttaa, niin kohta oli taas tylsä ja levoton olo. Ja sitten olikin taas pakko kaivaa kännykkä esiin. Tämä asia alkoi ärsyttämään ajan myötä yhä enemmän ja enemmän.
Toinen suuri arkinen ongelma liittyi työntekoon. Olen yrittäjä ja työskentelen kotoani, mikä tarkoittaa sitä, että joudun motivoimaan itse itseni töihin. Minulla ei ole pomoa eikä kollegoita, jotka edellyttäisivät minun hoitavan työni tehokkaasti. Siksi tehoton työtahti on alati läsnä oleva uhka. Digiaddiktioni pahensi tätä ongelmaa merkittävästi:
Vaikka olinkin näennäisesti koko päivän tietokoneella tekemässä töitä, en oikeasti keskittynyt niihin täysillä. Töiden lomassa vilkuilin käytännössä jatkuvasti esimerkiksi whatsappia ja netin uutispalveluja. Jospa siellä olisi jokin uusi viesti? Jospa siellä olisi jokin uusi kiinnostava uutinen?
Työni taas on melko kovaa keskittymistä vaativaa tietotyötä. Kun itsensä keskeyttää vähän väliä uutisten tai whatsapin tarkistamiseksi, kuluu aikaa, ennen kuin keskittyminen palautuu. Käytännössä siis menetin merkittävän osan tehokkuudestani joka ikinen päivä. En halua edes kuvitella, kuinka paljon tämä tapa on tullut vuosien aikana minulle maksamaan!
Edellä mainittujen lisäksi oli viel kysymys älylaitteiden vaikutuksesta perhe-elämään. Oli todella epämiellyttävää huomata, että välillä olisi huvittanut mieluummin selata kännykästä uutisia, kuin esimerkiksi leikkiä oman lapsen kanssa. Jos olin hetkenkään ilman älylaitteita ja informaation kuluttamista, alkoi mieli vaatimaan sitä lisää. Tämä taisi olla viimeinen pisara. Vedin itselleni kunnon itseinhokilarit ja lupasin ratkaista asian.
Matka alkaa
Vuoden 2023 elokuussa asetin itselleni tavoitteen: eroon älylaiteaddiktiosta, informaationarkkauksesta sekä epäkeskittyneestä elämäntavasta. Tällä kertaa ihan oikeasti. Ei enää selittelyä tai vanhaan palaamista. Se tie oli kuljettu riittävän monta kertaa aiemminkin ja joka kerta se johti pahaan oloon.
En kuitenkaan valinnut vaihtoehdoksi täyttä älyteknologiasta luopumista, eikä se varmaan edes olisi ollut mahdollista. Pari kaveriani oli hieman aiemmin kokeillut kokonaan ilman älypuhelinta elämistä. Se oli osoittautunut yllättävän hankalaksi jo pelkästään käytännön asioiden hoitamisen näkökulmasta. Yhteiskuntamme nojaa jo nyt vahvasti siihen, että jokaisella on älylaite jatkuvasti käytössään.
Lisäksi rakastan teknologiaa, enkä ole oikein mistään kohtaan teknologiavastainen. Haluan ottaa teknologiasta ilon ja hyödyn irti, mutta samalla välttyä sen ongelmilta. Nyt oli kuitenkin käynyt niin, että älylaitteet eivät olleet minulle enää hyödyllinen renki, vaan pikemminkin alistava isäntä.
Nyt oli kuitenkin aika ottaa alistavasta isännästä niskalenkki, kiskoa häntä kunnolla dunkkuun ja palauttaa hänet rengin asemaan.
Otin ensin käyttöön kevyet keinot…
Päätin ensin poimia matalalla roikkuvat hedelmät ja otin käyttöön muutamia kevyitä, mutta hyväksi havaittuja keinoja. Useimpia näistä olin kokeillut jo aiempien lopettamisyritysteni aikana, mutta en kaikkia samanaikaisesti. Aloitin näillä:
Kännykän näytön asettaminen mustavalkomoodiin: näin ruudun tuijottamisesta tulee hieman hankalampaa ja tylsempää. Tätä olin kokeillut aiemminkin. Pääasiassa mustavalkoruutuun tottuu nopeasti, eikä se oikeasti ehkäise käyttöä, ainakaan omalla kohdallani. Mutta ei tästä toki haittaakaan ole. Käyttöön vaan.
Käytetyimpien sovellusten laittaminen piiloon erillisiin kansioihin. Tämän tarkoitus oli vähentää lihasmuistista tulevia painalluksia. Minulle oli kehittynyt tapa, että painan tietyt sovellukset päälle lähes automaattisesti heti kun kännykkä ilmestyy käteeni. Homma onnistui jopa silmät kiinni, sillä sormet osasivat hakeutua oikeisiin kohtiin ruutua. Siirtämällä sovellusten käynnistyskuvakkeet uusiin ja vaikeampiin paikkoihin tulin käynnistäneeksi kyseisen lihasmuistiin nojaavan tavan näivettymisen. Mikään tapa ei ole ikuinen, vaan se katoaa, kun sen ylläpitämisestä tulee liian vaikeaa.
Sovellusten käynnistämisen hidastaminen: Asensin puhelimeeni ohjelman, joka pakottaa odottamaan 10 sekuntia ennen kuin sovellukset suostuvat käynnistymään. Näin sain lisäaikaa tajuta, että yritän jälleen käynnistää jotakin sovellusta, jota minun ei alunperinkään pitäisi olla juuri nyt käynnistämässä.
Sovellusilmoitusten ja ilmoitusäänien poislaittaminen ei ollut kohdallani tarpeellista, sillä olin tehnyt sen jo aikoja sitten. Mikään sovellukseni ei saa tehdä push-ilmoituksia kännykän ruudulle. Myöskään pikaviestiohjelmiini ei tule sitä kutkuttavaa punaista numeroa merkiksi siitä, että siellä on viestejä odottamassa.
Puhelimen pitäminen muualla kuin taskussa tai pöydällä. Poissa silmistä, poissa mielestä. Kun puhelin ei ole koko ajan vieressä, niin sitä ei myöskään niin helposti hamua käteensä. Kokeilin hetken ajan myös puhelimen sulkemista lukittuun kaappiin työpäivän ajaksi. Tämä kuitenkin osoittautui rasittavaksi, sillä tarvitsin puhelinta pitkin päivää esimerkiksi maksujen tekemiseen tai työviestien lähettämiseen.
Uutissivujen kommenttiosioiden ja kuvien esto. Tietokoneen selaimelle asensin koodinpätkän, joka estää uutissivustoja lataamasta kuvia sekä kommenttiosioita. Kuvat estämällä tein uutisista vähemmän kiinnostavia, mikä oli pieni askel oikeaan suuntaan uutisaddiktion vähentämisen tiellä. Erityisen tärkeänä pidin kuitenkin kommenttiosioiden estämistä. Vaikka me ihmiset olemme suhteellisen skarppeja olentoja, niin jostain syystä netin kommenttiosioissa monista meistä tulee riitaa haastavia, pahantahtoisia ja melko tyhmiä apinoita. Jos haluaa menettää uskonsa ihmiskuntaan, on kommenttiosioiden lukeminen siihen varsin oiva väylä.
…sekä yhden hieman rajumman keinon
Tein vastuusopimuksen ystäväni kanssa: Sovin tiettyjen puhelimeen liittyvien sääntöjen noudattamisesta ja asiaan liittyvästä uhkasakosta. Jos en noudattaisi asettamiani sääntöjä, joutuisin maksamaan ystävälleni 200 euroa jokaisesta sääntörikkomuksesta. Tämä on huipputehokas tekniikka. Siinä itselleen luodaan pelote, joka ajan myötä ohjaa käytöstämme haluttuun suuntaan. Säännöt olivat seuraavia:
Ei kännykän ruudun vilkuilua kävellessä. Jos katsot ruutua, et kävele. Jos kävelet, et katso ruutua. Jos haluat katsoa ruutua, on pakko pysähtyä. Tämän tarkoitus oli oppia eroon “zombikävelystä”, eli naama kiinni ruudussa hortoilusta. Sellainen paitsi näyttää hölmöltä, on myös kaupunkialueella hemmetin vaarallista. Tämä sääntö pakotti myös lopettamaan Pokemon Go -pelin pelaamisen, sillä se käytännössä edellyttää ruudun tuijottelua kävellessä.
Ei kännykän käyttöä muiden ihmisten seurassa ilman lupaa. Tämän tarkoitus oli lopettaa epäkunnioittava toimintatapa, jossa puhelinta katsellaan muiden ihmisten läsnäollessa. Jos puhelinta oli pakko vilkaista, oli siihen pyydettävä joka kerta erikseen lupa: “hei, onks ookoo että vilkaisen nopeasti bussiaikataulut mun puhelimelta?“.
Ei tehdä muuta kuin piti. Jos kännykällä aikoi tehdä jotakin, niin sai tehdä vain sen mitä pitikin, ei muuta. Jos piti esimerkiksi tarkistaa rahatilanne verkkopankista, niin silloin katsotaan pelkkä verkkopankki. Eikä siten, että verkkopankin jälkeen ajaudutaan lisäksi vilkaisemaan uutisia ja katsomaan whatsappia.
Ei tehdä muuta kuin mitä käsillä oleva tilanne vaatii. Jos pitää vilkaista bussien aikatauluja kotiin pääsemiseksi, se on ok. Muu ei ole ok.
Uutisia sai edelleen lukea, mutta vain yksin ollessa tai muilta luvan saatuaan. Uutisiin olin nimittäin niin koukussa, että sen asian ratkaisemisen jätin tässä vaiheessa suosiolla myöhemmäksi. Tässä vaiheessa tiedonhalu vielä voitti.
Näiden sääntöjen noudattamisen tarkoitus oli vähentää merkittävästi kännykän turhaa vilkuilua. Sääntöön kuului se, että joka päivälle oli sallittu tietty määrä virheitä. Tämä oli tärkeää, koska aluksi vanhat tavat istuivat niin syvällä, että olisin maksanut itseni täysin rahattomaksi niissä muutamassa päivässä, jonka uusien tapojen omaksuminen vaatisi. Aluksi asetin rajan viiteen virheeseen päivässä. Parin viikon jälkeen tiukensin sen kolmeen.
Aluksi sääntöjen seuraaminen oli vaikeaa ja aluksi kaikki viisi sallittua hairahdusta täyttyivät lähes joka päivä. Kertaakaan määrä ei kuitenkaan mennyt yli, enkä joutunut maksumieheksi. Viikon jälkeen pääsin jo keskimäärin 3-4 hairahdukseen päivässä, myöhemmin taas jo kahteen tai kolmeen. Tässä mielessä onnistuin ja kännykän vilkuilu väheni kaiken kaikkiaan todella paljon.
Seuraava vaihe: esto-ohjelmat käyttöön
Seuraavaksi huomasin, että minulla on edelleen ihan hirveä ongelma uutisten seuraamisen kanssa. En enää sentään jatkuvasti lukenut niitä esimerkiksi perheen läsnäollessa, mutta kyllä niiden kuluttamiseen löytyi monia muitakin hetkiä. Lisäksi minua kyrsi pahasti se, että seurasin niitä samanaikaisesti usealta sivustolta! Ei riittänyt, että vilkaisen uutiset vain yhdeltä sivulta (esim. hesari), vaan lisäksi on pakottava tarve mennä vilkaisemaan ne myös Ylen, Ilta-Sanomien ja Ilta-lehden sivuilta. Aika tyhmää, sillä samat uutiset löytyvät käytännössä joka saitilta!
Lisäksi ärsytti se, että en malttanut olla lukematta myös niitä uutisia, joista tiesin tulevan kuitenkin paha mieli. Pystyin näkemään ihan hyvin jo otsikosta, että jos tämän lukee, niin rupeaa ketuttamaan. Ja silti se oli pakko päästä lukemaan.
Rupesin ratkaisemaan tätä asentamalla puhelimelleniesto-ohjelmia, jotka sallivat minun avata uutissovellukset ja -sivut vain pari kertaa päivässä. Lisäksi estin niiden toiminnan kokonaan ennen kello kahdeksaa aamulla, jotta aamiashetki olisi uutisista vapaa.
Puhelimella tämä tapa tuotti heti tulosta. Tosin hieman epätäydellisesti. Käytin tässä vaiheessa esto-ohjelmien ilmaisversioita, ja ne sallivat asettaa vain tietyn määrän estoja. Sain kyllä estettyä kaikki suurimmat uutissivut, mutta en pienempiä. Sitten huomasinkin jo kiertäväni estoa siten, että aloin lukemaan sivuja, joita en ollut aiemmin käyttänyt. Kun ei enää päässyt Hesariin, niin alkoivatkin Maikkarin uutiset maistumaan. Kun estin maikkarin, niin löytyi taas jokin seuraava saitti. Lopulta sain itseni kiinni siitä, että luin jotain hemmetin Kouvolan sanomia!
Kaiken kaikkiaan uutisten estäminen auttoi minua vähentämään uutisten kuluttamista puhelimella kuitenkin varsin radikaalisti.
Käyttö väheni, mutta vaikeat fiilikset eivät…
Tässä vaiheessa oli kulunut jo useita kuukausia ja uudet tavat olivat jossain määrin vakiintuneet. Tunnepuolen ongelma ei sillä kuitenkaan poistunut. Vaikka en enää jatkuvasti vilkuilut puhelinta, se kuitenkin edelleen “poltteli jatkuvasti taskussani”. Teki koko ajan mieli hakea se käteen.
Arki tuntui sisältävän jatkuvaa pientä, mutta hemmetin ärsyttävää kamppailua itsensä kanssa. Vertaisin fiilistä himoon, joka on juuri tupakoinnin lopettaneella, kun hän kävelee kaupan tai kioskin ohi. Tekisi niin kovasti mieli hakea röökiä! Erona vain se, että tässä tapauksessa kioski oli koko ajan läsnä kaikkialla, missä ikinä vain olinkaan.
Odotin, että tämä sisäinen kamppailu loppuisi tai ainakin vähenisi suhteellisen nopeasti, mutta yllättäen niin ei tapahtunutkaan. Kuukaudet vierivät, mutta puhelimen maanitteleva kutsu pysyi. Tämä ärsytti, koska se esti minua usein keskittymästä täysillä tärkeämpiin asioihin. Jos yritin vaikkapa pitää läsnäolevaa ja keskittynyttä pohdiskeluhetkeä, niin mielessä oli vain että “voisin hakea puhelimen, voisin hakea puhelimen, voisin hakea puhelimen!“
Lisäksi puhelinta tarvitsi pitkin päivää kuitenkin varsin usein erilaisten käytännön asioiden hoitamiseen (verkkopankki, työviestit, työpuhelut, käytännön viestit perheenjäsenille, yms.). Siksi en pystynyt oikein missään vaiheessa unohtamaan puhelimen olemassaoloa. Ja aina kun sen sitten otti käteen, oli kiusaus alkaa tekemään sillä kaikkea muutakin, kuin pelkkiä käytännön asioita.
Odotin tämän olon poistumista kuukausikaupalla, mutta ei se mihinkään poistunut. Lopulta kilahdin tilanteeseen totaalisesti ja siirryin projektini seuraavaan vaiheeseen.
Sellaiset estot, että niitä ei avaa enää Erkkikään
Päätin asentaa sekä puhelimelleni että tietokoneelle niin hemmetin monta esto-ohjelmaa päällekkäin, että estojen kiertämisessä menisi ikä ja terveys. Jos olen tosiaan niin addiktoitunut, että älylaitteiden kutsu on jatkuva, niin sitten estetään kaikkien asiaankuuluvien ohjelmien käyttö niin suurella määrällä erilaisia estoja, että niitä ei avaa enää se kuuluisa Erkkikään.
Systeemini pohjaksi ostin maksullisen Freedom.to -ohjelman (tämä ei ole markkinointiviesti). Kyseessä on todella kätevä ohjelma, jolla voi estää eri sivustoja ja ohjelmia joko täysin tai tiettyjen viikonpäivien ja kellonaikojen mukaan. Ohjelma toimii samanaikaisesti niin puhelimella kuin tietokoneellakin, ja siinä saa myös klikattua päälle ominaisuuden, joka estää jo asetettujen estojen purkamisen. Ainoa tapa kiertää esto olisi poistaa ohjelma kokonaan. Tuon lisäksi asensin myös muita esto-ohjelmia ylimääräisiksi suojaaviksi kerroksiksi.
Asetin estoilleni mm. tällaisia aikatauluja:
- Uutissivustot ovat estossa vuorokauden ympäri. Oikeasti tärkeät uutiset kuulen kyllä muiden ihmisten kautta. Jos joku kavereista jakaa uutislinkin josta haluaa keskustella, niin laitan linkin tekoälylle ja pyydän sitä tiivistämään uutisen sisällön lyhyesti ja neutraaliin sävyyn. Näin saan tarvittavat tiedot ilman, että altistun uutisten draamanhakuisille otsikoille tai kirjoitustyylille.
- Whatsapp on estossa klo 8-16, eli sitä ei pääse käyttämään työpäivän aikana.
- Linkedin (ainoa käyttämäni sosiaalinen media) toimii vain klo 13-16 välillä. Tarvitsen sitä töitä ja töihin liittyvää verkostoitumista varten. En kuitenkaan halua käyttää sitä aamutunteina, sillä aamutunnit ovat tehokkaimpia tuntejani ja silloin kannattaa tehdä jotakin keskittymistä vaativaa.
- Estin myös kokonaan viimeisen kännykkäpelini Mario Kartin. Tämän lopettaminen oli aiemmin osoittautunut vaikeaksi. Syynä oli suurilta osin se, että myös eräs läheinen ystäväni pelaa sitä. Tykkäsimme kilpailla toistemme kanssa tuloksista, mikä oli itselleni melko koukuttavaa. Esto auttoi viimein lopettamaan pelin pelaamisen kokonaan.
Nämä estot tuottivat viimein haluamani lopputuloksen. Koska tiedän, että en pysty kiertämään niitä ilman suurta vaivannäköä, en ole sitä koittanutkaan. Ajan myötä myös halu siihen on aikalailla kadonnut. Jälkiviisaasti tekisi mieli todeta, että olisi pitänyt ottaa aluksi heti tämä keino käyttöön, mutta hyvä näinkin. Pääsin kuukausien aikana vähentämään käyttöä tasaisesti ilman, että asiaan liittyi sen suurempaa shokkia. Samalla tuli pohdittua ongelmaa niin paljon ja niin monella tavalla, että voisin melkeinpä tulevaisuudessa alkaa pitämään aiheeseen liittyviä koulutuksia. Ongelman yleisyyden huomioiden niille voisi olla kysyntää. Lisää aiheesta tämän tekstin lopussa.
Vaikutus elämänlaatuun
Näin muutokset ovat vaikuttaneet elämääni:
Syvällisen ja rauhallisen ajattelun lisääntyminen: digilähtöinen “aivosumu” on vähentynyt todella paljon. Minulla on rauhallisempi ja keskittyneempi olo. Olen vihdoin oppinut “pysähtymään” ja pohtimaan syvällisesti monia tärkeitä asioita, joihin keskittyminen on aiemmin ollut hankalaa. Tämä on mukavaa erityisesti kävelyillä. Saatan lähteä kesken työpäivän lenkille pohdiskelemaan jotakin visaista businekseen tai elämääni liittyvää pulmaa ja löytämään siihen ratkaisua.
Työtehon lisääntyminen: Kun koneella ei voi aamuisin ja päivisin tehdä oikeastaan muuta kuin töitä, niin tulee tehtyä töitä. Tässä vaihtoehtojen minimoiminen on tuntunut tosi vapauttavalta. Kun vaihtoehtoja ei ole, niin tulee tehtyä sitä mitä pitääkin. En tosin voi väittää että tekisin erityisen paljon enemmän töitä kuin aiemminkaan, sillä työni ovat intensiivistä ajattelua ja keskittymistä vaativia. Aivoissa taas tuntuu riittävän tehoa vain tietyn tuntimäärän verran. Sen sijaan töiden teho ja keskittyminen ovat parantuneet, eli saan tehtyä nyt saman määrän töitä kuin ennenkin, mutta saan ne tehtyä merkittävästi lyhyemmässä ajassa. Säästynyt aika riittää esimerkiksi ylimääräiseen kävelylenkkiin tai päiväuniin.
Ärsyyntyneisyyden väheneminen: Nyt huomaan selkeästi sen, kuinka paljon ärsyyntyneempi aiemmin olin! Kaikenlaiset ikävät uutiset (sodat, kulttuurisodat, rikosuutiset, poliittinen kränääminen) menivät tunteisiin ja saattoivat vaivata läpi päivän. Samaa tekivät monet sosiaalisen median kommentit. Nyt kun uutisille ei altistu lähes ollenkaan ja sosiaaliselle medialle altistuu merkittävästi aiempaa vähemmän, on myös ärsyyntyneisyys vähentynyt rajusti.
Nopean informaation kuluttaminen on muuttunut syvällisemmän informaation kuluttamiseksi: Aiemmin saatoin esimerkiksi kävelyillä kuunnella monta lyhyttä youtube-videota putkeen. Nopea informaatio tuntui palkitsevalta ja koukuttavalta. Sen sijaan esimerkiksi yhden ja saman äänikirjan kuunteleminen kokonaisen tunnin putkeen tuntui tosi tylsältä! Tämä on nyt muuttunut. En oikeastaan edes halua enää kuunnella lyhyitä videoita (ainakaan kovin usein), vaan voin halutessani keskittyä kuuntelemaan esimerkiksi sitä äänikirjaa koko kävelyni ajan.
Sosiaalisen median ajattelu on vähentynyt: Aiemmin sosiaalisessa mediassa käytävät (keskeneräiset) keskustelut saattoivat tulla ajatuksiin milloin tahansa. Tämä on nyt lähes loppunut. Koska pääsen esimerkiksi Linkediniin vain kello 13-16, en edes ajattele siellä odottavia kommentteja muina aikoina. Ennen saatoin käydä tarkistamassa kommentit monta kertaa päivässä, mikä vaikeutti muihin asioihin keskittymistä.
Ihanan tylsyyden, kirjojen lukemisen ja liikunnallisuuden lisääntyminen: Kun kännykällä tai koneella ei ole entiseen tapaan kaikenlaista koukuttavaa tekemistä, niin tulee useammin olo, jota olen vähän kaivannutkin omasta nuoruudestani: “jaa-a, vähän meinaa olla tylsää, mitähän sitä oikein tekisi? Pitäisiköhän lähteä vaikka lenkille tai lukea kirjaa, kun ei tässä koneellakaan oikein jaksa olla”.
Niskakipujen poistuminen: Kun lakkasin kyyristelemästä puhelimen äärellä, niskakivut ja jumit vähenivät merkittävästi. Tosin ne eivät poistuneet kokonaan, minkä vuoksi tajusin, että osittain ne johtuivat myös jostakin ihan muusta kuin kännykän katselusta. Lopulta toiseksi syylliseksi paljastui liian pehmeä tyynyni. Tyyny ei edes ollut kovin pehmeä, vaan sellainen melko kovahko malli! Mutta ei ilmeisesti itselleni kuitenkaan tarpeeksi kova.
Korvasin tyynyn sellaisella tiukalle kerälle väännetyllä vaaterullalla (jumppahousut, joiden päälle vedetty pari t-paitaa), jolloin loputkin kivut katosivat. Olisinpa tajunnut tämän jo vuosia sitten! Joihinkin asioihin kuten tyynymäisiin tyynyihin on niin tottunut, ettei niitä tajua edes kyseenalaistaa, vaikka joka aamu sattuu.
Jatkoa ajatellen
Nyt kun näistä muutoksista on päässyt nauttimaan jonkin aikaa, ei mitään halua entiseen paluuseen ole. Ymmärrän kuitenkin tilanteen petollisuuden, sillä olen ennenkin suorittanut erilaisia elämänmuutosprojekteja. Heti kun projekti on loppunut, olen pikkuhiljaa vajonnut takaisin entisiin tapoihini. Tästä syystä tarkoitus on jatkossakin pitää kiinni aiemmin mainituista säännöistä sekä pitää myös kaikki esto-ohjelmat jatkossakin asennettuina.
Lisäksi muutosta tukeakseni olen hankkinut joitain uusia sekä herätellyt henkiin joitain vanhoja harrastuksiani, joihin ei liity puhelimella tai tietokoneella oleminen. Vanhoista harrastuksista tällainen on valokuvaus ja uusista taas metallinpaljastimen kanssa kulkeminen. Se onkin ollut tähän tarkoitukseen hyvä, koska metallinpaljastimen piippauksia kuunnellessa ei pysty edes olemaan kuulokkeet korvilla.
Tarjoan valmennusta ja koulutuksia aiheeseen liittyen
Lopuksi kaupallinen viesti. Viime kuukausien aikana on tullut perehdyttyä tähän aiheeseen sen verran syvällisesti, että ajattelin paketoida sen koulutustuotteeksi. Olen myös lopputyötä vaille valmis psykologi, joten myös teoreettista tietoa aiheen ympäriltä löytyy. Mikäli haluat ostaa minulta valmennusta yksityishenkilönä tai koulutuksen esimerkiksi työpaikallesi, ole rohkeasti yhteydessä osoitteeseen jevgeni@rohkeuskoulu.fi. Kiitos paljon!
Rakkaudella,
Jevgeni
